Kiky 2.0 – sinua odotellessa

Suomen talouden merkittäviin ongelmiin kuuluu perinteisen tuotannollisen teollisuuden alhainen jalostusaste. Tavaraviennin kilohinta on vuonna 2018 ollut selvästi alle 2€. Toisin sanoen tuotannosta merkittävä osa on jalostusarvoltaan alhaista. Suomalaisen teollisuuden vienti on toisin sanoen bulkkia, jota voi moni muukin valmistaa. Jalostusarvoltaan alhaisen tuotteen myyminen on vahvasti hintariippuvaista. Jos pystyt myymään tuotteesi halvemmalla kuin muut, niin saat kaupan.

Valitettavasti metsäteollisuus kuuluu niihin teollisuudenaloihin, joiden jalostusaste ei ole kovinkaan merkittävästi kasvanut vuosikymmenien kuluessa. Vaikka viennin nimellisarvo kiloa kohden on kasvanut vuosikymmenien mittaan, niin muuhun hintakehitykseen verrattuna metsäteollisuuden viennin kilohinta ei ole noussut. Toisin sanoen metsäteollisuus on ollut yllättävän haluton kehittämään uusia tuotteita. Poikkeuksiakin on, kuten Kotkamills Oy, joka kehittää muovittomia paperipohjaisia tuotteita.

Metsäteollisuuden rooli Suomen viennistä on hyvin merkittävä. Eri alojen viennin suhteelliset osuudet viennin arvosta on esitetty alla olevassa kuvassa.

Kuten kuvasta näkyy, niin elektroniikkateollisuuden suhteellinen osuus viennistä on pudonnut alle kolmannekseen vuoden 2000 tasosta. Samalla metsäteollisuuden osuus viennistä on pysynyt suhteellisen vakiona. Metsäteollisuuden viennillä on merkittävä osuus maamme hyvinvoinnissa viennin suuren osuuden vuoksi. Metsäteollisuuden merkitystä korostaa toimitusketjun kotimaisuus, sillä raaka-aine on ensisijaisesti kotimaista ja toimitusketjussa tehtävä työ tapahtuu kotimaassa.

Metsäteollisuutemme perinteisen lippulaivan eli paperinvalmistuksen markkinanäkymät ovat valitettavalla tavalla heikentyneet. Paperin kulutus on perinteisissä vientimaissamme laskenut digitalisaation seurauksena. Korona-pandemia on antanut vakavan iskun myös työpaikoilla tapahtuvalle tulostamiselle, sillä harva haluaa tulostaa sitä tuhannen sivun dokumenttia kotonaan.

Tilanne on metsäteollisuutemme kannalta vaikea. Tuotanto on hyvin pääomavaltaista ja tehtaiden käyttöikä on perinteisesti ollut pitkä, useita kymmeniä vuosia. Perinteisten tuotteiden menekki vähenee ja halvemman kustannustason maissa tapahtuva tuotanto kilpailee samoista asiakkaista. Suomen kaltaisen korkean kustannustason maa ei vaikuta houkuttelevalta paikalta tuottaa tuotetta, jonka menekki pienenee ja jonka voi tuottaa jossain muualla edullisemmin. Toimenpiteitä tarvitaan sekä uusien tuotteiden kehittämisen että tämänhetkisen hintakilpailukyvyn suhteen.

Myös muun vientiteollisuuden kannalta tilanne on vaikea. Markkinat ovat sakanneet korona-pandemian vuoksi ja hintakilpailun merkitys on korostunut. Sinänsä Olli Rehnin huoli hintakilpailukyvyn kehityksestä on aiheellinen (Helsingin Sanomien juttu aiheesta täällä), mutta hän tyylilleen uskollisena puhuu pelkästään palkoista ja niiden kehityksestä.

Mutta mitä asialle voi tehdä? Periaatteessa vaihtoehtoja on kaksi: ensimmäinen ja toivottavampi on uusien, parempien tuotteiden kehittäminen, toinen on vietävien tuotteiden hinnan alentaminen.

Valitettavasti uusien tuotteiden kehittäminen on hidasta ja yritykset ovat yhteisöveron laskusta ja ensimmäisestä kiky-sopimuksesta huolimatta olleet varsin haluttomia investoimaan mihinkään uuteen (Ylen juttu asiasta täällä). Mikäli uusia innovaatiota ei synny, niihin ei investoida ja työn tuottavuus laahaa, niin ainoaksi mahdollisuudeksi jää kustannusten alentaminen.

Mutta miten kustannusten alentaminen olisi sitten toteutettavissa? Koska olemme euromaa, niin valuutan avulla tapahtuva hintakilpailukykyyn vaikuttaminen on mahdotonta. Jäljelle jää niin sanottu sisäinen devalvaatio.

Mikäli oppikirjamaisesti ajatellaan sisäistä devalvaatiota, niin kaikkia hintoja pitäisi laskea verrattuna ulkomaisiin vastineisiinsa. Jos tavoitteena on 5% sisäinen devalvaatio, niin vuokria pitäisi laskea 5%, asuntojen hintoja pitäisi laskea 5%, asuntolainoista pitäisi leikata pois 5%, palkoista pitäisi leikata pois 5%, elintarvikkeiden myyntihinnasta pitäisi leikata 5% ja niin edelleen. Listan tarkastelu osoittaa kuitenkin sen, että kaikkia hintoja koskeva sisäinen devalvaatio on todellisuudessa mahdotonta.

Yksityisoikeudellisten sopimusten suoja on vahva ja sopimusvapaus on varsin laaja. Toisin sanoen vuokriin, asuntojen hintoihin, pankkilainoihin ja vastaaviin kajoaminen on käytännössä mahdotonta ilman merkittäviä hankaluuksia, joten ainoa keino on palkkoihin kajoaminen. Käytännössä sisäinen devalvaatio tarkoittaa siis palkkojen leikkauksia, asiaa selittävä Helsingin Sanomien juttu täällä.

Maamme vientiteollisuuden tilanne on huolestuttava tilauskirjojen tyhjentyessä. Pitkällä aikavälillä tilanteen parantaminen edellyttää uusien tuotteiden kehittämistä ja työn tuottavuuden parantamista. Lyhyellä aikavälillä on tehtävä jotain hintakilpailukyvylle.

Koska ainoa hinta, johon voidaan merkittävästi vaikuttaa, on työn hinta, niin meidän palkansaajien on hyvä varautua siihen, että Kiky 2.0 on tulossa. Joko tämän hallituksen tai seuraavan hallituksen aikana.

Todennäköisesti Kiky 2.0 on merkittävästi rajumpi kuin edellinen kiky-sopimus. Lisäksi siihen mitä suurimmalla todennäköisyydellä liittyy merkittäviä julkisten menojen leikkauksia.

Toivottavasti Kiky 2.0:n laadinnan yhteydessä ei unohdeta uusien tuotteiden ja innovaatioiden kehittämistä tukevia toimia. Edellisellä kierroksellahan ne unohtuivat sekä julkiselta vallalta että yrityksiltä.

Kiky 2.0 – sinua odotellessa.

JarmoAhonen1

Väärää ajattelua jo vuosikymmeniä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu