TEM arvaa sähkön hinnan väärin

Hallituksen ilmasto- ja energiastrategian esitykseen sisältyy kahden terawattitunnin uusi tuki uusiutuvalle energialle, käytännössä uusi tuulivoimatuki. TEM ja ministerit arvioivat tuen hinnaksi 200-300 miljoonaa euroa. Tosiasiassa tuki tulee olemaan vähintään kolminkertainen nyt väitetystä. Asiasta kirjoitti Ilta-Sanomat tänään.

Tuulivoimateollisuus arvioi, että ala pystyy tuottamaan sähköä omakustannehintaan 60 – 65 euroa megawattitunnilta. Sähkön kolmen kuukauden hinta on ollut nyt 30 euron luokkaa, ja erimerkiksi Nasdaqin pohjoismaisen sähkön futuurikaupassa hinnan arvioidaan pysyvän nykyisellään tai vähän laskevan. Mutta, pitäkää hatuistanne kiinni, TEM väittää että vuoteen 2025 mennessä sähkön hinta on 55-65 euroa megawattitunnilta.
Uusi tuki tulee olemaan vähintään tuotantokustannusten ja markkinahinnan erotus, muutenhan ei sähköä voida tuottaa. Arvioimalla tuleva markkinahinta mahdollisimman korkeaksi vääristellään uuden tuen hinta-arviota.

Nykyinen tuulitarifi perustuu 2010 tehtyyn arvioon, jonka mukaan sähkön hinta olisi 50 euroa / MWh. Käytännössä jokainen myöntää, että tuesta tuli ylisuuri koska laskelman pohja petti. Nyt uutta tukea arvioitaessa väitetään, että sähkön hinta olisi 60 euroa / MWh. Paitsi että sama virhe ollaan toistamassa, siihen pannaan vähän päälle.

Kuka TEMin virkamiehille sitten on syöttänyt arvion tulevasta sähkön hinnan kaksinkertaistumisesta? Kukapa muukaan kuin Suomen tuulivoimayhdistyksen jäsen Pöyry.

Nykyisillä sähkönhinnoilla ja tuulivoiman tuotantokustannuksella uusi tuki maksaa 840 miljoonaa euroa. Tämä esitys hallitukselta, joka on luvannut lopettaa tuulivoimatuen.

JanneSalonen11

Yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta, pääaineena tiedotusoppi. Yrittäjä. Pojan isä, koiran hovimestari. Pro Kimitoön - Kemiönsaaren puolesta rf/ry:n puheenjohtaja. Kemiönsaaren kunnanvaltuutettu, teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu