Puolueanalyysi- osa 1. SDP

Mieleni minun tekevi…

kirjoittaa puolueista. Eduskuntapuolueista.  Semmonen pieni analyysin tapainen, jossa ei olla niin tosissaan ja koitetaan nähdä positiivisen kautta jotain hyvää kaikissa eduskuntapuolueissa.

Ja eihän tämä nyt tietenkään mene ilman kritiikkiä, koska olen minä. Lempeästi, mutta voi olla että sävy tiukkenee jossain kohtaa.

Aloitan aina ihan lyhyellä luonnehdinnalla siitä millainen historia ko.puolueella mielestäni on. Ja ehkä kerron myös omasta suhteestani ko.puolueeseen. Katsotaan nyt.

Koska minä voin, aloitan SDP:stä.

Ja etenen eduskuntavaalituloksen antamassa järjestyksessä.

 

Historiasta

SDP on kiistatta merkittävä puolue. Sillä on pitkä ja värikäs historia. Sen saavutukset ovat kiistattomia monellakin rintamalla, mutta erityisesti köyhien ja työntekijöiden aseman parantamisessa. SDP voitti, tosin niukasti, eduskuntavaalit 2019 ja nousi pääministeripuolueeksi pitkästa aikaa.

Nykyisyys

Millaisena nyky-SDP sitten näyttäytyy? Minun tulkintani mukaan heillä on ollut siis jo vuosia erittäin vahva sosiaalipolitiikan painotus, myös ympäristökysymykset ja EU ovat olleet vahvasti esillä.

Se mikä demareissa on minua kauan oudoksuttanut, on ns.perinteisen tehdastaustaisten (kärki)poliitikkojen puute eduskunnassa ja osin myös heilahteleva suhtautuminen tähän perinteiseen teollisuuteen. Näin tämän eduskunnassa konkreettisesti siten, että ollessani tuolloin perussuomalaisten valiokuntavastaava työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa, sain monesti ikään kuin haastajan roolin salikeskustelussa suhteessa SDP:hen. Sen mahdollisti silloinen puhemies Eero Heinäluoma. Itse koin, että Heinäluoma teki tätä osin tarkoituksellisesti. Olihan puolueessa ollut nähtävissä jonkinasteinen jako perinteiseen ja uuteen, enemmän juuri sosiaalipolitiikkaan keskittyvää porukkaa. Minä siis koin, että Heinäluoma käytti myös allekirjoittanutta haastamaan omaa puoluettaan. Voi siinä olla muutakin…

Tämä jako SDP:n sisällä on mielestäni vieläkin nähtävissä puolueessa. Tosin asetelma muuttui kun Antti Rinteestä tuli puolueen puheenjohtaja. Minä olen sitä mieltä, että Rinteen valinta oli vastareaktio niiltä, jotka eivät pitäneet puolueen suunnasta ja linjasta(no näinhän se tietenkin on). Isoissa puolueissa on usein monta eri linjaa ja niiden välillä käydään jatkuvaa kamppailua. Se voi olla näkyvissä tai sitten piilossa, mutta olemassa se on. Eikä SDP tee tästä poikkeusta.

Nyt puolueen pj ja samalla pääministeri on Sanna Marin. Marin ei edusta hänkään perinteistä teollisuusduunaria, mutta ehkä kuitenkin matalapalkka-alaa. Onko hänellä sitten syvällistä ymmärrystä teollisuudelle ja sen tarpeille? Neuvonantajista ei puolueen sisällä ole pulaa, mutta kuullaanko heitä? Tämä kaikki jää nähtäväksi. Itse olen nähnyt nimenomaisesti tässä asiassa petrattavaa.

Marin on hoitanut tai johtanut akuuttia koronakriisiä hyvin. Suuri haaste on edessä nyt, kun koronan aiheuttama talouden syöksy pitää saada oikaistua. Veikkaankin vaikeuksia sekä hallitukselle että SDP:lle. Ikäviltä päätöksiltä ei nimittäin pääse karkuun hallitusvastuussa. Eikä pidäkään päästä. Nyt pmi Marin ja hänen johtamansa hallitus testataan. On Suomen etu, että he siinä onnistuvat. Mutta on hyvä ymmärtää se, että Suomen etu ja puolueen etu eivät aina kulje käsi kädessä. On oltava rohkeutta tehdä myös niitä hankalia päätöksiä vaikkeivat ne mikään itseisarvo sinällään olekaan.

Puolueen eräs haaste on se, että miten se asennoituu maahanmuuttoon ja erityisesti työperäiseen. Puolue on ollut ns.ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan kannalla, ainakin toistaiseksi, mutta muitakin kantoja löytyy. Samaan aikaan puolueen linja on olla kansainvälinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava. Ja suhtautua positiivisesti ihmisten auttamiseen. Linja voi kuitenkin näyttäytyä epämääräisenä äänestäjän suuntaan.

Myös erittäin positiivinen kanta EU:iin voi olla puolueelle akilleen kantapää. Uskon nimittäin, että moni duunariäänestäjä on vähintäänkin kriittinen EU:lle ja ennen  kaikkea eurojäsenyydelle. Euro on Suomelle ongelmallinen, kuten olemme nähneet. Emme tunnu osaavan elää siinä, todisteena sisäinen devalvaatio jota myös kikyksi kutsuttiin. Tätä euron ja EUn puolustamista pidän yhtenä syynä kannatusvuodolle perussuomalaisten suuntaan.

SDP:n ongelma on mielestäni se, että se yrittää olla samaan aikaan liian paljon. Joku voisi kutsua sitä populismiksi. Itse asiassa kaikki puolueet ovat omalla tavallaan populistisia.

Demarien eräs dilemma on heidän keskeinen syömähampaansa- työllisyysasiat. Osaamista pitäisi olla vaikka muille jakaa. Kyse on kuitenkin monesti siitä, että tuo osaaminen keskittyy liiaksi jonkin olemassa olevan puolustamiseen, ei niinkään uudistumiseen ja uudistamiseen.

SDP on aina vaikeuksissa sisäisesti kun sen pitäisi kyetä päättämään heidän kannattajilleen vaikeista asioista. No niin toki on asian laita kaikilla puolueilla. Mutta koskeminen vaikkapa työttömyysturvaan, irtisanomissuojaan ja kaikkein eniten yleissitovuuteen, saa heidät nousemaan vastarintaan. Vahvasti. Vaikka ovat hekin olleet hallituksessa leikkaamassa työttömyysturvaa, ei siinä.

En hetkeäkään epäile etteikö SDP:n sisällä ymmärrettäisi maailman muutoksia ja sitä, että kaikesta vanhasta ja saavutetuista eduista ei voi pitää kiinni loputtomiin. Oma kokemukseni viime vaalikaudelta on kuitenkin sellainen, että moni uudistus, jolle oli olemassa hyvätkin perustelut, sai vastaukseksi selkeän EI.

Ymmärrän, että opposition tehtävä on haastaa ja vastustaa. Mutta tuoda myös oma vaihtoehtonsa esille. Voi nimittäin käydä niin, että sama asia, jota ollaan ensin vastustettu henkeen ja vereen, tuodaankin omana esityksenä seuraavalla vaalikaudella, nimi muuttaen, eduskuntaan. Miksi sellaista politiikkaa pitäisi kutsua? Politikoinniksi. Jos näin käy, todistaa se faktaksi sen, että alkuperäinen esitys olikin pätevä ja että parempaakaan ei ole itse keksitty. Aika noloa kaiken vastustamisen jälkeen.

Liian usein SDP haluaa ratkaista työllisyyden ongelmia työllistämällä- veronmaksajien rahoilla. Rakennemuutokset tuottavat suurta tuskaa. Ymmärrän toki sen, että ei ole helppoa purkaa sitä on ollut rakentamassa, mutta maailman muuttuessa ympärillä ei voi aina takertua siihen ”mikä ennen toimi”.

SDP:n kytkös ay-liikkeeseen on kiistämätön. Olin itse luottamusmies ja olen lukuisaan kertaan joutunut oikomaan käsityksiä siitä, että olisin ollut SDP:n jäsen. Tuo harha on syntynyt juuri tuosta kytköksestä- olet luottamusmies, sinun täytyy olla demari. No ei täydy.

Tulevaisuus

Millaisena näen SDP:n tulevaisuuden? Puolueella on yhä vähemmän perinteisen tehdastyön tekijöitä on kannattajina. Osin ja loogisesti siksi, että se tehdastyö vähenee. Sen vuoksi kannattajia on etsittävä muualta. Demarien haaste on se, että sen kannattajakunta on ikääntynyttä. Miten houkutella uusia, nuoria mukaan toimintaan tai edes äänestämään? Sitä mukaa kun puolue hakeutuu entistä liberaalimpaan suuntaan ja on myönteinen maahanmuutolle, Euroopan Unionille, ilmastokysymyksille ja vaikkapa seksuaalisille vähemmistöille, se myös samalla menettää äänestäjiään. Samoista syistä.

Se menettää ja on vuosia menettänyt asemansa johtavana duunaripuolueena perussuomalaisille. Väitän, että edellä esille nostamissa teemoissa on tähän siirtymään osasyy. Kaikki eivät pidä noita teemoja tärkeinä. Puolueen on tietenkin itse päätettävä se, että ketä se haluaa puhutella ja mitkä ovat sen arvot.

Kun maailma ympärillä muuttuu, on puolueiden yhä vaikeampaa toimia siten, että se perinteinen äänestäjä pysyisi jonkin tietyn puolueen kannattajana ja äänestäjänä. Puolueuskollisuus on vähentynyt. Yhä useammin vaalien voittaja ratkeaa liikkuvien äänestäjien äänestyskäyttäymisen perusteella. Tämä hankaloittaa myös galluppeja.

Yhä enemmän politiikka henkilöityy. On kiistämätöntä se, että puolueen puheenjohtajan on osattava esiintyä ja viestiä selkeästi. Hänen on oltava sanavalmis ja edustava. Sitä  Sanna Marin eittämättä on. Hän osaa esiintyä. Hän hermostuu oikeastaan kaikkein näkyvimmin silloin kun Kokoomus hyökkää sanallisesti demarien politiikan kimppuun. Kokoomus on päässyt muutamaan otteeseen ns.ihon alle. Min miälest.

Politiikka kuluttaa ihmisiä paljon nopeammin ja tehokkaammin kuin koskaan kun meillä on tämä sosiaalinen mediakin. Se tarkoittaa sitä, että naama kuluu ja yhtäkkiä huipulle noussut poliitikko, voi pudota sieltä yhtä nopeasti. Tässä on myös SDP:n ongelma. Kuka johtaa puoluetta kun Marin, nuoresta iästään huolimatta on jo nyt politiikan huipulla, päättää vetäytyä tai joutuu vetäytymään? Antti Lindtman? Vai kuka?

SDP on mukana suomalaisessa politiikassa vielä jatkossakin. Mutta politiikka on muuttunut, pysyvästi. Perinteinen oikeisto-vasemmistojako ei ole enää ”ainoa” vaan yhä useammin jako meneekin konservatiivi- liberaalilinjalla. Kuka haluaa uudistaa, kuka säilyttää? Tämän uuden jaon ymmärtäminen on mielestäni yksi SDP:n kohtalokysymys.

On SDP:stä itsestään kiinni haluaako se muuttua ja ymmärtääkö se mitä ihmiset haluavat. Entä yrittäjyys? Voiko tulevaisuuden SDP olla myös oikeasti yrittäjyyttä ymmärtävä puolue ja voiko se ymmärtää yksityisen toimijan olevan yhteisellä asialla, ei vastakkainen julkisen toimijan kanssa?  Siinä on minun mielestäni asia joka edelleen näyttää vaativan työtä SDP:n sisällä.

Työntekijän asemaa voi nimittäin puolustaa myös puolustamalla yrittäjää/työnantajaa. Tämä nyt on minun mielipiteeni. Ja sinne duunaripuolueen tontille on tulijoita, kuten viime vuodet ovat osoittaneet. Ay-liike on viimeinen linnake, mutta se johtuu hyvin pitkälle sen säännöistä jotka on rakennettu suojaamaan valtarakennetta. Sinne on todella vaikeata päästä sisälle. Mutta sekin aika vielä tulee ja sille ei edes SDP voi mitään.

 

Lopuksi: Ennustan SDP:lle 3. sijaa kevään kuntavaaleissa.

He tulevat kärsimään hallitusvastuusta, mutta ehkä se kuuluisa torjuntavoitto tulee. Paljon on kiinni siitä miten pmi Marin johtaa hallituksen työtä ja millaisia päätöksiä hallitus kykenee tekemään. Niiden aika on nyt. Kannustan olemaan rohkea. Valtionhoitajapuolue katsoo mielestäni aina ensin Suomen parasta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu