Ansioiden mukaan

Noin sata vuotta sitten köyhäinhoitolakiin kirjattiin työnantajan elatusvelvollisuudesta siten, että vähintään 20 vuoden palveluksen jälkeen tultuaan työhön kykenemättömäksi työntekijä oli oikeutettu ”voimainsa mukaista työtä vastaan saamaan kuolinpäiväänsä asti elatuksen työnantajaltaan”. Sama periaate oli myös silloisten avustuskassojen toiminnan pääperiaate, työnantaja huolehti työntekijöistään, ja työntekijät yrittivät välttää joutumasta kunnallisen vaivaishoidon ja myöhemmin köyhäinhoidon avustettavaksi. Vielä yksityisen sektorin eläkkeitä suunniteltaessa lainsäädännöllisenä pohjana oli julkisoikeudellinen elatusvelvollisuus. Siinä työnantajan elatusvelvollisuudelle asetettiin ehtoja, kuten jo edellä kuvattu 20 vuoden palvelu saman työnantajan palveluksessa ennen tulemistaan kykenemättömäksi elättämään itseään työllä. Lisäksi työnantaja vapautui elatusvelvollisuudestaan, jos työntekijällä oli riittävästi omaa varallisuutta elatukseen tai jos hänen puolisonsa tai lapsensa kykenivät elättämään hänet.

Ehkä yllä kuvatun voi kiteyttää niin, että yhteiskunta antoi miniturvan vanhuuden ja työkyvyttömyyden varalle, jos työntekijän lähipiiri tai hänen pitkäaikainen työnantajansa eivät hänestä huolehtineet. Työntekijältä taas odotettiin jatkuvasti ”voimainsa” mukaista työpanosta. STK koordinoi elatusvelvollisuuden täyttymistä. 1940-luvun lopulla STK pyrki siihen, että työnantajien maksama elatus ei jäisi jälkeen julkisen vallan takaamasta turvasta, mutta ei myöskään olennaisesti ylittäisi sitä. 1952 STK arvioi jäsentensä maksaneen elatusapua n. puoli prosenttia kyseisten yritysten palkkasummasta. Osalle vanhoista työntekijöistä työnantajat saattoivat elatusvelvollisuuden puitteissa tarjota asunnon ja toisinaan jopa maapalstan kera. Kirjavaa oli työntekijöiden eläkeaika.

Noista lähtökohdista rakennettiin sitten yksityisen sektorin työeläkejärjestelmä. En mene tässä tarkemmin sen yksityiskohtiin.

Työnantajat suostuivat maksamaan työeläkejärjestelmän kulut, kun oli sovittu, että yksityiset työeläkevakuutusyhtiöt hoitavat vakuuttamisen. Alussa maksut olivat pieniä vaikka osa tulevista työeläkemenoista rahastoitiin. Työnantajien kohdalla maksut kuitenkin tiesivät lisäkuluja. Jatkossa työmarkkinajärjestöt keskustelivat palkkojen lisäksi myös työeläketurvan rahoittamisesta. On täysin varmaa, että työeläkekulujen kasvaminen söi yritysten halua maksaa lisää palkkaa. Yritykselle kulu on aina kulu. Työntekijälle työeläke on lisätuloa siinä missä palkkakin vaikka työeläkettä aletaan saamaan vasta pitkän työskentelyn jälkeen.

Kuka nuo yrityksen kulut maksaa? Ne maksaa taho, joka hankkii yrityksen lopputuotteen. Näinä lakkoaikoina on hyvä huomata, että mikäli lopputuotteita ei synny tai niitä ei saada myytyä, niin se on yrityksen omistajien ja sen työntekijöiden kannalta vaarallinen tilanne. Yleisessä keskustelussa usein korostetaan, että yritykset pyörivät työntekijöiden tuottamalla panoksella. Totta, työtä tekemällä syntyy tavaroita ja palveluita. Samalla kuitenkin unohdetaan omistajien merkitys yrityksessä. Omistajat sijoittavat yritykseen rahaa saadakseen yrityksestä enemmän rahaa ulos kuin ovat sinne sijoittaneet, he haluavat voittoa. Voittoa tavoitellessaan yritykset työllistävät työntekijöitä ja pitävät muutenkin yhteiskunnan toiminnassa. Miten yritykset toimivat, jos tuotteet eivät mene kaupaksi? Ne tehostavat toimintaa lisäämällä konetyötä tai vähentämällä kuluja esim. irtisanomisten kautta. Mikäli tuokaan ei auta, niin yritys joko lopetetaan tai se menee konkurssiin. Lopulta liiketoiminnassa on kyse juuri tuosta, yritystoiminnan on oltava kannattavaa.

Takaisin työeläkkeisiin. Työeläkejärjestelmän kypsyminen kymmenien vuosien aikana merkitsi lisääntyneitä työeläkevakuutusmaksuja yrityksille. Kaikki lisääntyneet kulut pitää pystyä siirtämään hintaan ja myymään markkinoille. Kun menee huonosti, niin yrityksen omistajat tekevät ratkaisuja kuten aikaisemmin kuvattiin.

Vuoden 1993 alusta lukien toteutettiin merkittävä periaatteellinen muutos, kun palkansaajat alkoivat osallistua työeläketurvan rahoittamiseen työntekijän työeläkemaksulla. Tuo merkitsi sitä, että työnantajan maksamasta työeläkevakuutusmaksusta työntekijät maksoivat jatkossa osan heidän palkastaan suoraan perittävänä maksuna. Yritykseen kohdistuva työeläkevakuutusmaksun nousun aiheuttama paine vastaavasti pieneni. Kokonaiskuvan kannalta yrityksen kilpailukyky parani. Se taas merkitsi sitä, että yrityksen lopputuotteiden myyminen ei ainakaan hankaloitunut. Yritykset pystyivät edelleen työllistämään ja työeläkejärjestelmä sai tarvitsemansa rahat. Työntekijöiden kannalta heidän ostovoimansa heikkeni.

Kokonaiskuvassa kyse on yritysten tuloksen jakamisesta. Työntekijälle tärkeitä ovat palkka ja sen tuomat lisäedut, kuten työeläke vuosien työskentelyn mahdollistamana. Omistajille tärkeää on voitto, jota voidaan pitää heidän palkkanaan yritystoimintaan osallistumisesta. Yhteiskunta taas kiittää verotuloista joita yritystoiminnan kautta saadaan. Julkisessa keskustelussa halutaan asettaa aikaisemmat työeläkevakuutusmaksut ja niiden maksajat vertailtaviksi nykyisen sukupolven kanssa. Se on täysin hedelmätöntä keskustelua, joka toivottavasti tästä kirjoituksesta selviää. Jokainen sukupolvi elää ajassa ja niin myös kyseisen ajan yritykset työntekijöineen. Yhteiskuntakin muuttuu koko ajan ja voisin väittää, että viimeiset 100 vuotta elintaso on parantunut. Mikäli jotain halutaan asettaa vertailtavaksi, niin asetetaan talous ja sen kautta yritykset omistajineen ja työntekijöineen. Maamme pyörii yrittämisestä ja sen kautta työllistyvästä kansasta, jonka työn tuloksista syntyy julkisen sektorin tulot, joita yhteiskuntana voimme käyttää kansakuntamme hyväksi. On aika oppia, että olemme samassa veneessä ja euron myötä syntyvät aallot on syytä ottaa vastaan yhdessä. Mikäli emme näe yhteistä etua, niin muut sen näkevät valtaavat markkinat. Lopulta kyse on kaikkien tahojen hyvinvoinnin ylläpitämisestä. Hyvinvointia ei voi jakaa, jos varoja jakamiseen ei ole kerätty. Velaksi eläminen on laiskojen vaihtoehto, jossa työt siirretään seuraavalle sukupolvelle.

 

Olen ottanut lainauksia teoksesta Ansioiden mukaan, Yksityisalojen työeläkkeiden historia. Tekijöinä Matti Hannikainen & Jussi Vauhkonen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu