Ei Suomessa oikeasti tueta fossiilisia polttoaineita

Aina kun somessa keskustelee tuulivoiman saamasta tariffituesta, ilmestyy paikalle joku joka kertoo että fossiiliset polttoaineet ne vasta tukea saavatkin. Väärin. Tuotantotukea Suomessa saavat tuulivoima, hake, puupolttoaineet ja biokaasu. Näistä tuulivoimatuki on ylivoimaisesti suurin, pelkästään tänä vuonna tuulivoimatoimijoille on maksettu jo 100 miljoonaa euroa ja ensi vuoden budjettiin tariffituelle on varattu yli 210 miljoonaa. Fossiilisten polttoaineiden tukemiseen ei ole varattu senttiäkään.

Viime vuonna tuotettu tuulisähkö maksoi veronmaksajille 143 miljoonaa ja se tuotti 0,5% Suomen energiatarpeesta. Jos kaikkea energiaa olisi tuettu kuin tuulivoimaa, olisi lasku ollut 28 miljardia veronmaksajille.

Mistä siis on kyse, kun puhutaan fossiilisten saamasta miljardituesta? No kyse on Ympäristöministeriön 2013 tuottamasta paperista, joka syntyi Ville Niinistön ollessa ympäristöministeri ja johon mm. Ville Niinistö palaa uudelleen ja uudelleen.  Suomi kuulemma "maksaa kymmeniä kertoja enemmän rahaa ympäristöhaitallisiin tukiin kuin uusiutuvan energian tukiin". Niinistö haluaa poistaa ne tuet, joilla tuetaan fossiilisen polttoaineen käyttöä Suomessa."

YM:n selvityksen mukaan tukia fossiilisille polttoaineille ja liikenteelle ovat mm:

  • Dieselpolltoaineen normia alempi verokanta 505 meur
  • Työkoneiden kevyen polttoaineen normia alempi verokanta 409 meur
  • Teollisuuden ja kasvihuoneiden alempi sähköverokanta 400 meur

Näiden lisäksi YM:n paperissa on lueteltu mm. kimppakyydin verovapaus, maksuton työpaikkapysäköinti ja työntekijän työhönsä liittyvien ajokilometrien veroetu, monien muiden pikku yksityiskohtien lisäksi. Muita ympäristölle haitallisia tukia on mm. maatalouden ympäristötuki ja oma suosikkini, tuki juurikäävän torjuntaan.

Jos Ville Niinistön vaatimus luopua määrittelemistään fossiilisten tuesta menisi läpi, käytännässä Ville Niinistö korottaisi dieselveroa yli puoli miljardia vuodessa, työkoneiden verotusta 400 meurilla ja teollisuuden sähköveroa 400 meurilla. Lakkautettavaksi vaadittavissa tuissa fossiilisille löytyy myös ”päästöoikeuksien ilmaisjako EU:n päästökaupassa”, vähän epäselvää on miten tästä päästäisiin yli kansallisessa päätöksenteossa.

Populismiin ei sovi eritellä laskelmia, riittää että fossiilisia vaan ei pidä tukea miljardeilla. Tämän rinnalla myös saadaan vuotuinen 300 miljoonaan euroon nouseva tuulivoimatuki näyttämään pikkujutulta, joten siihen ei tarvitse puuttua.

Mijardituki fossiilisille polttoaineille on someajan valhe jonka juuret näyttävät olevan vihreässä ympäristöministeriössä ja jota toistetaan toistamistaan. Epäilemättä moni uskoo oikeasti tähän. Ensi kerralla kun törmäät väitteeseen voisi vaikka kysyä että paljonko työnantajan pitäisi sitten veloittaa siitä, että työntekijä parkkeeraa aamulla autonsa firman tontille ilman että työnantaja tai verottaja puuttuu asiaan. Paljonko verottajalle pitäisi maksaa kun otat kaverin kyytiin autoosi, tai pitäisikö työntekijän maksaa veroja siitä että että käyttää autoaan työaikana?

Ensi kerralla joku voisi Ville Niinistöltä kysyä, että oikeastiko dieselin ja kevyen polttoaineen sekä teollisuuden ja kasvihuoneyrittäjien pitäisi maksaa 1,5 miljardia nykyistä enemmän vuodessa.

JanneSalonen11

Yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta, pääaineena tiedotusoppi. Yrittäjä. Pojan isä, koiran hovimestari. Pro Kimitoön - Kemiönsaaren puolesta rf/ry:n puheenjohtaja. Kemiönsaaren kunnanvaltuutettu, teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu