Suosituksia nyt tai rajoituksia kohta

Suosituksia nyt tai rajoituksia kohta

Koronavirustartuntojen määrä niin Helsingissä kuin eräissä muissakin osissa Suomea on nousussa. Huomionarvoista on, että Helsingissä nuorten aikuisten tartunnat ovat yliedustettuina.

Tiedämme, että tartunnat eivät niinkään tule kouluista. Viime viikon aikana altistumisia on Helsingissä ollut seitsemässä peruskoulussa sekä viidessä lukiossa tai oppilaitoksessa. Päiväkodeissa altistumisia ei ole ollut. Huomionarvoista on, että tartuntoja kouluissa on ollut keskimäärin vain yksi per koulu. Jatkotartuntoja ei ole kouluissa juurikaan tullut.

Koulujen henkilökunta on panostanut suuresti koulutyön turvallisuuteen. Koulupäivän alkamis- ja päättymisaikoja sekä välitunteja on porrastettu, huoneväljyyttä on edelleen parannettu ja käsihygieniaan kiinnitetään erityistä huomiota. Nämä turvatoimet ovat purreet.

Suurimmassa osassa tapauksia tartunnanlähde onkin ollut baari, yökerho tai jokin muu juhlatilanne, erityisesti opiskelijajuhlat.

Opiskelijajärjestöjen järjestämissä tapahtumissa otetaan sinänsä yleisesti hyvin huomioon turvatoimenpiteet, mutta keskittyminen herpaantuu sitten jatkoilla, yleensä baarissa. On tärkeää ymmärtää, että vain kevyitä suosituksia noudattamalla, voimme välttää rajummat rajoitukset.

Asia menee nimittäin näin:

Jos suosituksia ei noudateta (mm yöelämässä), niin yhä useampi sairastuu. Nuoret ihmiset sairastavat viruksen yleensä lievempänä, mutta saattavat tartuttaa iäkkäämmän sukulaisen tai tuttavan.

Jos yhä useampi sairastuu, niin joku viranomainen saattaa päättää sulkea yöelämän kohtaamispaikat. Se johtaa siihen, että ihmisiä lomautetaan ja yrityksiä menee konkurssiin. Työttömyys puolestaan aiheuttaa yksilöille talousongelmia ja paljon muitakin huolia.

Jos jotain 90-luvun lamasta opittiin, oli se, että taloudelliset, sosiaaliset ja terveydelliset ongelmat kietoutuvat vahvasti toisiinsa. Erityisesti vakavat talousongelmat johtavat muihin pitkäkestoisiin ongelmiin: Konkursseista, irtisanomisista ja työttömyydestä seurasi merkittäviä päihdeongelmia, lastensuojelutarvetta, mielenterveysoireilua, perheväkivaltaa ja syrjäytymistä. Lamasta pitää oppia, että kriisiä pitää torjua monipuolisesti. Siksi rajoitusten tiukentaminen ei ole yksiselitteisesti oikea eikä aina edes paras vaihtoehto.

Jos hoidamme kriisiä vain terveysnäkökulmasta, emme samanaikaisesti torju sosiaalisia ja talousvaikutuksia. Kriisin yksipuolinen hoito johtaisi oravanpyörään, joka luo maahamme pahoinvointia pitkälle sen jälkeenkin, kun akuutti terveyskriisi on ohitettu. Siksi meidän tulee punnita tarkasti jokaista rajoitusta ja pyrkiä toimimaan mahdollisimman vastuullisesti.

Siksi kaikkia suosituksia kannattaa noudattaa. Maskin käyttö junassa tai turvavälin jättäminen baaritiskillä tai jatkuva käsidesin käyttö ei ehkä tunnu isolta teolta, mutta se voi olla ratkaisevaa isossa kuvassa.

Lue koko artikkeli osoitteessa https://vapaavuori.net/2020/09/24/suosituksia-nyt-tai-rajoituksia-kohta/

Artikkeli Suosituksia nyt tai rajoituksia kohta julkaistiin ensimmäisen kerran Jan Vapaavuori.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu