Koiran kuolema

Olen koko ikäni ollut koiraihmisiä. Koko elinikäni minulla tai läheisilläni on ollut koira tai koiria. Koira on monelle,  kuten minulle, läheinen ystävä ja koiran kuolema on raskas kaikille koiran kanssa elämäänsä viettäneille.

Koirani kärsi toispuolisen halvauksen. Hän ei enää tuossa vaiheessa nähnyt oikein mitään ja kuulokin oli pahasti heikentynyt. Todellinen vanhus koirien ikää ajatellen. Huono näkö tai huono kuulo eivät estäneet häntä olemasta utelias ja innokas tekemään asioita yhdessä ihmisten ja toisten koirien kanssa. Leikki oli aina ihanaa. Rakkaat ystävät olivat rakkaita, vaikka vanhus oli jo kyvytön leikkimään kuten aikaisemmin. Mutta kivaa oli pelkästään seurata toisten leikkiä.

Muutaman koirani rakkaan ystävän kanssa oli kivaa olla yhdessä loppuun asti. Vaikka koiraystäväni ei enää kyennyt osallistumaan leikkiin, niin pelkästään koirani ystävien läsnäolo oli hienoa. Kiitos koirien isännille ja emännille siitä, että koiraystäväni loppuaika oli ystävien täyttämää. Vaikka hän ei enää kyennyt osallistumaan leikkeihin.

Lääkärikäyntien jälkeen oli tosiaan pakko myöntää, että ystäväni ei enää kykenisi kävelemään. Liikkumiskyky oli jo kadonnut. Lisäksi sisäelimet olivat vanhuksella jo aivan lopussa. Iän takia lääkkeet eivät enää olisi auttaneet vaan olisivat heikentäneet kuntoa.

Viimeiset leikit kavereiden kanssa ennen matkaa loppuun olivat onneksi iloisia. Pari koirakaveria oli käymässä ja ohjelmassa oli kavereiden nujuamista ja vanhuksen kanssa seurustelua. Nuoremmat kaverit nuolivat vanhukset korvat ja köllöttelivät kylki kyljessä ja yhdessä vinguttiin ja vönistiin aivan urakalla. Ystävät olivat yhdessä.

Voi olla, että liikaa inhimillistän, mutta ainakin minulle jäi vaikutelma, että ystävät hyvästelivät jo halvaantuneen vanhuksen ennen loppua.

Viimeinen matka pois nukkumiseen oli minulle raskas. Yli 17 vuotta yhteistä taivalta ja paljon, paljon tekemistä yhdessä. Lähes kaikkea mitä voi koiran kanssa harrastaa.

Pitkäaikaisen ystävän kuolema on paha paikka.