Suurvalloilla on tärkeä rooli maailmanpoliiseina

Tiilikainen kirjoittaa:

”Kiina ja Venäjä, kun auttavat, niin haluavat vain EU:n hajoamista.”

Eihän se nyt noin yksiviivaista ole, miksi Kiina tai Venäjä haluaisi EU:n hajoamista? Mikä se etu heille olisi? Kenelle tämä sekalainen seurakunta olisi uhka? Ei,  ei ole taloudellinen eikä sotilaallinen uhka kenellekään!

Oltiin missä päin maailmaa tahansa, niin suurvallat kun tulee peliin niin tietenkin heillä on omia intressejä mukana.

Eikö Kiina, Venäjä ja USA saisi osallistua maailman kriiseihin.

USA ja Venäjä olleet useissa kriiseissä mukana. Kun jotain pahaa tapahtuu, niin ketkä pystyvät toimimaan. Tehtiin sitten oikein tai väärin niin usein huudetaan apuun USA:ta.

Toisaalta sitten taas sanotaan USA on kurja, kun on vähentänyt rahoitustaan Natossa. Jättää Euroopan oman onnensa nojaan.

Jos osallistuu on väärin ja jos vähentää osallistumistaan on väärin. Aina siis tehdään väärin tehtiin miten vaan?

Kiinasta on viruksia lähtenyt liikkeelle

Kiinasta on lähteneet nämä virukset monta kertaa, joten ilmeisesti Kiinalla tai sen käyttäytymisellä on merkitystä.

Lähti virus villieläintorilta tai laboratoriosta, niin Kiina on vaikuttanut viruksen syntyyn omalla toiminnalla.

YK ja järjestöt

YK:oon ja muiden sen alaisten järjestöjen toiminta on murentunut, siihen kuin kaikki otetaan mukaan vaikka arvot ja käyttäytyminen ei oikeuttaisi jäsenyyttä.

YK:oon ihmisoikeusneuvostoon on hyväksytty valtioita, joissa ihmisoikeudet eivät ole kunnossa.

https://www.maailma.net/uutiset/ykn-ihmisoikeusneuvoston-uusi-kokoonpano-saa-kritiikkia-mukana-muun-muassa-ihmisoikeuksia

EU:ssa on sekalaista seurakuntaa ja tietenkään ei miellytä kaikkia.

Miksi rikkaimpien maiden pitäisi aina pumpata rahaa köyhempiin maihin?

Miksi maat, jotka hoitavat asioitaan huonosti, pitäisi antaa vaan lisää rahaa EU:sta ja nettomaksajat maksaa.

Suomi on velkaantunut myös paljon ja silti pitäisi ottaa lisää velkaa että voidaan antaa kriisimaille?

Ei Italissakaan pohjoinen osa haluaisi elättää eteläistä osaa. Kyse on kuitenkin samasta maasta!

Miksi EU:ssa pohjoisen pitäisi maksaa etelän holtittomuus ja kulutusjuhlat?

Miksi emme laittaisi mieluummin rahoja velan maksuun ja palveluiden parantamiseen Suomessa?

Suomi ei voi olla kokoaan suurempi, elämme lainalla

Ei pidä olla suuruudenhullu ja kuvitella pieni Suomi voisi kaiken korjata. Se ei vaan onnistu pienen maan resursseilla.

Meidän ei pidä olla suuruudenhullu ilmastonmuutoksessakaan, 1 promillen CO2-päästöillä emme voi tehdä ihmeitä, tyhjästä on paha nyhjästä!

Voimme tietenkin kansan laittamaan kärsimään turhaa:

-viemällä lihat ja maidon mummojen ja lasten suusta

-tekemällä liikkumisen mahdottomaksi ja ajetaan ihmisiä kaupunkeihin!

EU:n pankkikriisi

Pankkikriisissäkin Ranskan ja Saksan pankit pelastettiin EURO valtioiden rahoilla. Jokaisen maan olisi pitänyt pelastaa omat pankkinsa.

Aikoinaan Suomen pankitkin pelastettiin valtion rahalla, mutta valtio ei ottanut sille kuuluvaa korvausta. Pankit olisi mennyt konkurssiin ilman valtiota, mutta pankit eivät kärsineet tilanteesta vaan jo parin vuoden päästä olivat jo iskussa.

Jos valtio antaa auttavan kätensä niin valtion pitää myös ottaa korvaus riskirahasta.

Jos tuetaan yrityksen investointeja, niin rahat pitää maksaa takasin, jos investoinnit osoittautuu kannattavaksi.  Ei ole mitään järkeä että riski siirretään valtiolle ja voitot kerää yritys!

Ulkopolitiikan asiantuntija Teija Tiilikainen: Koronakriisi ei rohkaissut suurvaltoja minkäänlaiseen vastuunkantoon, vaan loanheitto pahene

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006502125.html

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu