Tohtori puoluesihteeri ja herra tutkija
Blogistanistakin tuttu, nykyinen puoluesihteeri, twiittasi melko suorin sanoin epäilyksensä että sisäministerimme toimii naapurimaan piikkiin salliessaan epäjärjestyksen kaduillamme. Twiitin oli tehnyt tutkija Luukkanen ja puoluesihteeri Luukkanen poisti sen melko nopeasti huomattuaan tapauksen.
”Mutta nyt vielä kerran huomasin, että tosiaan, koska olen puoluesihteeri enkä tutkija, niin otin sen pois. Se on ihan viisasta, ettei tule väärinkäsityksiä. Tutkijahan on aika vapaa kommentoimaan, mutta puoluesihteerin pitää olla viisaampi tässä. Sanotaanko, että vähäksi aikaa tutkija tuli esille, mutta sitten puoluesihteeri voitti.”
Viisasta. Se mikä ei ole puoluesihteerille sopivaa on tietenkin täysin normaalia käytöstä tutkijalle. Tutkijan rooliin kuuluu ilman muuta vihjailla sisäministerin harjoittamasta maanpetturuudesta. Ongelmia tulee, kun nämä asuvat samassa kehossa.
Vielä kun saisi jostain selvitettyä, kumpi persoonallisuus on kulloinkin äänessä.
Olisi todellakin hyvä muistaa, että myös keskeytetyn yhdynnän seurauksena voi syntyä äpärälapsi.
Ilmoita asiaton viesti
Puoluesihteeri näyttäisi ajattelevan, että riittää kun käy jälkeenpäin suihkussa.
Ilmoita asiaton viesti
Minua lämmittää tohtori puoluesihteerin oma arvio siitä että toiminta on ollut viisasta.
Ilmoita asiaton viesti
Ilmeisesti persujen johdossa on jonkinlainen kiintiö tyhmien kommenttien kirjoittajalle. Nyt tähän virkaan on valittu dosentti ja varakansanedustaja herra Arto (Luukanen).
Ilmoita asiaton viesti
Rajaton kiintiö!.
Itsekin äänestin persua viime vaaleissa ja hän on hoivatyöntekijä Torniosta.
hiljainen puurtaja.
Ilmoita asiaton viesti
Persuissa ne mölisijät nousevat pintaan ja fiksut puurtajat jäävät vähemmälle huomiolle. Varmaan hyvä valinta sinulla.
Ilmoita asiaton viesti
Minun ehdokas on kansanedustaja.
Luukkanenkin ehkä haaveili olevansa.
Mutta jos ei osaa suutaan siistiä,niin ei tarvitse ikinä tullakkaan.
Adhd?.
Ilmoita asiaton viesti
Vanhan vitsin mukaan järjestäjät laskivat skitsofreenikkojen vuosikokouksessa 100 osallistujaa, mutta vieraskirjassa oli 250 allekirjoitusta.
Ilmoita asiaton viesti
Mitenkähän puolue ratkaisee asian jos tilaisuuteen on kutsuttu vain puoluejohtoa mutta ei ulkopuolisia tutkijoita?
Lääkityksellä?
Ilmoita asiaton viesti
Merkitäänköhän puoluehallituksen pötäkirjassa läsnäoleviksi sekä tutkija että puoluesihteeri?
Ilmoita asiaton viesti
:))))))))))))))
Ilmoita asiaton viesti
Nämä on näitä koomisia paradokseja ja ironiaa. Putin on kaikkialla ja hallitsee kaikkea. Ja samaan hengenvetoon ei tee sitä kun Venäjä on tippunut jo ajat sitten suurvaltojen joukosta.
Elokapina olisi niin puutinia kuin voisi olla, jos moiseen uskoo. Ellei sitten ole jo liian puutinia, puutin toimii kierommin esim. viehkeiden tulkkien kautta.
Luukkanen tietysti teki sen minkä osasi aavistaa eli ei osannut hillitä itseään joka tuossa asemassa on haastavimpia juttuja. Ei enää läpänheittoa vaikka kuinka mieli tekisi. Historiantutkijana tämähän on melkein velvollisuus ilmeisesti kun on näitä muitakin koomikkoja kuten Jussi ’Pif’ Jalonen ja Oula ’kakkamaja’ Silvennoinen.
Ilmoita asiaton viesti
Onneksi Putinin trollit eivät onnistuneet Saksan vaaleja ryssimään, vaikka melkein tekivät Yhdysvalloista Trumpistanin.
Sen tiesin että Oula Silvennoinen on äärioikeiston kusitolppa, mutta onko Jussi Jalonenkin?
Onnittelut Saloselle oivallisesta otsikosta. Tohtori puoluesihteerin henkilöllisyyden arvasin, herra tutkijaa veikkasin Jokisipiläksi – siltähän tuli juuri kirja perussuomalaisista.
Ilmoita asiaton viesti
Suistaako Putinin trollit, elokapina, Suomen kaaokseen?
Ilmoita asiaton viesti
Elokapinalla ei ole mitään tekemistä Putinin trollien kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Saksassa, mutta Suomessa voivat hyvinkin onnistua. Aho kasvaa korkoa Venäjällä ja on tienannut jo 700.000 euroa Kremliltä tähän mennessä todennäköistä vaalikampanjaansa varten.
Ilmoita asiaton viesti
Vielä kun keksisi edes jonkun järjellisen selityksen, miksi tweetti piti poistaa. Mitä haittaa siinä nähtiin, huomioiden että jäljelle jäi kuitenkin vaatimukset Ohisalon eroamisesta jne. — eli hyvät suhteet Vihreiden puolueeseen ei taida olla se pihvi tässä?
Ilmoita asiaton viesti
Vielä kun keksisi edes jonkun järjellisen selityksen, miksi tweetti piti kirjoittaa. Tai no on mulla yksi selitys, jos ajankohta oli myöhään illalla.
Et Ion keksi yhtään syytä miksi twiitti, jossa vihjaillaan Venäjän maksavan sisäministerille jotta tämä mahdollistaa epäjärjestystä kaduilla, pitäisi poistaa?
Ilmoita asiaton viesti
Venäjän maksama epäjärjestys on päättelyketju, jossa on tietty looginen perusteensa, mutta Vihreiden ideologinen koti on kyllä lännempänä, ei siitä mihinkään pääse. Siellä lännempänä on sellaisia kivoja The Great Resettiä puoltavia globaaleja keskustelukerhoja, joiden jäseniä istuu maamme hallituksessakin tällä hetkellä, joten ehkä tutkija-Luukkanen olisi voinut poistaa tweettinsä ihan tutkijanakin, arvioidakseen tilannetta uudestaan.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä ionin kanssa. Jos tutkija huomaa virheensä, hän on se jonka pitäisi asia korjata eikä joku asiassa täysin ulkopuolinen poliitikko siinäkään tapauksessa, että nämä jakavat saman pikkutakin.
Tarkastelisin asiaa akateemisen vapauden kautta: mitä siitäkin tulee, jos poliitikot määrittelevät mitä tutkija saa julkaista ja mitä ei.
Ilmoita asiaton viesti
Tässä taisi nyt poliittinen sensuuri iskeä tieteen vapauteen olla väärässä.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa mielestäni tuollainen twitter-lausunto on enemmän puoluesihteerin sanaa kuin tutkijan sanaa. Jos hän olisi sanonut toisin päin – siis siten, että puoluesihteeri pukkasi viestin ja tutkija poisti sen, niin ymmärtäisin paremmin. SIllä juuri puoluesihteerille kuuluu kädenvääntö toisten puolueiden kanssa ja niiden nokkamiesten/naisten mustamaalaaminen – ei tutkijalle.
Ilmoita asiaton viesti
Luukkanen on kyllä melkoinen Jekyll ja Hyde -hahmo. Turun Sanomiin se kirjoittaa asiallisia kolumneja, tänne puuta heinää. Tänne kirjoittaessaan sillä oli välillä korkki auki ja kommentointi kiinni, välillä toisinpäin. Nyt se ei taida enää ehtiä kun sillä on mission impossible: tehdä Purrasta pääministeri. Olkoon Arton uusi nimi Sisyfos.
Ilmoita asiaton viesti
Nojaa, minusta tässä on jo hyvän aikaa noudatettu linjaa, jonka mukaan poliittiset toimijat pistetään moisesta hyvin nopeasti pyytämään anteeksi, siinä missä poliittisesti aktiiviset tutkijat saavat akateemisen positionsa turvin rauhassa julistaa käsityksiään toisista puolueista ja niiden aktiiveista.
Ilmoita asiaton viesti
Totta tuokin. Tässä tapauksessa tosin poliittinen toimija itse poisti tutkijan twiitin.
Ilmoita asiaton viesti
Johtunee siitä, että poliittinen toimija ei millään olisi tässä tapauksessa pystynyt pääsemään eroon tutkijan twiitin saamasta kritiikistä.
Ilmoita asiaton viesti
Helsingin yliopiston Venäjän- ja itä-Euroopan tutkimuksen uskottavuus on koetuksella kun poliitikko pääsee määräilemään mitä tutkija saa ja ei saa julkaista. Toivottavasti tästä ei tule ennakkotapausta.
Ilmoita asiaton viesti
No eikös tästä ole aiemminkin puhetta, että tutkija Luukkanen ja Herra Arto ovat vähän niinkuin erikoistapaus, joten tuskin riittää ennakkotapaukseksi.
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko ehkä aiempi puoluesihteeri äidillisesti ojentanut noviisia?
Ilmoita asiaton viesti
Kukin kumartelee niitä kuninkaita, joita haluaa. Yleensä kuningasta kumarrellaan oman intressin edistämiseksi. Narri kun ei etene vastuutehtäviin. Voi sitä kuitenkin narrinakin olla. Ei sinne kabinettiin ole kaikkien pakko tunkea.
Ilmoita asiaton viesti
Luukkanen poisti turhaan hyvän kommentin. On täysin mahdollista, että ns. vieras valtio yms. voi aloittaa operaation Suomessa ns. kansalaisaktivismin avulla vielä nykyäänkin.
Ilmoita asiaton viesti
Ja maksaa siitä sisäministerille ruplina?
Ilmoita asiaton viesti
Taitaa putlerilla olla eurojakin vai saako Aho, Lipponen jne, tilinsä ruplina?
Ilmoita asiaton viesti
Sitä sun pitää kysyä Herra Tutkijalta.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkoitin lähinnä kansalaisaktivismin käyttöä laillisen järjestyksen ja sitä ylläpitävän valtion horjuttajana. Mitä sitten tulee Luukkasen arveluihin sisäministerin roolista tässä jupakassa, niin Luukkanen saa vastata itse väitteistään. Hän ei näköjään kyennyt seisomaan sanojensa takana. Olikohan saanut nuhteita omiltaan?
Ilmoita asiaton viesti
Ainakin Luukkanen taisi saada nuhteita Luukkaselta.
Ilmoita asiaton viesti
Elokapina ei halua horjuttaa valtiota, vaan herätellä hallitusta huomaamaan miten vakava asia ilmastokriisi on. Valtiota horjuttamaan pyrkiviä liikeitä Suomessa ei ole kuin PVL. Se onkin kielletty uusnatsijärjestö.
Ilmoita asiaton viesti
Elokapinan taustajärjestö XR sanoo kyllä ihan muuta. Nykyisten rakenteiden murtaminen on julkilausuttu tavoite, taustalla mm. kapitalistisen järjestelmän lakkauttaminen. Myös ja ennen kaikkea lain rikkominen on julkilausuttu keinovalikoima.
Ilmoita asiaton viesti
”IL:n mukaan Elonvaalijoiden posti menee Voima-lehteä kustantavan Voima Kustannus Oy:n osoitteeseen. Yhdistyksen vuoden 2020 tilit on taas tarkastanut Rauhanliiton hallintopäällikkönä toimiva henkilö.” Verkkouutiset
Elokapinan suomalaisen taustayhteisön, Elonvaalijat ry. :n rahankeräyksissä saattaa olla epäselvyyksiä, joita nyt tutkitaan.
Joskus saattaa löytyä yhteyksiä, joista ei juurikaan puhuta.
Oletan, että dosentti Arto Luukkanen on enemmän perillä Venäjä -yhteyksistä, kuin venäjää osaamattomat. PS:n puoluesihteerin rooli kuitenkin velvoittaa ja kielikuvia joutuu karsimaan.
Voima Kustannus Oy on aika monessa mukana.
Myös EK:ssa!
Käytän tässä lyhennettä Elokapinasta, jota Ohisalokin puoluekokouspuheessaan käytti, verratessaan kahta EK:ta, Elinkeinoelämän keskusliittoa ja Elokapinaa.
”Ilmasto on niin valtaisa poliittinen kysymys, että yhteiskunnan perinteiset raja-aidat ovat jo kaatuneet, ja samalla asialla ovat kaksi EK:ta, Elinkeinoelämän Keskusliitto ja Elokapina.”
Ohisalon puhe 11.9.2021 Vihreiden puoluekokouksessa
Ilmoita asiaton viesti
Keloapinoiden kattojärjestö, XR, oli järjestämässä drone-hyökkäystä Heathrow:n lentokentälle. Onneksi se havaittiin ajoissa. Kyllä se antaa ”uskottavuutta” keloapinoiden väkivallattomuudesta.
Ilmoita asiaton viesti
Siinähän se elokapinan viesti on: nyt tarvittaisiin sanojen lisäksi myös tekoja. Oli turvemuija Saarikko sitten kuinka känkkäränkkäpäällä tahansa.
Ilmoita asiaton viesti
Tiedät kyllä siinä kuin minäkin että maatalouden päästöt eivät ole vähentyneet yhtään. Ja kaikkien pitäisi päästöjä vähentää.
Keskusta pillastuu aina jos Maria Ohisalo edes sanoo sanan ”maatalous”. Me tolkun ihmiset kohottelemme kulmiamme aina kun Purran hampaiden välistä pääsee ”maahanmuutto”, mutta se johtuu siitä että Purran maahanmuuttopuheissa ei ole tolkkua. M-sanoissa on eroja.
Ilmoita asiaton viesti
Äärioikeiston pelikirjaan kuuluu niin meillä kuin muuallakin syyttää toisia siitä, mitä itse tekevät.
Ilmoita asiaton viesti
Epäilemättä näin voisi käydä. Tosin mitään merkkejä ei ole näköpiirissä, eräs ystävällismielinen itäinen suurvalta sellaista olisi aloittamassa.
Ilmoita asiaton viesti
Onhan Ohisalollakin kaksi eri persoonaa, siis ainakin kaksi, toinen ei voi kommentoida yksittäistä mielenosoitusta mutta se toinen voi ihan vapaasti.
Ilmoita asiaton viesti
Ohisalon kaksi persoonaa ovat Ohisalon persoona ja se persoona jonka lehtiset kuvittelee Ohisalolla olevan. Lehtisillä on mielipide kaikista mutta ei tietoa mistään.
Ilmoita asiaton viesti
Ohiksella on vaikeaa ottaa kantaa ministerinä omien tukijoiden lakia rikkoviin tempauksiin. Puoluejohtajana olisi paljon helpompaa yksinkertaisesti antaa täysi tuki elokapinallisille.
Ilmoita asiaton viesti
Tuen antaminen elokapinallisille on täysin idioottimaista. No, toisaalta: idioottimaiseltahan tämä Vihreiden toiminta hallituksessa on kyllä näyttänyt koko ajan.
Ilmoita asiaton viesti
Itse asiassa vihreiden toiminta hallituksessa on ollut ihan linjakasta. Kepu kipuilee minkä ehtii.
Ilmoita asiaton viesti
Persut ratsastaa kaksilla rattailla, kuten aina. Tviitti oli ihan asiallinen. Ei mitenkään mairittele Venäjää, mikä lieventävänä tekijänä otettakoon huomioon.
Uskoisin persu-poliitikoilla olevan luottamukselliset suhteet Kremliin, siinä missä muillakin suomalaisilla poliitikoilla. Ulkoasianvaliokunnan pj. Mika Niikko nyt ainakin on munaskuitaan myöten Kiinan otteessa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/03/16/perussuomalainen-kiina-ilmio-kasikirjoitus
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä nyt on taas hauskaa, kun toiselle on sattunut lipsahdus. Itse päättelen lipsahduksen sattuneen sillä perusteella, että Arto poisti viestinsä.
Oma käsitykseni Putinin agenteista on muotoutunut lähinnä lukemalla UMV-lehteä. Propaganda ei ole niinkään Venäjää ja Putinia kehuvaa, kuin tuoda esille korostettuna kaikenmaailman pahaa, mitä on voinut sattua Suomessa ja Venäjälle kriittisissä länsimaissa. Elokapinan häirikkötoiminta vastaa tuota putinistista linjaa. Ja kukapa se onkaan elokapinan puolustelija hallituksessa?
Minun käsitys puoluesihteeristä on tehtäviensä osalta olla puolueen ”sisäministeri”, hoitaa juoksevat asiat ja sisäiset ongelmat. Ulkoministeri on sitten joku muu, ennemmin vaikka eduskuntaryhmän pj. kuin puoluesihteeri, mutta kaiketi yleensä itse pj.
Arton lipsahdus on siis ikäänkuin sisäministerinä puuttuua ulkoministerin tehtäviin. Viestin asiasisältökin oli lievästi spekulatiivista. En moiti viestin poistamisesta, mutta uskon, ettei tämä tapaus syönyt Arton hyväksyttävyyttä tehtävänsä hoidossa, ehkä jopa päinvastoin. PS-puolueemme mahdollisuudet samaan hallitukseen vihreiden kanssa tuskin nekään vähenivät.
Ilmoita asiaton viesti
”Itse päättelen lipsahduksen sattuneen, koska Arto poisti viestinsä.”
Itse taas päättelen lipsahduksen sattuneen, koska Arto oli kännissä.
Minäkin uskon että tällaiset ”lipsahdukset” otetaan persuissa vastaan hymistelevän myötämielisesti. Samoin kuin selitykset puoluesihteeristä vs. tutkijasta.
Ilmoita asiaton viesti
Selvensin tekstiäni, ehkäpä blogisti Salonenkin ymmärtää se nyt paremin.
Ilmoita asiaton viesti
Itse päättelen lipsahduksen sattuneen sillä perusteella, että Arto oli kännissä. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole aiemmin niin aktiivisesti US:n ilmatilaa hyväkseen käyttänyt Luukkanen enää linjoilla notkunut.
Ja miksi olisikaan – hänhän sai sen mitä demagogiallaan tavoitteli. Nyt kun sihteerin palkka juoksee, niin ei US:n blogialustasta ole hänelle mitään hyötyä.
Luukkanen palaa taas kun aloittaa eduskuntavaalikampanjansa.
Ilmoita asiaton viesti
Kuvitteleeko kommentoija Riikonen, että puoluesihteeri asettuu ehdolle, vai miten tuon viestin voi tulkita?
Ilmoita asiaton viesti
Totta kai – ei kai ps:n ehdokkuutta ole kielletty.
Ja kyllähän Luukkanen nöyränä ja omaa etuaan tavoittelemattomana kansanpalvelijana taipuu taas ’lukuisiin pyyntöihin ja yhteydenottoihin’.
Ilmoita asiaton viesti
Vuosi sittenhän se lähti täältä ovet paukkuen pateettisen jäähyväiskirjoituksen julkaistuaan. Se oli perustanut jonnekin jonkin oman bongosivuston ja luuli kai että kaikki seuraavat häntä sinne. Ketään ei kiinnostanut joten kuukauden kuluttua se tuli takaisin ja jatkoi siitä mihin viimeksi jäi: marinaa Marinista.
Ilmoita asiaton viesti
Kyseinen herra on melkoinen pelle ja pelkuri myös.
Ilmoita asiaton viesti
Voi että Janne, nyt jo entinen sisäministeri Rajamäkikin…
Ilmoita asiaton viesti
Kari R. lataa nyt kovilla ja ihan aiheesta. Tosin ei nyt muista olla itseäänkään kehumatta, vaikka olikin Ohisalon sekoiluun verrattuna aivan huippuluokan sisäministeri.
Ilmoita asiaton viesti
Ohisalossa ei ole mitään vikaa. Rajamäessä ei ollut mitään erityistä.
Ohisalo oli kyllä rohkea kun otti sisäministerin pestin. Kukaan ei uskonut vihreitten tarttuvan siihen ja oli alusta asti selvää että perskurkkanat ulisee.
Ilmoita asiaton viesti
Ohisalossa ei juuri muuta ole kuin vikaa.
Ilmoita asiaton viesti
On vaikea kuvitella mitään mikä kiinnostaisi ketään vähemmän kuin Karjalaisen mielipide Ohisalosta. Ehkä sen Joensuun Ellin joka tuittuili täällä aikansa ja lähti sitten pois.
Ilmoita asiaton viesti
Riikka sanoi ettei me purra!
Ilmoita asiaton viesti