Liberalismin kadotettu sielu, osa VII: Tasavallan julistamisesta Napoleoniin

Ranskan vallankumous ei ollut yksittäinen tapahtuma. Kyseessä oli sarja hyvinkin rajuja poliittisia muutoksia, joiden merkitys on ollut ratkaiseva eurooppalaisen poliittisen ajattelun kehittymiselle. Ranskan vallankumouksen vaiheet ovat osa sitä polkua, jota pitkin meidän nykyinen ajattelumme liberaalista demokratiasta on syntynyt. Tässä osassa käyn lävitse tapahtumia Ranskan tasavallan julistamisesta Napoleoniin. Käsittelen vain osaa asioista pyrkien keskittymään liberalismin kannalta merkittäviin tapahtumiin.

Tämä on seitsemäs osa kirjoitussarjaani Liberalismin kadotettu sielu.

Ranska julistettiin tasavallaksi sen jälkeen kun kuningas Louis XVI oli pidätetty ja tuomittu ulkovaltojen kanssa vehkeilystä. Perustuslaillinen monarkia unohdettiin ja kuningas ja kuningatar teloitettiin.

Tasavallaksi julistamista seurasi levottomuuksia ja taisteluja ympäri Ranskaa. Comité de salut public (turvallisuusasioista vastaava komitea) muodosti käytännössä Ranskan todellisen hallituksen ja sillä oli välillä diktatuuria vastaavat valtaoikeudet. Komitean epävirallisena puheenjohtajana toimi Maximilien Robespierre (1758–1794). Robespierre hyödynsi valtaansa tiukentamalla tuomioita ja nopeuttamalla oikeudenkäyntejä. Merkittävä osa vallankumouksen, tai uudistusten yleisemminkin, vastustajista sai kovia tuomioita, useat kuolemantuomion. Aikaa kutsuttiin Terrorin ajaksi (la Terreur). Terrorin aika päättyi Robespierren syrjäyttämiseen ja teloittamiseen.

Terrorin aikaa epämääräisistä syistä annettuine kuolemantuomioineen ja turvallisuusasioista vastanneen komitean diktatuurioikeuksineen pidettiin Ranskan ulkopuolella esimerkkinä siitä mitä tapahtuu, kun yhteiskunnan luonnollista järjestystä horjutetaan.

Terrorin ajan jälkeen Ranskan vallankumouksen poliittiseen keskusteluun vaikuttivat kaksi merkittävää hahmoa, Anne Louise Germaine de Staël-Holstein (1766–1817), yleisesti tunnettu nimellä Madame de Staël, ja Benjamin Constant (1767–1830). Madame de Staël ja Constant vaikuttivat merkittävästi monen liberalismiin nykyisesti liitettävän ajattelumallin syntymiseen.

Madame de Staël ja Benjamin Constant olivat molemmat taitavia kirjoittajia. Osan teksteistä he kirjoittivat yhdessä. Heidän saapuessaan Pariisiin keväällä 1795 oli maa hyvin jakautunut. Ei suinkaan kahteen eri tahoon vaan useisiin eri tahoihin. Oli uus-jakobiineja, jotka olivat vakuuttuneita siitä, että Robespierren työ oli jäänyt kesken ja terrorin aika loppunut ennen kuin tarpeellinen määrä vahingollisia tahoja oli päästetty päiviltä. Oli babouvisteja, jotka kannattavat yksityisomistuksen lakkauttamista. Oli kuningasmielisiä, jotka halusivat palauttaa kuninkaan yksinvallan ja aatelisten oikeudet. Keskimaastossa olivat tasavaltalaiset.

Madame de Staël ja Benjamin Constant asettuivat nopeasti tasavaltalaisten puolelle. He kirjoittivat kirjoja, pamfletteja ja kirjeitä. He katsoivat tasavaltalaisten saavutusten kuten laillisuusperiaatteen, perustuslain merkittävyyden, edustuksellisen kansanvallan ja melkoisen kansalaisille kuuluvien oikeuksien joukon, kuten uskonnonvapauden, mielipiteenvapauden ja lehdistönvapauden, olevan puolustamisen arvoisia.

On syytä huomata, että tasavaltalaisten liberaali ajattelu ei tarkoittanut samaa kuin demokratia. Tämä helposti unohtuu nykyisin kun olemme tottuneet puhumaan ”liberaalista demokratiasta”. Itse asiassa tasavaltalaisten liberaali ajattelu oli monessa mielessä ristiriidassa demokratiavaatimusten kanssa. Heidän puolustamansa vuoden 1795 perustuslaki sisältä tarkat määrittelyt sille kenellä oli äänioikeus tai kuka saattoi asettua ehdolle julkiseen tehtävään.

Liberaalina oleminen tarkoitti tuohon aikaan, myös Madame de Staëlin ja Benjamin Constantin kirjoituksissa, perinteisiä liberaaleja moraalisia arvoja ja velvoitteita: hyväntahtoisuutta, avomielisyyttä, anteliaisuutta, itsekuria ja muita vanhoja roomalaisia hyveitä. Liberaalin ajattelun mukaan äänioikeus tuli varata nuo hyveet omaaville. Politisoitunut rahvas ei moisia arvoja omannut, joten heitä ei pitäisi päästää valtaan.

Madame de Staël ja Benjamin Constant käyttivät sanaa ”liberaali” ja siihen liitettyjä moraalisia arvoja puolustaessaan tasavaltaa ja sen periaatteita. Tuollainen sanan liberaali omiminen raivostutti kuningasmielisiä, sillä liberaali oli perinteisesti tarkoittanut oikein toimivaa ja korkean moraalin omaavan aatelisen ihannetta.

Yrityksistä huolimatta tasavaltalainen hallinto ei kyennyt rahoittamaan maata. Nuo yritykset teki tyhjäksi Napoleon Bonaparte (1769–1821), jonka johtama sotilasvallankaappaus syrjäytti tasavallan 1799.

 

Kirjoitussarjani seuraavassa osassa käy lävitse Ranskan vallankumouksen vaikutuksia Napoleonin ilmaantumisesta aina Waterloon taisteluun.

JarmoAhonen1

Väärää ajattelua jo vuosikymmeniä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu