Alanko-Kahiluoto ei tiennyt ja järkyttyi

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) kertoo olevansa järkyttynyt kuullessaan Valtiontalouden tarkastusviraston mediassa esiinnostetuista ongelmista. Lehtiartikkelin mukaan hän ei ymmärrä miten valiokunta olisi voinut toimia toisin. Sen jälkeen kun VTV:n ongelmat tulivat medioissa esille, Alanko-Kahiluoto toimii määrätietoisesti ja esittää erityistarkastusta virastoon.

”Olennainen kysymys tässä on se, että kuka valvoo pääjohtajaa”, sanoo Alanko-Kahiluoto.
Erittäin hyvä kysymys. Paitsi että jaa, sehän olet sinä itse ja johtamasi valiokunta, hyvä Alanko-Kahiluoto. Minkä tietysti tiesitkin kun kertomasi mukaan valiokunta ON edellyttänyt VTV:ltä toimenpiteitä työviihtyvyyden suhteen.

Iltalehden artikkelissa tänään VTV:n pääluottamusmies Pasi Tervasmäki sanoo kertoneensa VTV:n ongelmista mm. Alanko-Kahiluodolle jo pari vuotta sitten. Jos Tervasmäkeen on uskominen, asia on ollut tarkastusvaliokunnan ja puheenjohtajansa tiedossa. Ongelmiin reagoidaan vasta, kun niistä lukee lehdessä kissankokoisin kirjaimin.

Ongelmien ytimeen nostettu Tytti Yli-Viikari omaa saman puoluetaustan kuin Outi Alanko-Kahiluoto. Asian merkitys jää tietenkin spekuloinnin asteelle mutta Tervasmäen ulostulon myötä Alanko-Kahiluodon järkytys ei vaikuta oikealta. Aina voimme jättää sen takaportin, että Alanko-Kahiluoto ei vain ole ymmärtänyt tai kiinnostunut kuulemastaan.

+3
JanneSalonen11
Sitoutumaton Kemiönsaari
Ehdolla kuntavaaleissa

Yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta, pääaineena tiedotusoppi. Yrittäjä ja isä, koiran hovimestari. Pro Kimitoön - Kemiönsaaren puolesta rf/ry:n puheenjohtaja.
Kemiönsaaren kunnanvaltuutettu, teknisen lautakunnan ja tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu