Oman kansan suojeleminen

Jokaisen valtion ensisijainen tehtävä on huolehtia oman kansan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta!

Mikäli nähdään mahdollisia uhkia –  ne on eliminoitava.

Suomalaisten ihmisoikeudet ovat tärkeitä oikeus turvallisuutteen.

Mitkään kansainväliset sopimukset ei kerro, että kuka vaan voi valita maan minne tulla elämään ilmaiseksi loppuelämäksi. Suomen lait ovat lepsuja ja niitä pitää ehdottomasti muuttaa. Pakolaisille ei kuulu kuin minimi: asuntola asumista ja ruoka ja nekin vain 3 kuukautta maksimissaan ja sen jälkeen töitä. Pitää perustaa työpaikkoja missä kouluttamattomat ja kieltä osaamattomat voi hankkia elantonsa ja asumisen.

Nämä työpaikat pitää maksaa itse itsensä eikä olla haitaksi maallemme.

Koulutuksensa saa pakolaiset maksaa itse. Ei meillä ole velvollisuutta ilmaiseksi kouluttaa ulkomaalaisia.

Maailmassa on yli 190 maata, joten Suomi voisi vaikka lopettaa turvapaikanhakijoiden vastaan ottamisen puoleksi vuodeksi tilanteen rauhoittamiseksi!

Rajoja on aina suljettu maailmassa.

Kansainväliset sopimukset eivät ole estäneet Ranskaa eikä estä.

Ranska otti käyttöön rajatarkastukset 2015 ja toimii niin, että rajan yli ei päästetä paperittomia siirtolaisia tai turvapaikanhakijoita.
Rajalta ei voi myöskään hakea turvapaikkaa.

#jotainrajaa

Viisi kertaa rajan yli, aina poliisin kyydissä takaisin – Euroopan maahanmuuttopolitiikan ongelmat kiteytyvät Ventimigliassa

https://yle.fi/uutiset/3-10277674

”Tällaista ei ole koskaan tehty, eikä tule tehdä nytkään” – Oikeus­tieteilijät arvostelevat hallituksen ”käännytys­lakia”

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010297868.html

jariekilpinen
Perussuomalaiset Helsinki

Olen ehdolla HOK-Elannon vaaleissa #32

Olen helsinkiläinen ja asunut pääkaupunkiseudulla koko ikäni.
Yo-merkonomi koulutukseltani.
Helsingin pitää olla viihtyisä ja turvallinen kuntalaisille.
Liha ja maito eivät ole pelkästään herrojen herkku.
Suomi ei yksin palloa pelasta - tyhjästä on paha nyhjästä.
Kaikki kirjoitukseni ovat omia mielipiteitä enkä edusta minkään järjestön kantaa kirjoituksillani.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu