Ajan ikeessä

Kulinaristin elkein hallituskoalitio uskoo katajaisen kansan nielevän kitkerät marjat havuineen päivineen ja kieltämättä tähän he ovat saaneet puoltavat signaalit äänestäjiensä taholta. Jotain hyvääkin tässä vasemmistovetoisessa hallituksessa on, sillä tavara liikkuu ja AKT ei ole liiemmin lietsonut tukilakkoja muillekaan aloille, eli leipä maistuu koronan keskellä useimmille  ilman lisukkeitakin. Joitakin odottamattomiakin lausahduksia on annettu vasemmistopuolueiden taholta myönteisessä hengessä myös yksityiselle yrityssektorille, sillä eduskuntavaalit lähenevät ja verokirstu ei täyty pelkästään julkista sektoria paisuttamalla, vaikka siihen yhäkin heidän toimillaan  tähdätään. Outoa sen sijaan on se, että kansantaloutemme kasvattaminen pyritään ulkoistamaan työperäisen maahanmuuttajaväestön harteille yllättävän laajasti eri puolueiden keskuudessa. Onko niin, että heistä myös odotetaan tulevan uusia äänestäjiä niille puolueille, jotka heitä uutterammin  työväestöksi pyrkivät saamaan,  koska ollaan kykynemättömiä  ratkaisemaan itse aiheutettua työttömyyttä ja syntyvyysvajetta, joiden  seurauksena huoltosuhteemme heikkenee entisestään.

 

Poliitikoilla ei tahdo riittää kantti tehdä todellisia uudistuksia, siitä osoituksena sote-uudistus, jonka pitäisi ratkaista perusterveydenhuollossa nopea hoitoon pääsy. Särähtää ilkeästi, että ensin varmistetaan hallinnolliset ja poliittissävytteiset työpaikat ja vasta sen jälkeen asetetaan työryhmä ( Kiuru ) miettimään hoitajavajetta eli kuinka saadaan tekeviä käsipareja tarpeeksi hoitoalalle. Ilmeisesti niillä rahoilla, jotka uudistuksen voimaantulon jälkeen ovat  käytettävissä. Ei tarvitse olla kummoinenkaan meedio, kun arvuuttelee lopputulosta. Suurin hätä tässäkin uudistuksessa näyttää olevan poliittisen ideologian ja vallan sekä sitä kautta rahoituksen  varmistaminen omille intressipiireille.  Siniset ovat enimmäisenä puolueena nostaneet yksityisen perhelääkärimallin varteenotettavksi toimintatavaksi hyvinvointialueiden toimintasektorilla. Aluevaalit ja aika tulee näyttämään kuinka sote-uudistus käytännössä toimii. Jotenkin tuntuma kuitenkin on, että tässäkin tapauksessa keinoista katalin, on mennä siitä missä aita on matalin. Sairauksiensa ja toimeentulonsa kanssa kamppailevat pyritään pitämään edelleen nöyrinä ja puolueuskollisina antamalla almu ja päänsilitys silloin tällöin ja jos korottavat ääntään vaalikauden aikana, niin veroraipalla pitkin peetä tuolloin.

 

Hallitusvastuu syö aina puolueen kannatusta. Historiallisesti kaikkein julmimmin tämän ovat kokeneet siniset edellisellä vaalikaudella ja niitiksi vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Nykypersujen propaganda puri äänestäjiin kuin luumätä. Vennamolais-Soinilaisuus tuhottiin perussuomalaisissa 2017 ja puolueesta lähti rehti väki, kun puoluejohtoon pesi vieras käki. Kun aate vaihtui, niin vastuunkantokin haihtui. Jyväskylässä 2017 varmistettiin paikalle masinoiduilla käenpoikasarmeijan tekemillä puheenjohtajavalinnoilla se, että puolue pääsee oppositioon vastuuta pakoon ja saa kannatusta väärin ymmärrettyjen ja kohdeltujen  statuksella jatkossa. Näin on myös käynyt. Kuka petti ja kenet, sitä sopii kysyä, kun katsoo nykypersujen saavutuksia. Rötöksistä ja ihmisviharikoksista tuomittujen lista on pitempi kuin yhteiskunnalliset saavutukset elinoloihimme.  Mitä merkittävää heidän europarlamentaarikkonsa ovat saaneet aikaan EU:ssa? Nyt puolue pyrkii taas pääministeripuolueeksi ja puheenjohtaja Purra totesikin rivien välissä myös omalle jäsenistölleen, että Sipilän hallituksen kikysopimukset ja vastaavat tulevat kalpenemaan seuraavan hallituskoalition  astueessa remmiin. Tietääkö se hyvää ja kenelle?

 

Edessä ovat siis mielenkiintoiset ajat ja valmistautuminen seuraaviin eduskuntavaleihin lienee alkanut kaikilla puolueilla. Myös meillä sinisillä ja todettakoon sekin, että sinisissä löytyy yhäkin se inhimillinen koti myös niille vielä persuissa oleville Smp:n aikaisille ja Soinin johtamille perussuomalaisille, jotka maltillisina ovat joutuneet viettämään hiljaiseloa  nykyisessä perussuomalaisessa aatemaailmassa ja joilla poliittisen kodin vaihto on jäänyt syystä taikka toisesta vielä tekemättä. Siniset tarjoavat todellisen vaihtoehdon niin heille kuin kaikille muillekin vastuuntuntoisille  asiavaikuttajille uudistusmielisessä konseravatiivisessa puolueessa syksyllä valitun uuden puheenjohtaja Petri Roinisen johdolla.

Tämä teksti kokonaisuudessaan on allekirjoittaneen omaa mielipidettä tähän ajan ikeeseen.

Jari Pirinen (  sin ) Oulu

+1
Jari Pirinen
Oulu

Yrittäjä
Oulun Siniset ry:n puheenjohtaja 2018-
Pohjois-Pohjanmaan Siniset ry:n puheenjohtaja 2020-

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu