Epäasiallinen käytös julkisuudessa ja somemaailmassa

Samaan aikaan, kun Suomelle ollaan muodostamassa hallitusta ja hallitusohjelmaa seuraavalle neljälle vuodelle, on julkisuudessa käyty keskustelu saanut ikävää lisäväriä. Perussuomalaisten Mauri Peltokangas suomi RKP:tä, eli mahdollista hallituskumppania kyseenalaisin sanakääntein. Jopa niin paljon, että RKP:n puheenjohtaja Anna Maija Henriksson reagoi siihen vaatimalla pelisääntöjä, eli kunnioitusta toisia kohtaan.

Alku ei lupaa hyvää, kun heti alkumetreillä perusasiat ovat jo liian vaikeita. Ei tämä tietenkään ole ensimmäinen kerta, kun näin käy, mutta eikö ikinä opita mitään.

Samaan asiaan on törmätty kuntatasolla, pelisääntöjä kaivataan kerrattavaksi vaalikausittain. Näin myös Kouvolassa on käynyt säännöllisesti, valitettavasti. Asiassa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, mutta kun puhumme vaaleilla valituista henkilöistä, aikuisista ihmisistä, joiden tulisi olla esimerkkinä meille muille, niin välillä ihmettelen, mihin olemme menossa.

Samat ihmiset, jotka ovat ennen vaaleja huolestuneita syrjäytyneistä nuorista, koulupudokkaista, koulu- ja työpaikkakiusaamisesta tai mielenterveysongelmien lisääntymisestä, ovat todellisuudessa arkipäivän häiriköitä.

Paikallisen esimerkin asiasta tarjosi perussuomalaisten valtuutettu Janne Patjas sunnuntain Kouvolan Sanomissa (7.5). Kouvolan Sanomien juttusarjassa käsitellään Kouvolan kansanedustajia ja heidän polkuaan kansanedustajiksi. Vuorossa oli kokoomuksen Ville Kaunisto. Hyvin kirjoitettu ja positiivinen juttusarja kaiken kaikkiaan.

Moni saattoi ihmetellä jutussa olevaa Janne Patjaksen (ps) kommentointia Villestä. Ensin hän kertoi, että ei tunne Villeä. Sitten hän kuvaili Villeä sanoilla tekopyhyys, ulkokultaisuus, ylimielisyys, epäaitous ja vehkeily. Mitä isommat edellä, sitä pienet perässä, mutta eikö kukaan ole opettanut, että jos ei ole mitään hyvää kerrottavaa, kannattaa politiikassa olla hiljaa tai ainakin harvasanainen.

Moni varmasti ihmettelee, että miksi tämä osio oli päässyt julkaisuun jutussa, joka muuten oli niin positiivinen. Eittämättä tämä osio oli tarkoitettukin uutiseksi uutisen sisällä. Kertoohan tämä enemmän viestin lähettäjästä kuin sen kohteesta. Jos Patjas olisi luonnehtinut itseään edellä kuvatulla tavalla, ei se olisi uutiskynnystä enää ylittänyt.

Ne taas, jotka Villen tuntevat, eivät häntä Patjaksen kuvaksesta tunnista.

Tämä yhteistyökumppaneiden haukkuminen julkisuudessa saattaa yksittäisestä poliitikosta tuntua urhealta ja voimaannuttavalta teolta, mutta harvemmin se johtaa mihinkään hyvään lopputulokseen. Usein käy niin, että hän piirtää ympyrän omien vaikuttamismahdollisuuksiensa ympärille. Tie nousee pystyyn. Yhteistyötahoja ei tahdo löytyä enää omista, eikä muistakaan toimijoista. Luottamus kun kerran häviää, ei sitä takaisin enää saa. Eikä Peltokankaasta tule ministeriä

Täytyy muistaa, että hallitusneuvotteluiden kabineteissa suurin osa neuvottelijoista tekee aamusta iltaan tosissaan töitä yhteisen sävelen löytämiseksi, kirkon pystyttämiseksi keskelle kylää. Silloin ei kaipaa jatkuvia somevääntöjä käytöstavoista. Ei käy kateeksi perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purraa. Pitkä poliittinen työ uhkaa valua sormien välistä yksittäisten toljailujen myötä. Nyt vihjaillaan jo, ettei puolue ole Purran näpeissä. Miten käy? Onko perussuomalaisten kohtalona Timo Soinin viitoittama tie, vai kasvaako puolue suurten joukkoon, sanansa mittaiseksi puolueeksi.