EU:n ennallistamissuunnitelma ihmisen leviämishistorian valossa

Viime aikoina on puhuttu paljon vieras- ja tulokaslajeista. Siis sellaisista kuin puutiaisia viime vuosina äärimmäisen tehokkaasti ympäri Etelä-Suomea levittänyt valkohäntäkauris, Suomenlahden rakkohaurukasvustoja tukahduttava liejutaskurapu tai männyillä vakavaa kasvitautia aiheuttava havuparikas. Näistä lajeista kaksi ensin mainittua ovat vieraslajeja ja kolmas tulokas. Näin siksi, että vieraslajeiksi kutsutaan sellaisia esiintymispaikoilleen ilmestyneistä lajeja, jotka ovat levinneet niille ihmisen toiminnan avulla. Tulokaslajit taas ovat saapuneet omin avuin elinolosuhteiden muututtua uudessa elinympäristössä niille suotuisiksi syystä tai toisesta.

Tutkiessani vuosien kuluessa joidenkin vieras- ja tulokaslajien vaikutusta metsiemme terveyteen on mieleeni noussut myös kysymys ihmisestä. Kuulumme Afrikassa ilman muuta mantereen alkuperäiseliöstöön, koska lajimme on kehittynyt siellä ehkä noin 200 000 vuotta sitten. Sen sijaan Lähi-idän ja Etelä-Aasian alueelle nykyinen ihmislaji rupesi levittäytymään vasta noin 100 000 vuotta sitten ja Euroopassa historiamme on alle 50 000 vuoden mittainen. Amerikoissa se on vielä merkittävästi tätäkin lyhyempi ja Suomessa nykyihmisten historia alkoi vasta mannerjään katoamisen myötä noin 10 000 vuotta sitten.

Kysymys siis kuuluu: onko ihminen Afrikan ulkopuolella vieras- vai tulokaslaji? Tulokaslajivaihtoehtoa puoltaa se tosiasia, että ihminen levittäytyi ympäri asutun maapallon omin voimin. Asia ei kuitenkaan ole semanttisesti yksioikoinen, sillä tämä oma apu tarkoitti samalla leviämistä ihmisen (oman) toiminnan seurauksena. Näin ajatellen olemme samalla myös vieraslaji. Ja epäilemättä invasiivinen ja monille alkuperäislajeille äärimmäisen haitallinen sellainen.

Paitsi että Suomessa ja muualla Euraasian ja Pohjois-Amerikan pohjoisimmilla alueilla ei käytännössä ollut juurikaan muita lajeja ennen ihmisten ilmaantumista tänne, koska mannerjää oli hävittänyt lähes kaiken jääkautta edeltäneen elämän. Pitäisikö meitä pohjoisen ihmisiä – tai ainakin tänne heti jääkauden jälkeen saapuneiden esi-isiemme jälkeläisiä – pitää tässä mielessä sittenkin alkuperäislajina maapallon pohjoisimmilla alueilla, vaikka suurimmassa osassa muuta maailmaa ihminen onkin selvästi tulokas- ja/tai vieraslaji?

Asialle antaa jonkinlaista perspektiiviä se, että metsiemme valtapuista kuusi saapui Suomen alueelle vasta noin 8 000 vuotta sitten eli lähes tuhat vuotta ihmisten jälkeen. Ja epäilemättä monet kuusen seuralaislajit kuten tuhohyönteiset sekä lahoista kuusenrungoista riippuvaiset kovakuoriaiset ja lahottajasienet vielä sitäkin myöhemmin. Eikä siinä kaikki, sillä muista metsiemme lajeista esimerkiksi melko leudon ilmaston tarvitseva tammi seuralaisineen saapui maahamme vielä kuustakin myöhemmin.

Jos nyt sitten emme hyväksy ihmistä alkuperäislajiksi Suomessa, tulisiko meidän loogisesti ajatellen kutsua myös kuusta ja tammea seuralaislajeineen tulokaslajeiksi. Ja mikäli teemme näin, tulisiko nämä lajit jättää huomiotta pyrkimyksissä suojella Suomen alkuperäistä metsälajistoa?

En usko, että tämä ajatus saisi kovinkaan paljon kannatusta. Ja ehkä siksi tulokas- ja vieraslajeina ei pidetäkään ”kauan aikaa” sitten kullekin maantieteelliselle alueelle saapuneita lajeja, vaikka ne määritelmän mukaisesti olisivatkin tulkittavissa sellaisiksi. Tämä näkyy luonnonsuojelussa siten, että pyrimme ennallistamaan luontomme lähinnä isovanhempiemme tai heidän vanhempiensa aikaa vastaavaksi.

Tämä näkyy esimerkiksi EU:n komission ajamissa ennallistamissuunnitelmissa, joissa tavoitellaan 1950-luvun tilannetta. Suurimmassa osassa Suomea se tarkoittaisi vähäväkisen agraariyhteiskunnan luontoa, jossa ihmisasutus ei ole ehtinyt hävittää suurinta osaa metsien luontaisesta lajistosta. Sen sijaan Välimeren rannikolla komission tavoite tarkoittaa luonnon palauttamista tuhansia vuosia vanhaan tiheästi asuttuun kulttuurimaisemaan, jossa selvästi suurempi osa alkuperäisen luonnon monimuotoisuudesta on kadonnut jo kauan ennen isovanhempiemme aikaa.

 

+3
JarkkoHantula
Vantaa

Olen Luken metsäpatologian professori, jonka tieteellinen kiinnostus ulottuu metsätautien torjunnasta niiden hyödyntämiseen. Näen vapaan uteliaisuuden ohjaaman tieteellisen tutkimuksen tärkeimmäksi selittäjäksi sille, miksi joissain maissa on korkeampi elintaso kuin toisissa. Siksi pidän laaja-alaisen tutkimuksen vaalimista poikkeuksellisen tärkeänä yhteiskunnan tehtävänä. Tässä blogissa esitetyt näkemykset ovat omiani.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu