Vastuullista anarkismia Pohjois-Koreassa

Pasi Sillanpää kirjoitti blogitekstin Tarvitsemme vastuullista anarkismia. Mainitsin kommentissani tuohon blogiin, että olen sellaista nähnyt muutamassa pohjoiskorealaisessa elokuvassa. Alla on linkki muutamaan niistä, jotka on nähtävissä Youtubessa englannin kielisin tekstityksin.

Jotta elokuvista saisi enemmän irti, kannattaa laittaa silmille oikeat ”silmälasit” niitä katsellessa. Sitä tarkoitusta varten kannattaa lukea aiempi blogini Elokuvataiteen rooli kansan ideologisessa kasvatuksessa Pohjois-Koreassa

When We Pick Apples (2016)

https://www.youtube.com/watch?v=TulTyPZFLdc

Kertoo työstä ja elämästä omenafarmilla. Johtajana on mukava mies, joka kuitenkin suhtautuu työntekoonsa lepsusti. Muutamat nuoret naistyöntekijät ovat huolissaan ja ärtyneitä siitä, että satoa ja työvälineitä menee pilalle turhan välinpitämättömyyden takia. Pomo ei kuitenkaan ota kuuleviin korviinsa työntekijöiden moitteita ja pikkuhiljaa nämä alkavat ottaa itse ohjaksia käsiinsä tilanteen kohentamiseksi.

A Forest is Swaying (1982)

https://www.youtube.com/watch?v=y0qjeqIkLrE

Tarina kertoo sodasta (Korean sota) palaavasta miehestä, jonka joukkueessa ollut ja kuollut sotilas oli sodan aikana kerännyt puun siemeniä istuttaakseen kotiseudulleen. Tarinan päähenkilö vie nuo siemenet miehen perheelle ja vähitellen jää sinne ja alkaa itse istuttaa puita sodan polttamalle vuorelle.

Lähimmän kylän (kymmenien kilometrien päässä) paikalliskomitean palkkama biologi, nuori nainen, saa kuulla tuosta projektista ja toteaa, että on toivotonta istuttaa tuota puulajia tälle vuorelle, koska maaperä ei kerta kaikkiaan sovi siihen. Hän matkustaa paikan päälle ja yrittää saada miehen luopumaan projektista, mutta tämä ei luovuta. Nainen auttaa miestä hiukan kun nyt kerran sattuu paikan päällä olemaan, vaikka pitääkin touhua toivottomana. Vähitellen heidän välilleen kehittyy rakkaustarina ja lopulta puutkin alkavat kasvaa.

On the Green Carpet (2001)

https://www.youtube.com/watch?v=eb9Rks-HJQQ

Romanttinen draama, joka kertoo kahdesta voimisteluvalmentajasta, miehestä ja naisesta, jotka olivat kouluaikoina osallistuneet yhdessä voimistelukilpailuihin, mutta sittemmin menettäneet yhteydenpidon.

Mies valmentaa lapsia vuotuiseen Arirang-joukkovoimistelunäytökseen ja nainen työskentelee ylemmän tason koordinaattorina. (Tuossa festivaalissa – niitä on nähtävänä Youtubessa – on muun muassa elävä taustakuva, joka toimii niin, että siellä on muutamakymmenen tuhatta ihmistä vajaan neliömetrin kokoisten maalattujen pahvilaattapinojen kanssa ja kun he vaihtavat koordinoidusti kuvaa, niin koko taustakuva vaihtuu. Yksittäinen ihminen värillisen pahviplakaattinsa kanssa on tuossa ikäänkuin pikselin kokoinen osa. Se on aika hienon näköistä ja asian ideologinen puoli on tietysti sen painottaminen, että yhteistyö on voimaa. Tässä linkki vuoden 2013 Arirang-festivaaliin: https://www.youtube.com/watch?v=vNHkWc89Hp4).

Noista kahdesta valmentajasta tulee vähitellen läheisempiä työkavereita ja heidän välilleen kehittyy rakkaustarina. Lopulta sitten koittaa Arirang-festivaali, jonka onnistumisesta nainen on huolissaan, koska mies on ylikunnianhimoisena yrittänyt opettaa lapsille liian vaikeita temppuja, eikä siitä ole täyttä varmuutta, onnistuvatko ne lopulta. Ja kun maan johtajakin on esitystä katsomassa…

HUOM! Tässä elokuvassa on muuan erityisen mielenkiintoinen yksityiskohta. Noin 10-vuotias poika, joka on voimisteluryhmässä mukana, sairastuu umpilisäkkeen tulehdukseen, mutta yrittää vain kestää kipuja eikä kerro asiasta kenellekään, koska ei halua jäädä esityksestä paitsi. Lopulta tulehdus käy ylivoimaiseksi ja hänet viedään sairaalaan. Valmentaja sanoo pojalle, että ei tuollaisia asioita pidä salata, vaan on huolehdittava terveydestä. Poika leikataan ja hän toipuu hyvin.

Miksi tämä sitten on erityisen mielenkiintoista? Siksi, että YK:n Pohjois-Korean vastaisissa todistajanlausunnoissa on vuonna 2014, jos oikein muistan – joka tapauksessa yli 10 vuotta tämän elokuvan julkaisemisen jälkeen – rekisteröity todistajanlausunto, jossa kuvataan oikeastaan aivan sama tapaus sillä erolla, että todistajanlausunnon mukaan poika kuoli ja että sen jälkeen valmentajat ympäri maan ovat lietsoneet muita lapsia käyttäytymään yhtä päättömästi, koska sillä he muka osoittaisivat sankaruuttaan.

No, kun katsoo tämän elokuvan, niin näkee, että virallisen kannan mukaan kenenkään ei pidä henkensä kaupalla valmentautua.

Flower in Snow (2011)

https://www.youtube.com/watch?v=DfTHJjSWF_4

Kertomus siitä, miten tehtaan työntekijät päättävät purkaa koko tehtaan ja rakentaa uuden ja sitten tekevät niin.

jannekejo

https://valtakunnantoisinajattelija.blogspot.com/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu