Ihminen vastaan kone ja inhimillisyys

Nykyisessä kilpailuyhteiskunnassa halutaan tuottaa tavaroita kilpailijoita paremmin. Usein puhutaan tuottavuudesta, tehokkuudesta ja taloudellisesta tehokkuudesta. Ihmisten kyky vastata koneiden haasteeseen on noiden kohdalla, no, haastavaa.

Operatiivinen tehokkuus työelämässä, jossa työn tekevät koneet, tarkoittaa käytännössä sitä, että mitä pidempään kone jauhaa täydellä teholla virheettä, niin sitä tehokkaampaa ja tuottavampaa työ on. Tehokkuutta voidaan lisätä käytännössä vain paremman koneen kautta. Ihmisen kapasiteetti tehokkuuden kohdalla tulee varsin nopeasti ”tappiin”, koska ihminen ei ole kone. Ihmisen vaihtaminen toiseen ihmiseen ei sekään mitenkään tolkuttomasti lisää tehokkuutta. Myöskään ihmisen ajaminen kuukaudessa ”piippuun” ei ole järkevää toimintaa yhdenkään yrittäjän toimesta.

Kilpailukyvystä puhuttaessa mainitaan usein, että tuottavuutta pitää parantaa. Silloin yleensä tarkoitetaan, että tuotannossa saadaan enemmän aikaan pienemmillä kustannuksilla. Tuotos suhteessa panokseen kasvaa. Kun tuotannossa saadaan aikaan enemmän vähemmällä, taloudelliseen yhteisöön syntyy varallisuuden kasvua tai arvonlisäystä, sanotaan, mutta sen jakautumisesta ei haluta puhua. Kone ei syö, tarvitse asuntoa, kaipaa lomaa, terveydenhuoltokin hoituu mekaanikolla, joka tosin tarvitsee kaikki nuo, jne. Taas voisi veikata, että tuottavuutta saatetaan parantaa vaihtamalla ihmisiä koneisiin aina, kun se vain on mahdollista.

Yhteiskunnat ympäri maailmaa haluavat olla taloudellisesti tehokkaita, jolloin ne saavat oman maansa tavarat kaupaksi. Hyvinvointia usein mitataan noilla tuotetuilla tavaroilla ja palveluilla. Ihminen, jonka tuottavuus ajetaan äärirajoille tai hänen tehokkuudestaan ulosmitataan kaikki mahdollinen, ei varmaankaan koe saavuttaneensa kasvanutta hyvinvointia. Kone ei noista kasvaneista vaatimuksista korvaansa (sitä kuvitteellista) loksauta, korkeintaan lopettaa toimintansa ja se korjataan tai vaihdetaan versioon 2.0.

Kysymys, joka meillä Suomessakin on tapetilla, on, että miten työllistää ne ihmiset, jotka eivät tunnu sopivan työntekijöiksi yhdellekään alalle, koska vain osaavasta työvoimasta tuntuu olevan pula. Työttömätkään eivät voi olla niin osaamattomia, että heille ei töitä löydy, kysymys on siitä, että heidän hintansa on noihin töihin liian korkea. On syytä pohtia, että ovatko koneet tehneet heidät tarpeettomiksi vai onko koulutus tai jokin muu mennyt pieleen? Toisin kuin koneiden kohdalla, niin yhteiskunnan tehtävä on huolehtia kaikista jäsenistään. Heitä ei voi kierrättää romuttamojen kautta, kuten käy koneille. Heitä ei voi unohtaa.

Yritykset saavat lisääntyviä tuottoja parantuneen tuottavuuden ja tehokkuuden kautta. Usein tämä on seurausta siitä, että ihmiset vaihdetaan koneisiin. Nuo prosessista poistuneet ihmiset ovat yritysten säästöjä, mutta yhteiskunnalle he ovat lisääntyviä kuluja. Kuinka paljon yhteiskunnan on järkevää tukea yritysten kasvua omilla panostuksillaan, jos ne eivät saa lisääntyneinä tuloina takaisin vähintäänkin sitä, mitä yritykset yhteiskunnan hartioille työntävät tehokkuuden ja tuottavuuden nimissä? Vientiteollisuuden kohdalla kotimaan ponnistelut kilpailukykyisemmän tavaran tuottamiseksi merkitsevät kohdemaan säästöä edullisempana hintana. Tietenkin vaihtoehtona on sekin, että vientiä ei synny, kun hinta on liian kova tuotettuun tavaraan nähden ja sehän ei ole hyvä kenellekään.

Usein mietin, että onko ihmisten hyvinvointi ja onnellisuus riippuvainen pelkästään materiaalisesta tasosta? Ilmeisesti on, koska kyllä ainakin Suomessa tavaroita riittää. Onhan meidät valittu useaan otteeseen maailman onnellisimmaksi kansaksi.

Tämän blogin tarkoitus ei ole kyseenalaistaa markkinataloutta tai irrottaa Suomea muun maailman menosta. Yritysten tehtävä on tuottaa voittoa, joten en halua niitäkään moittia. Tarkoitus on herättää ajatuksia siitä, että mitä vaikutuksia kirjoituksessa esillä olleilla termeillä on ihmisten elämän kannalta, kun tuottavuus voi tarkoittaa yksilön kohdalla menetettyä työpaikkaa, kun toisaalla se näkyy kasvaneina tuloina. Julkisen sektorinkin kohdalla kyseiset muutokset merkitsevät paljon. Materiaalinen hyvinvointimme on seurausta kapitalistisesta talouskoneistosta ja tehokkaasti toimivasta elinkeinoelämästä, jonka tarkoitus on tuottaa talouskasvua ja edellytyksiä hyvinvoinnillemme. Haluan kirjoituksella ravistella koko kenttää niin, että päätöksissä on ajateltava enemmän ihmisiä, koska heidän elämää ja hyvinvointiaan muutokset koskevat. Yhteiskunnan on toimittava kokonaisuutena vaikka markkinataloudessa elämmekin ja kilpailu ei saisi olla kaikki kaikessa. Ihminen ei ole vain resurssi vaikka kone sellainen voi ollakin.

+6
jariojala

Alahärmässä v. 1957 syntynyt ukko. Nykyinen asunpaikkani on Tampereella. Haluan oppia muiden mielipiteistä, joten hyvin perustellut väitteet ovat tervetulleita. Epäasiallisiin kommentteihin sortuvat saavat minusta riitapukarin.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu