Valtion omistuksessa olevat yhtiöt tuuliajolla?

On todella kummallista, että Fortumin toimiva johto eikä Sipilän hallitus eikä #vihervassarihallitus nähnyt mitään ongelmaa, kun kaasuongelma on tiedossa jo vuonna 2008.

10 vuotta myöhemmin Lintilä ja Fortumin johto eivät ymmärrä mitään ongelmasta ja hyväksyi Uniperin kaupat!

Lintilä yrittää pestä kätensä ongelmista, mutta hän oli juuri keskiössä ja päättämässä ja koko Sipilän hallitus on ollut tietoinen halusta ostaa Uniper! Sipilää mainostettiin yrityselämän osaajana!

Eikö valtionyhtiöitä ohjata ollenkaan ja toimitusjohtajat voivat tehdä mitä haluavat?

 

Kaasuongelma on EU:n luomus

Juttu vuodelta 2008!

https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000004611822.html

 

 

Omistaja päättää!

Uniperin ostoa ei tehtäisi ilman omistajan suostumusta.

Sipilän hallituksen aikana kaupat vireille mutta loppuun saatettiin vihervassarihallituksen aikana.

 

 

Uniperin osto oli suuri virhe!

Alun perinkin oli järjetöntä ostaa kivihiililvoimaloita omistavaa Uniperia, mistä varoiteltiin.

Twiitti vuodelta 2019:

”Tämä kauppa tulee olemaan virhe.

Viimeistään 5 vuoden jälkeen huomataan, että virhe  ostos.

Miksi ostaa hiilivoimaa, tällaisena aikana?

Varat olisi voinut käyttää fiksummin.

Käykö kuin Soneralle kun osti ilmaa Saksasta?”

https://twitter.com/JariKilpinen/status/1181803271683477504

 

No ei mennyt edes viittä vuotta!

 

Kaasuongelma on lännen oma vika.

Länsi asetti pakoitteet, jotka esti rahaliikennettä.

Venäjä sen jälkeen vaati maksut ruplissa. Energiaa olisi saanut kun olisi maksanut ruplissa,

EU teki hölmöjä ratkaisuja ja siitä kärsii EU maat.

 

Kenen on syy että Saksassa ongelmia? Onko EU typerä?

Mistä EU luuli että saa korvaavan energiansa nopeasti?

Onko järkeä laittaa talous sekasortoon ja laittaa inflaatio laukkaamaan.

Onko mukava värjötellä omaa typeryyttään?

 

Sekä Sipilän hallitus että #vihervassarihallitus ovat syyllisiä virheinvestointiin.

Silloinen toimitusjohtaja Pekka Lundmark ja hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf ovat syyllisiä Fortumin ongelmiin.

Täytyy sanoa miten järjetöntä oli mennä Saksan energiabisnekseen ostamalla hiilivoimaloita.

 

Lintilä vastaa Uniper-syytöksiin: ”Putinilla on pirullinen taktiikka”

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/45341d4a-fd40-438a-a2fd-52c0e0cc1df4

 

Fortum tuhottiin ja omaisuus hävitettiin.

Silloinen toimitusjohtaja Pekka Lundmark ja hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf ovat vastuussa virhehankinnasta.

Sipilän hallituksen aikana kaupat laitettiin alulle.

juttu 14.10.2017

Sipilä: Fortumin Uniper-kaupassa ei ole ulko- ja turvallisuuspoliittisia ulottuvuuksia

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/sipila-fortumin-uniper-kaupassa-ei-ole-ulko-ja-turvallisuuspoliittisia-ulottuvuuksia/6617974

 

Vihervassarihallitus, jonka aikana ostettiin Uniper, on myös vastuussa.

juttu 08.10.2019

Fortum saa vihdoin havittelemansa määräysvallan Uniperista – Miksi haluatte ostaa lisää hiilivoimaa, toimitusjohtaja Pekka Lundmark?

https://yle.fi/uutiset/3-11010069

 

Fortumiin suhtauduttiin kuin hunniarmeijaan kaupungin porteilla – Illallinen Putinin kanssa avasi jättikaupan umpisolmun

Juttu 09.10.2019

https://www.hs.fi/talous/art-2000006266390.html

+3
jariekilpinen
Perussuomalaiset Helsinki

Olen helsinkiläinen ja asunut pääkaupunkiseudulla koko ikäni.
Yo-merkonomi koulutukseltani.
Helsingin pitää olla viihtyisä ja turvallinen kuntalaisille.
Liha ja maito eivät ole pelkästään herrojen herkku.
Suomi ei yksin palloa pelasta - tyhjästä on paha nyhjästä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu