Edessä hallintovaalit !

Vajaan kuukauden kuluttua ovat historialliset ensimmäiset aluevaalit, joissa kansalaiset saavat valita Helsinkiä lukuunottamatta luottamushenkilöt hyvinvointialueidensa valtuustoihin. Ehdolla on lukuisia kansanedustajia, jotka istuvat oman asuinkuntansa tai kaupunkinsa valtuustoissa. Näistä aluevaaleista on tulossa piilotuettu puoluetukijärjestelmä, jossa rahat valuvat hallinnon pyörittämiseen, ei siihen minkä vuoksi sote-uudistusta on alunperin suunniteltu.   Päättäjinä tulevat toimimaan poliitikot ja poliittisesti suuntautuneet virkamiehet ja ammattienharjoittajat. Kaikki hyvin vielä, mutta vaalien jälkeen potilas jää paareille, kun rahanjako luottamustehtäviin valittujen kesken alkaa. Tekeviä käsipareja lisää hoitotyöhön uudistus ei tuo tullessan. Kansalaisia vedetään kölin alta, sillä ikääntynyttä ja tietoisesti sairastettua väestönosaa ei ole tarkoituskaan tällä uudistuksella tervehdyttää, vaan eutanoida heidät vähin kustannuksin ennenaikaiseen hautaan.

 

Tuottamattomiksi todetut hoidetaan jatkossakin julkisen sektorin toimesta kiireettömästi siihen kuntoon, että elinajanodote pysyy heillä sydäntautisen saunojan löylymittarin lukemissa. Valtaapitävä poliittinen järjestelmä tarvitsee tätä väestönosaa vain vaaleissa äänestäjinä, jolloin heille povataan pitkää ikää, ennenkokematonta terveyttä ja valoisaa sekä vaurasta tulevaisuutta, mikäli ääni ohjautuu kultasuonena sykkivään ehdokkaaseen.    Sairastettu  kansa tarvitsee ilmeisesti vertaisensa hallinnon, sillä ei tällä hallintouudistuksella kansalaisten terveys kohene, ellei mukaan oteta perusterveydenhoitoon tuhansia yksityisiä terveysalan ammattilaisia huolehtimaan oikea-aikaisesta hoitoon pääsystä. Kaikkien eduskuntapuolueiden ideologiaan ei sovellu, että yksityinen palveluntuottaja toimii julkisen sektorin rinnalla. Terveet kansalaiset  pystyvät  hankkimaan elantonsa ja osan terveyteen liittyvästä hyvinvoinnistaan omalla työllään, eivätkä ole siten almujen ja lanttitukiaisten varassa kitkuttelevia sorretun kansan esikuvia, joita suuri osa poliitikoista  käyttää sumeleimatta hyväkseen. Terveellä työtuloisella ei ole siinä määrin tulotason pienuudesta ja elintason heikkoudesta johtuvaa  pakkoäänestysvelvoitetta mihinkään puolueeseen.

 

Tämä hallintouudistus tarkoittaa myös sitä, että poliitikkojen kiertelystä huolimatta tulemme saamaan uuden veroportaan. Olemme jo nyt yksi raskaimmin verotetuista valtioista, sillä olemme eläneet yli varojemme vuosikausia, jopa yli vuosikymmenen. Aina kun byrokratiaa pyritään keventämään, tilalle tulee entistä enemmän rahaa kuluttavaa hallintoa, koska saavutetuista ansioista ei haluta luopua  myöskään luottamustoimissa.

 

Kärkisijoilla kilpailevat puolueet pyrkivät kaikin keinoin maksimoimaan kannatuksensa vaaleissa. Suuri osa kansalaisista kuvitteleekin olevansa tärkeyden keskipiste korruptiokahvit ja makkarat mahassa möyrien vaaliuurnille mennessään. Asiat on aina hyvin vaalipäivään saakka. Sen jälkeen  onkin monilla taivasosuus katkolla, sen verran väärin kanssaihmiset tulevat taas kerran äänestämään. Äänestysaktiivisuutta pyritään aina vaalien alla nostamaan kohdentamalla  vaaliteemat niin sanottujen heikompiosaisten keskuuteen, joihin yleensä luetaan työttömät, vammaiset ja eläkeläiset. Mielestäni se on sikäli tarpeetonta, että jokaisen ”täysipäisen” päättäjän moraaliin kuuluu huolehtia heistä muulloinkin kuin vain vaalien alla ilman tätä  heihin kohdistuvaa osittain alentavaa liturgiaakin.

 

Omituista nykyisten valtaapitävien päättäjien ajattelussa on se, että eipä juuri kukaan oleta Suomen väkiluvun kasvavan tulevina vuosikymmeninä. Syntyvyyden ylläpito näyttää ulkoistuvan maahanmuuttajataustaisille, joille ei kuitenkaan haluta  samanalaista sosiaaliturvaa kuin kantaväestölle.  Nykyiselläkin, osin akuutilla ja välttämättömälläkin  työperäistä maahanmuuttoa suosivalla politiikalla tapahtuu kuitenkin pitkällä aikavälillä sisäinen ”kansanvaihto” ja silloin päättäjinä olevat eivät kysele nykyiseen kantaväestöön lukeutuvilta lupaa toimia omien eutuuksiensa valvojina. Kun ulkoistetaan ensin työt, sitten syntyvyys, niin lopulta ulkoistuu myös päätöksenteko. Näin käy, jos niin halutaan käyvän.

 

Ihmisarvo on oikeutetusti jakamaton, joten syntyperän perusteella epäasiallinen kivittäminen  osuu aina omaan nilkkaan. Kun me oletettavasti valtaosin haluamme toimia itsenäisenä valtiona, niin neuvottelut pakolaispolitiikasta, turvapaikkapolitiikasta ja työperäisestä maahanmuuttopolitiikasta tulisi käydä valtiotasolla. Lähtökohta ja lopputulema neuvotteluissa on oltava sellainen, että yhdenkään valtion kansalaisen ei tarvitse lähteä pakolaiseksi vieraaseen maahan sodan, sorron tai elintasonsa vuoksi, vaan muuttaminen maasta toiseen toteutuu harkitusti opiskelun, työtehtävän tai avioliiton / rakkausliiton pohjalta. Tällä on tulevaisuudessa suuri merkitys niin kansantalouden kuin kansanterveydenkin suhteen, joten asia tulisi huomioida pitkän ajanjakson suunnitelmissa myös tämän sote-uudistuksen yhteydessä.

 

Tämä on nykypäivää  jota on eletty jo ainakin yhden sukupolven verran. Ihmiset elävät ajassa ja poliitikot mittaavat saavutuksensa rahassa. Tulevista sukupolvista kannetaan näennäisesti huolta, mutta kuten sote-uudistuksesta huomataan, taas  rakennetaan poliittista ideologiaa pönkittäviä hallintorakenteita ihmisen terveyden kustannuksella. Tulevia sukupolvia odottaa vain ankeus, sillä edessä on mittava velkavankeus.

 

Tulevaisuuspuolueena sinisten ajatukset ovat toisenlaiset. Me siniset tulemme olemaan se puolue joka paaluttaa ihmisen keskiöön, tarjoaa enemmän elämää ja vähemmän verovaltiota. Emme kaikilta osin hyväksy nykyisenkaltaista suuntausta, jossa nykyisellä  hallituskoalitiolla vesitetään aiemman hallituksen kansantalouden elpymiseen ja velkaantumisen katkaisemiseen tehdyt pakolliset toimet. Uutta mielenkiintoa ”hallintovaalien” oheen tuo ammattiliittojen edesottamukset koronakurimuksesta kärsivään yhteiskuntaamme. Ilmeisesti meillä menee liian hyvin, sillä lakkorumba on taas kerran alkamassa ja kuinkas muuten kuin yhteiskuntahäirikön eli AKT toimesta. Hyvää uutta vuotta arvoisat kanssaihmiset.

 

 

0
Jari Pirinen
Oulu

Yrittäjä
Oulun Siniset ry:n puheenjohtaja 2018-
Pohjois-Pohjanmaan Siniset ry:n puheenjohtaja 2020-

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu