Liberalismin kadotettu sielu, osa III: Thomas Hobbes ja John Locke

Hyvin usea liberalismin kannattaja, samoin kuin vastustajakin, mainitsee Thomas Hobbesin (1588–1679) ja John Locken (1632–1704) liberalismin varhaisina niminä. Joissain yhteyksissä heitä on nimitetty jopa liberalismin perustajiksi, mikä on varsin omituista, sillä he eivät olleet samaa mieltä oikeastaan yhtään mistään. Erityisen erimielisiä he olivat kristillinen liberaalin moraalin mallista, jonka esitti pyhä Ambrosius. Eivätkä he itse koskaan käyttäneet sanaa liberalismi.

Tämä on kolmas osa kirjoitussarjaani Liberalismin kadotettu sielu.

Thomas Hobbes hylkäsi kokonaisuudessaan antiikista asti juontavan ajattelun liberaalista moraalista. Hänen mukaansa ihmisen luonto oli raakalaisen luonto, ihmiset olivat luonnostaan väkivaltaisia, itsekkäitä ja ilkeitä. Hänen mukaansa sota ja väkivalta olivat ihmisen luonnolliset olotilat.

Hobbes kannatti yksinvaltaista monarkiaa, kuningasvaltaa, jossa kuninkaalla oli täydellinen valta ylitse kaikkien alamaistensa ja kaikissa asioissa. Hän ei pitänyt antiikin moraali-ihanteita sen enempää kuin kristillistäkään lähestymistapaa minkäänlaisessa arvossa. Hobbes oletti ihmisten tottelevan lakeja lähinnä rangaistuksen pelosta. Nykyisin Hobbesin kannattamaa valtiomuotoa voisi kutsua lähinnä totalitaristiseksi, joskin moista käsitettä ei hänen aikanaan ollut.

Hobbesin ajatukset herättivät aikalaisissa melkoista kauhistusta. Häntä syytettiin moraalittomaksi ja ateistiksi. Eikä välttämättä täysin syyttä.

Mielenkiintoista kyllä, samaan aikaan joukko jansenismista vaikutteita saaneita ranskalaisia moralisteja, joukossaan Blaise Pascal, François de la Rochefoucauld, Pierre Nicole, ja Jacques Esprit olivat päätyneet hieman samankaltaiseen näkemykseen ihmisluonnosta kuin Hobbes. Merkittävän eron heidän ajatteluunsa toi kuitenkin se, että ranskalaisten moralistien näkemyksen mukaan ihminen saattoi, luonteensa vastaisesti, toimia kuten kristillinen liberaali moraali edellytti. Mutta tuo toiminta olisi huijausta, jossa raakalaismainen ihmisluonto vain näyttelee moraalista ja sivistynyttä.

Huomionarvoista kyseisten ranskalaisten moralistien, erityisesti Pierre Nicolen, ajattelussa oli heidän ajatuksensa liberaalin käytöksen merkityksestä. Vaikka he pitivät sitä huijauksena tai näytelmänä, niin liberaali, moraalinen käytös oli joka tapauksessa välttämätöntä yhteiskunnan toimimiseksi.

Hobbesin äärimmäisen materialistinen ja moraaliton tapa lähestyä ihmisten välistä kanssakäymistä ei tuhonnut tuon ajan liberaalin kristillisen ajattelun perinnettä. Hobbesin moraaliton, monessa mielessä sieluton, lähestymistapa nousi kuitenkin pinnalle paljon myöhemmin, mutta siitä tämän blogisarjan myöhemmissä osissa.

John Locke koki sekä Hobbesin että ranskalaisten jansenistien ajatukset vieraiksi. Locke edusti ajattelua, jonka mukaan kaikilla ihmisillä on sisäsyntyinen kyky toimia moraalisesti ja yhteisön hyväksi. Hänen mukaansa monet moraalisesti oikeat toimintatavat olivat opittavissa hyvän kasvatuksen ja hyvän koulutuksen avulla. John Locke edusti jatkumoa roomalaisten ajalta periytyvässä ajattelussa, jonka mukaan oikealla kasvatuksella ja koulutuksella ihmiset saadaan omaksumaan ja noudattamaan moraalisesti oikeaa, liberaalia ajattelua.

Merkittävää liberalismin kehityksen osalta on John Locken näkemys valtiomuodosta. Koska Locke uskoi ihmisten kykenevän toimimaan moraalisesti oikein, niin Hobbesin kannattamaa ihmisten kaiken elämän ylitse hallitsevaa valtiota ei Locken mielestä tarvittu. Locke kannatti perustuslaillista monarkiaa, jossa kansalaisilla olisi paljon mahdollisuuksia oman elämänsä järjestämiseen. Oma käsitykseni on, että Locke piti Hobbesin valtioihannetta lähinnä kammottavana painajaisena.

Verrattaessa sekä Hobbesin että Locken näkemystä toimivasta valtiomuodosta roomalaisten filosofien näkemyksiin, niin ei voi välttyä huomaamasta yhtä merkittävää eroa. Roomalaiset filosofit katsoivat vapaiden kansalaisten muodostavan tasavallan olevan ainoan hyvän valtiomuodon. Hobbes kannatti totalitaristista, absoluuttista monarkiaa, jossa kuninkaalla on kaikki mahdollinen valta. Locke kannatti peruslaillista monarkiaa, jossa kuninkaan valta on rajattu ja kansalaisilla on edes jonkinlaista valtaa päättää omista asioistaan.

Mielestäni John Locke edusti roomalaisen liberaalin ajattelun jatkumoa, mutta Thomas Hobbes edusti jotain aivan muuta. Hobbesin näkemyksillä on kuitenkin ollut merkittävä vaikutus joidenkin liberalismin versioiden aatteellisiin periaatteisiin.

Moni sanoo, että liberalismi syntyi valistuksen aikana. Blogisarjani seuraavassa osassa käsittelen lyhyesti valistuksen aikaa ja sen vaikutusta liberalismin kehitykseen.