Ei mitään uutta itärintamalla

Yksi vitsaus on oleellisilta osin selätetty, sillä koronapandemian rajoitukset ovat laajalti poistuneet myös Suomen ulkorajoilta. Turismi ja muu kansainvälinen liikenne elpyy pikavauhtia tarjoten työtä ja tuloja odotettua enemmän myös kotimaassamme tuhansille matkailualan yrittäjille, hyvä niin. Kotimaamme itärajoilla ja yleisestikin matkailukohteissamme odotellaan yhä myös kaikista Venäjän sotatoimista huolimatta, venäläisturistienkin tuovan lisää piristysruisketta pandemian jälkeiseen taloudelliseen tilanteeseen. Toisen ja vähintäänkin yhtä vakavan vitsauksen huomioimiseksi olisi kenties suotavaa ja järkevääkin ”rokottaa” venäläisturistit jo rajalla  realistisella datalla ja uutisoinnilla  Putinin konklaavin toimista kolmannen maailmansodan lietsojina ja syyttömän siviiliväestön murhaajina sekä oman egoistisen maailmankuvansa palvojina. Se olisi paras ja pakollinen matkatuliainen heille kotiin vietäväksi.

 

On yhä käsittämätöntä ja väärin, että tällaista Venäjän harjoittamaa hävitystä ja typeryyttä ei uskalleta tukahduttaa massiivisella nykyaikaisella aseavulla Ukrainalle länsivaltioiden toimesta. Sen sijaan nyt suunnitellaan Ukrainan jälleenrakentamista sadoilla miljardeilla, vaikka Venäjän sotatoimet jatkuvat yhä kiivaina ja tuhoisina tälle Venäjän ikeestä irti pyristelevälle kansalle. Eikö sotatoimet pitäisi ensin saada loppumaan ja sodantuhojen maksumiehenä venäläiset asettaa aidosti tilille sotarikoksistaan niin merkittävällä tavalla seuraavien vuosien ajaksi, että he eivät kansakuntana  päästä vastaavaa diktatuurista mielettömyyttä keskuudessaan enää koskaan tapahtumaan.

 

Viime viikolla uutisoitiin, että Putin haluaa myös yhdistää Valkovenäjän  Venäjän valtioon. Onkohan Lukasenkokaan aivan perillä Putinin toimista ja onko hänellä valkovenäläisten mandaatti yhdistymisoperaatioon. Uutiskuvassa jotenkin näytti Lukasenkon ilme siltä Putinin vierellä , että mitenkähän tämä nyt oikein menee. Toivottavasti Valkovenäjällä kansa on valveutuneempaa kuin Venäjällä ja ymmärtäisivät siellä, että maailman ja Euroopan portit sulkeutuvat laajasti monilla sektoreilla, mikäli sallivat Putinin ja Lukasenkon liittää vasallivaltionsa takaisin umpikommunistiseen tyranniaan, jossa jatkossakin toisinajattelijat eliminoidaan tavalla taikka toisella  diktatuurin säilyttämiseksi.

 

Itärintamalla ei siis juurikaan mitään uutta. Suomessa uskotaan leikkimielisesti joulupukkiin ja jalkapallofanit uskovat aidosti Teemu Pukkiin. Fanittavatpa monet musiikin ystävät myös oikeutetusti Sipe Santapukkiakin, kaikki kunnian miehiä. Venäjällä kansalaiset uskovat omasta halustaan tai vapaaehtoisesti vankeuden uhalla sotatoimien syntipukkiin, Putiniin, jonka kansainvälisenä äänitorvena toimii häikäilemättömyydestään kuuluisa valepukki Lavrov. Näiden kohdalla kunniasta ei ole tietoakaan. Lähiajat näyttävät onko natollakin oma turkkilainen ”olkipukkinsa” , vai miten Suomen ja Ruotsin natojäsenyys hoidetaan maaliin sen jäsenmaiden parlamenteissa. Toivottavasti kolmatta vitsausta ei tule yllätyksenä, vaan asiat etenesivät jo suotuisampaan suuntaa idäntaudinkin nujertamisen suhteen.

0

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu