Sähköntuotanto seis, lintu lähestyy!

Kukaan järjissään oleva ei suunnittele vesivoimaloihin kaikuluotainjärjestelmää joka pysäyttäisi voimalan, kun kala on uimassa lähelle. Sen sijaan aivan tosissaan suunnitellaan tutkajärjestelmää joka pysäyttäisi tuulivoimalan kun lintu on tulossa lähelle. Vesivoimaloiden kohdalla luonnonsuojelujärjestöt ja mm. vihreät kampanjoivat niiden rakentamisen kieltämiseksi, tuulivoimassa järjestöt ovat yhtenä rintamana kampanjoimassa niiden lisäämiseksi.

YLE:n mukaan "Merituulipuistoa Poriin rakentava Suomen Hyötytuuli kehittää parhaillaan tutkajärjestelmää, joka tunnistaisi automaattisesti eri lintulajeja ja tarvittaessa pysäyttäisi voimalat lintujen törmäysriskin kasvaessa."
Asia herättää ristiriitaisia tunteita, koska tuulivoimateollisuuden teettämän selvityksen mukaan tuulivoimateollisuuden palkkaamat konsultit eivät löydä kuolleita lintuja, vaikka tavan ohikulkijat niitä löytävätkin. Tuulivoima ei tapa lintuja ja jos tappaakin, kissat tappavat enemmän, ja moottoritiet ja sähkölinjat (paitsi tuulivoimaloiden sähkölinjat) vasta tappavatkin, ja ikkunat.

Artikkelin mukaan 600 000 euroa maksava tutkajärjestelmä tunnistaa merikotkan 10 kilometrin päästä. Tutkaa on tarkoitus käyttää suunnilleen tuulivoima-alueen elinkaaren puoliväliin, noin viisi vuotta.  
 
Porin teollisuusalue on saanut kymmenien miljoonien investointiavustuksen valtiolta, minkä lisäksi se on saanut etuajo-oikeuden sulkeutuvan tuulivoimatariffin kärkeen. Valtion sadalla miljoonalla eurolla tukema ja lintualueelle rakennettava tuotantolaitos kuulemma pysäytetään, jos alueella lentää lintuja. Keksiikö kukaan mitään älykkäämpää käyttöä verovaroille?

 

JanneSalonen11

Yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta, pääaineena tiedotusoppi. Yrittäjä. Pojan isä, koiran hovimestari. Pro Kimitoön - Kemiönsaaren puolesta rf/ry:n puheenjohtaja. Kemiönsaaren kunnanvaltuutettu, teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu