Ei Venäjä ole kansakuntana muiden yläpuolella

Suomen jäsenhakemuksen jättäminen puolustusliitto Natoon ratkennee lähipäivien aikana. Someyhteisöissä käydään kuitenkin viimeiseen saakka venäjämielisten ja suomettuneiden toimesta vastakkainajattelun taistoa natomielisten kanssa etsimällä historiasta syitä siihen, miksi emme saisi liittyä ja toimia yhteistyössä puolustusliitto Natossa. Suomettuminen istuu niin syvällä joissakin kansalaisistamme ehkä periytyvästi, että ei uskalleta kyseenalaistaa edes Venäjän käymiä  härskejä sotatoimia Ukrainassa rankaisu-uhan pelossa. Ei uskalleta myöskään nostaa keskusteluissa esiin sitä, että kuka on heidän mielestään antanut Venäjälle valtuudet terrorisoida naapurivaltioitaan ja mihin tämä harhainen oikeutus perustuu. Natovastaisten yksi perustelu näyttää olevan se, että Venäjä kokee tulevansa Naton hyökkäysuhan alaiseksi, jos nyt liitymme  muiden samanmielisten maiden yhteiseksi turvaksi luotuun puolustuliittoon.  Allekirjoittaneelle on epäselvää, mikä natomaista on ilmoittanut hyökkäävänsä Suomen kautta Venäjälle ja miksi sen tekisi? Epäselvää on myös se, että miksi vain venäläisillä olisi yksinoikeus moniuloitteiseen aseistukseen ja puolustusvarusteluun ja mihin se oikeutus suomettuneiden mielestä perustuu?

 

On korkea aika elää tässä ajassa ja tiedostaa se, että ei Venäjä ole kansakuntana muiden yläpuolella. Se on kautta historian pyrkinyt tyrannisoimaan naapureitaan uhkailuilla ja väkivaltaisuuksilla sekä tunkeutumalla viime vuosikymmenten aikana itsenäisten valtioiden hallintoon oligarkkien ja suurlähetystöissä työskentelevien vakoojavirkamiesten toimin. Venäjän diktatuurinen johtokonklaavi on vanginnut, kiduttanut ja tapattanut länsimaista demokratiaa kunnioittavia kansalaisiaan vuosikymmenten ajan, eikä loppua näy. Se on myös varastanut häikäilemättömästi maansa luonnonvarojen tuotoista suuren osan omalle pienelle eliitilleen ja samalla jättänyt huolehtimatta kansalaistensa yksilö-ja oikeusturvasta ja elinolojen kohentumisesta. Tällaista väkivaltaan ja uhkailuun perustuvaa auktoriteettia ei pidä yhdenkään länsimaisen valtion ja niiden itsenäisten hallintoelimien, eikä niiden  kansalaisten tunnustaa, saati vielä kunnioittaa sitä. Kaikkein vähiten meidän suomalaisten.

+6

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu