Poliitikkojen ja yritysjohtajien outo keskustelu yritysten yhteiskuntavastuusta

Lähiaikoina on ollut varsin erikoista keskustelua yritysten yhteiskuntavastuusta. Mielestäni on itsestään selvää, että yritysten tehtävä on tuottaa omistajilleen mahdollisimman suuret voitot. Vastaavalla tavoin pidän itsestään selvänä sitä, että yritykset pyrkivät kaikin tavoin vaikuttamaan lakeihin ja asenteisiin mahdollistaakseen vieläkin suuremmat voitot. Toisaalta yritysten tulee tuossa voitonmaksimoinnissa noudattaa lakeja. On mielestäni erikoista ajatella yritysten tehtäväksi jotain muuta kuin voiton tuottamisen kaikin mahdollisin laillisin keinoin.

Tässä asiassa olen samaa mieltä kuin Milton Friedman vuoden 1970 esseessään The New York Times -lehdessä (essee löytyy täältä). Tätä samaa on sanonut myös Björn Wahlroos, jolta seuraava suora sitaatti: ”Yritysten tehtävä on tuottaa mahdollisimman paljon varallisuutta omistajilleen, ne eivät ole hyväntekeväisyysorganisaatioita. Yritysten tehtävä ei ole tehdä ratkaisuja omistajiensa puolesta ainakaan eettis-moraalisissa kysymyksissä.”

Tältä pohjalta monen reagointi siihen, että pääministeri Sanna Marin totesi, ettei yritysten yhteiskuntavastuuseen voi luottaa, on ollut hyvin omituista. Miten voisikaan luottaa sellaiseen, jota ei ole olemassa? Toisaalta omituinen oli myös Sanna Marinin kommentti, sillä siitä sai mielikuvan jonkin määrittelemättömän yhteiskuntavastuun olemassaolosta. Joka tapauksessa Marinin kommentin aiheuttama närkästys on hyvin kummallinen reaktio. Nimenomaan siksi, että yrityksillä ei lähtökohtaisesti ole mitään erityistä yhteiskuntavastuuta.

En oikein ymmärrä mistä koko keskustelu saa käyttövoimansa, sillä yritys on juridinen henkilö, jonka olemassaolon oikeutus perustuu voiton tavoitteluun. Ainakaan minä en osakkeenomistajana ole valmis sijoittamaan rahojani yritykseen, joka ei pyrkisikään voiton tavoitteluun. Jos haluan tehdä hyväntekeväisyyttä tai tietoisesti panostaa vaikka vihreään teknologiaan, niin tilanne on toinen. Tuolloin päätöksen teen minä. Sijoittajana ainakin minua toistuvasti ärsyttäisi tilanne, jossa yrityksen hallitus ja johto eivät tavoittelisi maksimaalista voittoa, mikäli yrityksen yhtiöjärjestyksessä ei toisin määritellä. Yhtiöjärjestyksessä kyllä voidaan määritellä yrityksen tehtäväksi vaikkapa luonnonsuojelun edistäminen.

Yritysten taipumus voiton maksimointiin kaikin mahdollisin keinoin on joka tapauksessa oleellinen osa yritysten toimintaa. Kaikki lailliset keinot ovat totta kai käytössä. Valitettavasti kaikki keinot eivät aina ole laillisia. Ikävänä tosiasiana näyttäytyy se, että mikäli laittomat keinot tuottavat riittävän hyödyn riskeihin nähden, niin lakeja rikotaan. Yritysten yhteiskuntavastuuna mielestäni voi pitää ajatusta siitä, että ne toimivat lakien mukaisesti.

Valitettavasti myös erinomaisesti menestyvillä yrityksillä on taipumus rikkoa lakeja aivan tietoisesti (*). Ympäristölait ovat hyvä esimerkki, kuten kaivosyhtiöiden laittomat kaatopaikat tai piittaamattomuus ympäristön suhteen kertovat. Puhumattakaan siitä, että moni suomalainen yritys on viimeaikaisten uutisten mukaan surutta käyttänyt ulkomaista halpatyövoimaa suomalaisen lainsäädännön vastaisesti. Voitot ovat joka tapauksessa kasvaneet.

Oman surullisen, mutta opettavaisen lukunsa muodostavat monien kansainvälisten suuryritysten tietoiset ihmisoikeusrikkomukset, joiden on osoitettu tuottavan merkittävää lisäarvoa sekä yritysten osakkeenomistajille että johdolle (**).

Puhumattakaan siitä, että esimerkiksi avomerellä tapahtuneita asioita harvoin edes tutkitaan. Ja silloin harvoin, kun niitä tutkitaan, niin merellä tapahtuvat ympäristörikokset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus (Europolin lehdistötiedote asiasta täällä).

Noissa tapauksissa yritykset eivät toimi lakien mukaisesti, mitä Friedman esseessään yrityksiltä edellytti.

Mikäli haluamme, että yritykset ottavat ympäristön huomioon, niin asiasta täytyy säätää laki, jonka rikkomisesta saa riittävät sanktiot. Mikäli haluamme, että yritykset eivät edistä tietoisia ihmisoikeusrikkomuksia, niin asiasta täytyy säätää laki, jonka rikkominen tuottaa riittävät sanktiot. Mikäli haluamme, että yritykset käyttäytyvät jollain tietyllä tavalla, niin asiasta täytyy säätää laki.

Mutta on kummallista kuvitella yritysten omaavan minkäänlaista ”yhteiskuntavastuuta”. Ainoa yhteiskuntavastuu, joka on realistisesti yrityksille ajateltavissa, on lakien noudattaminen.

Lakeja täytyy myös valvoa. Jo pelkästään se, että lakeja noudatetaan edellyttää valvontaa. Lisäksi rangaistusten tulee olla niin merkittäviä, että ne kirpaisevat myös sijoittajia.

 

 

(*) Mishina, Y., Dykes, B. J., Block, E. S., & Pollock, T. G. (2010). Why “good” firms do bad things: The effects of high aspirations, high expectations, and prominence on the incidence of corporate illegality. Academy of Management Journal, 53(4), 701-722.

(**) Giuliani, E. (2019). Why multinational enterprises may be causing more inequality than we think. Multinational Business Review.

JarmoAhonen1

Väärää ajattelua jo vuosikymmeniä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu