Vauhtia polarisaatioon

Suomi kaksinapaistuu – polarisoituu. Tämä siunattiin hiljattain jopa perustuslakituomioistuimen toimesta. Se pyhitti hiljattain hallituksen päätöksen, jonka mukaan toimeentulotukea saavat ja vuokratasoltaan asumiseen määritellyn normin ylittävissä asunnoissa majailevat velvoitetaan muuttamaan vuokraltaan tuohon normiin mahtuvaan asuntoon. Tarvittaessa tällainen asunto on haettava jopa toiselta paikkakunnalta.

Hallituksen sen kummemmin kuin perustuslakituomioistuimen päätöksissä ei tunnuta ottavan huomioon sitä, että köyhälle asuminen on aivan yhtä tärkeää kuin varakkaammallekin. Ellei jopa tärkeämpää. Niin tärkeää, että köyhä on valmis pulittamaan osan elämiseen, eli lähinnä ruokaan, yhteiskunnalta saamistaan vähistä rahoista myös asumisensa kustantamiseen. Toisin sanoen: Valmis maksamaan itse tuon asumisnormin ylittävän osan.

Summa summarum: Hallitus samoin kuin perustuslakituomioistuin veivät köyhiltä erään aidon oikeistolaisuuden kulmakiven: Valinnan vapauden.

Seuraava askel hallituksen toimesta voisi olla lähiö, jossa asumiskustannuksiltaan tähän tiukkaan normiin mahtuisi joka ikinen sieltä löytyvä asunto. Sinne voisi velvoittaa muuttamaan ihmisiä jopa aivan eri suunnalta maata. Käytännön mallia asumiseen voitaisiin hakea länsinaapurista tai segregaation emämaasta Amerikasta.

 

 

Jari Hakala
Sitoutumaton Vaasa

Vaasalainen toimittaja, joka tällä hetkellä katselee koronaa - toivon mukaan - hieman arkisemmasta kulmasta, koittaen samalla muistaa, että maailmassa on myös paljon muuta - edelleen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu