Perussuomalaisten typeryys, tietämättömyys ja rikollisuus kuplii läpi
Kuluva viikko on ollut oikein superviikko perussuomalaisen politiikan ilmentymisen kannalta.
Case 1, ministeri Kaisa Juuson tietämättömyys:
”Eduskunta on äänestänyt niin hallituksen kuin sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuson (ps.) luottamuksen puolesta.
Kaisa Juuso sai luottamuksen äänin 85–69. Tyhjää ei äänestänyt kukaan, poissa oli 45 edustajaa.
Juuson luottamusäänestys liittyi siihen, että opposition mielestä hän ei ole tehtäviensä tasalla.”
Lähde: https://yle.fi/a/74-20085726”
”Ei ollut tehtäviensä tasalla” viittaa siihen, että Juuson ulostulot ovat antaneet vahvan viestin siihen suuntaan, että hän ei tiedä tai ymmärrä tarpeeksi niistä asioista, jotka kuuluvat hänen vastuualueelleen.
Tietämättömyyttä Perussuomalaisten riveissä? Ei yllätä. Kyseessä on populistinen puolue, josta mennään eduskuntaan mm. sahurin tai showpainijan pätevyydellä.
Case 2, kansanedustaja Timo Vornasen (vahvasti epäilty) rikollisuus:
”Perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen on MTV:n ja Iltalehden mukaan pidätetty. Vornanen otettiin kiinni neljän aikaan perjantain vastaisena yönä ja hän on nyt pidätettynä, uutisoi MTV:n uutiset myöhään perjantai-iltana…
…MTV:n uutisten tietojen mukaan rikosnimikkeet ovat törkeän pahoinpitelyn yritys ja ampuma-aserikos….
…Vornanen on 54-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja Joensuusta. Vornanen on siviiliammatiltaan poliisi Itä-Suomen poliisilaitoksella ja virkanimikkeeltään vanhempi konstaapeli.”
Lähde: https://www.ts.fi/uutiset/6312103
Että sellainen vanhempi kostaapeli. Ase mukana baarissa. Ihan helvetin fiksua toimintaa yhdistää tilanne jossa on alkoholin vaikutuksena olevia ihmisiä ja ampuma-ase. Illanvietossa oli mukana myös muita persujen kansanedustajia.
Väkivaltaisuutta ja siihen liittyvää rikollisuuttta Persujen riveissä? Ei yllätä.
Tässä kansanedustajakandidaateista tehty tutkimus vuodelta 2023:
”Eduskuntapuolueilla on listoillaan yhteensä 99 rikoksesta tuomittua ehdokasta. Eniten rikoksesta tuomittuja ehdokkaita on Ano Turtiaisen (vkk) johtamalla Valta kuuluu kansalle -puolueella (25). Seuraavina tulevat perussuomalaiset (15) ja Liike Nyt (13).”
Lähde: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/452f2a46-4f4f-4804-9300-c7bba6869a06
Case 3, ministeri Lulu Ranteen tietämättömyys ja lyhytnäköisyys:
”Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että hän suhtautuu erittäin skeptisesti VTT:n raporttiin, jonka mukaan Suomessa olisi 700 000 ladattavaa autoa vuosikymmenen loppuun mennessä, eli noin viidennes koko autokannasta.
– Kaikenlaisia vaihtoehtoja tulee, mutta näköpiirissä ei ole semmoista, että me oltaisiin täysin ilman fossiilisia. Me ei pystytä tällä hetkellä varastoimaan valtavia määriä mitään muuta kuin fossiilisia polttoaineita. En lähtisi lyömään vetoa minkään käyttövoiman puolesta, mutta sen verran lyön, että meillä tulee olemaan polttomoottori forever.
Ranne mainitsee hänen katsantoaikansa kyseiselle asialle olevan ”ikuisuus”, mutta todistaa omilla sanoillaan, ettei ymmärrä ikuisuuden käsitettä. Hänen näköalansa yltää mitä todennäköisimmin muutamien kymmenien vuosien päähän, koska sen pidemmälle hän ei kykene ajattelemaan. Tai ei halua ajatella. Vai ajatteleeko hän ihan tosissaan, että Suomessa ajellaan esimerkiksi vuonna 3463 edelleen fossiilisia polttoaineita käyttävillä jäteöljymyllyillä? Hän ei millään voi olla noin typerä ihminen. Tai sitten voi olla, onhan kyseessä puolue nimeltä Perussuomalaiset.
EDIT: Super-Persuviikot sen kuin jatkuvat!
Otteitta persujen viimeaikaisista otteista:
”Kokkolalainen kansanedustaja ja puolueensa toinen varapuheenjohtaja, hallintovaliokunnan puheenjohtaja Mauri Peltokangas (ps.) on saanut 3 960 euron sakot törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Asia ratkaistiin torstaina Pohjanmaan käräjäoikeudessa kirjallisella menettelyllä. Tuomio ei ole lainvoimainen. Peltokangas ajoi tammikuussa Uudessakaarlepyyssä poliisin tutkaan 137 kilometrin tuntinopeudella. Alueella oli 80 kilometritunnin nopeusrajoitus…
…Iltalehden mukaan kyseessä ei ole Peltokankaan ensimmäinen ylinopeustuomio. Hän ajoi 2022 loppuvuodesta 140 kilometriä tunnissa tutkaan satasen alueella.”
Erikoisen hieno mies on tuo Maurikin. Meidän tavan kansalaisten kannalta olisi toivottavaa, että Mauri hoitaisi törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen esimerkiksi kilparadalla, niin sivulliset eivät olisi vaarassa. Siellä saisi Mauri ajella nilkka suorassa, ja silti huomata kun paremmat menee ohi.
Case Vornanen on edennyt nyt tasolle Ano Turtiainen:
”Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä erotettu kansanedustaja Timo Vornanen pyytää anteeksi ampumistapausta. – Haluan esittää vilpittömän anteeksipyyntöni perussuomalaiselle puolueelle, kansanedustajille sekä koko kansanedustajalaitokselle, Vornanen sanoo STT:n saamassa tiedotteessa. Vornanen sanoo tiedotteessa haluavansa pyytää mitä nöyrimmin anteeksi äänestäjiltään heille aiheuttamaansa mielipahaa ja tilanteen luomaa epätietoisuutta. Vornanen myös ilmoittaa aikovansa perustaa oman eduskuntaryhmän.”
Sillä lailla.
Samaan aikaan perussuomalaisten riveissä alkaa hajaannus ja erimielisyys vallitsevasta linjasta näkyä yhä enemmän:
”Kaupunginvaltuutettu ja hyvinvointialueen hallituksen varapuheenjohtaja Mikko Jaanu kertoo pettyneensä puolueeseen. Myös kaupunginvaltuutettu Janne Pahkala eroaa puolueesta…Jaanun mukaan syy hänen lähtöönsä on nimenomaan perussuomalaisten hallituksessa tekemät poliittiset päätökset. Jaanun mukaan perussuomalaiset tekee tällä hetkellä sellaista politiikkaa, ettei hän voi puolustella sitä äänestäjilleen….Myös perussuomalaisten Kouvolan kaupunginvaltuutettu Janne Pahkala kertoo Kouvolan Sanomien mukaan eroavansa puolueesta…Hän kertoo pettyneensä perussuomalaisten toimintaan hallituksessa. Esimerkkeinä tällaisesta toiminnasta hän kertoo suhtautumisen ay-liikkeisiin ja päätöksen Ratamon yöpäivystyksen lakkauttamisesta.”
Sillä lailla.
Saapa nähdä onko meillä kohta hallituksessa Kokoomus ja Hajaannus. Tätä kehitystä olisi jouduttanut se että Persut olisi ollut eduskuntavaalien suurin puolue. Mutta meneehän tämä näinkin.
EDIT #2:
Tämä hajaannus perussuomalaisten riveissä meinasi vallan unohtua:
”Perussuomalaisten nykyinen europarlamentaarikko Hakkarainen on ensi eurovaaleissa sitoutumattomana ehdokkaana vapauden liiton listalla. Perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää kertoo, että tällainen toiminta on peruste puolueesta erottamiselle. – Emme jaa julkisuuteen yksittäiseen puolueen jäseneen liittyviä jäsenprosesseja. Yleisellä tasolla voimme todeta, että kilpailevalle listalle ehdokkaaksi lähteminen on peruste puolueesta erottamiselle, Vuorenpää kommentoi Ylelle viestitse.”
https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-224562
EDIT #3
”Perussuomalaiset on erottanut kansanedustaja Timo Vornasen sekä europarlamentaarikko Teuvo Hakkaraisen puolueesta. ”
Sillä lailla. Kun ”harjaaminen” ei enää riitä. On nämä kyllä yhdenlaista sakkia. Voin kuvitella että jokaisen vaalin jälkeen on puolueen johtajistossa se kuuluisa kylmä rinki tiedätte kyllä minkä ympärillä, kun selvitellään käytännön kautta millaisia sankareita kansan syvät rivit ovat puolueen edustajiksi äänestäneet. Sitten siistitään puoluetta salonkikelpoisemmaksi potkimalla kuumottavimmat tapaukset pellolle. Sekä Hakkarainen että Vornanen ovat Ano Turtiaisen viitoittamalla tiellä.
Voi tätä paatosta taas kerrakseen.
Ilmoita asiaton viesti
Aina kun perussuomalainen puhuu, voi olettaa että valehtelee, tai puhuu täysin pöljiä.
Ilmoita asiaton viesti
Hämäläistä harmittaa kun kannattamansa populistien konservatiivipuolueen edustajat näyttävät oikeat kasvonsa, eli tietämättömyytensä, typeryytensä ja väkivaltaisuutensa / välinpitämättömyytensä Suomen lakeja kohtaan. Ja kun ei kykene puolustelemaan noiden ihmisten toilailuja, tyytyy toteamaan että toilailusta kertominen on ”paasaamista”. Olisit nyt edes kertonut ovatko julki tulleet asiat sinun mielestäsi hyvä asia vai ei. Mutta kun ei pysty eikä kykene, niin silloin ei pysty eikä kykene.
Tulee hakematta ja pyytämättä mieleen Trumpin kannattajat, jotka ovat sitä mieltä että Trump et tee koskaan virheitä. Ja että Trump on aina oikeassa, teki hän mitä tahansa. Ihan vaan koska uskovat niin.
Ilmoita asiaton viesti
Miksi minun pitäisi puolustella ketään muuta. Miten jonkun muun tyyli minuun liittyy tai miten haukkumisesi muuta tekee kuin nostaa verenpainettasi. Alat olla iältäsi jo riskiryhmässä.
Ilmoita asiaton viesti
”Miksi minun pitäisi puolustella ketään muuta”
Niin, siinäpä kysymys. Ja kuitenkin teet niin aukomalla päätä minulle, viestintuojalle.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikutat lähinnä ihmiseltä joka on syvällä sisimmässään jotain muuta kuin suoraselkainen suomalainen.
Minä kunnioitan jokaista perussuomalaista/heidän kannattajaansa tahi sympatisoijaa joka oikeasti sanoo ääneen ruman sanan kun omat mokaa eikä yritä kääntää keskustelua muualle. Vaan vaatii töppääjää kantamaan vastuunsa, johtopoppoon tekemään muutakin kuin ”selvittelemään asiaa” eikä yritä peitellä asiaa.
Vaikka tässä vasemmistoa ollaankin niin pohojalaasena on tuonne selkärankaan mennyt jotain.
Ilmoita asiaton viesti
Opettajat ovat tottuneet paasaamaan oppilailleen, jotka eivät osaa kyseenalaistaa opettajaansa.
Ilmoita asiaton viesti
Älä, Juhani, viitsi mollata koko ammattikuntaa, kiitos. Tämän blogin kirjoittaja ei ole missään määrin edustava otos suomalaisesta opettajakunnasta, joka ei siis ole typerä eikä yksioikoinen, ei yksinkertainen eikä vääristelevä, ei pahantahtoinen eikä tietämätön, ei ihmisiä haukkuva eikä ilkeä. Keskimäärin suomalainen opettaja on siis kaikkea muuta kuin blogisti osoittaa olevansa.
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä.
Mies ei ole liikunnanopettaja; näin ollen hänellä liikkuu jotain korvienkin välissä.
Ilmoita asiaton viesti
”Tämän blogin kirjoittaja ei ole missään määrin edustava otos suomalaisesta opettajakunnasta, joka ei siis ole typerä eikä yksioikoinen, ei yksinkertainen eikä vääristelevä, ei pahantahtoinen eikä tietämätön, ei ihmisiä haukkuva eikä ilkeä.
Keskimäärin suomalainen opettaja on siis kaikkea muuta kuin blogisti osoittaa olevansa.”
Melkoinen setti syytöksiä.
Seuraavaksi haluan nähdä tarkat perustelut ihan jokaiselle tekemällesi väitteelle. Tarkka lainaus ja perustelu esim. väittämästäsi tietämättömyydestä. Minkä asian suhteen olen tarkkaan ottaen olen ollut tietämätön, ja mihin tietoon väitteesi perustuu?
Jos perusteluja ei tule tähän keskusteluun muutaman päivän sisällä, pidän sinua tyhjää louskuttavana valehtelijana.
Myönnän että osaan olla ilkeä niille jotka ovat minua kohtaan ilkeitä. En käännä toista poskea, vaan puolustaudun. Jos se on sinun mielestäsi väärin niin sitten on. Tällä palstalla aivan ylivoimaisesti ilkeimpiä, pahatahtoisimpia ja eniten todellisuutta vääristeleviä (valehtelevia) kirjoittajia ovat oikeistokonservatiiviset setämiehet. Jostain kummallisesta syystä se ei näytä haittaavan sinua millään tavalla, vain katsot sen sijaan tarpeelliseksi hyökätä minua vastaan yhteisrintamassa heidän kanssaan.
Oliko sinulla jotain kommentoitavaa blogin aiheesta, vai onko tuossa kaikki mihin pystyt?
Ilmoita asiaton viesti
Vornasesta lienemme pääosin samaa mieltä (vrt. esim. kommenttini 4130312 tuolla alempana), mutta ministereiden Juuso ja Ranne vetäminen samaan kategoriaan ammuskelijan kanssa on mielestäni raukkamaista.
Ilmoita asiaton viesti
”ministereiden Juuso ja Ranne vetäminen samaan kategoriaan ammuskelijan kanssa on mielestäni raukkamaista.”
Väärin. Esittelin heidät eri kategoriassa: Juuso vaikuttaa taitamattomalta ja/tai tietämättömältä (sopivin kuvaus lienee heikolta) ministerin tehtävää hoitamaan. Päivän varoitusajalla poliittinen aloittelija ministeriksi, ja valintaperusteena se että Juuso ei ole pääkaupunkiseudulta kuten muut persuministerit. Ennusteet pestissä pärjäämiseen eivät olleet häävit, ja huonostihan siinä sitten kävi. On joutunut myötäilemään hallituksen leikkauksia mm. hoitajamitoituksesta, jota lähti alunperin eduskuntaan puolustamaan. Perussuomalaisten sanansyöntiä. Selitellyt sitten tilannetta ettei ole tiennyt että leikkauksia tulee. Vaikka tiesi. Sitten selitteli, ettei uskonut leikkausten toteutuvan. Seli seli seli. Juusoa on arvosteltu joka suunnasta, jopa persujen omasta leiristä.
Toinen persuministeri esitteli tietämättömyyttään ja typeryyttään fossiilisiin polttoaineisiin liittyvässä kannanotossaan. Ei eroa yhtään Uuden Suomen persumielisistä matalaotsista, joiden mielestä polttomoottori ei tule poistumaan käytöstä ikinä.
Ja sitten oli tämä kolmas sankari, joka on mitä ilmeisemmin käyttänyt asetta välien selvittelyyn Helsingissä. Ei liity kahteen edelliseen tapaukseen muuten kuin että edustamansa puolue on sama, arvokonservativinen populistipuolue, joka on tullut tunnetuksi siitä että edustajiensa tietotaito eikä yleinen sivistystaso kovin kummoinen tarvitse olla, kunhan on sitä mieltä että rajat kiinni. Persujen äänestäjät pitävät huolen siitä että sivistyksen ja tietämyksen perään ei kysellä, kunhan perusasiat osataan käsitellä riittävän pinnallisella tasolla. Ja ei, en edelleenkään väitä että kaikki persujen edustajat olisivat samanlaisia kuin nämä kolme, puoluetta vähemmän mairittelevaa esimerkkiä. Annoin vain tilannekatsauksen muutaman persuedustajan edesottamuksista tältä viikolta.
Edelleenkin toivoisin että tulkittaisiin vähemmän, ja esimerkiksi ennen helvetinmoista uhriutumista ja puolestaloukkaantumista kysyttäisiin, mitä mieltä minä oikeasti olen asioista. Siis siinä tapauksessa, että sitä ei ole blogitekstistä onnistunut ymmärtämään.
Ilmoita asiaton viesti
Riittää, että lukee blogin otsikon. Aloitat otsikon monikolla. Käyttämällä sanaa ”ja” yhdistät nuo kaikki kolme väitettäsi. Eli yleistät nuo kaikki kolme ominaisuutta koskemaan kaikkia perussuomalaisia.
Koska suurin osa opettajista on ihan fiksuja ja asiallisia, niin tuo Rusasen kirjoittama tuli toimestani osoitettua todeksi.
Ilmoita asiaton viesti
”Riittää, että lukee blogin otsikon. Aloitat otsikon monikolla. Käyttämällä sanaa ”ja” yhdistät nuo kaikki kolme väitettäsi. Eli yleistät nuo kaikki kolme ominaisuutta koskemaan kaikkia perussuomalaisia.”
Tuo on sinun tulkintasi kirjoituksesta.
Vain toinen meistä kahdesta on kirjoittanut tämän blogin, ja vain se toinen meistä tietää mitä kirjoituksella on oikeasti tarkoitettu.
Se et ole sinä.
”Koska suurin osa opettajista on ihan fiksuja ja asiallisia, niin tuo Rusasen kirjoittama tuli toimestani osoitettua todeksi.”
Annoin Rusaselle toimeksiannon esittää todisteet väitteelleen. Koska alkekirjoitat Rusasen perättömät syytökset, toimeksianto koskee myös sinua.
Suuta osataan kyllä piestä, mutta kun tekemisistään pitäisi ottaa vastuu, niin tipahtaa löysät housuun ja kadotaan kuin pieru Saharaan.
Sinänsä tuossa(kään) ei ole mitään yllättävää, vaan kuuluu osaksi perussuomalaista puskista huutelua ja selkärangatonta vastuunpakoilua. Ja jotta et ymmärtäisi tätäkin asiaa väärin, todetaan tämä: eivät kaikki persut ja persujen kannattajat noin tee, mutta moni tekee.
Niin pitkään kuin todisteita ei näy esitetyille väitteille (esim. minun väitetystä tietämättömyydestä), pidän sinua yhtä lailla merkityksettömiä sanoja peräkkäin asettelevana valehtelijana kuin Rusastakin.
Minusta valehteleminen on asiatonta, mutta silti sellaisille hyväkkäille riittää selkääntaputtelijoita muun muassa tiedätte-kyllä-minkä-puolueen kannattajista. Noista monet näyttelevät lahjakkaasti miestä, mutta tosipaikan tullen osoittautuvat herkkähipiäisiksi uhriutujiksi ja säälittäviksi valittajiksi. Niitä on nähty tässäkin keskustelussa useampikin. Samaiset sankarit aukovat päätään siellä sun täällä Uuden Suomen keskusteluissa, mutta kun vähän antaa sanan säilää vastapalloon niin hyvä etteivät itkua väännä, aikuiset miehet.
Mutta se siitä. Nyt, saa suorittaa: Todisteita esiin esitettyjen väitteiden tueksi, kiitos.
Ps. Jos haluat vastuuvapauden Rusasen esittämistä väitteistä, sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin kertoa että olet hänen minua koskevista väitteistä eri mieltä. Jos et tätä tee, olet samassa veneessä valehtelijan kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Olipa lapsellinen ja henkilöön menevä vastaus. Tuossa viestissäni kerroin vastauksen, mutta et sitä pysty hyväksymään. En tietenkään voi tietää mitä ajattelet, mutta ymmärrän kyllä suomen kieltä ja mitä tuo blogisi otsikko tarkoittaa. Vihasi persuja kohtaan on ylitsevuotavaa.
Vastauksessa syyllistyt juuri siihen mistä muita kritisoit. Kun et muutenkaan ymmärrä mitä esim. vastuuvapaus tarkoittaa, niin suosittelen, että et sellaista sanaa käytä.
Ilmoita asiaton viesti
”Olipa lapsellinen ja henkilöön menevä vastaus. Tuossa viestissäni kerroin vastauksen, mutta et sitä pysty hyväksymään”
En tietenkään hyväksy sitä, että joku väärinymmärtäjä tulle esitelmöimään minulle mitä minun kirjoittamani teksti on tarkoittanut. Olet ymmärtänyt blogin väärin, ja jos et senkään jälkeen ymmärrä mitä teksti tarkoittaa, kun tekstin sisältö on sinulle kerrottu ja selitetty (se ei siis edelleenkään tarkoita sitä että KAIKKI persut olisivat samanlaisia kuin kolmen esimerkin edustajat), niin sitten et ymmärrä. Asia ei ole enää minun käsissäni.
”En tietenkään voi tietää mitä ajattelet, mutta ymmärrän kyllä suomen kieltä ja mitä tuo blogisi otsikko tarkoittaa.”
Et todellakaan ymmärrä, jos kuvittelet sen tarkoittavan kaikkia persuja ja heidän kannattajiaan.
Tilanne on tässä kohtaa jo kohtalaisen absurdi: sinä yrität väittää tekstini tarkoittavan jotain, minkä minä, tekstin kirjoittaja kiellän. Ihan vaan koska sinä väität ”tietäväsi” mitä tekstin otsikko tarkoittaa, paremmin kuin otsikon kirjoittaja.
”Vihasi persuja kohtaan on ylitsevuotavaa.”
Tuossa menee sinne päin oikein, en erityisemmin pidä persuista. Mutta tarkennetaan asia tässäkin tapauksessa niin kuin asia oikeasti on, eikä niin kuin sinä projisoit sen olevan. En pidä populistisesta, luuloihin ja mielikuviin perustuvasta politiikasta. En pidä siitä että tieteellisen tiedon rinnalle tuodaan mielipiteitä, ja ajatellaan että mielipiteet ovat yhtä arvokasta informaatiota kuin tutkittu tieto. En pidä fasistisesta tyylistä, jossa toivotaan ainoan käyttäjille lähes maksuttoman ja avoimen mediatalon kieltämistä tai sisällön rajoittamista. En pidä siitä että pyritään vaikuttamaan riippumattoman oikeusjärjestelmän toimintaan (fasismia sekin). En pidä salaliittoja viljelevistä ihmisistä. En pidä myöskään ihmisistä, jotka katsovat uskonnollisen ideologian ja uskonnollisten arvojen olevan tärkeämpiä kuin maallinen laki. Tai jotka haluavat, että lait perustuvat ennemmin uskonnollisiin uskomuksiin kuin tieteelliseen, tutkittuun tietoon. Tällaisia ihmisiä löytyy niin persujen, Trumpin, Viktor Orbanin kuin Vladimir Putininkin kannattajista.
Olet siis väärässä jos kuvittelit, että tässä olisi kyse pelkästään persuista. Trumpismi / putinismi on hiipimässä myös Suomeen, ja persut on siihen yksi väylä.
En erityisemmin pidä myöskään keskustapuolueesta tai Annika Saarikosta, mutta hän piti hiljattain hyvän puheen siitä mitä se persuilu käytännössä tarkoittaa ja mihin se voi johtaa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/07e5b46a-e61d-40cd-858b-840e73f10194
Niin ja millaisista ihmisistä ja poliitikoista minä sitten pidän? Tieteenvastaisten mutuilijoiden, salaliittoteoreetikoiden, ynnä muiden ”minä tiedän tämän paremmin kuin asiantuntijat” -öyhöttäjien vastakohdista.
Ilmoita asiaton viesti
Anteeksi!
Varmaan erehdyn yleistäessäni Nikkilän mielipiteitä koskemaan muitakin opettajia. Tosin myös Äiti vainaja oli myös opettaja.
Ilmoita asiaton viesti
”Opettajat ovat tottuneet paasaamaan oppilailleen, jotka eivät osaa kyseenalaistaa opettajaansa.”
Komulaisen kokemus koulusta taitaa olla pitkälti viime vuosituhannen puolelta. Koulut ovat noista ajoista muuttuneet valtavasti, mutta mitäpä sinä siitä tietäisit. Et ole tähän mennessä kyennyt muuhun kuin esittelemään luulojasi.
Ilmoita asiaton viesti
Olet Jarkko oikeassa!
Lopetin opiskelun 1974 ja 50v Luokkakokous oli viime Perjantaina.
Kokemukseni opettajista perustuu myös omaan perheeseeni. Äitini ja Isäni olivat KIansakoulun opettajia ja samoin heidän tuttavapiirinsä. Se tietysti värittää mielipiteitäni.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä paatosta?
Kansanedustaja kuljeskelee kännipäissään ryyppäämässä ase taskussa kapakassa.
Ja mies on tottavie poliisi. Poliisi.
Minä jossain kirjoitin mielipiteeni siitä mitä ajattelin kun oman puolueen kansanedustaja pikkupojitteli Bergbomia ja kaiken maailman demarit tms. puolustelivat tätä nimittelijää. Sama pätee jokaiseen joka vähättelee tai selittelee Vornasen ammuskeluja.
Sanoin ja kirjoitin tuolloin: taas saa hävetä olla demari. Nyt olisi ihan mukava joskus kuulla että joku sanoisi ”taas saa hävetä olla perussuomalainen”.
Ilmoita asiaton viesti
Hienosti sanottu. Tämä keskustelu vilisee perussuomalaisia kannattavia ihmisiä, puolestaloukkaantujia ja uhriutujia, joille näyttää olevan täydellinen mahdottomuus myöntää että kannattamansa puolueen edustajat olisivat koskaan tehneet mitään väärää.
Sen sijaan että nähtäisiin oman leirin ihmisten toimissa parannettavaa, hyökätään säälittävillä, henkilöön menevillä syytöksillä viestintuojaa vastaan.
Säälittäviä tapauksia, mutta toisaalta hyvä muistutus siitä kuinka syvistä riveistä persujen kannatus kumpuaa.
Ilmoita asiaton viesti
Taisi paljastua myös hyveistön taipumus koulukiusaamiseen, juorutasoisen informaation levittämiseen, totaalinen kiinnostuksen puute ongelmien ratkaisua kohtaan ja rankka yleistäminen (onko perussuomalaisille tai poliiseille jotenkin erityisen tyypillistä heilua aseiden kanssa, voisiko jostain kansanryhmästä lausua samanlaisia yleistyksiä).
Erityisesti paheksun tuota koulukiusaamisaspektia. Jopa HS valitsee artikkelikuvansa siten että koulukiusaaminen tulee mieleen päällimmäisenä. Juuso ei nyt vaan ole riittävän arvokkaan näköinen valitussa kuvassa. Olisi voitu valita toinenkin kuva mutta ei haluttu.
Painakaa, painakaa, siitähän hyvän mielen saatte.
Ilmoita asiaton viesti
Juusosta nyt saa edustavaa kuvaa mistään vinkkelistä, ei se ole kuvaajan vika jos naama on kuin nasaretin vaakuna.
Ilmoita asiaton viesti
Juuri tämä on sitä koulukiusaamisen tyyppistä. Ministereitä ei pitäisi arvioida ulkonäön perusteella.
Väinö Tanneria haukuttiin lampaansilmäksi ja taisi olla jokseenkin ruma mies muutenkin, mutta harvinainen demari siinä mielessä että oli järkevä.
Ilmoita asiaton viesti
”Ministereitä ei tulisi arvioida ulkonäön perusteella”. Olen samaa mieltä. Aika moni tänne kirjoitteleva ei ole.
Ilmoita asiaton viesti
Tarkennetaan nyt vielä sen verran että kommunistien kisällilauluissa Tanneria haukuttiin lampaansilmäksi. Porvarilliselta puolelta en tiedä Tannerin ulkoiseen habitukseen puututun.
Ilmoita asiaton viesti
”Ministereitä ei pitäisi arvioida ulkonäön perusteella.”
Juu, ei pitäisi. Ja kuitenkin teet niin itse:
”Juuso ei nyt vaan ole riittävän arvokkaan näköinen valitussa kuvassa.”
Vaan eipä siinä. Oliko sinulla jotain sanomista itse aiheesta, eli siitä oliko Juuso tehtäviensä tasalla vai ei?
Ilmoita asiaton viesti
Tottakai kuvista voidaan valita edustava tai vähemmän edustava.
Ilmoita asiaton viesti
Ai niin, uhriutuminen. Siinä perussuomalaiset ovat erityisen lahjakkaita.
Että kun perseilee tai muuten osoittaa olevansa huono valinta siihen edustustehtävään johon on tullut valittua, niin siitä huomauttaminen on ”kiusaamista”. Surkuhupaisaa.
Ja sitten nämä samaa puoluetta kannattavat uhriutujat valiittavat siitä että miksi ei saa kutsua julkisesti tummaihoisia ihmisiä tyhmiksi ja laiskoiksi neekereiksi, vaikka haluaisi ja on sitä mieltä. Että mielipiteen ja ilmaisun vapautta rajoitetaan heiltä nyt rajusti ja epäoikeudenmukaisesti, yhyy.
Ilmoita asiaton viesti
Tyypillinen koulukiusaajan väite on että nyt se uhriutuu. Sehän on siis ihan navetanpolulla astelevan näköinen, miksei sitä saisi irvailla? Yhyy sanoo Nikkilä.
Ilmoita asiaton viesti
Se joka aloitti kommentoinnin ministeri Juuson ulkonäöstä tässä keskustelussa olet sinä, Karinen.
Jos haluat että väitteesi kiusaamisesta pitää vettä, osoita että perussuomalaisia arvostelevat ihmiset arvostelevat Juusoa siksi että hän on Hesarin julkaisemassa kuvassa ruma, kuten vihjaat. Minä en ole Juuson ulkonäköön kiinnittänyt mitään huomiota, koska sillä ei ole mitään tekemistä itse asian kanssa.
Ikävää että et tätä asiaa ymmärtänyt, vaan jatkoit typerää puolestauhriutumista.
Ilmoita asiaton viesti
Juusosta on valittu kuva hesariin joka oli tarkoitushakuisesti valittu.. Maailma ei sentään pyöri ympärilläsi, Nikkilä.
Tietenkin täyslaidalliseen kuuluu kieltää myös ministerin perehtyneisyys ja varmaan lukutaitokin.
Ilmoita asiaton viesti
”Juusosta on valittu kuva hesariin joka oli tarkoitushakuisesti valittu”
Niin, sinun projisointisi mukaan. Minä en ole maininnut asiasta sanaakaan, mutta silti minä olen tässä muka se ”kiusaaja”, ikään kuin olisin ollut sitä kuvaa valitsemassa. Todella irrelevantti asia sen rinnalla, minkä takia ko. ministerin luottamuksessa eduskunnassa äänestettiin. Ei tainnut olla ministerin pärstävärkki tai hesarin kuvan valinta äänestyksen aiheena, mutta niin kuin tuollainen tosiasia sinua, metakeskustelu-humoristia häiritsisi.
Ilmoita asiaton viesti
”Tyypillinen koulukiusaajan väite on että nyt se uhriutuu. Sehän on siis ihan navetanpolulla astelevan näköinen, miksei sitä saisi irvailla?”
Miksi valehtelet, Karinen? En ole sanonut yhdenkään blogissa mainitun persun ulkonäöstä yhtään mitään.
Olet harhainen valehtelija. Neljän keskusteluun osallistuneen sankarin mielestä toisista kirjoittajista valehteleminen on hyväksyttävää ja kannustettava toimintaa.
Taitavat olla perussuomalaisten äänestäjiä. Korjatkaa toki Juhanit ja Sepot, jos olen väärässä.
Ilmoita asiaton viesti
”Jo se että Lamminpää komppaa, todistaa että solvaamisesi on täysin asiatonta.”
Lisää harhaista projisointia Kariselta. Sinulla ei ole ollut tähän keskusteluun yhtään todellista argumenttia, joten yrität keksiä epätoivoisesti ns. tikusta asiaa.
Minulla ei ole minkään sortin mahdollisuutta vaikuttaa siihen kuka minun kommenteista tykkää tai on tykkäämättä. En voi enkä halua kieltää ketään tykkäämästä kommenteista. Siinä olisi yhtä vähän tolkkua kuin sinun kirjoituksissasi.
Mutta nyt kun lausuit että ”solvaamiseni on täysin asiatonta”, niin millä tavalla tarkalleen ja ketä kohtaan?
Ilmoita asiaton viesti
Karinen toimi tässä kohtaa omalle tavalleen tyypillisesti:
Sen sijaan että olisi sanonut mitään negatiivista – tai ylipäätåän kommentoinut yhtään mitään ko. perussuomalaisten edustajien toilailuista, Karinen keskittyi yritykseen mustamaalata viestintuojia.
Jos me eläisimme Hämäläisen ja Karisen fanstasioimassa fasismissa, niin eihän näistä valtaapitävien toilailuista kerrottaisi äänestäjille mitään. Eletteitään samanlaisessa fasistisessa informaatiotynnyrissä kuin Venäjällä tai vaikkapa Unkarissa. Onneksi emme elä, vaan julkisessa virassa ja edustustehtävissä olevat ihmiset ovat vastuussa tekemisistään. Ja kun edellä mainitut ihmiset toilailevat, se tuodaan äänestäjien tietoon.
Olen toivonut jo pidempää että Persut voittaisivat vaalit. Että olisivat Suomen suurin puolue, niin ei voisi piilottautua muiden puolueiden selän taakse siinä vaiheessa kun puolueen edustajien typeryys ja laaja-alaisen tietämättömyyden aiheuttama osaamattomuus iskeytyy kunnolla tuulettimeen.
Paras keino saada ihmiset kääntämään selkänsä uskonnoille on näyttää heille uskonnollisia tekstejä. Tehokkain keino päästä Persuista eroon on päästää heidät valtaan. Se ei ole välttämättä paras, koska maan etu kärsii tietämättömistä ja taitamattomista johtajista. Mutta minkäs teet. Eivät persuja äänestävät ihmiset muuten opi ja ymmärrä mitä populistien äänestämisestä seuraa.
Ilmoita asiaton viesti
Mustamaalaamista on ollut koko nykyhallituksen taival. Ja ne mustamaalaajat taitaa löytyä sieltä hyveistön joukosta. Sen sijaan että keskityttäisiin ongelmien ratkaisuun, riekutaan rasismista ja ihmisten ulkonäöstä ym. asioista jotka eivät edistä ongelmien ratkaisua.
Ilmoita asiaton viesti
”Mustamaalaamista on ollut koko nykyhallituksen taival.”
Puolestauhriutuminen sen kuin vain pahenee.
Edelleenkään ei Karisen suunnalta yritystäkään kommentoida itse aiheista, eli esim. siitä onko kansanedustajan fiksua uhkailla ihmisiä tuliaseella baari-illan päätteeksi keskellä pääkaupunkia.
Silminnäkijöiden mukaan samainen edustaja oli baarissa jo alkuillasta, eli silloin kun muut edustajat olivat töissä eduskunnassa.
Miten kommentoit tätä tietoa, Karinen?
Ilmoita asiaton viesti
No jos Nikkilä sallii, niin sovellettaisiinko tähän whataboutismia? Tulee mieleen vaikka RKP:n poliitikko joka tarrasi tissiin kiinni. Eikös joku Nikkilän puoluetta edustanut sammunut joskus jonnekin paskat housussa?
Nikkilälle tiedoksi ettei kaikki persukansanedustajat puhumattakaan äänestäjistä yleensä ammuskele öisin.
Ilmoita asiaton viesti
”Eikös joku Nikkilän puoluetta edustanut sammunut joskus jonnekin paskat housussa?”
Jaa niin mikä se minun puolueeni Karisen projisoinnin mukaan on?
Ilmoita asiaton viesti
”No jos Nikkilä sallii, niin sovellettaisiinko tähän whataboutismia?”
Whataboutismi on argumentaatiovirhe, jonka avulla yritetään suunnata mielenkiinto varsinaisesta kritiikin kohteesta toisaalle.
”Nikkilälle tiedoksi ettei kaikki persukansanedustajat puhumattakaan äänestäjistä yleensä ammuskele öisin.”
Ja siinä toinen argumentaatiovirhe. Tuon nimi on olkiukko tai olkinukke. Siinä opponentille keksitään kuvitteellinen mielipide, jota vastaan sitten hyökätään rinta rottingilla.
En ole koskaan väittänyt että kaikki persut ja persujen äänestäjät olisivat öisiä ammuskelijoita.
Ja koska en ole väittänyt, sinä Karinen olet joko valehtelija tai sisälukutaidoton ihminen. Kummin on?
Ilmoita asiaton viesti
Älä välitä Esko Nikkilästä hän on vain hieman leipääntynyt opettaja jota tuskin oppilaansa kiittävät. On meillä koulussa opettajia. No oli niitä kansankyttilöitä ennenkin.
Ilmoita asiaton viesti
”Älä välitä Esko Nikkilästä hän on vain hieman leipääntynyt opettaja jota tuskin oppilaansa kiittävät”
Tuossa meni oikein se että olen opettaja. Muu olikin henkilöön menevää valheellista ja paikkansapitämätöntä panettelua ja projisointia. Kun ei ei tiedä miten asiat oikeasti ovat, niin tuollaista harhaista sontaa siitä seuraa.
En ole todellakaan leipääntynyt työhöni, vaan pidän siitä todella paljon. Ja silloinhan todellisuus on aivan päin vastoin kuin mitä sinä, tietämätön setämies minusta ja ammatistani hourit. Ja jos tulee isossa koulussa noin 50 opettajan joukosta oppilaiden toimesta valituksi vuoden opettajaksi, se tarkoittaa sitä että myös toinen minun työtäni ja oppilaitani koskeva väitteesi oli valheellista sontaa.
Etkö sinä todella parempaan pysty, Komulainen?
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä.
Edelleen; tiedän ihmisen joka äänesti Mauri Peltokangasta koska ei voi enää äänestää demareita kun Marin leikkasi sairaanhoitajapuolisonsa lomarahoja.
Ilmoita asiaton viesti
Poliitikon ulkonäöstä keskusteltaessa erityisen ikävää on tietenkin rumaksi moittiminen tai ulkonäön muutoin mollaaminen. Se on loukkaavaa ja typerää etenkin, jos kohteena on naisihminen. Sen sijaan poliitikon, etenkin naisen, kehuminen kauniiksi ei loukkaa ketään – ellei tuohon kauneuteen liitetä jotain negatiivisia lisäyksiä tyylin tyhmä, kaunis blondi.
Esimerkiksi Sanna Marinia ei kukaan voi rehellisesti sanoa rumaksi, kauniiksi sen sijaan voi. Ja on myös sanottu.
Jotkut matalaotsat käyttävät myös poliitikon ikää lyömäaseena: milloin liian vanha, milloin liian nuori. Myös se on typerää, koska ulkonäön ohella myöskään iällä ei ole väliä – ei ainakaan ikävuosien 18 ja 100 välillä. Näkökulmaeroja sen sijaan varmastikin.
Ilmoita asiaton viesti
”Perussuomalaisten typeryys, tietämättömyys ja rikollisuus kuplii läpi”
Ainoa mikä täällä kuplii taitaa löytyä näin vappuna blogistin pään sisältä. Törkeää leimata kokonaan yhden puolueen jäsenet yhden puolueen kansanedustajan tekemisistä.
”Vai ajatteleeko hän ihan tosissaan, että Suomessa ajellaan esimerkiksi vuonna 3463 edelleen fossiilisia polttoaineita käyttävillä jäteöljymyllyillä?”
Tämä kohta blogissa on erityisen hauska, koska kukaan ei tiedä millä kyseisenä vuonna ajellaan vai ajellaanko lainkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Yhden puolueen jäsenen? No mites ne Kankaanpään terroristit, entäs se väkijoukkoon ajelija, ei ole enää yksittäistapauksia. Tuo puolue vain vetää sekopäitä puoleensa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei näköjään vedä Mikkosta eikä Nikkilää puoleensa vaikka täyttävät ehdon.
Ilmoita asiaton viesti
Kariselta taas onnetonta psykologista projektiota eikä varmaan edes itse ymmärrä miten hölmöltä taas sai itsensä näyttämään.
Ilmoita asiaton viesti
Eihän se mikään psykologinen projektio ollut.
Ilmoita asiaton viesti
Tuskin edes ymmärrät mitä se tarkoittaa. 😀
Ilmoita asiaton viesti
”Eihän se mikään psykologinen projektio ollut.”
Jos kyseessä ei ollut sekavassa päässäsi kuvittelema projektio, niin mistä oli kyse? Mihin tietoon esittämäsi väite perustuu?
Ilmoita asiaton viesti
”Ei näköjään vedä Mikkosta eikä Nikkilää puoleensa vaikka täyttävät ehdon.”
Jaa niin minkä ehdon?
Ilmoita asiaton viesti
”sekopääehdon”
Jaa, eli lisää täysin harhaisia kuvitelmia Kariselta. Siinä ei sinänsä ole mitään yllättävää.
Minä saavutan kaltaiseksi perussuomalainen sekopäätason heti kun luulen että Suomen hiidenkirnut ovat syntyneet siitä että maata ympäröivä vesikehä on syöksynyt maahan tehden sähköisesti varautuneita vesitornadoja.
Ei tule tapahtumaan ihan lähiaikoina tuon sekopäisyyden tason saavuttaminen. Ei myöskään se, että uhkailisin ihmisiä julkisella paikalla aseella.
Olet ollut muuten kummallisen hiljaa siitä aiheesta, joka sattumoisin myös on blogin pääaiheena. Miksiköhän? Sanoisit nyt edes, aihetta väistelevä lurjus, onko sinusta ok kanniskella tuliasetta julkisella paikalla ja baarissa, ja uhkailla sillä ihmisiä? Vai onko uskosi perussuomalaisiin niin luja, että projisoit ettei mitään edellä mainittua ole tapahtunut?
Ilmoita asiaton viesti
”Mutta ei siitä mihinkään pääse että jo otsikkosi on valheellinen. Yleistää ja solvaa kansanryhmää.”
Tuo on sinun tulkintasi asiasta, ja se on väärä. Silti toistelet sitä, koska haluat uhriutua ja vääristellä asiaa.
Alan tästä eteenpäin kopioida tämän saman automaattivastauksen jokaiselle blogitekstin tahalliselle vääritulkitsijalle (eli valehtelijalle):
Vain toinen meistä kahdesta on kirjoittanut tämän blogin, ja vain se toinen meistä tietää mitä kirjoituksella on oikeasti tarkoitettu.
Se et ole sinä.
”Jarkko Nikkilä ottaa kierroksia”
Höpsis. Salaliitto-humoristin höpinät ovat viihdettä.
Ethän sinä sitä itse ymmärrä, mutta toimit oikein lahjakkaasti noilla höpinöilläsi ja mitä-nyt-sylki-suuhun-tuo -tyyppisillä miniviesteilläsi persuille negatiivisen julkisuuden esilläpitäjänä.
Kiitos siitä, Karinen! Olet oikealla asialla. 👍
Ilmoita asiaton viesti
”Tuo puolue vain vetää sekopäitä puoleensa.”
Nykyinen politiikka on sellaista että se vetää puolueesta riippumatta puoleensa kaikenlaisia luonnehäiriöisiä ja oman edun tavoittelijoita. Joten ihan turha leimata vain yhden puolueen edustajia.
Vaikka nuo punavihreät olisivat tehneet minkälaisia virheitä tahansa, en ole huomannut Mikkosen niitä arvostelevan, joten Mikkosen kommenteissa voidaan huomata selvä puolueellisuus.
Ilmoita asiaton viesti
”Vaikka nuo punavihreät olisivat tehneet minkälaisia virheitä tahansa, en ole huomannut Mikkosen niitä arvostelevan, joten Mikkosen kommenteissa voidaan huomata selvä puolueellisuus.”
Onko punavihreät ammuskelleet, suunnitellut terroristista hyökkäystä, ajellut väkijoukkoon? Persut käyttäytyy kuin kritisoimansa islamistisekopäät.
Ilmoita asiaton viesti
”Persut käyttäytyy kuin kritisoimansa islamistisekopäät.”
Höpö höpö yksittäisten henkilöiden tekemiä erehdyksiä joita voi sattua kenelle tahansa. Aivan naurettavaa yhden puolueen jäsenten leimaamista.
Marinin hallituskaudella puututtiin perusoikeuksiin koronan varjolla, menetettiin miljardeja venäjälle ja saksaan ja aiheutettiin valtavat taloudelliset tappiot valtiolle. Enkä koskaan nähnyt Mikkosen kritisoivan niitä asioita.
Ilmoita asiaton viesti
”..joita voi sattua kenelle tahansa.”
Sinullekin? Pitäisiköhän Supolle ilmoittaa jos sinusta tuollainen on ihan fine ja voi sattua kenelle vain. 😀
”Marinin hallituskaudella puututtiin perusoikeuksiin koronan varjolla, menetettiin miljardeja venäjälle ja saksaan ja aiheutettiin valtavat taloudelliset tappiot valtiolle. Enkä koskaan nähnyt Mikkosen kritisoivan niitä asioita.”
Kritisoin Fortumin sekoiluita jo ennen kuin kaikki kaatui päälle kun sählättiin maariskeillä, tästä voi Marinia syyttää vain jos on täysin mielisairas. Sinä tietenkin olisit jatkanut yhteistyötä ryZZien kanssa, pelastanut Saksan puljut kymmenillä miljardeilla ja antaa Venäjän verienergiankin virrata? 😀
Ilmoita asiaton viesti
”Sinullekin? Pitäisiköhän Supolle ilmoittaa jos sinusta tuollainen on ihan fine ja voi sattua kenelle vain.”
Ilman muuta kannattaa ilmoittaa. Itse en kyllä alkaisi ilmoitella espanjan poliisille sinun huumeidenkäytöstäsi, saattaisivat vielä tulla ratsaamaan sen kommuunin jossa asut ja kämppäkaverisi saisivat sinusta tarpeekseen ja heittäisivät sinut pihalle. Tiedä vielä miten sinulle kodittomana siellä vieraassa maassa kävisi ja sitä en halua omatunnolleni.
Ilmoita asiaton viesti
”Itse en kyllä alkaisi ilmoitella espanjan poliisille sinun huumeidenkäytöstäsi, saattaisivat vielä tulla ratsaamaan sen kommuunin jossa asut ja kämppäkaverisi saisivat sinusta tarpeekseen ja heittäisivät sinut pihalle.”
Minkä takia? Espanjassa huumeidenkäyttäminen ei ole yksityistiloissa rikos ja paikallispoliisit tietävät että kasvatankin kannabista, ei siinä ole täällä mitään ongelmaa. Kämppäkaverini heittäisi pihalle kun käyttävät itsekin? Luuletko että täällä kannabis ylipäätään on joku tabu? 😀
”Tiedä vielä miten sinulle kodittomana siellä vieraassa maassa kävisi ja sitä en halua omatunnolleni.”
Miksi minä kodittomaksi joutuisin? 😀
Ilmoita asiaton viesti
En ole perehtynyt espanjan kannabistilanteeseen ja hienoa jos saat siellä sekoittaa kuuppaasi rauhassa ilman virkavallan pelkoa. Mutta toive olisi tietenkin se, että kun tulet tänne kommentoimaan selväpäisille ihmisille, olisit itsekin selväpäinen.
Toki pitkäaikainen käyttö saattaa aiheuttaa pysyviä vaurioita, jotka eivät tietenkään käyttäjälle itselleen näy.
Ilmoita asiaton viesti
Sinulle näkyy Euroopan toiselle laidalle, vaikka itse kirjoitat sekopäisiä teorioita kuin kunnon pirivieteri viikkojen valvomisen jälkeen…
Ilmoita asiaton viesti
En ole pyörinyt kovien huumeiden käyttäjien kanssa niin paljon kuin eräät, joten en tiedä pirivietereistä yhtään mitään.
Ilmoita asiaton viesti
Sinä et tarvitse päihteitä psykoottiseen käyttäytymiseen, torille!
Ilmoita asiaton viesti
Sinun asiantuntemuksesi ei riitä antamaan kenellekään minkäänlaisia diagnooseja, sinun kannattaisi keskittyä hoitamaan vain niitä omia ongelmiasi koska niitä näyttää olevan aikalailla.
Ilmoita asiaton viesti
Näyttää, taas näet harhoja. 😀
Ilmoita asiaton viesti
Mistä sinä sieltä espanjasta tiedät mitä minä täältä näen?
Ilmoita asiaton viesti
Lue edellinen kommenttisi…
Ilmoita asiaton viesti
Pyysin jo anteeksi että osallistuin keskusteluun kanssasi, aikuisena ihmisenä minun olisi pitänyt ymmärtää missä tilassa vastapuoli on ja lopettaa keskustelu jo alkuunsa.
Ilmoita asiaton viesti
”Höpö höpö yksittäisten henkilöiden tekemiä erehdyksiä joita voi sattua kenelle tahansa. Aivan naurettavaa yhden puolueen jäsenten leimaamista.”
Juu. Valitetettava tosiasia vain on että niitä ”yksittäistapauksia” on sattunut eduskuntapuolueista eniten nimenomaan persuille.
Eikös se ole nimenomaan persuleiri, joka irvailee yksittäistapauksilla kertoessaan maahanmuuttajien tekemistä rikoksista?
Yhtäkkiä niillä yksittäistapauksilla ei olekaan merkitystä, vaikka niitä kasautuisi saman puolueen edustajille kuinka paljon. Jännä.
Ilmoita asiaton viesti
Kun paljon tekee niin paljon myös sattuu ja tapahtuu. niille ketkä eivät koskaan tee mitään ei myöskään tapahdu mitään.
Ilmoita asiaton viesti
”Kun paljon tekee niin paljon myös sattuu ja tapahtuu. niille ketkä eivät koskaan tee mitään ei myöskään tapahdu mitään.”
Hei mutta tuohan on hyvä perustelu katsoa maahanmuuttajien tekemät vääryydet läpi sormien. Kato ku ”paljon tekevälle sattuu ja tapahtuu”. Hienoa logiikkaa sinulla.
Viimeksi kun tarkistin niin perussuomalainen poliitikko oli Ihkussa ase taskussa viihteellä samalla kun muut olivat töissä.
Mutta ”kun tekee paljon, myös sattuu ja tapahtuu”. Jep.
Ilmoita asiaton viesti
Ai nyt alat puolustaa terroristeja ja raiskaajiakin, mitä seuraavaksi?
Ilmoita asiaton viesti
”Ai nyt alat puolustaa terroristeja ja raiskaajiakin, mitä seuraavaksi?”
En todellakaan ala. Minä en puolustele kenenkään tekemiä rikoksia.
Muistutin vain siitä että olet vakuutellut tässä keskustelussa sitä että nämä persujen toilailut ovat ”vain yksittäistapauksia”, joita ei voi yleistää koskemaan koko ryhmää. Ja kuitenkin saman leirin edustajat, eli persut käyttävät maahanmuuttajien tekemiä yksittäistapauksia hyväkseen leimatessaan koko ryhmän ja perustellessaan sitä että maahanmuuttajia ei saa päästää Suomeen. Kyseessä on kaksoisstandardi ja looginen ristiriita, jota et näytä ymmärtävän. Samalla tavalla sinulla jäi ymmärtämättä edellinen sanomisiesi looginen ristiriita. Et ole kovin taitava ymmärtämään. Siksi ei ole mikään ihme että luulet olevasi väittelyssä voittamaton.
Ilmoita asiaton viesti
Kukaan ei edes perussuomalaiset ole vastustaneet työperäistä maahanmuuttoa, mutta maallemme haitallista maahanmuuttoa he ovat vastustaneet. Vaikka huonolla menestyksellä sitäkin. Viime vuonna maamme väkiluku kasvoi ennätysmäisesti, samoin kasvoi työttömien joukko ja näin maamme taloustilanne menee koko ajan entistä kestämättömämmäksi.
Ilmoita asiaton viesti
”Kukaan ei edes perussuomalaiset ole vastustaneet työperäistä maahanmuuttoa, mutta maallemme haitallista maahanmuuttoa he ovat vastustaneet.”
Noin, siinä lähti tolpat siirtymään. Se on argumentaatiovirhe.
Ja oliko niin että sinä olet se, joka väitti olevansa keskusteluissa voittamaton? Ei keskusteluissa pärjäävien ihmisten tarvitse turvautua argumentaatiovirheisiin. Niihin turvautuvat keskusteluissa eniten ne, joiden argumenteilla pyyhitään lattiaa. Säälittävimpiä noista häviäjistä ovat ne tyypit, joiden lattianpyyhkimisessä (eli heidän argumenttinsa kumoamisessa) voi käyttää heidän itsensä keskusteluun tuomaa toista argumenttia. Ei tarvitse kuin odottaa että se typeryys pullahtaa esille, ja sitten voi mätkiä sillä päin näköä. Sinun tapauksessa se oli ”yksittäistapaus”. Viimeksi se oli sinun esittämä ”varma tieto” vanhoista lämpötilamuutoksista (joiden väitit olleen nykyistä nopeampia) vs. sinun esittämä ”varma tieto” siitä että vanhoja lämpötiloja ei voida tarkasti arvioida. Itsensä pussiin puhuminen on jalo taito, ja sinä osaat sen hyvin.
”Viime vuonna maamme väkiluku kasvoi ennätysmäisesti, samoin kasvoi työttömien joukko ja näin maamme taloustilanne menee koko ajan entistä kestämättömämmäksi.”
Väkiluku kasvoi viime vuonna erityisen paljon, koska ukrainalaiset sotapakolaiset saivat kotikunnan Suomesta ja heidät alettiin laskea sen myötä maassa asuviksi ihmisiksi. Olisiko meidän syytä ajaa nuo ihmiset ulos maastamme, jotta taloustilanteemme paranisi?
Ilmoita asiaton viesti
Taas toistat sitä mitä olet ennenkin kirjoittanut, loppuuko jutut?
Ilmoita asiaton viesti
”Taas toistat sitä mitä olet ennenkin kirjoittanut, loppuuko jutut?”
Niin, ymmärtämättömille on toistettava. Jotkut eivät ymmärrä silti.
Ilmoita asiaton viesti
Näyttää olevan täysin selvää ettet käy ihan kaikilla moottoreilla.
Ilmoita asiaton viesti
”Näyttää olevan täysin selvää ettet käy ihan kaikilla moottoreilla.”
Lisää perusteettomia mielipiteitä Laitiselta. Et sinä näytä mihinkään muuhun pystyvän.
Olet säälittävä valehtelija.
Ilmoita asiaton viesti
Näyttäisi se sääli osuvan sinuun, kun katselee muiden kirjoittajien mielipiteitä sinusta.
Ilmoita asiaton viesti
”Näyttäisi se sääli osuvan sinuun, kun katselee muiden kirjoittajien mielipiteitä sinusta.”
Laitisen harhat sen kuin vain sakenee. Minulle on aivan se ja sama mitä ymmärtämättömät ovat minusta mieltä. Syyntakeellisten kanssa on eri asia, ja hyvin näyttää kannustusta tulevan.
Tämä viesti todennäköisesti triggeröi sinut vastaamaan taas kerran jotain typerää ja merkityksetöntä. Ainoaksi hyödyksi jää se, että henkilökohtaisella trollaamisellasi pidät persujen maineelle haitallisen keskustelun esillä, sitä tietenkään ymmärtämättä.
Ilmoita asiaton viesti
Niin eihän se simpanssikaan välitä mitä siitä puhutaan, vaikka kaivaa takapuolta sormella ja laittaa sen jälkeen sormen suuhun.
Ilmoita asiaton viesti
”Niin eihän se simpanssikaan välitä mitä siitä puhutaan, vaikka kaivaa takapuolta sormella ja laittaa sen jälkeen sormen suuhun.”
Ennustus meni oikein. Kirjoittamani viesti triggeröi sinut vastaamaan jotain typerää ja merkityksetöntä. Ja jotain todella typerää ja merkitysketöntä se tällä kertaa olikin.
Ilmoita asiaton viesti
Jokaiselle pitää vastata vastaanottajan kykyjen mukaan, joten tuskin sinulle kukaan vastaa mitään merkityksellistä.
Ilmoita asiaton viesti
”Jokaiselle pitää vastata vastaanottajan kykyjen mukaan, joten tuskin sinulle kukaan vastaa mitään merkityksellistä.*
Noin, siinäs kuulitte, arvon keskustelijat. Markku Laitisen mukaan vastauksenne tähän blogiin ovat ”tuskin mitään merkityksellistä”.
Hieno mies tuo Laitinen. Sanoisinpa jopa että erikoisen hieno mies 😄