Olli Rehnin albiinovitsi
Tulkinnanvaraiseksi jää, oliko Rehnin eilinen ”en minä ole harmaa vaan albiino” -heitto aikaisemmin mietitty ja tarkoitettu huumorin keinoin tekemään hänen ”harmaudestaan” hyveen. Saattoi se olla spontaanikin. Joka tapauksessa kovin onnistunut se ei ollut vaikka ei varmasti loukkaamistarkoituksessa heitetty, ja albinismista kärsivien etujärjestö ihan oikein huomautti asiasta. Ihan puikkoihin tuo ei Rehniltä mennyt.
Se sijaan Rehnin reaktio oli ihan oikea, nopea virheen myöntäminen ja anteeksipyyntö järjestöltä. ”Pyydän anteeksi rinnastustani perinnölliseen sairauteen. Olin myös yhteydessä yhdistykseen ja esitin anteeksipyyntöni, Rehn kirjoittaa X:ssä.”
Oppikirjaesimerkki onnistuneesta viestinnästä sen jälkeen, kun oli munannut. Olisihan sitä voinut myös asettua siilipuolustukseen, haukkua Iltalehden erikseen ja punavihertoimittajat yleisemmin ja masinoida kannattajiensa keskuudessa ostoboikotin Iltalehteä kohtaan. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, sellaistakin kun tapahtuu.
Kaikki kepulaiset on rasistia.
Ei rasistitresidenttiä Suomeen!
Ilmoita asiaton viesti
Mustien keskuudessa ”albiinoa” käytetään myös haukkumasanana kaikista valkoihoisista, joten sanan käyttäminen on yhtä tuomittavaa tällaisessa yhteydessä kuin sen virallisesti pannaan julistetun toisen sanan.
(Huom. ”yhtä tuomittavaa”. En itse ota kantaa siihen kuinka tuomittavaa kumpikaan on.)
Ilmoita asiaton viesti
Laitoin kaikki Iltalehdessä mainostavat yritykset boikottiin. Boikottini on hiukan ristiriitainen, koska mainoksia on oikeastaan vain paperilehdessä, jonka joudun jatkossa ostamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki?
Luulin että suosituksena on boikotoida vain niitä, joilla on vähintään neljännessivun ilmoitus.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä se on nyt laitettava kaikki Iltalehdessä mainostavat yritykset boikottiin, ja myös kaikki ne jotka eivät mainosta, ihan varmuuden vuoksi.
Ilmoita asiaton viesti
Siksi jouduinkin ostamaan paperisen Iltalehden maailman tappiin asti.
Olen niin loukkaantunut albiinojen puolesta.
Ilmoita asiaton viesti
Ehdottomasti, loistava ratkaisu. Varman päälle pelaaminen on ratkaisu.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo oli tervetullut rajaus. Olisi ollut vahinko, jos olisin joutunut vaihtamaan toiseen selvännäkijään.
Ilmoita asiaton viesti
Eikö iltalehdessä ole niiden selvännäkijöiden ilmoituksia? 19,99 + ppm.
Ilmoita asiaton viesti
Ne on pieniä pieniä ilmoituksia, ettei boikotti koske niitä.
Ilmoita asiaton viesti
Toisaalta: alkaakohan Suomessa olla jo liiankin ahdasmielinen tilanne, kun vitsejäkin pitää pyydellä anteeksi pienimmästäkin syystä, etteivät ammattiloukkaantujat pahastu?
Ilmoita asiaton viesti
Minusta tässä ei varsinaisesti loukkaantunut kukaan, mutta etujärjestö aivan oikein huomautti asiasta.
Ilmoita asiaton viesti
Osataan sitä muuallakin.
https://www.msn.com/en-us/movies/news/leonard-bernstein-s-family-defend-bradley-cooper-s-prosthetic-nose-in-netflix-film-breaks-our-hearts/ar-AA1fo8TS
Ilmoita asiaton viesti
No, Bryan Cranston näytteli halvaantunutta, ja siitä nousi meteli.
“I got a lot of shit for that,” he said. “I am an able-bodied actor playing a disabled actor.”
Eivät triggeröityneet kai ymmärtäneet, että tuollaista kutsutaan ”näyttelemiseksi” ja se on kaverin työtä.
Paljastan tässä, että elokuvien murhamiehet (ja -naiset) eivät ole oikeasti murhaajia eikä Robert de Niro ole oikeasti Bernie Madoff.
Ilmoita asiaton viesti
Vai niin, ovat murhanneet ja sen jälkeen valittu murhamiehen osaan elokuvaan?
Kerron sinullekin, että Charlton Heston ei ollut ”oikea” Mooses, näytteli vain.
Ilmoita asiaton viesti
Minulle oli suuri järkytys, kun selvisi ettei Poirottia näytellyt belgialainen, eikä edes ranskalainen, vaan britti.
Ilmoita asiaton viesti
Elokuvaan ”Der Untergang” Hitleriä itseään ei saatu houkuteltua rooliin. Valitti kuulemma palkkion pienuudesta. Joku sakemanni saatiin toki paikkaamaan.
Ilmoita asiaton viesti
Kerran Hollywoodissa kävi niin, että yksi Daltonin veljeksistä näytteli itseään elokuvassa.
Kerran taas Chaplin osallistui Chaplin näköiskilpailuun ja sijoittui kolmanneksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ja se Hitlerin roolin paikkaajakin (Bruno Ganz) oli oikeasti sveitsiläinen, joten siinähän se menikin sitten jo pieleen koko elokuva.
Ja miltään muilta osin en jaksa tähän huikeanhulppeaan mammuttikeskusteluun sitten osallistuakaan.
Ilmoita asiaton viesti
Sinähän tässä näemmä triggeröidyit, kun jouduit selittämään.
Ilmoita asiaton viesti
Brendan Fraser elokuvassa The Whale esitti sairaalloisesti ylipainoista päähenkilöä.
Hän sai lopulta jonkinlaisen synninpäästön mielensä pahoittajilta
kun kertoi käyttäneensä erittäin raskaita vartalomaskeja muuntautuessaan keinotekoisesti roolihahmokseen.
Ilmoita asiaton viesti
Muistaakseni jotkut loukkaantuivat siitä, että mustamies esitti Mannerheimia afrikkalaisessa elämänkertaelokuvassa.
Ilmoita asiaton viesti
Oli varmasti niitäkin jotka loukkaantuivat kun Suomen marsalkka Mannerheimia esitti musta kenialainen näyttelijä elokuvan yhden tuotantoyhtiöistä ollessa veronmaksajien ylläpitämä suomalainen Yle.
Perinteistä suomalaiselokuvaa Mannerheimista kun oli odotettu jo pitkän aikaa.
Ilmoita asiaton viesti
Minusta kulttuurinen omiminen on aivan kauheaa, siksi minulla ei ole rastahiuksia, vaan siistit lyhyet hiukset.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ollut eikä liioin näyttänyt lainkaan roolihahmoltaan.
Ilmoita asiaton viesti
” vitsejäkin” ! Vitsihän usein juuri konservoi loukkaavia asenteita.
Ei siinä ole mitään uutta. Nykyään vaan uudet ryhmät pääsevät ääneen ilmaisemaan tyrmistyksensä vitseistä. Aikaisemminkin oli sopimatonta esim kristinuskon ilmiöihin viittaava pilkkaus.
Ilmoita asiaton viesti
Ja nykyäänkö se ei sitten ole?
Ilmoita asiaton viesti
No ei samassa määrin.
Ilmoita asiaton viesti
Nykyäänhän saa aivan vapaasti pilkata kritittyjä ja kritisnuskoa. Sehän on vasurien lempipilkan aiheita.
Ilmoita asiaton viesti
Mun mielestä vasurien lempipilkan aihe on tyyppiä trumppilaiset pönöttäjät.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös ne ole olleet kristityt jo sieltä sosialismin alkuajoista lähtien?
Ja samaa rataa mennään, mm. Päivi Räsästä pilkataan minkä ehditään.
Ilmoita asiaton viesti
Nykypäivänä et voi olla hyvä ihminen, ellet jatkuvasti ja kokoajan loukkaannu tai puolestaloukkaannu joka asiasta.
Ilmoita asiaton viesti
Ampumaradalle saa porttikiellon ja aselupakin aseineen viedään jos siellä ampuu kännyköitä.
Omankin kännykän ampuminen riittää.
Ilmoita asiaton viesti
On vitsejä, ja sitten on vitsejä!
Ilmoita asiaton viesti
”…niin en ole koskaan ymmärtänyt apinan ja ihonvärin yhteyttä.”
Voisiko olla että et ole ymmärtänyt, koska et ole amerikkalainen musta? Ainakin kun olin joskus 80-luvun alussa amerikkalaisessa high-schoolissa, tietyissä piireissä tuo oli ihan yleinen haukkumasana mustille. Tosin se oli ”monkey” eikä ”ape”, josta jälkimmäinen on ihmisapina.
Ilmoita asiaton viesti
Sinä pyysit auttamaan ymmärtämään, miksi joku amerikkalainen musta loukkaantuisi antamastasi esimerkistä. Yritin mutta ilmeisen huonolla menestyksellä.
Ilmoita asiaton viesti
Pitääkö afroamerikkalaista albiinoa kutsua mustaksi vastoin näköhavaintoa ?
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä miksi afrikkalaisperäistä albiinoa pitää kutsua? Eikä se edes ole kovinkaan tähdellinen kysymys. Sen sijaan on tärkeää tiedostaa miten albiinoja kohdellaan Afrikassa. Albiinot ovat siellä suuressa vaarassa, sillä he harvoin selviävät elävinä aikuiseksi asti. Heidän luitaan käytetään mm. taikakaluina yms. Jos jotain ryhmää haluamme auttaa, niin kannatan lämpimästi Afrikan albiinojen auttamista. Samoin tyttöjen auttamista naisvihamielisimmissä valtioissa.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikille nyt tuttu Suomen albinismiyhdistys ry on varmasti oikea taho toteuttamaan tuota tehtävää.
Ilmoita asiaton viesti
Kissani nimi on Monkey, ja kissani on tietty ihmistä viisaampi.
Ilmoita asiaton viesti
Eikös Ruotsissa pikkupoika perheineen joutunut vaihtamaan asuinpaikkaa ja nimeä kun poika oli ollut mainoksessa ”coolest monkey in town” paidassa? Joutuivat rasismintarkastajanatsien uhreiksi vaikka olivat ehtoja tummaihoisia.
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä. Onko lähteenä tuolle joku MV-lehden ruotsinkirjeenvaihtaja, tajukangas tai joku vastaava? Kaverin puolesta kyselen,
Ilmoita asiaton viesti
https://www.newsweek.com/hm-liam-mango-terry-mango-racism-782978
Ilmoita asiaton viesti
”…joutunut vaihtamaan nimeä”?
Ilmoita asiaton viesti
Noin muistelin. Myönnän että väärin mutta ei nimen vaihtaminen ollut homman pointti vaan että pojan perheestä tehtiin uhri ja veikkaan että valkolaiset nostivat asian tapetille ensin. Samoin kun näissä persujen rasismikohuissa. Tuskin turkissa kukaan olisi tiennyt mitään Purran turkkilaiapina kirjoituksista ellei niitä olisi täältä sinne syötetty. Sitäpaitsi Turkin ulkoministerin olisi kuulunut pyytää Purralta anteeksi maanmiehensä sopimattomasta käytöksestä. Käsittämätöntä että naisten ahdistelijasta on tehty uhri koska häntä on sanottu apinaksi. Vaikka näinhän se 1984 maailmassa menee: sana on pahempi kuin teko.
Ilmoita asiaton viesti
” Käsittämätöntä että naisten ahdistelijasta on tehty uhri koska häntä on sanottu apinaksi.”
Kyseisestä tapahtumasta on todisteena ainoastaan Purran sana. Purra toistaa scriptan kommenteissaan jatkuvasti sitä että hän on niin haluttu ja kiihottava että kaikki miehet ovat lääpällään. Eiköhän tämä turkkilaisen tapaus ole vain hänen omaa mielikuvitustaan ja tekosyy sille että pääsee haukkumaan kanssaihmisiä?
Ilmoita asiaton viesti
Salakarin mielestä ahdistelusta kertovat naiset valehtelevat, ja keksivät ahdistelutapaukset omasta päästään.
Salakari kertoo myös, että ainoastaan haluttavat ja kiihottavat naiset kohtaavat ahdistelua.
Salakari katsoo myös asiakseen ilmaista mielipiteensä, että valtiovarainministeri ei ole riittävän haluttava tai kiihottava joutuakseen ahdistelluksi.
Sen lisäksi, että Salakarilla on tapana puhua puhdasta roskaa, Salakari näyttää olevan myös sovinistinen ja seksistinen kusipää.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmottaudun myös sovinistiseksi ja seksistiseksi kusipääksi epäillessäni, että Riikka Purra on saattanut saada väärän käsityksen miehen aikeista. Täällä tuntuvat jotkut ottavan Riikan kirjoitukset jonain jumalan sanana, jota ei sovi epäillä. Jos Riikka katsoi joutuneensa ahdistelun uhriksi, niin miksei mennyt kertomaan kuppilan järkkäreille. Tai pyytänyt miestään vetämään turpiin ahdistelijaa … sen sijaan päätti kirjoittaa blogikirjoituksen ja saa nyt säälipisteitä Puheenvuoron persuilta.
Ilmoita asiaton viesti
Kari, ”vanhaan hyvään aikaan” jollekin munien kaivelijalle olisi a) naureskeltu ja jatkettu kaljanjuontia, b) menty vetämään tyyppiä lättyyn, mutta ei ainakaan c) kirjoitettu Ilta-Sanomien yleisönosastoon ( nettiä kun ei ollut).
Vaimon mielestä mun pitäisi lopettaa tänne kirjoittelu ja käyttää se aika hyödyllisemmin mm. kodin remontointiin.
Vakavasti puhuen, pidän outona että monen täällä kirjoittavan mielestä ihmisellä on oikeus nimitellä lähimmäisiään mokkakikkeleiksi ja apinoiksi siksi, että on kokenut jonkun tyypin kaivelleen takiaan muniaan jossain baarissa.
Ilmoita asiaton viesti
Siis 15 vuotta sitten ja saa NYT säälipisteitä?
olet siis sitä mieltä että on aivan ok esitellä muniaan naisille?
Vai onko niin että vain myöhemmin Perussuomalaisiin mahdollisesti liittyville naisille on ollut aivan ok esitellä muniaan?
Kaikille muille naisille se lisi tietenkin kauhistus.
Eikä sitten kyseisen miehen tekemisistä ole soveliasta edes kirjoitella blogikirjoitukseen?
Ja jos kirjoittaaklin niin pitäisi vain kauniisti todeta että: Eräs ulkomaalaiselta vaikuttava herrasmies……”
olisi pitänyt pyytää miestään vetämään esittelijää ”turpiin”?
Siitähän nyt olisikin sitten riemu käynnissä:
”Perussuomalaisten” puheenjohtaja käski miestään pahoinpitelemään turkkilaisen maahanmuuttajan.” Eikä edes leipätekstissä kerrottaisi syytä moiseen pyyntöön.
Alitit Pekka itsesi.
Ilmoita asiaton viesti
Jocke, esitin pointtini edellisen kommenttini viimeisessä kappaleessa. Pitäisikö suomalaisia kutsua vaniljakikkeleiksi ja apinoiksi siksi, että joku kantasuomalainen on kaivellut muniaan baarissa?
Ilmoita asiaton viesti
Ja minä vastasin kommenttiisi #3961629, jossa alitat itsesi.
Aika outoa, kirjoittelet kommenttteja ja kun joku vastaa yhteen niin sanot että pointtisi on jossain hevon kuusessa?
Ottaako todellakin noin tiukalle kun joku yrittää saada maan taloutta kuntoon sosialistien tuhon jäljiltä?
Ilmoita asiaton viesti
Jocke, väännetään nyt rautalangasta sinullekin: Ei Purralla ole oikeutta kirjoittaa ”turkkilaisapinasta” jos joku, hänen mielestään ei-kantasuomalainen henkilö on käyttäytynyt hänen mielestään häiritsevästi baarissa.
Olen kannattanut hallituksen tiukkaa talouslinjaa ja ansiosidonnaisten työttömyyskorvausten ehtoja tulisi tiukentaa mielestäni enemmän kuin mitä hallitus esittää. Sen sijaan henkilön, joka on kirjoittanut kanssaihmisistään kuten Purra, ei tulisi toimia ministerinä hallituksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Jos todella haluat maan asiat kuntoon niin et harrasta paskanpuhumista.
Riikka Purra ei suinkaan ole puhunut minsiterinä tuollaisia vaan viisitoista vuotta sitten ja ihan aiheesta.
Jos mies esittelee muniaan naiselle julkisesti niin sellaista voi kutsua aivan miksi tahansa.
Jos kyseessä olisi ollut teikäläinen punavihreä nainen ja ”esittelijä” kantasuomalainen niin voi sitä melua mikä siitä syntyiskään jos isi sais tietää tään….
Kaikki kantaäestön miehet olisivat seksuaaliperverssejä ja ties mitä.
Ilmoita asiaton viesti
Okei, jonkin maan kansalaisia saa vapaasti haukkua apinoiksi, jos joku tuntematon tyyppi käyttäytyy huonosti. Tietämättä mistä maasta tuo tyyppi on kotoisin. Paljastit omat asenteesi.
Kuten jo totesin, minulle ei ole merkitystä oliko Purra ministeri nuo kirjoittaessaan. Tuollaisia ihmisiä en halua nähdä kotimaani hallituksen ministereinä. Persuissakin olisi vaikka kuinka paljon päteviä henkilöitä ministeriksi, jotka eivät ole koskaan kirjoitelleet tuollaisia, esimerkkinä vaikkapa Sakari Puisto ja Arja Juvonen.
Eiköhän tämä ollut taas tässä. Millaiset kannattajat sellainen puheenjohtaja.
Ilmoita asiaton viesti
Mies joka käyttäytyy noin on apina.
Ja läheltä pitää että myös se joka puolustelee tuollaista käytöstä kuuluu samaan sorttiin.
Ilmoita asiaton viesti
Jocke, voit ihan vapaasti pitää minua apinana😃
Ilmoita asiaton viesti
Pitääkö tämä ymmärtää niin että todellakin puolustat munien esittelyä naisille julkisella paikalla? )(Siis ei kananmunien.)
Ilmoita asiaton viesti
Jankuttaja-Jocke😃
Ilmoita asiaton viesti
Ei kai keskustelu mene niin että joku Näränen kommentoi jotain ja sitten vain yksinkertaisesti päättää että keskustelu on nyt loppu?
Ilmoita asiaton viesti
Voit kirjoittaa tähän vaikka kymmenen kommenttia, mutta olen jo tehnyt kantani selväksi siitä, että jos joku käyttäytyy huonosti, niin tämän kansalaisuutta tuntematta ei voi kirjoittaa keskustelupalstalle tämän olevan ”turkkilaisapina”. Se loukkaa turkkilaisia. En jaksa tästä enää enempää vääntää etkä sinä voi minua siihen pakottaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Ilmottaudun myös sovinistiseksi ja seksistiseksi kusipääksi epäillessäni, että Riikka Purra on saattanut saada väärän käsityksen miehen aikeista. Täällä tuntuvat jotkut ottavan Riikan kirjoitukset jonain jumalan sanana, jota ei sovi epäillä. Jos Riikka katsoi joutuneensa ahdistelun uhriksi, niin miksei mennyt kertomaan kuppilan järkkäreille. Tai pyytänyt miestään vetämään turpiin ahdistelijaa … sen sijaan päätti kirjoittaa blogikirjoituksen ja saa nyt säälipisteitä Puheenvuoron persuilta.”
Noin Pekka siirtää maalitolppia.
Kommenttisi johon vastasin.
Ilmoita asiaton viesti
Purra on esittänyt väitteen ahdistelusta, joka väite voi olla joko totta tai sitten ei, kuten olen jo todennut. Hän on myös väittänyt mahdollista ahdistelijaa turkkilaiseksi, joka voi olla joko totta tai sitten ei. Varmaa lienee kuitenkin se, että ahdistelija ei ole ollut apina. Purra on tässä loukannut turkkilaisia väittämällä epäilemäänsä ahdistelijaa turkkilaiseksi ilman varmaa tietoa tästä.
Ilmoita asiaton viesti
Sinä siis kysenalaistat munien esittelyn koska kertoja/kohde on ollut Riikka Purra?
”että Riikka Purra on saattanut saada väärän käsityksen miehen aikeista.”
Tässä et vielä kyseenalaistanut Riikan kertoman todenperäisyyttä?
Lopeta nyt, vajoat vain entistä syvemmälle suohon.
Tiedäthän, mitä enemmän suossa polkee, sitä syvemmälle vajoaa.
Ilmoita asiaton viesti
Kyseenalaistin Purran arvion oikeellisuuden (onhan mies vain saattanut siirtää mulkkunsa puntista toiseen, jos toinen lahje on puristanut ja tämän Riikka on tulkinnut runkkaukseksi). Kuten oikeusistuimetkin tekisivät ilman selvää näyttöä. Toisaalta voi olla niinkin, että Riikka on saattanut keksiä koko jutun päästäkseen mollaamaan maahanmuuttajia. Tätä naurettavaa kiistelyä voisi tietysti jatkaa pitkälle syyskuulle, mutta olemme nyt vaimon kanssa lähdössä viikonlopun viettoon tuttavien mökille, enkä viitsi koskaan kirjoitella tänne viihteellä ollessani. (Rosmoille tiedoksi että talo ei jää tyhjäksi😊).
Ilmoita asiaton viesti
Taitaisit sinä vähän loukkaantua jos etelän lomallasi joku ruotsalainen perseilisi baarissa ja perseilyn kohde väittäisi tätä suomalaiseksi. Tai sitten et, tiedä häntä …
Tietysti jos Purran kirjoituksia ei olisi tuotu julkisuuteen, niin niistä eivät tietäisi sen enempää turkkilaiset kuin suomalaisetkaan. Näkökohta tuokin, mitään ikävää ei pidä tuoda julkisuuteen niin kaikki ovat tyytyväisiä. Tuolta näkökannalta Riikkakin teki siis ikävästi kun toi tuon välikohtauksen keskustelupalstalla esiin ( nyt Jocke keksii väittää, että minun mielestäni ei olisi saanut kirjoittaa koko asiasta😃).
Ilmoita asiaton viesti
Kari, kaverilla oli varmaan T-paita, jossa Turkin lippu😃
Älä sinä nyt heittäydy yhtä yksinkertaiseksi kuin tuo Jocke. Valtonen on noin sata kertaa fiksumpi ihminen kuin Purra.
Ilmoita asiaton viesti
Nimi mainittu.
Kysympä että entä jos olisi ollut peräti sirppi ja vasara?
Ilmoita asiaton viesti
”Perussuomalaisten puoluelehden Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila toki kiirehti etsimään Twitteristä ja tajunnastaan esimerkkejä siitä, että kyllä muutkin kuin Riikka Purra ovat kutsuneet burkhia mustiksi säkeiksi, ja sitä paitsi Purra ei kirjoitellut turkkilaisapinoista vaan turkkilaisapinasta, mahtaa moinen oivallus pimeinä syysiltoina lämmittää.”
https://yle.fi/a/74-20045045?utm_medium=social&utm_source=facebook-share&fbclid=IwAR2pFWdtqA9jJGhaYiNFIzte4JA9e9vix-PFo71J-CWtgUmFQ46n9wvTd8Y
Ilmoita asiaton viesti
Kovasti on vaadittu, että naisen sana riittää todisteeksi, jos hän vaikka väittää tulleensa raiskatuksi. Ilmeisesti persunaisia tämäkään ei koske.
Ilmoita asiaton viesti
Linkissäsi puhutaan protesteista ja Henkkamaukan liikkeiden sulkemisesta Etelä-Afrikassa. Ei vastauksesta kysymykseeni, joka koski väitettä pakkomuutosta ja nimenvaihtamisesta.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa en kysynyt sinulta mitään, vaan Hytölältä perusteluja Hytölän väitteisiin. Kaikki hyvin siellä?
Ilmoita asiaton viesti
En ymmärrä miksi mokomasta pitäisi jonkun loukkaantua?
Tämähän johtaa siihen että vähänkään muita lyhyemmän ihmisen pituudesta ei saa sanoa mitään.
Pituudesta ei myöskään ole soveliasta ylipäätään keskustella jos vaikka porukassa eli kuulemassa on joku jolle oma pituus on ”ongelma”.
Kun pitäisi hyväksyä jokainen sellaisena kuin on. Itsensä ja muiden.
Erilaisuuden käyttäminen pilkan kohteena on sitten eri asia.
Meillä oli luokassa aikanaan eräs poika joka oli albiino. Tai sanottiin olevan.
Ei siinä ollut mitään ongelmaa kenellekään. Hänellä vain oli valkoiset hiukset.
Ilmoita asiaton viesti
Tuntuu enemminkin siltä, että eräät persut loukkaantuvat tässä asiassa paitsi siitä että a) etujärjestö kommentoi asiaa ja b) kukaan muu ei tuntunut loukkaantuvan aiheesta.
Minä en keksi yhtään tilannetta, missä muita lyhyemmän pituudesta pitäisi sanoa yhtään mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Siis puhuminen pituudesta voi loukata henkilöä jolle oma pituus on ongelma.
Siis vaikkapa pölkyn pituudesta.
Kirjoitin myös:
”Erilaisuuden käyttäminen pilkan kohteena on sitten eri asia.”
Ilmoita asiaton viesti
Mille Armin Laschet nauroi tulvan uhrien muistolle pidetyssä tilaisuudessa liittopresidentin puheen aikana?
Ilmoita asiaton viesti
Kun noita ketjun typerimmästä kommentista -mainintoja kerran näköjään jaetaan niin onneksi olkoon. Sinun lisäksesi kukaan ei ole puhunut natseista mitään tässä kommenttiketjussa.
Ilmoita asiaton viesti
Lyhyt henkilö on ”vertikaalisesti haasteellinen”, lihava taas ”horisontaalisesti haasteellinen”.
Ilmoita asiaton viesti
Suora viittaus pituuteen / leveyteen. Varmasti joku loukkaantuu.
Ilmoita asiaton viesti
Yleensä huumorintaju ja älykkyys kulkevat käsi kädessä.
Ilmoita asiaton viesti
Nimenomaan näin ja huumorintajua ei ole se että ymmärtää vain yhden sortin huumoria.
Ilmoita asiaton viesti
Jos tuo pitää paikkansa, niin suomalaiset ovat harvinaisen tyhmää porukkaa.
Ilmoita asiaton viesti
M.O.T.
Ilmoita asiaton viesti
Täytyy myös muistaa, että kaikki on suhteellista.
Vuosina 1909-1963 elänyt Väinö Myllyrinne painoi 180 kg mutta hän oli hoikka mies.
Pituutta kun oli 248 cm.
Ilmoita asiaton viesti
Selvästi vertikaalisesti haasteellinen elämä.
Ilmoita asiaton viesti
Rehnillä on nyt vitsit vähissä
Vitsaili samalla asialla aiemmin kesällä
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/163001c6-92ea-412b-8652-08e19cb01291
jos on laisinkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Asiasta aivan toiseen. Kun klikkasin tuon linkkisi, niin näin samalla Iltalehden mielenkiintoisen otsikon:
”Sanna Marin juhli Flow’ssa pelkässä bikiniyläosassa – Julkaisi ennennäkemättömiä kuvia”
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/e393df98-fa99-4618-9a75-6a5620311013
Olkisi ollut kiva nähdä nuo kuvat ”pelkässä bikinin yläosassa”.
Ilmoita asiaton viesti
Vilkaisin ne kuvat, Sanna Marin Flow’ssa kun oli etusivulla ainakin kolme päivää, mutta sitä kuvaa niissä ei ollut.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, mutta mä murjaisin tuon vitsin jo eilen:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/hannukallonen/puolueen-johtaja-petteri-orpo/#comment-3960763
Ilmoita asiaton viesti
Jep, pitäisikö huomauttaa harhaanjohtavasta mainonnasta, varsinkin kun pysyi etusivun uutisissa.
Ilmoita asiaton viesti
Tai sitten otsikontekijää, koska ”Sanna Marin pelkässä bikiniyläosassa ja mustassa nahkaminihameessa” olisi ollut vielä klikattavampi, ainakin mummiäst.
Ilmoita asiaton viesti
Marin ilmoitti, ettei halua yksityiselämäänsä julkisuuteen. Ei koske ”parts unknown”.
Ilmoita asiaton viesti
Sanna Marin pysyttelee sopivan niukasti (pukeutuneena) lehtien otsikoissa ja kuvatarjonnassa.
Jutta Urpilaisen kieltäytyessä jonain synkkänä ensi marraskuun aamupäivänä Nigerin vallankaappauksen/sisällissodan vuoksi SDP:n presidenttiehdokkuudesta esiin julkisuuteen astuu ilon, valon ja hauskuuden lähettiläämme Sanna Marin.
Sanna ilmoittaa tuolloin olevansa valmis ravistelemaan seuraavaksi suomalaista tasavallan presidentti-instituutiota.
Ilmoita asiaton viesti
Näin alkaa Rehnin ajojahti.
Kaikki mikä on Haaviston tiellä tullaan ajamaan ahdinkoon.
Ilmoita asiaton viesti
Minä olisin Rehninä todennut, ettei lausunnossani ole mitään moitittavaa ja että muiden pitäisi paremminkin ottaa siitä opiksi.
Sitten kieltäytyisin pyytämästä anteeksi ja sanoisin, ettei tulisi edes mieleenikään pyytää lausumaani anteeksi. Seuraavana päivänä kuitenkin pyytäisin möläytystäni anteeksi.
Ja vielä pitääkseni kohua yllä väittäisin sen olleen sarkasmia ja sisäpiirihuumoria. Lopuksi toteaisin, että minun käyttämäni määritelmä albiinoista on ’klassinen’ ja muiden määritelmät ovat vääriä.
Ilmoita asiaton viesti
Siis minähän en monestikaan tuo omaa mielipidettäni edes julki. Sen sijaan nostan esille persujen puheiden ja tekojen välisiä räikeitä ristiriitoja, mistä näkyy riittävän loputonta työsarkaa.
Jotkut sitten luulevat, että minä silloin ilmaisen omia aatteitani!
Ilmoita asiaton viesti
Aivan. Rehnin tulisi pyrkiä otsikoihin päivästä toiseen jos meinaa pärjätä. Kannattaisi sanoa että hän on n-sanan vastakohta, niin pääsisi jokaiseen keskusteluohjelmaan.
Ilmoita asiaton viesti
Joo Rehn heitti saman lauseen jo aikaisemmin ja kun ei kukaan reagoinut niin varmaan ajatteli,että läppä oli hyvä ja hyväksyttävä.
Ilmoita asiaton viesti