Pohjola-Nordenin pääsihteeri narahti varojen väärinkäytöstä

Aamun Hufvudstadsbladet kertoi Pohjola-Nordenin pääsihteerin raha-epäselvyyksistä, jotka olivat tulleet esille verohallinnon tarkastuksessa: Pääsihteeri, Kemiönsaaren kuntavaaliehdokas Michael Oksanen on lehden saamien tietojen mukaan ilmeisen omatoimisesti hankkinut itselleen työsuhdeauton valtiorahoitteisen yhdistyksen piikkiin ja laskuttanut sen käytöstä kilometrikorvaukset. Autoedusta Oksanen ei ole maksanut veroja, lehden siteeraaman verotarkastuksen mukaan.

Vuonna 2018 Oksanen on kuitannut 6289 euroa verovapaita kilometrikorvauksia työsuhdeautostaan, vuonna 2019 4097 euroa.  Oksasen epäillään myös pääsihteerinä maksaneen itselleen johtajasopimusta korkeampaa palkkaa, vuosina 2016 ja 2017 4800 euroa liikaa liksaa vuodessa.

Oksasen mukaan hän on toiminut autoasiassa hyvässä uskossa:
”Pohjola-Nordens generalsekreterare och SFP:s kommunalvalskandidat i Kimitoön, Michael Oksanen, säger att han har handlat i god tro då han tagit ut kilometerersättning som han inte haft rätt till och haft egen tjänstebil utan sin arbetsgivares välsignelse.”

Vuonna 2019 Pohjola-Norden on saanut valtiontukia 440 000 euroa. Muita tukia ovat 170 000 euroa Cimolta, 80 000 euroa pohjoismaiselta ministerineuvostolta. 50 000 euroa Hallå Norden –yhdistykseltä sekö saman verran Svenska kulturfondenilta.

Epäselvyyksiä FSI:ssä

Ennen Pohjola-Nordenia, Oksanen johti Finlands Svenska Idrott ry:tä. FSI:in palveluksen päätteeksi Oksanen joutui palauttamaan työnantajalleen ”viisinumeroisen summan” työssään tapahtuneiden rahoitusepäselvyyksien vuoksi. Sisällöltään salaisen sopimuksen rahojen palauttamisesta teki hänen puoluetoverinsa, silloinen FSI:n hallituksen puheenjohtaja ministeri Jan-Erik Enestam. Enestam ei suostunut HBL:lle kommentoimaan sopimuksen sisältöä.

Kuntavaalit

Michael Oksanen on Kemiönsaaren kunnanvaltuutettu ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja sekä ehdolla kuntavaaleissa. Jan-Erik Enestam on nykyinen valtuutettu ja valtuuston varapuheenjohtaja. Kysyttäessä Kemiönsaaren RKP:n puheenjohtaja Ghita Edmark ei ryhdy arvioimaan tapauksen vaikutusta ehdokkuuteen.

Blogisti on ehdolla Kemiönsaaren valtuustoon, vaan ei RKP:n listoilta.

JanneSalonen11
Sitoutumaton Kemiönsaari

Yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta, pääaineena tiedotusoppi. Yrittäjä ja isä, koiran hovimestari. Pro Kimitoön - Kemiönsaaren puolesta rf/ry:n puheenjohtaja.
Kemiönsaaren kunnanvaltuutettu ja teknisen lautakunnan jäsen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu