Kansallisia uhkakuvia pitää kyetä ratkomaan

Yhteiskuntamme elää nyt ennenkokematonta murroksen aikaa. Olemme päässeet irti suomettumisen kahleista ja Leninin kuvat koristavat yhä harvemman suomalaisen kodin seiniä. Venäjän putinoitua kauppasuhteensa EU:n jäsenvaltioihin Ukrainaan kohdistuvilla sotatoimilla, Oltermannia saa kotimaassammekin kohtuu hintaan, mikä on pieni lohtu sotauutisten väsyttämille kansalaisillemme. Ladasta on tullut museoauto ja historiaan on jäänyt myös Neuvostoliiton aikainen YYA-sopimus, jonka peruina osittain alistuimme Venäjän vasallivaltioksi.

Ajatus sodan laajenemisesta Ukrainan ohella myös muihin Venäjän naapurivaltioihin on syytä pitää mielissä. Meillä Suomessa eroaminen omalla ilmoituksella reservistä osoittaa pelon tarttuneen jo moniin varusmiespalveluksen suorittaneisiin henkilöihin. Olemme nyt Naton täysjäsen, mutta se ei korvaa yleistä asevelvollisuutta, josta reserviläisjoukot koostuvat. Tästä yleisestä asevelvollisuudesta on pidettävä entistäkin tiukemmin  kiinni. Tulevalla presidentillämme tulee olla kylmähermoisuutta suhtautumisessa Venäjään, sillä pienikin myötämielisyyden osoitus siihen suuntaan osoittaa heikkoutta puolustusvoimien ylipäällikön tehtävissä.

Viennistä riippuvainen kansantaloutemme on polkenut kuntopyörää reilusti yli kymmenen vuoden ajan. Velkaa karttuu, mutta maisema ei vaihdu. Pitkään velkarahalla rahoitettu hyvinvointivaltiomme on vaarassa ajautua konkurssiin, ellei käännettä saada aikaan. Nykyisellä hallituskoalitiolla on tukenaan yrityssektorit ja oppositiolla ammattiliitot, jotka pullikoivat sopeutustoimia vastaan.

Kilpailukykymme kansainvälisillä markkinoilla on laskeva jäykkien työmarkkinoiden seurauksena. Saavutetuista eduista ei kukaan ole valmis luopumaan. Oikeistohallitusta kurittavat vasemmiston tukemat lakot, jotka laajentuessaan pysäyttävät talouden  kasvun edellytykset vuosiksi eteenpäin. Samalla katkeavat oksat monilta teollisuuden ja pk-sektorin työntekijöiltä ja yhä useampi heistä joutuu siirtymään velkaantumista kiihdyttävien sosiaalietuuksien piiriin. Yksinyrittäjyys tulee lisääntymään ja julkinen sektori ajautuu yhä pahempaan rahoituskriisiin. Tässä taistelussa talvisodan henki on tyystin hukassa.

Suurin ja mielestäni merkittävin yhteiskunnallinen investointi on jäänyt poliitikoilta tekemättä jo vuosikymmenten ajan. Maata ei ole kyetty tai paremminkin haluttu pitää asuttuna kauttaaltaan, vaan on vedottu alhaiseen syntyvyyteen, jonka seurauksena huoltosuhteemme on vääristynyt ja se puolestaan lisää kuluja kansantalouteen. Toimet kansallisen syntyvyyden kasvuun saattamiseksi loistavat poissaolollaan. Tämä, jos mikä, uhkaa kansallista huoltovarmuuttamme ja turvallisuuttamme. Miksi tätä uhkakuvaa ei tunnisteta ja kyetä korjaamaan?