Yhä hullummaksi meni, Touko Aalto

Touko Aalto antoi tänään pakotetun anteeksipyynnön puolueen omassa pää-äänenkannattajassa.  Turhan myöhään mutta se ei ole suurin ongelma.
Hulluksi lausunnon tekee tämä:

"Onko vihreiden sisällä suuria eroja siinä, miten maaseutu nähdään?
”En näe mitään eroja. Se, että minä puolueen puheenjohtajana linjaan puolueen yhteisen näkemyksen asiasta näin, kertoo omaa kieltään.”

Ja mitä Fatim sanoi maaseudusta?
"Jos haluaa asua metsässä, niin hyvä, mutta on ihan turha odottaa samaa palvelutasoa ja metsässä on ankeaa". Tätä kommenttiaan Diarra ei pahoittele.

– Vietin kaksi vuotta sitten kuukauden kaverini maatilalla Urjalassa, koska halusin oppia, minkälaista se meininki siellä on. Osallistuin kaikkiin maatilan töihin, hoidin lampaita, olin lehmien ja hevosten kanssa, ruokin kanoja. Se oli ihan kamalaa. Aivan kamalaa.

– Ymmärrän, että kaupunki tarvitsee maaseutua ja päinvastoin, mutta itse en missään nimessä haluaisi muuttaa maaseudulle asumaan. Syrjäseudulla on tosi masentavaa ja tylsää."

Aallon mukaan puolueen sisässä ei ole linjaeroja suhtautumisessa maaseutuun.
Entä jos olisi kokeillut rehellisyyttä? Mitä vikaa on sanoa että "kyllä, jäsenistömme ovat ilmeisesti eri linjoilla maaseudun kehittämisestä ja siellä asumisesta. Tämä on luonnollista, jokaisen puolueen sisällä on varmasti aste-eroja" tms. 

Anteeksipyyntö ei vaikuta vilpittömältä ja selittelyllään puolueesta yksituumaisena maaseudun asioiden puolustajana Aalto vie itseään ja vihreitä yhä syvemmälle suohon asiassa, joka lienee ilmiselvää jokaiselle vähänkin politiikkaa seuraavalle. Kenenkään ei tarvitse pitää maaseudusta. Kenenkään ei myöskään tarvitse olla sitä mieltä, että maaseudulla pitäisi voida asua eikä edes poliittisen puolueen tarvitse tukea  maaseudulla asumista. Mutta valehdella ei kannata, se on vain falskia ja siitä jää kiinni.

JanneSalonen11

Yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta, pääaineena tiedotusoppi. Yrittäjä. Pojan isä, koiran hovimestari. Pro Kimitoön - Kemiönsaaren puolesta rf/ry:n puheenjohtaja. Kemiönsaaren kunnanvaltuutettu, teknisen lautakunnan varapuheenjohtaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu