Työväenliikkeen järjestäytyminen ja lakkoilu sekä orjien elintaso

Kaikki merkit viittaavat siihen, että yhteiskunnassa vallitsevat vastakkainasettelut tulevat voimistumaan tulevina vuosina ja yksi ilmentymä tästä tulee olemaan lakkojen yleistyminen työelämässä. Siksi on paikallaan sanoa sananen lakkojen taustoista.

Valtamedia esittää lakot irrallisina pintailmiöinä – joko kapitalistiluokan tai kuluttajan näkökulmasta, mutta ei koskaan työväenluokan näkökulmasta

Valitettavasti valtamediassa ei enää nykyään esitetä mitään varteenotettavaa yhteiskunta-analyysia ja siksi suuri osa kansaa tarkastelee lakkoja pelkkinä pinnallisina ilmiöinä eivätkä osaa yhdistää niitä yhteiskuntamme luokkarakenteeseen.

Valtamedia esittää lakot kapitalistiluokan näkökulmasta: niin ja niin monen euron arvosta jää työtä tekemättä.

Valtamedia esittää lakot kuluttajan näkökulmasta: ne ja ne palvelut lakkaavat toimimasta lakkopäivinä.

Silloinkin kun valtamedia on esittävinään lakot työläisen näkökulmasta, työläinen nähdään vain kuluttajana: kuinka hyvin lakkoavustus pystyy pitämään työläisen kulutuskykyä yllä lakon aikana.

Vahingossakaan valtamedia ei esitä lakkoilua siitä näkökulmasta käsin, että kyseessä on työväenluokan ja kapitalistiluokan välinen valtataistelu. Tällaisen valtataistelun ja ylipäätään koko luokkajaon olemassaolosta valtamedia vaikenee tyystin. Voiko olla mahdollista, että toimittajat oikeasti ovat siitä täysin tietämättömiä?

Valtamedia ei puhu politiikasta, vaan poliitikoista – tehden tosielämän Kauniita ja Rohkeita

Niin lakkojen kohdalla kuin muutenkin muka politiikasta uutisoidessaan valtamedia raportoi innokkaasti siitä, kuka sanoi mitä kenelle milloin ja kielsikö vai myönsikö tämän jälkikäteen. Sitten kiistellään siitä, mitä sanottiin, milloin, kenelle… juupas vai eipäs, kuka tiesi mutta ei kertonut, kuka ei tiennyt, mutta kertoi silti jne…

Tuollaista typerää saippuaoopperaa kansa sitten seuraa henkeään pidätellen päivästä toiseen ja unohtaa tyystin kysyä, mistä koko näytelmässä ylipäätään on kyse? Ja jos joku nyt pysähtyi miettimään tuota, niin todennäköinen vastaus on, että pitäähän nyt tuotannon pyöriä, koska muuten ei kapitalisteille tule riittävästi voittoa ja he siirtävät tuotannon muualle ja sitten me kuolemme nälkään kun ei ole enää isäntää meitä ruokkimassa. Ihanko totta kuolisimme nälkään, jos meillä ei olisi isäntää kertomassa, mitä pitää tehdä? Olemmeko oikeasti niin avuttomia?

Kapitalistiluokka ja työväenluokka

Koska useimmat lukijat eivät tiedä, mitä tarkoittaa kapitalistiluokka ja mitä tarkoittaa työväenluokka, niin aloitetaan noiden määrittelemisellä.

Kapitalistiluokkaan kuuluvat ne henkilöt, jotka tulevat toimeen omistamansa pääoman tuotolla. Pääoma tarkoittaa rahaa ja tuotantovälineitä. Pääoma ei tarkoita omaa työvoimaa.

Ne henkilöt, jotka eivät kuulu kapitalistiluokkaan, kuuluvat työväenluokkaan – olivatpa työelämässä mukana tai eivät, saivatpa suurta palkkaa tai pientä, tahrivat kätensä fyysisesti työnteossa tai eivät, olivatpa pomoja tai eivät.

On tärkeää ymmärtää, että kapitalisti ja työläinen ovat yhteiskunnallisia rooleja, eivätkä ole kiinteä osa henkilöä. Yhdellä henkilöllä voi olla kumpaakin roolia jossain määrin ja roolit voivat vaihtua elämän aikana. Älä silti erehdy pitämään itseäsi kapitalistina vain siksi, että saat muutaman sata euroa kuussa pääomatuloja ja omistat asunnon, auton, veneen ja kesämökin. Nuo viimemainitut ovat pelkkiä kulutustavaroita, ellet hanki niillä tuloja.

Työväenluokan voimaresurssit vs. kapitalistiluokan voimaresurssit

Kapitalistiluokalla on hallussaan tuotantovälineet ja valtamedia. Olemme kaikki riippuvaisia kulutustarvikkeiden tuotannosta. Tuossa tuotannossa tarvitaan toisaalta tuotantovälineitä ja raaka-aineita ja toisaalta työvoimaa.

Työelämän neuvotteluissa kapitalistit ja työläiset – eli työnantajat ja palkansaajat – neuvottelevat siitä, millä ehdoilla työtä tehdään. Jos sopimukseen ei päästä, ei työtä tehdä. Silloin jäävät tuottamatta niin voitto kapitalistille kuin tuotteet kuluttajille.

Kapitalistin suurempi varallisuus antaa kapitalistille suuremman kyvyn kestää neuvottelujen pitkittymistä. Kapitalisti voi elää säästöillään neuvottelujen venyessä, mutta työläisellä ei mainittavia säästöjä ole. Tämän takia kapitalistilla on lähtökohtainen etulyöntiasema noissa neuvotteluissa.

Hallitsemansa valtamedian avulla kapitalistiluokka hallitsee kansan maailmankuvaa – ennenkaikkea käsitystä siitä, mitkä asiat ovat tärkeitä ja mitkä eivät. Valtamedia asettaa tavallisten tallaajien keskustelunaiheet päivästä toiseen. Siitä, mistä valtamedia ei puhu, ei puhu tavalliset tallaajatkaan.

Kun valtamedia esittää asiat vuosikymmenestä toiseen aina vain kapitalistiluokan näkökulmasta, työväenluokkaisetkin ihmiset omaksuvat vähitellen tuon näkökulman ja alkavat tarkastella asioita itselleen vastakkaisesta näkökulmasta. Yksi esimerkki tästä on se, että työläisetkin alkavat keskusteluissaan käyttää termiä ”palkkakustannus”, vaikka palkka on kustannus vain työnantajalle – ei työntekijälle. Työntekijälle palkka on tuloa. Miksi ihmeessä työläinen puhuisi palkkakustannuksista? Vain siksi, että hän on omaksunut työnantajan näkökulman ja unohtanut omansa.

Valtamedian avulla kapitalistiluokka saa myös huomattavan osan työväenluokkaisista ihmisistä suhtautumaan työväenliikkeeseen ja erityisesti lakkoihin negatiivisesti.

Kapitalistiluokalla on siis valtavat voimaresurssit käytettävissä kädenvääntöön työväenluokan kanssa. Työväenluokalla on vain yksi resurssi: järjestäytyminen ja kurinalainen joukkotoiminta.

Jokainen työläinen omistaa oman työvoimansa eikä juuri muuta. Miksi työläinen muuten jatkaisi vuodesta toiseen sellaisen työn tekemistä, josta ei edes pidä? Vain siksi, ettei hänellä ole varaa olla tekemättä niin.

Työväenluokan voima kädenväännössä kapitalistiluokkaa vastaan on siinä, että työväenluokka voi järjestäytyneenä neuvotella vahvemmin työehdoista. Kun työläiset lakkaavat kilpailemasta toisiaan vastaan, he vahvistuvat neuvotteluissaan työnantajatahon kanssa. Tässä järjestäytymisen idea.

Kapitalistiluokka tietysti haluaa, että työläiset kilpailisivat toisiaan vastaan. Oletko koskaan kuullut valtamedian puhuvan kilpailukyvystä? Niinpä… Kapitalistiluokan hallitsema valtamedia usuttaa työläisiä kilpailemaan vähintäänkin toisten maiden työläisiä vastaan, mutta mieluiten omankin maan. Mitä kiivaammin työläiset kilpailevat toisiaan vastaan, sitä leveämmin voi kapitalisti nauraa matkalla pankkiin.

Kilpailukykykilpailussa ”voittavat” ne työläiset, jotka myyvät itsensä halvimmalla. Sellaiseen kilpailuun ei pidä ensinkään ryhtyä.

Oliko orjien elintaso riittävän korkea?

Valtamediassa lakot esitetään taisteluna korkeammista palkoista. Jopa suuri osa työväenluokkaisia ihmisiä ajattelee, että lakoissa on kyse pelkästään palkoista tai työn turvallisuudesta yms. Harva kyseenalaistaa koko talousjärjestelmää, joka perustuu siihen, että työpaikalla ei vallitse demokratia vaan diktatuuri.

Ennenvanhaan orjuuden aikakaudella monet ihmiset pyrkivät parantamaan orjien oloja. Nuo ihmiset voidaan jakaa karkeasti kahteen joukkoon. Ensimmäiset olivat sitä mieltä, että orjille pitäisi antaa enemmän ruokaa ja paremmat asunnot ja vaatteet jne. Toiset taas olivat sitä mieltä, että ongelmana ei ole pelkästään se, että orjilla ei olisi tarpeeksi ruokaa tai vaatteita tai riittävän hyviä asuntoja, vaan ongelmana on se, että orjat ovat orjia!

Orjien elintaso nousi vuosisadasta toiseen. Entä sitten? Pitäisikö siitä vetää se johtopäätös, että orjuus oli hyvä järjestelmä ja että sen ylläpito oli isännän ja orjien yhteinen intressi?

Mitä tapahtuu jos nykyään työläiselle myönnetään palkankorotus? Hän kuluttaa enemmän. Siihenkö vain työväenliike pyrkii? Sekö on korkein päämäärä? Eikö kenellekään tule mieleen, että ongelma on se, että työläinen on työläinen – työaikana ei juurikaan entisaikojen orjaa paremmassa asemassa?

Työläisellä ei ole oikeutta päättää siitä, mihin hänen työssään tuottamaansa tuotetta tai voittoa käytetään. Eikö kukaan näe tässä ongelmaa?

Vallankumouksellinen marxismi ja moderni sosialidemokratia

Vallankumouksellisen marxismin näkökulmasta kapitalistinen talousjärjestelmä tulee vaihtaa sosialistiseen. Se merkitsisi valtavaa yhteiskunnallista muutosta; siksi sitä kutsutaan vallankumoukselliseksi.

Moderni sosialidemokratia sen sijaan ei pidä kapitalistisen talousjärjestelmän vaihtamista sosialistiseen tarpeellisena, vaan sosialidemokraatit tyytyvät pelkkiin reformeihin – uudistuksiin – kapitalistisen talouden puitteissa.

Marxistitkin haluavat toki uudistuksia, mutta ei pelkästään niitä. Työväenliikkeen lakkotaistelut voivat toimia valmennuksena suurempaan vallankumoukselliseen taisteluun. Vain talousjärjestelmää vaihtamalla voidaan saavutetut uudistukset varmistaa.

Yhä useammat suomalaisetkin alkavat jo huomata, että niitä etuja, joita työväenluokka saavutti ankaran taistelun kautta sotien päättymisestä lähtien, on menetetty. Hyvinvointivaltiota rapautetaan. Se on mahdollista vain siksi, että itse järjestelmä on jätetty muuttamatta ja on tyydytty pienempiin tai suurempiin reformeihin. Valta on jätetty kapitalistiluokalle.

jannekejo

<a href="https://intelligentsija.blogspot.com/">Blogi</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu