Valtiovarainministeriön ylijohtaja Mikko Spolander muokkaisi eläkejärjestelmää

Linkissä alla on juttu, jossa Spolander ottaa kantaa eläkejärjestelmään ja sen oikeudenmukaisuuteen.

https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009449768.html

”– Kyse on sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta ja taakanjaosta, hän sanoo.”

Hän viittaa seuraavaan muistioon:

https://vm.fi/documents/10623/142666320/05_El%C3%A4kej%C3%A4rjestelm%C3%A4n+vakaus+ja+sosiaalinen+kest%C3%A4vyys.pdf/233e9c50-bf84-0544-42ce-d287ccf6890e/05_El%C3%A4kej%C3%A4rjestelm%C3%A4n+vakaus+ja+sosiaalinen+kest%C3%A4vyys.pdf?t=1670421194605

”Eläkejärjestelmän sisäinen tuotto vaihteleekin paljon sukupolvittain: esimerkiksi 1940-luvulla syntyneet saivat eläkemaksuilleen 6,5 prosentin sisäisen reaalituoton 2000-luvulla syntyneiden vastaavan tuoton jäädessä 2,0 prosenttiin.”

Hän verhoilee vaatimukset eläkejärjestelmän muutoksista sukupolvien väliseksi oikeudenmukaisuudeksi esimerkkinään 1940-luvulla syntyneiden sisäinen tuotto. Oikeudenmukaisuudessa hän vain unohtaa muun julkisen sektorin toiminnan eri aikakausilla, kun hän huomioi vain työeläkkeet.

Todellisuudessa kyse on tästä:

”Vielä eläkejärjestelmä toimii ihan hyvin, mutta se ajautuu parin, kolmen vuosikymmenen päästä ongelmiin, jos syntyvyys ei kasva, tai Suomeen ei saada maahanmuuton avulla lisää työtä tekeviä ihmisiä.”

Kyse on enemmän tulevaisuudesta kuin menneisyydestä. Oikeudenmukaisuus tarkoittaakin työeläkkeiden heikennyksiä tulevaisuudessa. Pienistä keskimääräisistä työeläkkeistä on kyllä vaikeaa leikata vaikka virkamiehet muotoilisivat ajatuksensa miten tahansa.

Eläketurvakeskuskin on julkaissut aiheesta raportin:

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/129556/Yksityisalojenpalkansaajientyoelakkeetsyntymavuodenjasukupuolenmukaan.pdf

”Vuonna 1940 syntyneiden työeläkemaksun sisäiseksi reaalituotoksi arvioidaan muodostuvan 6,5 prosenttia.”

”Kattavamman sukupolvien välisen tulonjaon analyysin tulisi sisältää eläkejärjestelmän lisäksi koko julkisen sektorin toiminta.”

”Vanhimpien sukupolvien osalta tulokset perustuvat toteutuneeseen työuraan ja osin toteutuneeseen eläkeaikaan. Nuorimpien sukupolvien osalta tulokset perustuvat kokonaisuudessaan ennusteeseen. Tämän vuoksi niihin liittyy merkittävää epävarmuutta.”

Historiakaan ei ole vielä ”täydellistä”, koska tietoa on vain yksinkertaisesti kertynyt tähän mennessä liian vähän. Historiaa ei myöskään oteta laskelmissa huomioon täysin, mutta ei sillä ole oikeastaan merkitystä, kun tulevaisuus on täyttä arvailua. Silti voinemme todeta, että 1940- ja 1950-luvuilla syntyneet ovat saaneet työeläkemaksuille nykyistä kehitystä parempaa tuottoa. Onko se koko totuus? Yllä olevasta linkistä voitte katsoa taulukon 3.2., jossa 2015 hintatasoon muutetut arvot osoittavat, että 1940 syntyneet (52500) saavat nettona työeläkkeitä 10,222 mrd.€, kun 2000 syntyneet (68800) saavat vastaavasti n. 26 mrd.€. Kokonaisuutena v. 2000 syntyneet voivat kuluttaa 2,5 kertaisesti aikaisempaan v. 1940 syntyneeseen nähden. 2015 vuoden tasossa, aikaisemmin syntyneellä on henkilöllä, on kulutettavanaan n. 811€/kk, kun myöhemmin syntyneellä on arviolta 1573€. Lopputuloksena on se, että suuri tuotto pienelle eläkemaksulle tuo huonomman lopputuloksen, kuin pieni tuotto isommalle maksulle. Elintasollakin lienee merkitystä?

1950-luvun lopulta lähtien työeläkkeiden nettonykyarvo on ollut negatiivinen. Se tarkoittaa, että nykyarvossa mitattuna eläkemaksuja maksetaan enemmän kuin eläkkeinä saadaan. Tuota voidaan pitää ongelmana, kun lisäleikkauksia ja maksujen korotuksia halutaan eläkejärjestelmään tehdä.

”Ilman ennakkorahastointia 1940-luvulla syntyneiden maksutaso olisi ollut runsaat kolme prosenttiyksikköä toteutunutta matalampi ja vastaavasti 2000-luvulla syntynyt sukupolvi kohtaisi runsaat neljä prosenttiyksikköä arvioitua korkeamman maksutason.”

Rahastoinnilla on pyritty tasaamaan maksukuormaa. Järjestelmän ensimmäiset 20 vuotta ovat kylläkin olleet rahastoinnin kannalta heikosti tuottavia, koska:

”Laskuperustekorko oli kuitenkin vuosina 1962–1982 suhteessa kuluttajahintaindeksin kehitykseen reaalisesti negatiivinen, ollen keskimäärin -1,9 prosenttia. Vuosina 1983–2014 reaalinen laskuperuste/perustekorko oli keskimäärin +3,7 prosenttia.”

Ylijohtaja Spolander vetelee surutta mutkia suoriksi, kun tavoitteena ovat työeläkkeiden heikennykset sisäisten tuottojen takia. Todellinen tarve on saada lisää syntyvyyttä ja enemmän työntekoa, jotta tulevaisuudessa ei käy niin, että yhä pienenevä joukko kustantaa yhä isomman eläkeläisjoukon työeläkkeet. Aikoinaan oli juhlavaa puhua suurten ikäluokkien tuomista ongelmista, nyt tilanne uhkaa toistua, mutta on muistettava sekin, että eihän mitään todella isoa ongelmaa suuresta ikäluokasta ollutkaan. Tulevaisuuden ennustaminen on vähintäänkin haastavaa, josta osoituksena on jatkuva keskustelu uusista eläkeuudistuksista. Toivoisin silti, että keskustelu käytäisiin avoimesti ilman tarkoitushakuisia kommentteja loiventamaan omia jyrkkiä kantoja. Ylijohtaja Mikko Spolanderkin voi ihan hyvin puhua työeläkkeiden heikennyksistä ihan niiden omilla nimillään. Aikaisempien sukupolvien nostaminen tikunnokkaan osoittaa heikkoa arviointikykyä.