YLE vaimenee. Vaimeneeko Uusi Suomi?

Minulla on jo vuosien ajan ollut tapana seurata uutistapahtumia selaamalla YLE:n nettisivuston tuoreimmat uutisotsikot läpi monta kertaa päivässä. Useimmista uutisista luen vain otsikon. Tälläkin tavalla tiedän, mitä suurinpiirtein uutisoidaan.

Ihan viimeisten parin kuukauden aikana olen huomannut, että YLE:n uutisotsikoita on alkanut tulla harvempaan tahtiin kuin ennen. Miksiköhän?

Kahdenlaisia uutisia vaiko yhdenlaisia?

Viimeksikuluneen noin puolen vuoden aikana YLE on uutisoinut enimmäkseen vain kahdesta asiasta: koronaviruksesta ja urheilusta. Urheilu-uutiset ovat käsitelleet miltei poikkeuksetta sitä, montako koronatartuntaa on missäkin urheilujoukkueessa sitten viimenäkemän rekisteröity.

Onko ihme, että noin puolen vuoden jälkeen jopa YLE kyllästyy jankuttamaan tuollaista? Eihän kyse ole enää siitä, kuinka usein raportoidaan uutisista, vaan siitä, kuinka usein jaksetaan toistaa sitä yhtä ja samaa uutista!

Entä Usari?

Nyt sitten olen huomannut Uuden Suomen blogialustalla uuden ilmiön. Ennenvanhaan arkipäivinä julkaistiin enemmän blogeja kuin viikonloppuisin. Ihan hiljattain tämä on nähdäkseni ollut kääntymässä toisinpäin. Miksi? Kirjoitettiinko ennen blogeja työpaikalla ja nyt kun ollaan etätöissä, ei enää viitsitä? Vai mistä lienee kyse? Onko kyse siitä, että kun some joka tapauksessa on valtamedian kaikukoppa, niin valtamedian vaimetessa kaikukoppakin automaattisesti vaimenee?

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Muutoksen tuulet ovat jo aistittavissa, kun herkällä korvalla kuuntelee.

 

jannekejo

https://valtakunnantoisinajattelija.blogspot.com/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu