Keskeneräiset asiat ovat keskeneräisiä

Silmiini osui Twitterissä twiitti, jossa kerrottiin Vihreiden ministereiden eettisistä ohjeista. Kävinpä siis, ihan mielenkiinnosta, tutustumassa näihin ohjeisiin.

Erityisesti tämä kohta laittoi pohtimaan:

1) Avoimuus ja osallistaminen

Ministeri edistää avoimuutta ja kansalaisten osallistamista kaikessa toiminnassa. Ministeri pyrkii tiedottamaan ja käymään dialogia myös ja erityisesti keskeneräisistä asioista.

…erityisesti keskeneräisistä asioista. Okei, hyvä niin. Avointa ja läpinäkyvää parhaimmillaan, epäonnistuessaan tuo ongelmia.  Tuossa lainauksessa on, mielestäni, fiksusti tuo sana, pyrkii. Avoimuus on hyvä asia, mutta se ei tarkoita kaiken julki höpöttämistä etukäteen.

Minä en ministerinä pyrkinyt kertomaan tai tiedottamaan kovinkaan paljoa keskeneräisistä asioista. Olin itse asiassa perin niuho kertomaan keskeneräisistä asioista mitään muuta kuin jotakin hyvin yleisluontoista. Tälle oli syynsä.

Yksi oli se, että mitä enemmän kerrot keskeneräisistä asioista, sitä todennäköisempää on niistä käytävä spekulointi ja mitä kummallisimmat teoriat, jotka lähtevät liikkeelle.

Toiseksi, etukäteen kerrottu voi muuttua hyvin helposti lupaukseksi. Vaikka et lupaisikaan mitään. Se voidaan tulkita ja usein myös tulkitaan sellaiseksi. Siinähän sitten selittelet.

Kolmanneksi, asioiden ollessa kesken, niistä hyvin todennäköisesti vielä neuvotellaan. En usko, että kesken neuvotteluprosessin tehdyt ulostulot ainakaan helpottavat yhteisen lopputuloksen aikaansaamisesssa. En usko, että kukaan ammattimaisesti neuvotteleva työmarkkinaihminen- luottamushenkilö  kokisi millään tavoin viisaana kertoa neuvottelujen kesken ollessa mitään neuvottelujen sisällöstä.

Neljäntenä seikkana nousee mieleen se, että kertomalla etukäteen asioita ulos, sillä voidaan pyrkiä vaikuttamaan yleiseen mielialaan asiassa. Julkisuutta käytetään, ei yhteiseksi hyväksi vaan oman puolueen tai eturyhmän intressien eduksi. Tämä on politiikassa yleistä.

Olen törmännyt omalla poliittisella urallani siihenkin, että luottamuksellisia keskusteluja on vuodettu medialle. Tätä on sitten selitelty avoimuudella ja läpinäkyvyydellä. Itse asiassa päätavoite on mielestäni ollut vain oman egon korostaminen ja muiden vähättely. Esiinnytään totuuden sankarina ja ollaan kansalaisten asialla, mutta oikeasti ollaan vain omalla asialla.

Viime päivinä ja erityisen ajankohtaisesti Itsenäisyyspäivän juhlien teemakin on ollut tieto ja yhteiskunnallinen keskustelu.  Kun seuraa tätä keskustelua, tai pitäisikö laittaa tämäkin lainausmerkkeihin, niin on yhä vaikeampaa saada selkoa siitä mikä on oikeaa tietoa ja mikä taas fakenews. Ja silti, vallassa olevat poliitikotkin käyvät keskustelua vakavista asioista näiden tietojen tai ”tietojen” perusteella. Yhä lyhytjännitteisemmin kommentoidaan, yhä vähemmän otetaan selkoa tai edes yritetään ottaa selvää asioiden todellisesta laidasta. Mikä ihme siinä on, että ei voi kysyä henkilöltä tai taholta itseltään ennen kuin pitää lähteä mekkaloimaan julkisuuteen? Jos annettu vastaus ei miellytä, niin se on toki oma juttunsa. Voihan olla niinkin, että mikään vastaus ei tyydytä jos henkilö tai edustamassa taho tai ideologia on ”väärä”.

Vuodettu tieto tai ulos kerrottu tieto ei ole aina oikeaa. ”Jos vuodatte jotain, vuotakaa edes oikein”.

Se mikä tässä kaikessa huolestuttaa on se, että asiallinen keskustelu vähenee ja tilalle tulee asiaton keskustelu.

Some on tästä erinomainen ja samalla huono esimerkki. Internet on täynnä uutisia ja osa niistä on liioiteiltuja ja jopa valheellisia. Medialukutaito on yhä suuremmalla koetuksella. Pitäisi osata suodattaa oleellinen tieto epäoleellisesta, oikea väärästä. Se on kuitenkin aikalailla mahdoton tehtävä. Jokaisella on lisäksi oma ajattelunsa, oma ideologiansa, oma viitekehyksensä ja oma historiansa, jolla hän arvottaa ja arvioi lukemaansa, näkemäänsä ja kuulemaansa tietoa.

Joudumme loppujen lopuksi tyytymään parhaaseen mahdolliseen arvaukseen siitä mikä oli totta.

Pidän Vihreiden ministerin eettisiä ohjeita sinällään hyvinä, mutta en  täysin ongelmattomina. Lähtökohtaisesti avoimuus on hyvä asia, mutta kuten al-Hol keskustelukin osoittaa, kaikkea ei voi heti kertoa ja toisaalta jotain pitäisi kertoa heti. On olemassa luottamuksellista tietoa ja sitten on yleistä tietoa. Ja kuten totesin, keskeneräisten tietojen luovuttamisen tai kertomisen kanssa olisin äärettömän varovainen. Se ei ole mielestäni salailua vaan viisautta.

Olin itsekin monesti sellaisessa tilanteessa, että tiesin enemmän kuin mitä saatoin julkisuuteen kertoa. Siihen saa poliitikko tottua ja mitä enemmän ”natsoja”, sitä tarkempi pitää olla hallussaan olevan tiedon kanssa. Vastuu kasvaa vallan myötä. Sen soisin kaikkien niiden muistavan, jotka eivät vielä ole ministeriauton takapenkkiä kuluttaneet. Sen mitä tänään sanot voi nimittäin löytää edestään yllättävän pian.

jarilindstrom

Olen ollut ja olen edelleen valtuutettu. Olen ollut kahden kauden ajan maakuntaliiton hallituksessa, kaksi kautta eduskunnassa ja yhden kauden verran ministerinä Sipilän hallituksessa. Kyllä tämä nyt riittää.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu