Varjoja kasvuikäistemme elämänkaaressa!

Yhteiskunnassamme on pyritty jo vuosikymmenten ajan edistämään yksilön vapautta päättää omista asioistaan. Olemme kuulleet tänä aikana useiden kasvatusalan asiantuntijoiden kertovan, kuinka tärkeää on antaa lapsille ja nuorille mahdollisuus kehittyä itsenäisesti ympäristön virikkeitä huomioiden ilman tiukkoja kurinalaisia rajoituksia ja aikuisten alinomaista valvontaa. Puhutaan siitä, että aikuisten olisi mentävä lapsen ehdoilla, eli terminä vapaasta kasvatuksesta. Monet vanhemmat ovat periyttäneet saamansa vapaan kasvatuksen jälkipolvilleen jopa kahdenkin sukupolven ajan, eli osapuolten roolit ovat vaihtuneet keskenään ja lapsi kasvattaakin aikuista hyväksymään oman käyttäymisensä. Pitää kuitenkin kysyä, että mihin perustuu se olettamus, että kasvuikäinen lapsi itse tietää sen, mikä hänelle on parasta?

 

Lapsen ja nuoren kasvatusvastuuta on pompoteltu  viime vuosina vanhempien, koulun ja sosiaalityöntekijöiden  kesken muun muassa koulukiusaamisen, lasten huostaanoton ja syrjäytymisen näkökulmasta. Otsikoihin päätyvät tapaukset, joissa on tapahtunut jokin yksilöön kohdistuva traaginen tapahtuma, kuten viimeisimpänä Vantaalla tapahtunut alaikäsen tekemä koulusurma. Yhteisöissä, olivatpa ne mitä tahansa, on kuitenkin oltava sen toimivuutta tukevat säännöt ja kurinalaisuus. Säännöillä suojataan kanssaihmisiä ja yksilöä itseään tekemästä tai joutumasta sellaisen peruuttamattoman teon tai vahingon kohteeksi, joka estää tai rajoittaa toisen yksilön ihmisoikeuksia ja joka voi pahimmassa tapauksessa johtaa kohdehenkilön vammautumiseen tai kuolemaan.

 

Lienee kymmenittäin erilaisia syitä, joiden voitanee todistaa tai ainakin olettaa lisäävän kasvuiässä olevien sukupolviemme häiriökäyttäytymistä ja mielenterveysongelmia. Yksi merkittä syy lienee edellä mainittu vapaa kasvatus, jolloin rajoituksista riisuttu kasvatus  vähentää kasvuikäisen vastuun ottamisen kykyä ja lisää puolestaan hänen henkistä ja fyysistä turvattomuutta. Toinen merkittävä asia on se, että kotiäiteydelle ei anneta sille kuuluvaa kasvatustyön statusta, joten pienokaiset viedään usein pakostakin päivähoitoon ja päiväkerhoihin aivan liian nuorina, jopa alle vuoden ikäisinä. Näin varhainen vierottaminen kodin lämmöstä ja äidin huomasta ei voi olla vaikuttamatta lapsen ajatusmaailman kehittymiseen. Asiaa puolustellaan lapsen varhaisella oppimisella sosiaaliseen kanssakäymiseen, mutta sisaruksia parempaa konstia sosiaalisen kanssakäymisen kehittymiseen tuskin on, joten perhekeskeisyys ja perhekoon kasvattaminen  tulisi nostaa ehdottomasti yhteiskuntamme investointien kärkeen.

 

Kouluissa opettajille on syntynyt auktoriteettivajetta, kun heiltä on riisuttu kurinpidollisia toimia ihmisoikeusrikkomuksien pelossa. Yhä suuremmat kouluyksiköt, joissa opettajat ja oppilaat eivät juuri tunne toisiaan, ne ovat myrkkyä herkille oppilaille, jotka kärsivät hälinästä ja isoista väkijoukoista. Oma lukunsa ovat myös pelifirmojen yksipuoliset tuhoamis-ja väkivaltapelit, jotka sekoittavat usein lapsen mielessä todellisuuden ja fiktion. Aikuisten irralliset parisuhteet ja murroksessa olevat sukupuoliroolit eivät kunniota miehen ja naisen välistä avioliittoa sen perimmäisen tarkoituksen mukaisesti. Myös tämä voi hämmentää kasvuikäisten ajatusmaailmaa. Oma kysymyksensä ovat myös yleistyneet koko kehon peittävät tatuoinnit aikuisväestöllä ja kysymys kuuluukin, voiko tällä olla jotakin merkitystä lapsen ajatusmaailman ja identiteetin kehittymisen osalta.

 

Sanotaan, että on sopeuduttava elämään tässä ajassa, mutta samalla unohdetaan se, että tämä aika on seurausta ihmisten itsensä tekemistä toimista. Jotakin tässä ajassa on pahasti pielessä, siitä kertovat lastemme ja nuortemme yleistyvä huonovointisuus sekä maailmaakin järkyttävät sodat ja konfliktit. Jonkinlaista valonpilkahdusta omille kasvuikäisillemme antavat pienet kristilliset koulut, joissa oppilaille annetaan enemmän aikaa keskittymiseen ja rauhalliseen oppimiseen perinteisempään opetustyyliin. Omat pulpetit,vastataan viittaamalla ja noustaan pulpetin viereen seisomaan, pidetään ruokarukous ja aamuhartaus sekä opitaan lähimmäisen rakkautta hyväksi koettujen moraalikäsitysten mukaisesti ja niin edelleen. Tästä olisi hyvä jatkaa, omaksi iloksemme ja ehkä toisinajattelijoiden harmiksi.

Jari Pirinen
Sitoutumaton Oulu

Yrittäjä
Oulu

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu