Keskittämispolitiikka ei estä yhteiskuntaamme kriisiytymästä!

Keskittämispolitiikalla tavoitellut säästötoimenpiteet näyttävät vievän ojasta allikkoon. Mitä suurempi organisaatio, sitä enemmän on ansiottomia rahastajia ja sitä vähemmän vastuunkantajia. Kuntaliitosten seurauksena useiden kuntien elinkeino-ja palvelurakenne  ovat rapautuneet ja sen seurauksena yhteiskuntamme kriisiytyy vauhdilla. Entisille kuntien viranhaltijoille on keksitty tehtävänimikkeitä suuremmissa organisaatioissa ja kuvitellut säästöt valuvat tuottamattomaan työhön. Tällä hetkellä kriisiytyminen näkyy ja koettelee pahiten terveydenhuoltoa. Vuoden alusta lähtien toiminnassa olleiden uusien hyvinvointialueiden piti ratkaista vuosia kestäneet ongelmat perusterveydenhuollossa, mutta toisin on käynyt. Terveyskeskuksia ja vuodeosastoja suljetaan vauhdilla ja pienikin vaiva apua tarvitsevalla ehtii pahentua lisäten erikoissairaanhoidon väheneviä resursseja. Sen paremmin ei ole palo-ja pelastustoimenkaan osalta, joten jos syrjäseudulla palaa, niin se lienee nykytrendin mukaan etäpalo, joten antaa palaa vaan.  Näin nämä poliittiset päättäjät ja ”asiantuntijoiden tiimit” ilmeisesti näitä ongelmia kokouksissaan ratkovat.

Edelleenkään ei ymmärretä aidosti sitä, että väestömme ikärakenne pitää tasapainottaa myös pitkäjänteisesti, ei ainostaan akuuteilla toimenpiteillä. Alhainen kansallinen syntyvyys on kyllä puheissa huomioitu, mutta sen muuttamista työvoiman ja huoltosuhteen korjaamiseksi  pitkällä aikavälillä ei olla valmiita tekemään. Nyt syntyvyyden vajeen seurauksena suurkaupunkeihin  haetaan uusia asukkaita jo synnytysosastojen lakkauttamisella pienemmistä kaupungeista ja kunnista. Tästä johtuen monet edelleen potentiaalista elinvoimaa omaavat kunnat ja maaseututaajamat elinkeinoineen kuihtuvat ja autioituvat. Suuri osa kaupunkeihin muuttaneista ihmisistä voi yhä huonommin niin talouden kuin henkisen hyvinvoinnin osalta. Pörssimaailmasta tuttu kvartaaliajattelu ei sovi yhteiskuntamme  elinolojen kohentamisen ensisijaiseksi mittariksi. Eli pikaratkaisuna maailman turuilta tavoiteltava työväestön haku koitunee vielä kohtaloksemme.

Smp:n juurilta lähtenyt, sittemmin nykyisistä perussuomalaisista eronnut ja sinisistä korjausliikkeeksi nimensä muuttanut uudistusmielinen puolue ei harmi kyllä saanut jalansijaa kevään eduskuntavaaleissa. Viesti kriisitymistä estävistä toimenpiteistä hukkui puoluetuella rellestävien puolueiden jalkoihin. Puolue jouduttiin ajamaan alas ja sen yhdistystoiminta lopetettiin tuloksettomana. Mielenkiinnolla odotan nyt, ottaako joku ek-puolue aidosti asiakseen palauttaa yhtiskuntamme kriisiytymisen polulta kohenevan kansantalouden tielle. Se tarkoittaisi mielestäni uskallusta palata ajattelussa jopa toimimattomien kuntaliitosten purkamiseen ja kuntalaisen sekä kuntalähtöisen hyvinvoinnin ja elinkeinorakenteen palauttamista takaisin toimivaksi yhteisöksi.

Missä maaseutu, siellä ruoka, missä ihmiset siellä kunta, missä kunta siellä palvelut, missä palvelut siellä hyvinvointi. Yksikään nykyisistä ek-puolueista ei huolehdi kansallisen syntyvyyden kasvusta, vaikka se on mielestäni ainoa oikea prioriteetti elinolojemme kriisiytymisen ehkäisyyn. Tämä on valitettavaa.