Petrus Väyrynen eli Paavo Pennanen
Pienpuolue-parat.
Yksi ihminen on ryhtynyt egotrippailuretkellään hajottamaan haastajakenttää kunnolla. Alkuun Petrus Pennanen keksi piraattien puheenjohtajana lakkauttaa puolueensa ja ajoi tämän yhdistymistä liberaaleihin, unohti vain kysäistä kentältä. Hanke torpattiin.
Kun ei onnistunut, Pennanen lähti ensin ovet paukkuen piraateista ja haukkui puoluen nimen, ”eihän tolla saa mitään uskottavuutta” ja perusti ”Avoimen puolueen” joka kuulemma samalla yhdistää älykkäästi ajattelevia ja erottuu muista sillä että ottaa tehtävänsä vakavasti.
Joulukuun alussa liberaalipuole puolestaan ilmoitti, ettei osallistu Pennasen Avoin puolue -hankkeeseen.
Avoimen puolueen lyhyen seikkailun jälkeen Pennanen päätti sitten hakea liberaalien puheenjohtajuutta.
Piraatit ja liberaalit jo käytännössä allekirjoittivat oman tiensä liittymällä vaaleissa feministeihin ja eläinoikeuspuolueeseen. Vaikka suomalaisessa poliittisessa järjestelmässä ei ole puolueista puutetta, on vähän sääli että uusia raikkaita tuulia ei ole näköpiirissä. Tässäkin tapauksessa ne tekevät sen ihan itse: pienpuolueiden rooliksi on jäänyt toteuttaa olemassaolonsa tarkoitusta keräämällä jälleen uudet kannattajakortit kahden eduskuntavaalikauden välein.
Tähän päivään: jos jonkun liikkeen johtoon nousee uusi pyrkijä, kannaattakohan toiminnallaan muistuttaa juuri Paavo Väyrystä?
Kirjoittaja oli hetken liberaalipuolueen jäsen ja antoi kerran nimellistä vaalirahaa Petrus Pennaselle.
Sekopäistä meininkiä on, tuo Pennasen manooveri oli kyllä hauska, lakkautan puolueeni, tosin hän ei omista puoluetta. 🙂
Se on totta, että piraatit nimi ei oikein nykyaikana toimi, mutta joku muu toimenpide olisi ehkä ollut paikallaan.
Kommunistithan ovat vuosikaudet olleet jakautuneena, en kyllä edes tiedä tämänhetkistä tilannetta, onko niitä kuinka monta jäljellä.
Uuden puolueen tulo markkinoille on hankalaa, Hjalliksen taitaa olla uusin, se voi isän ja pojan ensi vaaleissa saada läpi, jos mielenkiinto Hjalliksella sinne asti riittää.
Ilmoita asiaton viesti
Hjallis on ilmeisen venäjävetoinen irtiotto kokoomuksesta. Viimeinen oikeasti uusi puolue oli nuorsuomalaiset, sitä ennen vihreät. Sitä voi pohtia ovatko persut myös uusi puolue sen jälkeen kun tekivät viimeisenkin pesäeron vanhaan vennamolaisuuteen mutta juuret ovat kuitenkin maalaisliitossa.
Sinällään harmi että piraatit ja liberaalit tuntuvat jakavan joogalentäjien kohtalon.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Liberaalipuolueen nimi huono ole, sitä kannatusta ei vaan tullut pelkällä jäsenten keskinäisellä kehumisella. Puolueen ohjelma oli ihan hyvä lukuunottamatta omaisuusverotusta.
Ilmoita asiaton viesti
”Piraattipuolue” on huono nimi jos haluaa uskottavuutta oman pienen piirinsä ulkopuolella. Piraatit eivät tuota tunnu uskovan.
Kuten sanottu, olin joskus jäsenenäkin pienen tovin tuossa liberaalipuolueessa sen jälkeen kun vaihtoivat nimensä pois viskipuolueesta. Aika nopeasti siihen kyllästyi, parvi haki linjaansa ja usein pohdintoihin laskeutui puheenjohtaja kyselemään että ”oletkohan ihan oikeassa puolueessa” jos mielipide oli eri kuin jostain liberaaliwikistä löytyi. Se alkoi kuulostamaan joltain Otaniemen teekkareiden keskinäiseltä vitsiltä. Vaikka on siellä pari fiksuakin aktiivia.
Ilmoita asiaton viesti
Sama tarina, liki vuoden taisin olla jäsenenä myös.
Ilmoita asiaton viesti
”Piraatit ja liberaalit jo käytännössä allekirjoittivat oman tiensä liittymällä vaaleissa feministeihin ja eläinoikeuspuolueeseen.
”
Jeps. Tuossa kohtaa viimeistään moni alkoi ajatella että mitä h#¤%#&&)”. Eivät toki kaikki, mutta silloin on jo kuplautunut niin paljon ettei mitään toivoa koskaan saada ehdokkaita läpi sillä asenteella. Kiva tapa karkottaa äänestäjiä, kun niitä ei muutenkaan ollut tarpeeksi. Pennanen taas monesti on kirjoittanut fiksujakin, mutta en tiedä mitä ihmettä on tapahtunut hänellekin. Ajatuspieru piraattien lopettamisesta ollessa itse johdossa…. nice – voihan sen lanseerata vaikka kuinka hienona ideana, mutta aidosti lakkauttamisesta oli kyse. Eikä herätä varmaan luottamusta että heti hypähtää ketterästi tekemään uutta puoluetta ( joka ei voi todellakaan piru vie toimia, koska eihän #¤”#¤”#dE%W¤#R V#%¤#% 5#”#%”#¤…. niin fiksun miehen pitäisi varmaan tajuta tuo ).
Olen osin ollut piraattejen ja liberaalejen puolella monessa, ja käy lähinnä sääliksi tuo järkyttävä sekoilu nyt.
Ilmoita asiaton viesti
Sama juttu, käy sääliksi ja vähän harmittaakin.
Silloin kun tuon liiton tekivät, eivät olleet uskovinaan että se on huono juttu vaan puolustivat sitä julkisesti. ”Tekninen vaaliliitto” yms ja jokainen potentiaalinen äänestäjä joka sitä arvosteli oli vaan väärässä. Lopputulos nähtiin sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Pettymys henkilöön johon joskus on hetkenkin luottanut on masentavaa.
Ilmoita asiaton viesti
Oliskohan noussut kus’ päähän? Siltä se ulkopuolelta vaikuttaa.
Ilmoita asiaton viesti
Tuohon en osaa sanoa, kun en tunne Petrusta nyt enkä ennen kuspäisyys-väittämää. Sen sijaan tunnen entisen liberaalipuolueen puheenjohtajan, joka hyppäsi myös toiseen puolueeseen.
https://www.viite.fi/2019/08/15/tea-tormanen-siirtyy-vihreisiin/
Olen ollut hänen äitinsä vaalipäällikkönä kokoomuksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei tuo nyt omalla tietämykselläni erityisen huono päätös ole mikäli ajatukset menevät noita latuja. Liberaalipuolueessa pysymällä ei vaikutusmahdollisuuksia avautune oli sitten missä asemassa tahansa. Sitä en sitten tiedä miten vihreissä, mutta olettaisin kilpailun ja mahdollisuuksien olevan suurempia.
Luultavasti kuitenkin reilusti parempi päätös kuin Pennasen perustaa uusi nopeahkosti kuoleva puolue.
Ilmoita asiaton viesti
Tottahan eduskuntapuolueessa on paremmat mahdollisuudet vaikuttaa kuin jossain sirpalepuolueessa. Eikös liberaalit ole näivettyneet jo monta kertaa, suomalaiset eivät vapaudesta välitä.
Ilmoita asiaton viesti
Menisi Harkimon Liike Nytiin.
Ilmoita asiaton viesti
Kuka sinne nyt on oikeasti menossa, ei ainakaan kukaan jonka vanhemmat ovat kokoomuslaisia.
Ilmoita asiaton viesti