Aaltolan hernekeitot ja Haaviston kulmakarvat
Mika Aaltola kertoilee Ilta-Sanomissa fanittavansa Kotikokki-hernekeittoa sipulin kera. Saamme lisäksi kuulla, että Geo-pojalle eines ei maistu. Geo-poika se onkin vilkas tapaus kun kodin ikkunatkin on pitänyt ruuvata kiinni, vaikka asunnossa voi olla toisinaan kuuma. Joulua Aaltola viettää kolmen sukupolven miesten voimin.
Pekka Haaviston yksityiselämästä olemme saaneet lukea ehkä enemmän kuin haluammekaan. Pariskunta kertoilee avoimesti suhteestaan, harrastuksistaan ja intohimoistaan kuten tanssi ja tiskijukkailu. Pekka kuvailee puolisoaan kuumaveriseksi latinoksi ja kertoo mm, miten tämä oli leikannut hänen kulmakarvansa Haaviston nukkuessa.
Ehdokkaat ovat joko tietoisesti valinneet julkisuusstrategian, jossa koko heidän perhe-elämänsä levitetään kansan kummasteltavaksi, tai sitten he vaan ovat tulleet tehneeksi asian sen enempää ajattelematta. Todennäköisesti ns. naistenlehtijulkisuudella tavoitellaan onnistuneestikin juuri naisäänestäjiä ja tuleehan näistä palstamillimetrejä.
Mediat yleensä kunnioittavat poliitikon yksityiselämää siihen asti, kun nämä itse ns. avaavat vaatekaapin oven kameroille. Sitten kun raja on ylitetty, poliitikko ei enää itse voi vetää sitä uudelleen tiukemmaksi. Tämän sai tuta mm. Sanna Marin joka tuntui kuvittelevan, että media kirjoittaisi yksityiselämästä vain sen jota hän haluaa itse esitellä: arkiset toimet, vaatteet, festarikuvat. Oikeasti näiden seiskojen ja iltapäivälehtien viihdeosastojen tehtävä on kirjoittaa siitä, mitä poliitikot eivät halua julkisuuteen.
Jos julkisuusstrategia on tietoisesti valittu, se sisältää myös valtavan riskin siinä tapauksessa että sieltä vaatekaapista löytyykin luuranko. Median ei tarvitse enää pohtia, voiko poliitikon puolisosta tai lapsisuhteesta kirjoittaa negatiivisessakin valossa, koska sen valinnan teki poliitikko itse.
Presidenttiehdokkaista löytyy myös niitä, jotka pitävät perheensä ja yksityiselämänsä kampanjoinnin ulkopuolella tai korkeintaan sivulauseessa. Olisivatkohan ajatelleet, että presidenttiä tässä loppujen lopuksi ollaan valitsemassa eikä presidentin perhettä?
Täytyyhän sitä harkita mistä narusta vetää: Halonenkin sanoi aikanaan (vaalikierroksella toiselle kaudelle, lentokoneessa kuvatussa videossa) Arajärven tarjotessa joitain kuvia nimikirjoitettaviksi, että ei niitä kukaan halua, anna kissankuvia. – Halosen kerrottiinkin saaneen kissanomistajilta ääniä.
Ilmoita asiaton viesti
”Kuumaverinen latino, joka leikkaa kulmakarvat sulhon nukkuessa”
Kokoomusnaiset on ihan vietyjä.
Ilmoita asiaton viesti
Sama porukka äänestää Pekan pressaksi, kuten äänesti Halosenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Tätä tarkoitan.
Ilmoita asiaton viesti
En voi millään ymmärtää, että kokoomuksen naiset aikoinaan äänestivät tulipunaista sosialistia Halosta presidentiksi. Kysyin kerran tällä palstalla, että MIKSI? Ei vastauksia!
No, Halonen sai sellaisen edustuskuvan kuin presidenttikausistaan ansaitsi. Wardin töherryksen.
Vaarassa, nimenomaan on, että Haavistoa äänestetään muista syistä kuin presidentillisistä. Lähinnä naiset mahdollisesti yli puoluerajojen. Muuten melkoisen asiallinen poliitikko, mutta presidentin virkaan Haavisto ei sovi! Ajatelkaa mahdollista muutosta Niinistön pariskuntaan verrattuna, linnan juhlissa ja valtiovierailuiilla. EIIII!
Ilmoita asiaton viesti
Pakollinen meemi.
Ilmoita asiaton viesti
😀
Ilmoita asiaton viesti
Aaltolan krapulaisen meemi-olemuksen voisi helposti tulkita asiayhteydestä myös sen vanhan väittämän vahvistukseksi, että kyllä viinaan aina rahaa löytyy.
Ilmoita asiaton viesti
Jep ja hernekeitto on helppo oksentaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ja paskantaa. Kaveriksi vielä kunnon hapanjuureen leivottua ruisleipää ja kyytipojaksi kirnupiimää niin kyllä perästä kuuluu.
Ilmoita asiaton viesti
Joo paska on perseestä.
Ilmoita asiaton viesti
Ja
Elämä on reiässä rattoisaa
Reiässä, jonka ympärillä on vain oma perse
(Hassisen Kone – Rajat)
Ilmoita asiaton viesti
Jos ei meriitit riitä muuhun, niin ehkä sympatiapisteillä pääsee pressaksi ?
Samalla voi tuumailla, kuinka hyvin tuollainen kandi myisi Suomea.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä kandi?
Ilmoita asiaton viesti
No pressakandi tietenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Ripotteliko Antonio Pekan kulmakarvat Aaltolan hernekeittoon? Sattumia nääs.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä blogi josta huomaa kirjoittajan opiskelleenkin alaa. Kommentit taas ovat (XXXXXXXX XXXXXXX XXXXXX).
Ilmoita asiaton viesti
Niin no, Haaviston ja Floresin yksityiselämänsä paljastuksista puuttuu suunnilleen enää yökylässä Maria Veitola, Mika Aaltola on antanut tuoreen videohaastattelun Seiskalle:
https://www.seiska.fi/kotimaa/mika-aaltola-suuresta-surustaan-isa-ei-enaa-vastaa-puhelimeensa/1141238
Ilmoita asiaton viesti
Isän muistisairaus ja löytyihän se Geo-poikakin taas sieltä.
Ilmoita asiaton viesti
Kun Mauno Koivisto aikoinaan valittiin kaksi kertaa tasavallan presidentiksi niin monet suomalaiset itse asiassa äänestivät koko pakettia eli Koivistoja.
Manu, Tellervo, Assi ja vävypoika Jari Komulainen muodostivat pseudokuninkaallisen perheen Suomen tasavallassa 1982-1994.
Assin ja Komulaisen avioero 1990 tosin järisytti valtakuntaa mutta me suomalaiset kestimme yhdessä Assin vanhempien kanssa nuo vaikeat ajat.
P.S. Äänestämällä Assia pystyi äänestämään Manu-isää pressaksi vuoden 1982 presidentinvaalissa jos kansalainen sattui olemaan niin onnekas, että oli äänioikeutettu Uudenmaan läänin vaalipiirissä.
P.P.S. Manun tuuheat kulmakarvat ja hiusten otsakiehkura elävät muistoissamme ja Kari Suomalaisen pilapiirroksissa.
Ilmoita asiaton viesti
Olemme menettäneet symbolisia mahdollisuuksia, kun valitsijamiehiä ei enää ole. Manua presidentiksi valitsemaan saattoi äänestää esimerkiksi Raoul Palmgrenia vuonna 1982 ja Kimmo Kaivantoa vuonna 1988, jos sattui asumaan Tampereella. Kertoo nimimerkki ”Näin tein”.
Ilmoita asiaton viesti
Kuluttajansuoja on toisaalta parantunut kun presidentinvaalin mustat hevoset on eliminoitu pois valitsijamiehistä luopumisen myötä.
Ilmoita asiaton viesti
”Manun tuuheat kulmakarvat…”
Olisiko historia toinen, jos Tellu olisi typistänyt ne Manun nukkuessa?
Ilmoita asiaton viesti
Ehkäpä hyvinkin.
Suurempi vaikutus olisi kuitenkin ollut, jos aktiivisesti levitetyt väitteet Mauno Koiviston taustasta kaukopartiomiehenä ja satamajätkänä olisivat jo ennen presidenttikausia osoittautuneet valheellisiksi.
Ilmoita asiaton viesti
Koiviston valinnan takana taisivat kuitenkin olla ns, korkeammat voimat. Silloin vielä presidenttikampanjaa ryydittivät valtiovierailukuvat Moskovaan.
Ilmoita asiaton viesti
Toisaalta vuoden 1982 presidentinvaalissa Koivisto sai lisäpotkua kannatukseensa toteamalla televisiossa toimittajan kysymykseen idänsuhteidensa laadusta:
”Ei niissä ole mitään kehumista.”
Mauno Koivistoa voikin nykytietämyksen valossa pitää harvinaisen rehellisen oloisena valehtelijana.
Ilmoita asiaton viesti
Korkeammat voimat, joo… Vuonna 1982 Koivisto(n vaaliliitto) sai 43,1% kansan äänistä; vuonna 1988 48,9% suorista ja 46,6% valitsijamiesäänistä. Ei muuta valtijaa, ei luojaa.
Vuoden 1982 valitsijamiesvaalin jälkeen Seppo Toiviainen tosin nikotteli, ettei asia tällä selvä ole, kun ”keskuskomitea” ei ole vielä tehnyt päätöstä.
Ilmoita asiaton viesti
Ei kai kukaan Koiviston kansansuosiota kiistä, kun Neuvostoliittokin pidättäytyi tukemasta Karjalaista ja Manu esiintyi Moskovassa vaalien alla.
Ilmoita asiaton viesti
Halosen kampanjassa puhuttiin naapurin miehestä tarkoittaen Arajärveä ja siitä kuinka rakkaus syttyi nähtävästi talon portaikossa.
Vastaparina oli Kannuksen Kennedy eli Esko Aho, joka toi vaimonsa myös esille. Taisi olla Ahon keksintöä tämä perheen esittely.
Äänestäjät kaipaavat nähtävästi tarinoita ehdokkaan ympärille.
Ilmoita asiaton viesti
Esko Ahon vaalimainonnassa jaettiinkin postikortteja, joissa oli vaimoineen.
Olli Rehnkin on esiintynyt mediassa puolisoineen
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/julkkikset/kaikki-meni-uusiksi-kun-olli-rehn-tapasi-vanhan-tyotuttunsa-merjan-kaytamme-hississa-joutoajan-suutelemiseen
Ilmoita asiaton viesti
Ahtisaaren ja Rehnin pariskunnat esiintyivät ”Tuttu juttu” -ohjelmassa juuri vaalien alla ja analysoivatpa jotkut ohjelman ratkaisseen tiukan presidenttivaalin, tiedä häntä.
Presidentti-instituutioon kuuluu, että puoliso seisoo vierellä, tukee ja osallistuu. Minusta on mielenkiintoista miettiä että miksi näin, ja pitäisikö sen olla kun presidentin tehtävä on muutakin kuin toimia seremoniamestarina. Harvemmin vaikka pääministerin puoliso on mukana valtiovierailuilla edustamassa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuttu juttu-ohjelmassa Ahtisaari rypytti karjalanpiirakkaa. Rypytys epäonnistui surkeasti. Ahtisaari kirota pärskäytti. Sanoi ”Peijjoona!!!”. Tämä kansanomainen avautuminen ratkaisi pressanvaalit Ahtisaaren eduksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kaiken lisäksi Ahtisaaret voittivat Rehnit yhden ruusun erolla tuossa leikkimielisessä kisassa.
Ilmoita asiaton viesti
Minä muistelen, että hänen kannatuksensa nousi reippaasti, kun hän jossain haastattelussa sanoi: Kyllä minusta nyt pitäisi elvyttää.
Ilmoita asiaton viesti
Valtiovierailuille kaiketi kutsutaan puolisoineen, ja presidentin puoliso emännöi virallisen ohjelman aikana puolison ohjelman ja päin vastoin, esim.
Rouva Macron viettää päivän yhdessä rouva Jenni Haukion kanssa samalla, kun presidentti Macron edustaa toisaalla yhdessä Sauli Niinistön kanssa.
https://www.is.fi/viihde/art-2000005809062.html
ja
https://www.is.fi/kuninkaalliset/art-2000008824961.html
Ilmoita asiaton viesti
Noinhan se protokolla menee ainakin joissain tapauksissa. Rouva Biden ei tainnut olla miehensä mukana rouva Haukion emännöimänä?
Kai sille mukana tulevalle vierailevan presidentin puolisolle jotain muutakin ohjelmaa voi kehittää kuin juuri suomalaisen vastinparinsa emän- tai isänöimänä.
Ilmoita asiaton viesti
Bidenin ja Niinistön tapaamiset eivät ole tainneet olla varsinaisia valtiovierailuja? Mitä puolison ohjelmiin tulee niin ellen väärin muista Halosen mukana valtiovierailuille matkustaneelle tohtori Arajärvelle oli kerran järjestetty jotain paremminkin naiselle sopivaa – olisiko tiedonvälityksessä ollut katkos…
Ilmoita asiaton viesti
Tai sitten ei ollut katkosta. Siinä suhteessa Haloska teki kyllä selväksi, että kumpi sitä käsilaukkua kantaa.
Ilmoita asiaton viesti
https://www.youtube.com/watch?v=VzIMrPO7Xu8
Ilmoita asiaton viesti
Juhanin linkistä tulee mieleen ainakin, että vuodesta 1994 on TOSI paljon aikaa. Sen verran hyväntuulista, ystävällistä ja toisia kunnioittavaa on meno.
Ilmoita asiaton viesti
Tuleekohan Geocachingistä talven suosikkipeli?
Ilmoita asiaton viesti
Presidentinlinnan Geo-kätköilyyn tuo omat haasteensa jos ikkunoita ei ole ruuvattu kiinni.
Ilmoita asiaton viesti
Silloin saatetaan siirtyä Geo-catchingiin…
Ilmoita asiaton viesti
Jussi Halla-ahon puoliso- ja lapsisuhteista ei ole juuri kirjoiteltu. Voin vain kuvitella mitä kirjoitettaisiin, jos vaikkapa Alexander Stubb olisi toiminut kuten Halla-aho. Jostain naispoliitikosta puhumattakaan.
Muuten, Kekkosta lyötiin yksityiselämästään 50-luvun puoliväliin asti kuin vierasta sikaa. Sen jälkeen Urkki sai pitää rakastajattariaan ihan rauhassa, media ei puuttunut Maan Isän touhuihin.
Ilmoita asiaton viesti
Minä taas meinasin kirjoittaa jo blogiin, että Halla-ahon suhteen media teki poikkeuksen ja nimenomaan toi esille tämän ydinperheen ulkopuolisen lapsen vaikka H-a ei ole yksityiselämällään repostellut. Ymmärrän että juttu oli turhan herkullinen mutta se poikkesi yleisestä linjasta.
Minä en oikein tiedä miksi asia oli niin merkityksellinen että se piti julkaista, lapsen äitihän siinä oli aloitteellinen ja vaikutti jonkinlaiselta kostolta. Ei minua Halla-ahon ”kunnia” niin kiinnosta, vaan sen lapsen asema. Viimeksi eilen blogistanissakin joku nimitteli kyseistä lasta tavalla, jota voisi kutsua törkeäksi.
Ilmoita asiaton viesti
Onko muiden tämän hetken tärkeässä asemassa olevien poliitikkojen sivusuhteista syntyneistä lapsista jätetty kirjoittamatta? Onko niitä, siis sivusuhteitakaan, ylipäätään? Kyllähän seiskapäivää ja joku etäpsykiatri analyysissaan kertoisi niistä välittömästi, ainakin jos poliitikko olisi psykiatrin kanssa vastakkaisella poliittisella laidalla.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisesti me emme tietäisi jos niistä on jätetty kertomatta, eikö niin? Voinemme olettaa, että osalla poliitikoista kuten ihmisistä yleensä voi olla oman vakituisen parisuhteensa tai avioliittonsa ulkopuolella syntyneitä lapsia. Helvettiäkö se kenellekään ulkopuoliselle kuuluu siinäkään tapauksessa, että lapsen äiti motiiveilla jonka voimme vain arvailla, tuo asian toimitusten tietoon.
Noin yleisemmällä tasolla media ei yleensä kirjoita sellaisista asioista tunnistettavasti, jotka koskevat lapsia ja voivat saattaa tämän lapsen negatiiviseen valoon.
Ilmoita asiaton viesti
Edesmennyt Jörn Donner (kirjailija, elokuvaohjaaja, diplomaatti, poliitikko) ja hänen elämänsä avioliitot ja niistä syntyneet lapset ja ydinperheen ulkopuolelle syntyneet lapset on erinomainen valinta mikäli tämä aihepiiri kokonaisvaltaisesti kiinnostaa.
Materiaalia kun löytyy runsaasti ja lähes kaikista näkökulmista tarkasteltuna.
Ilmoita asiaton viesti
Jörn Donner oli lastensakin suhteen ilmeisen kusipää, mutta hän toi itse asian framille lastensa ollessa jo aikuisia tai kuollut.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005554544.html
Ilmoita asiaton viesti
Mulle ihan sama kuinka monta muijaa Jussilla on, myöskin se onko joku joskus vaikkapa tanssinut, leikellyt kulmakarvoja tai syönyt hernesoppaa. Mitä vittua nuo asiat ylipäätään muille kuuluvat?
Ilmoita asiaton viesti
Niin. Niistä kulmakarvoista ja hernesopista ja tansseista halusi syystä tai toisesta kertoa asianomainen itse. Siitähän blogissa nimenomaan on kyse, että mitä vittua ne tuollaisia kertoilevat.
Ilmoita asiaton viesti
Jussi ei puolestaan ole halunnut kertoa julkisuuteen että hänellä on kaksi naista, joten siitä on syytä muidenkin vaieta. On onnistunut hiippailemaan rakastajattarensa luo ilman että kukaan paparazzi on onnistunut näppäämään kuvaa ja myymään seiskapaivälle. Hyvää julkisuudenhallintaa😊
Ilmoita asiaton viesti
Myös tuossa tapauksessa ”vastuullinen” aikuinen teki arvion siitä, että lapsi tuotiin valokeilaan. Käsittääkseni päätöksen teki lapsen huoltaja.
Media ei kuitenkaan repostele juurikaan Halla-ahon vaimon sukutaustalla tai perintöomaisuudella, kun eivät ole yhteiseloaan naistenlehdissä esitelleet.
Ilmoita asiaton viesti
Päätöksen lähestyä mediaa teki lapsen huoltaja mutta ei hän päättänyt, mitä media julkaisee. Media toi asian valokeilaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, niinhän tässä taidettiin keskustelussa aiemmin todeta, että kun avaat oven toimittajille ja päästät heidät ”kotiisi”, et voi ohjata mitä he kirjoittavat.
Ilmoita asiaton viesti
H-a ei tainnut avata sitä ovea?
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitatko että yksinhuoltajaäidillä (oma oletukseni) pitäisi olla lapsensa isän hyväksyntä tekemisilleen? Olen siinä uskossa, että yksinhuoltaja ihan määritelmällisesti päättää itse. Toki oletukseni voi olla myös väärä ja vanhemmilla yhteishuoltajuus. Eihän sitä avioliitto toisaalla kai estä.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä ihmettä, en tarkoita. Puhun toimitusten linjasta.
Jos melkein kuka tahansa yh-äippä astelee toimitukseen ja ilmoittaa lapsensa isän nimen, tämä ohjataan ystävällisesti ulos eikä kukaan kirjoita yhtään mitään asiasta. Ellet nyt tekeydy täysin hölmöksi, ymmärtänet että kyse on poliitikko Halla-ahon yksityiselämästä mikä ei mitenkään vertaudu siihen että vaikka presidenttiehdokas Aaltola tuo poikaansa esille joka jumalan tilanteessa.
H-a ei edelleenkään sitä ovea avannut. Ja päätöksen julkaisusta teki media, ei lapsen äiti.
Ilmoita asiaton viesti
Totta ihmeessä asian teki merkitykselliseksi se, että Halla-aho tavoitteli tuolloin perussuomalaisten puheenjohtajuutta. Joku osoitti Halla-ahon julkisesti valehdelleen. Sekö olisi pitänyt ohittaa, koska se ei sopinut Halla-ahon scriptiin?
Ilmoita asiaton viesti
”Sekö olisi pitänyt ohittaa, koska se ei sopinut Halla-ahon scriptiin?”
Juuri noinhan minä kirjoitinkin, eikö niin? Ehdottomasti median olisi pitänyt ohittaa asia koska se ei sovi Halla-ahon scriptiin.
Oliko sinulla vielä muita yhtä älykkäitä kysymyksiä asiasta?
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole kysymyksiä, mutta on väite. Halla-aho itse asiassa avasi tuon oven, kertoessaan olevansa neljän lapsen isä.
Ilmoita asiaton viesti
Tulkinta tuokin.
Minusta hän piti oven kiinni kun ei kertonut asiasta. Oven hän olisi avannut, jos olisi kertonut.
Ilmoita asiaton viesti
Jos poliitikko kertoo vaimonsa menehtyneen rintasyöpään ja lastensa hukkuneen traagisessa veneonnettomuudessa, pitääkö toimittajan vaieta asiasta kun vaimo ottaa yhteyttä ja kertoo/ osoittaa olevansa hengissä ja hyvinvoiva, kuten lapsetkin?
Ilmoita asiaton viesti
Lisää näitä kysymyksiä, Maxilla on vauhti päällä.
Ilman muuta pitää, mitäs luulit? 😀
Ilmoita asiaton viesti
Ei tietenkään pidä. Kun poliitikko valehtelee, on median tehtävänä paljastaa vale.
Ilmoita asiaton viesti
Jussi ei muistanut tarkalleen lastensa lukumäärää, sattuuhan sitä😃. Pitääkö mennä tuolla tavoin avaamaan perhe-elämäänsä, jos ei pysty tekemään sitä valehtelematta? Olisi voinut vain todeta, ettei vastaa yksityiselämäänsä koskeviin kysymyksiin.
Ilmoita asiaton viesti
Olisi toki voinut, olisi varmaan ollut fiksumpaa.
Minusta lasten lukumäärän kertominen ei nyt hirveästi vielä avaa perhe-elämää verrattuna vaikka blogissa kuvattuihin yksityiselämästä avautumisiin.
Mutta edelleen, ei minua Halla-ahon ”maine” kiinnosta vaan se miten sitä lasta räävitään ja solvataan mm. täällä blogistanissa. Varmaan muuallakin somessa. Ja juuri sen takia toimitusten olisi pitänyt miettiä kahdesti ennen kuin antoivat estraadin äidille. Ilmeisesti H-an perheessä asia oli jo kerrottu ja sovittu joten edelleen, v—uako se kenellekään kuuluu?
Ilmoita asiaton viesti
”..vaan se miten sitä lasta räävitään ja solvataan mm. täällä blogistanissa. Varmaan muuallakin somessa.”
Toooodella aitoa huolta selkeästi. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Valehtelu, edes yksityisasioista, ei anna hyvää kuvaa poliitikosta. En muuten ole huomannut kenenkään ainakaan täällä lasta solvanneen. Halla-ahon toimintaa on kritisoitu ja jos yksityiselämässä on luurankoja, joista on pakko valehdella, niin mahtaako niitä löytyä muualtakin?
Mutta Mika Aaltolasta ei olisi presidentiksi, se on jo selvinnyt hänen ”kampanjansa” tässä vaiheessa.
Ilmoita asiaton viesti
Minun käsittääkseni hän nimenomaan kertoi haluavansa pitää tuon oven suljettuna, kun ei laskenut avioliiton ulkopuolella syntynyttä lasta tuossa mukaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eli lyöttäydyt Jannen seuraan, että median tulee haastaa poliitikkoa esitetystä valeesta vain silloin, kun poliitikko itse niin toivoo?
Ilmoita asiaton viesti
Jännä tulkinta kun tuolla edellä kirjoitin että ”Oikeasti näiden seiskojen ja iltapäivälehtien viihdeosastojen tehtävä on kirjoittaa siitä, mitä poliitikot eivät halua julkisuuteen.”
Olen myös aika monta kertaa kertonut, että lapset yleensä jätetään näiden juttujen ulkopuolelle. Tulee ihan journalistin ohjeista:
”30. Julkistakin aineistoa julkaistaessa pitää ottaa huomioon yksityiselämän suoja. Kaikki julkinen ei välttämättä ole julkaistavissa. Erityistä varovaisuutta on noudatettava, kun käsitellään alaikäisiä koskevia asioita.”
Ilmoita asiaton viesti
Joo, ei tarvitse julkaista nimeä ja kuvaa, mutta kyllä minusta on relevanttia kertoa, että poliitikko valehtelee lastensa lukumäärän. En tosin edes tiedä, mitä Halla-ahon viidennestä lapsesta on julkaistu.
Kaikkeen mistä poliitikko ei halua keskustella, hänen kannattaisi olla sanomatta mitään. Ainakaan ei pidä valehdella.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, tuo sinun mielipiteesi on tiedossa ja se on samansuuntainen median ratkaisun kanssa. Turhaan minun on kymmenettä kertaa yrittää perustella päinvastaista.
Muuten, kun kirjoitin että tätä blogia kirjoittaessa mietin tuon H-a-jutun ottamista esiin samalla ja päätin että en, pyrin juuri välttämään tätä blogin asian ohitse menevää jankkausta koska tiesin että se olisi siihen johtanut. Näköjään sinä ja muut haluatte jankata kuin tunnin junasta verokeskustelussa, näin metaforana äskettäiseen blogiisi,
Ilmoita asiaton viesti
Ällistyttävän osuva metafora! Presidenttiehdokkaiden lapset ovat juurikin yhtä kaukana aiheesta presidenttiehdokkaiden yksityiselämä, kuin tunnin juna ylimmän tuloluokan tuloveroprosentista.
Ilmoita asiaton viesti
Ottaen huomioon että blogi koskee Aaltolan ja Haaviston yksityiselämistään avautumista niin perhana, olet ihan oikeassa.
Sivuraiteella ollaan kuin tunnin juna.
Ilmoita asiaton viesti
Touché
Ilmoita asiaton viesti
Jussi olisi voinut kertoa, että avioliitossa syntyneitä neljä ja yksi avioliiton ulkopuolella. Mutta sehän olisi ollut vähän laittamattomasti sanottu, jos Hilla olisi asiasta tietämättömänä seissyt vieressä …
Ilmoita asiaton viesti
Artikkelien mukaan asia oli Hillan tiedossa mutta tosiaan, jos olisi kertonut niin se olisi ollut tavallaan ”lupa” medialle käsitellä asiaa.
Kun näitä reaktioita ”lehtolapsineen” lukee niin miksiköhän ei kertonut?
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko siksi, että pyrki konservatiivisen kristillissosiaalisen puolueen puheenjohtajaksi? Avioliiton ulkopuolinen lapsi ei tunnu edulta siinä asetelmassa.
Ilmoita asiaton viesti
”,,,vaikka presidenttiehdokas Aaltola tuo poikaansa esille joka jumalan tilanteessa.”
LOL, tuoreessa IL:n jutussa
Mika Aaltola kertoo, ettei hänen taloudellisesta tilanteestaan ole syytä olla huolissaan. Perhe ei näe nälkää.
ja
Aaltolan mukaan vaati rohkeutta lähteä mukaan presidenttikisaan. Yksi asia, mitä hän päätöstä tehdessään ajatteli, oli hänen Geo-poikansa.
– Vanhoilla päivillä olisi ollut jännä sanoa pojalle, että en uskaltanut. Kansalaisrohkeus on hyveellinen opetus ihan kaikille. Poliittinen aktiivisuus on perusoikeus.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cb90883a-c687-475f-ab55-3238d596c1d1
Ilmoita asiaton viesti
Mulle tulee hakematta mieleen mainio komediasarja ”Ihmisten puolue” jossa yksi jäsenistä vetoaa aina ja kaikessa poikaansa Jusu-Petteriin, 7 vee.
Ilmoita asiaton viesti
Selailin Seiskaa, se on täynnä Aaltolan antamia haastatteluja, mm.
Presidenttisuosikki Mika Aaltolan avoin haastattelu Seiskassa: Ilman vaimoani olisin sänkyperuna
https://www.seiska.fi/kotimaa/presidenttisuosikki-mika-aaltolan-avoin-haastattelu-seiskassa-ilman-vaimoani-olisin-sankyperuna/181554
– poika tietysti mainitaan siinäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Mattiesko Hytönen myönsi, että hän pyrkii paljastamaan julkkiksista juuri niitä asioita, joista asianomaiset itse mieluummin vaikenisivat. Millaisena Hytönen mahtaisi esitellä Mika Aaltolan?
Ilmoita asiaton viesti
Tälle ammattihöpöttäjälle maksetaan 12donaa kuussa, ilmeisesti veronmaksajien kukkarosta 😮 , en yhtään ihmettele että julkinen talous on aivan ripulilla.
Ilmoita asiaton viesti
”..se sisältää myös valtavan riskin siinä tapauksessa että sieltä vaatekaapista löytyykin luuranko…”
Mihinhän nyt viittaat?
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä Aaltolallakin on jalkavaimo?
Ilmoita asiaton viesti