Työn iloa etsimässä, 6.9.2010

”Ennen suomalaiset pitivät työtä mahdollisuutena ja välineenä päästä parempaan. Nyt on levinnyt käsitys, että työelämä on kujanjuoksu, josta harvat selviävät vaurioitumatta.” Näin sanoo EVA:n tuore johtaja Matti Apunen tänään Kauppalehden haastattelussa. 

Haastattelu on otsikoitu osuvasti: ”Mihin katosi työn ilo?” Kysymys on hyvä. Vielä parempi on, että se esitetään. Ja vielä sitäkin parempi on, että kysymyksen esittää elinkeinoelämän keskeinen vaikuttaja.

Työstä ja sen tekemisen mielekkyydestä voi toki olla montaa mieltä – varsinkin yksilötasolla. Kansakuntien osalta tilanne on selkeämpi: eräitä luonnonvaroilla rikastuneita lukuunottamatta, kansakunnat ovat vaurastuneet, sikäli kun ovat, vain ahkerasi työtä tekemällä.

Suomen menestystarina perustuu koko sotien jälkeiseltä ajalta pitkälti ahkeruuteen. Ellei nyt ihan köyhyydestä, niin ainakin suhteellisen vaatimattomista oloista ponnistaneella maallamme oli halu parantaa yleisiä elinolojamme ja vaurastua – ja tämän eteen oltiin valmiit tekemään lujasti töitä. Siksi myös onnistuimme.

Niillä Aasian mailla, joiden kehitystaso tänä päivänä vahvimmin paranee, resepti on tismalleen sama: kova työnteko. Ei se sen kummempaa ole. 

Siksi kansakunnan suhde työhön on aivan perustavaa laatua oleva tekijä. Pitää olla”nälkää” menestyä; jollei fyysistä, niin ainakin henkistä nälkää.

Ei työ itseisarvo ole; sen välinearvo sen sijaan on vertaansa vailla. Työllä ja kansakunnan hyvinvoinnilla on suora yhteys keskenään. 

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on puolillaan erilaisten asioiden vaatijia. Kaiken halutaan olevan paremmin, mitä erilaisimpiin asioihin halutaan lisää varoja. Tämä onnistuu kuitenkin vain työtä tekemällä. Hyvinvointi perustuu viime kädessä aina jonkun työpanokseen, ellei sinun, niin jonkun toisen. 

Kun työ luo ”mahdollisuuksia”, vähempi työ luo vähemmän mahdollisuuksia kuin enempi työ. Ja kun työ luo ”välineen parempaan” vähempi työ annostelee vähemmän tätä välinettä kuin enempi työ.

Vähemmän työn tekemistä ei pidä sinänsä moralisoida, ehkä jopa päinvastoin. Tämän väistämättömät seurausvaikutukset on tällöin kuitenkin rehellisesti ja älyllisesti tunnustettava.

Kummoinenkaan matemaatikko ei muuten tarvitse olla ymmärtääkseen, että kun (onneksi) elämme aiempaa pitempään, tämä ei hyvinvoinnistamme tinkimättä yksinkertaisesti voi onnistua ellemme vastaavasti pidennä työuriamme. 

Apusen varsinainen viesti liittyi tarpeeseen uudistaa ja kehittää työelämää, jotta saisimme työn ilon takaisin. Tässäkin suhteessa hänen ajatuksensa ovat lukemisen ja ajattelun arvoisia.

Kaiken kaikkiaan EVA on oikeilla jäljillä ja vahvasti onkin. Työn ilon takaisin löytäminen ei ehkä ole helppoa. Mutta se on välttämätöntä. Siksi on erityisen ilahduttavaa, että tähän on toden teolla herätty juuri siellä, missä mm. Apusen kritisoimaan työn organisointiin ja johtamiseen eniten voidaan vaikuttaa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu