Oppimistulosten laskun taittaminen vaatii parempaa koulutuspolitiikkaa
Suomalaisten lasten ja nuorten oppimistulosten lasku on viime päivinä ollut paljon otsikoissa. Tiedämme, että peruskoulunsa päättävistä nuorista aivan liian moni omaa puutteellisen lukutaidon toisesta asteesta tai työelämästä selvitäkseen. Valitettavaa kehitystä perustellaan monesti Sipilän hallituksen aikana tehdyillä koulutusleikkauksilla, mutta tämä on vain osasyy. Tulosten lasku on osa pidempää trendiä. Lisäksi 90-luvun laman takia leikattiin, mutta tuolloin oppimistulokset eivät laskeneet. Leikkausten lisäksi syitä on siis etsittävä myös muualta, vaikka ne muut selitykset olisivatkin poliittisesti epämukavampia.
Dosentti Aino Saarinen on nostanut väitöskirjassaan harjoitetun koulutuspolitiikan ongelmia. Saarinen kyseenalaisti muun muassa itseohjautuvuutta, liiallista digitalisaatiota sekä opetuksen oppilaslähtöisyyttä. Tutkimustulokset puolsivat perinteistä, opettajan ohjauksessa tapahtuvaa opetusta. Väitöskirjan tulokset herättivät valtaisan kritiikkivyöryn, vaikka tulokset olivat hyvin samansuuntaisia kansainvälisten tutkimusten kanssa.
Suomessa on ammattitaitoinen opettajakunta ja mielestäni meidän pitäisi aktiivisemmin kuunnella sieltä tullutta viestiä. Tämä viesti on pitkälti linjassa tutkimustulosten kanssa. Liiallinen digitalisaatio, itseohjautuvuus ja inkluusio nousevat esiin, kun opettajilta kysytään syitä oppimistulosten laskuun. Mielestäni nyt olisi päästettävä irti siitä ajattelusta, että inkluusio on hyvä idea, kunhan on riittävästi taloudellisia resursseja. Uskallan väittää, että sellaista resurssimäärää ei tule löytymään. Varsinkin nyt, kun opiskelijoiden väliset tasoerot vain kasvavat ja koulumaailma muuttuu haastavammaksi. Ylhäältä päin pakotettu inkluusio voi vain pahentaa ongelmia.
Koulutus on perinteisesti taannut sen, että kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. Tällä hetkellä tämä ideaali ei toteudu. Psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen on todennut, että tällainen polarisaation syveneminen vie kohti luokkayhteiskuntaa, jossa lukutaidosta tulee keskeinen eliittiä ja tavallista kansaa erottava jakolinja.
Seuraavaan hallitusohjelmaan on tehtävä kirjaukset, joilla Suomen oppimistulokset saadaan jälleen nousuun. Se tulee vaatimaan harjoitetun koulutuspolitiikan virheiden myöntämistä ja suuriakin muutoksia käytettyihin opetusmenetelmiin. Samaan aikaan pitää panostaa varhaiseen puuttumiseen ja ennaltaehkäisyyn. Koulutuspolitiikan kunnianpalautus on välttämätön, jotta Suomella olisi edessään valoisampi tulevaisuus. Korkeakoulupaikkojen lisääminen ja oppivelvollisuuden pidentäminen eivät ole ratkaisu, jos ensin ei saada perustaa kuntoon.
Viisaita ajatuksia.
Inklusiivisessa opetuksessa oppilaita kohdellaan tasaveroisesti, eikä heitä luokitella ominaisuuksien tai taipumusten mukaan. Inklusiivisessa koulutusjärjestelmässä ei ole erillisiä erityiskouluja tai erityisluokkia, vaan lähikoulu on kaikkien oppilaiden yhteinen koulu alusta asti.
Ihanteisiin perustuva, mutta todellisuudelle vieras ajatus. Lapsilla vain on erilaisia taipumuksia ja kykyjä. Joku osaa piirtää ja toinen oppii helposti vieraita kieliä. Eräät lapset oppivat laskemaan ja hahmottamaan laskutehtäviä helposti. Joukkoonn kuuluu myös lapsia, joiden on vaikeaa oppia lukemaan ja kirjoittamaan, mutta osaavat soittaa ja laulaa.
Opetuksen ja opetus suunnitelmien on oltava erilaisia ja sopivia kehittämään erilaisia lapsia ja heidän taitojaan. Muuten lapset vieraantuvat ja kyllästyvät koulunkäyntiin ja kouluun.
Ilmoita asiaton viesti
Li Andersson on nyt yhtäkkiä havainnut puutteita koulutuksessa ja järjestelmässä. Hän vaatii selkeitä muutoksia (ja lisää rahaa tietysti) kouluille. Ensi vaalikaudella…
Vasemmistoliitto ei kuulemma lähde mukaan sellaiseen hallitukseen, joka leikkaa koulutuksesta.
Joku vääräleuka totesikin Twitterissä, että mitähän Andersson tekisi, jos hän olisi opetusministeri.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo intersektionaalinen systeemi, joka sai aikaan translain, koska nainen ei enää mieheksi muututtuaan olekaan tätä huonommassa asemassa, on saanut inkluusiollaan juuri sen hamuaman tilan, täydellisen tasa-arvon, jossa jokainen voi väittää mitä vaan kivenkovaan, mutta sitten päivänä muutamana korjaa sukupuolensa toiseksi. Aika kivaa denialismia sekin.
Olen samaa mieltä blogistin kanssa; juoksemme samaa rataa, eikä ole väliä kumpi voittaa, kun ollaan samassa veneessä. Koulutussysteemi pitäisi perin pohjin muuttaa, samoin yliopistosysteemi, josta on tullut sisäänpäin kääntynyt laitos kaikkien leikkausten jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Tähän ongelmaan on myös yksinkertainen eli back to basic eli paluu menneisyyteen; vaikkapa 80-luvun alkuun ja siihen hetkeen, kun Suomi oli Pisa-tulosten huipulla. Ei siinä muuta vaadita. Silloin kaikki ne lukuisat harharetket voidaan karsia pois ja keskittyä oleelliseen. Ei tarvita mitään komiteaa eikä ohjelmaa. Valmiit ohjelmat ja keinot on jo kokeiltu ja hyväksi havaittu.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kannanotosta Suomen tulevaisuuden kannalta kriittisen tärkeään aiheeseen. Tässä oma näkemykseni koskien aihepiirin tutkimusta ja sen kehittämistä kohti metodologisesti uskottavampaa asetelmaa: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/arto-selkala/peruskoulun-oppimistulosten-heikentymisen-taustalla-olevien-syiden-selvittaminen-edellyttaa-monitieteista-lahestymistapaa/
Ilmoita asiaton viesti
Monitieteinen lähestymistapa on määritelty heikko, jos se ei kerro miten toimitaan. Onko Arto Selkälällä siihen täsmennys tähän tarkoitukseen?
Olen kampanjoinut systeemialan, -ajattelun ja -tieteen puolesta kymmenisen vuotta. Se tarjoaa juuri tuon monitieteisen asetelman, jota voi käyttää kaikkiin maailman ongelmiin. Sain juuri valmiiksi kirjan: Systeeminen innovaatioalusta. Nyt minulla on tekeillä entistä laajempi kirja.
Nykyihmiset eivät tunnu olevan valmiita näin abstraktiin ajatteluun, että uskaltasivat käyttää systeemi-käsitettä kognitionsa tarkastamiseen, ja kertoisivat sen eduista muillekin. Jos sinulla on, Arto, halua etsiä yhteistä ratkaisua, laita minulle viestiä!
Yhdessä meidän pitää ratkaisuja kehittää, kun poliittinen systeemi on mitä on.
Ilmoita asiaton viesti
Hei, systeemiajattelu kuulostaa siltä, mitä pääasiassa itsekin tavoittelen, mutta tuossa kirjoituksessani täsmennän kyllä myös monitieteisen ajatteluni lähtökohtia viittaamalla ns. selittävään reduktionismiin, missä hyväksytään metodologiseen individualismiin perustuen hierarkkisesti ”alempana” sijaitsevien tieteenalojen löydökset osana yleisemmän tason johtopäätöksiä, kuten mm. sosiogenomiikassa hyväksytään yksilötason geneettinen informaatio tehtäessä sosiaalista järjestelmää koskevia johtopäätöksiä. Tässä mielessä näen kognitiotieteellisen lähestymistavan merkityksen suurena suhteessa inkluusiota yleisemmällä tasolla tarkasteleviin asetelmiin (kasvatustiede, sosiologia) erityisesti siitä näkökulmasta, toteutuuko tehokkaan oppimisen edellyttämä kognitiivisen kuormituksen minimointi inkluusiota toimeenpanevissa oppilasryhmissä vai ei. Ilman tällaista tutkimusasetelmaa oppimista ehkäisevät yksilötason kognitiiviset kuormitustekijät eivät tule näkyviin vaikka inkluusio sinänsä arvopäämääränä olisikin kannatettava ideaali. Tällainen tarkastelu avaa myös tehokkaasti nykyisen ihmistieteen kentällä yhä harvinaisemmaksi käyvää tieteenfilosofista ajattelua, jonka mukaan tosiasiat ja arvot kuuluvat tieteellisessä tarkastelussa eri tasoille. Tosiasioista ei voi johtaa arvoja, mutta niin on myös toisinpäin. Siitä, että kannatamme inkluusiota arvopäämääränä ei seuraa mitään sen suhteen, millainen oppilaiden tiedonkäsittelykyky tai kyky sietää kognitiivista kuormitusta on, koska ne määräytyvät pitkälti biologisesti ja neurotieteellisesti. Toisaalta näistä tosiasioista ei seuraa mitään sen suhteen, onko inkluusio arvopäämääränä tavoiteltava arvo vai ei. Ainoastaan utilitaristisesti tarkasteltuna, mikäli omaksumme lähestymistavan, että se on arvokasta, mikä on yleisesti hyödyllisintä, voimme päätyä myös arvopäämäärien osalta johtopäätöksiin tarkasteltaessa tosiasioiden suhdetta näihin arvopäämääriin. Jos havaitsemme empiirisesti että inkluusio toimintatapana heikentää laaja-alaisesti oppimista ja määrittelemme oppimisen ensisijaisen tärkeäksi päämääräksi, voimme väittää havaittujen tosiasioiden pohjalta jotakin inkluusion arvokkuudesta arvopäämääränä. Toisaalta jos määrittelemme inkluusion niin arvokkaaksi päämääräksi että oppimisen heikentyminen on tässä kustannus-hyötyanalyysissä vain pieni oheisvahinko, silloin inkluusiota tulee edistää kaikesta huolimatta.
Ilmoita asiaton viesti
Valitettavasti ihminen ei näytä kestävän elintasoo.Historiasta näemme Rooman.Lähempänä näemme Isä rakentaa poika ryyppää jne.Väittäkääpäs vastaan.
Ilmoita asiaton viesti
Yleisesti esitetty oppivelvollisuuden pidentäminen maksaa.
Mistäköhän rahat kaikkeen?
Tosen asteen koulutus voi ehkäistä joidenkin ajautumista väkivaltaan.
Ilmoita asiaton viesti