Puoluetukijärjestelmä tulisi uudistaa

Yhteiskuntamme painii mittavissa talouden ja terveydenhuollon sekä työllisyyden ongelmissa. Joutokäynnillä pitkään polkenutta kansantalouden kasvua on yritetty kohentaa poliittisin toimin erilaisten asiantuntijatahojen ohjeistuksella vaalikausittain laihoin tuloksin. Nykyisen puoluetukijärjestelmän seurauksena olemme ajautuneet ideologisin perustein toimivien ek-puolueiden toimesta noidan kehään, josta ei tunnu löytyvän ulospääsyä minkään hallituskoalition kokoonpanolla. Tämä ”laillistettu” korruptio maksaa veronmaksajille vaalikausittain reilut 140 miljoonaa euroa, eikä yksikään ek-puolue kyseenalaista sen merkitystä yhteiskuntamme heikon talouden ja eriarvoistumisen taustatekijänä. Rakenteellisten uudistusten tulisi lähteä nykyisen puoluetukijärjestelmän uudistamisesta, eli puolueille annettava veronmaksajien tuki tulisi vähintäänkin puolittaa ja jakaa vaalikauden aikana määrältään samansuuruisena kaikille puoluerekisteriin yltäville puolueille. Tässä yhteydessä puoluerekisteriin vaadittavien kannattajakorttien määrä tulisi nostaa ainakin 20 000:een todennettuun kannattajaan. Jotakin perusteellista uudistusta on nimittäin pakko tehdä, jotta yhteiskuntamme eheytyy ja hyvinvointi jakautuu tasaisemmin kansalaisten kesken. Puoluetukijärjestelmän uudistamisesta on hyvä aloittaa.

Jari Pirinen
Sitoutumaton Oulu

Yrittäjä
Oulu

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu