Työeläkkeiden sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus

Otsikon aiheesta on käyty runsasta keskustelua asiantuntijoiden ja ”asiantuntijoiden” kesken. Lyön tähän nyt oman lusikkani soppaan, koska minua tämä keskustelu ärsyttää.

Työnantajalle palkka ja kaikki sen sivukulut ovat ihan samanlaisia kuluja. Ne kaikki pitää saada myydyn tuotteen hinnassa takaisin kuluttajalta oman voiton kera. Työntekijälle taas palkka ja muut siihen sidotut etuudet ovat tuloa. Työeläkkeestä käytetään yleisessä keskustelussa nimitystä myöhennetty palkka. Se on ihan hyvä nimitys, kun työeläkettä kertyy jokaisesta palkkaeurosta, mutta sitä maksetaan vasta eläkeläiselle työeläkkeenä. Työeläkevakuutus korvaa muitakin tapahtumia kuin työeläkkeen, mutta niitä en nyt käsittele.

Eri sukupolville on laskettu sisäisiä tuottoja ja saatu vanhimmat ryhmät voittajiksi tässä ”sijoituspelissä”, koska heidän maksamansa työeläkevakuutusmaksut ovat olleet kuulemma pieniä ja eläkkeet kohtuullisia. En ole tuosta lainkaan samaa mieltä. Siinä verrataan omenia ja päärynöitä. Kun työeläkejärjestelmää luotiin, niin työnantajat hyväksyivät työeläkejärjestelmän, kunhan heitä ei rasiteta maksuilla enempää kuin kilpailijamaiden yrityksiä. Lisäksi haluttiin takaisinlainausoikeus ja yksityiset työeläkeyhtiöt asioita hoitamaan. Kun nuo oli sovittu, niin työnantajat lupasivat maksaa kaikki työeläkevakuutusjärjestelmästä syntyneet kulut. Minusta tuo tuntuu varsin loogiselta, koska kyse oli työntekijän myöhennetystä palkasta. Vähemmän palkkaa nyt ja lisää sitten työeläkkeellä. Mikäli työntekijä olisi omasta palkastaan maksanut työeläkevakuutusmaksua saadakseen joskus työeläkkeen, niin aivan varmasti työntekijät olisivat vaatineet lisää palkkaa toteuttaakseen tuon. Tuossa tapauksessa olisi ihan aiheellista laskea työntekijän saamia tuottoja. Jokainen työntekijän euro olisi sijoitettu tulevaisuutta varten kymmeniksi vuosiksi eläketapahtumaa varten. Sijoituksen olisi tullut tuottaa inflaatiota enemmän tai vähintäänkin säilyttää arvo, mutta oikeasti olisi haettu noita parempia tuottoja. Mikäli noin olisi toimittu, niin työeläkejärjestelmästä olisi saatu työeläkkeitä edes kohtuullisessa määrin ulos vuosikymmenten jälkeen. 1962 kuitenkin luotiin työeläkejärjestelmä, jossa otettiin huomioon ansioita ennen järjestelmän alkamista ja osa kerätyistä työeläkevakuutusmaksuista laitettiin rahastoihin kasvamaan parempaa korkoa kuin palkkakehitys ja inflaatio. Työeläkejärjestelmä haluttiin käyttöön heti, koska kilpailijamaatkin tekivät niin. On hyvä muistaa, että työnantajilla oli jo ennen työeläkejärjestelmän alkamista sovittujen ehtojen täyttyessä velvollisuus huolehtia pitkäaikaisista työntekijöistään.

Miksi on tyhmää ja vääristävää laskea eri sukupolvien työntekijöiden saamia ”tuottoja” ”maksamilleen” työeläkevakuutusmaksuille? Koska, työnantajat maksoivat vuoteen 1993 asti kaikki työeläkevakuutusmaksut, joten miten työntekijä olisi voinut saada tuottoja järjestelmästä, kun hän ei sijoittanut siihen mitään? Häntä varten kyllä sijoitettiin. Työntekijät saivat noiden työnantajamaksujen kautta heille luvatut työeläkkeet. Heille oli luvattu karttuman ja muiden laskukaavojen kautta laskettu tuleva työeläkeansio, ihan kuten palkkakin on ansiota tehdystä työstä. Osa työeläkeläisen ansioista tulee rahastoista ja isoin osa tulee suoraan työeläkevakuutusmaksusta. Nykyisin työntekijät osallistuvat työnantajien työeläkevakuutusmaksuihin omalla maksuosuudellaan. Kyse on tosiaankin siitä, että työntekijät maksavat osan työnantajien työeläkevakuutusmaksusta palkastaan. Käytännössä kyse on palkanalennuksesta. Yhtään enempää työeläkettä palkansaajat eivät saa maksuaan vastaan, sillä he saavat edelleen vain sen luvatun laskennallisen työeläkkeen, kuten aikaisemminkin. Se on tietenkin tärkeää muistaa, että osallistumalla itse työeläkevakuutuksen maksamiseen, säilytetään yritysten kilpailukykyä ja samalla turvataan omiakin työpaikkoja.

En ymmärrä, että miksi työnantajan kuluja lasketaan työntekijöiden tuotoiksi ja vertaillaan niitä sitten eri sukupolvien kesken. Pitäisi ehkä paremminkin kysyä, että mitä tuolla haetaan? Haetaanko työeläkkeiden heikentämiselle hyväksyntää tätä kautta? Kokonaismaksutasoja voidaan toki vertailla eri aikoina keskenään, mutta se on jo jotain aivan muuta, kuin mitä nyt tehdään.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu