Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, ihmisvelvollisuudet ja ihmisoikeudet

Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti suurlähettiläskokouksessa 24.8.2021 puheen, jonka sisältöä voisi mielestäni pohtia laajemminkin. Erityisesti olisi syytä kiinnittää huomiota hänen puheensa kohtaan ihmisvelvollisuuksista ja ihmisoikeuksista. Sauli Niinistö teki, tietoisesti tai tiedostamattaan, eräänlaisen paluun liberalismin historiallisille juurille. Itse asiassa paljon kauemmas kuin niin sanotun klassisen liberalismin aikaan. Presidentti sanoi seuraavaa (katkelma):

Aiemmin mainitsemani ihmisvelvollisuudet pitävät luonnollisesti sisällään myös ihmisoikeudet. Ihmisoikeuksien puolustaminen on jo kauan ollut olennainen osa ulkopolitiikkaamme. Nyt näyttää selvältä, että Suomi valitaan lokakuussa pidettävässä vaalissa YK:n ihmisoikeusneuvoston jäseneksi seuraavaksi kolmen vuoden ajaksi. Se tarjoaa meille alustan, jota on osattava käyttää taiten. Kovasanaisten julkilausumien laatiminen on vielä helppoa, todellisen muutoksen aikaansaaminen paljon vaikeampaa. Jälkimmäisessä onnistuminen on ihmisoikeuspolitiikkamme todellinen mittari.

Ihmisoikeuksien ja muuttoliikkeen ristipaineet ovat saaneet minut taas viime aikoina palaamaan vuonna 2016 valtiopäivien avajaisissa pitämääni puheeseen. Moni ei siitä silloin pitänyt, kun viittasin arvomaailmaamme syvästi liittyvään dilemmaan – siihen, soveltuvatko vanhat sopimukset aivan toisiin olosuhteisiin. Standardimme ovat korkealla koetuksella. Se ei ole yksittäisten maahanmuuttajien vika. Mutta muuttoliike haastaa EU:n haastamaan omat periaatteensa. Kyetäänkö todella kovan paikan tullen pitämään ihmisoikeussopimuksista kiinni niin kuin me itsellemme uskottelemme? Ja ellei, mitä sitten tapahtuu? Euroopan on jo nähty suojaavan itseään piikkilangoilla ja push back -toimin. Periaatteista on hiljaisen hyväksynnän kautta päädytty tulkinnan tielle.

Dilemma on taas kerran kääntymässä akuutimmaksi, kun muuttoliikkeen voimistumisesta muualtakin kuin Afganistanista on selviä merkkejä. Lisäksi olemme hiljattain joutuneet todistamaan Valko-Venäjän perin kyynistä tapaa käyttää muuttoliikettä Liettuan ja koko Euroopan painostamiseen. Keskustelu Saksan ja Ranskan johdolla on jo nyt käynnistynyt siitä, miten vuoden 2015 kriisiksi yltyneiden kehityskulkujen toistuminen tällä kertaa voitaisiin välttää. Tähän keskusteluun Suomenkin on syytä aktiivisesti osallistua. Tyydyttävä tasapaino periaatteiden ja realiteettien välillä on löydettävä. Täydellistä emme siitä saa.

Liberalismi ymmärretään helposti aatteeksi, jonka mukaan julkisen vallan ainoa tehtävä on suojella yksilön oikeuksia.  Tämä yksilöön keskittyvä liberalismin ajatus on kuitenkin aika kaukana siitä mitä liberalismi on alun perin tarkoittanut. Liberalismiin nykyisellään liitettävä yksilön korostaminen ja yksilön ominaisuuksista tehtävät oletukset ovat varsin myöhäistä perua.

Mielestäni sekä niin sanottujen oikeistopuolueiden että niin sanottujen vasemmistopuolueiden liberalismi, millä nimellä sitä sitten kutsutaankaan, on kadottanut sielunsa. Tuo sielun kadottaminen on nähtävissä, jos katsotaan liberalismin varhaisia ajattelijoita. Yksi varhaisista ajattelijoista oli Marcus Tullius Cicero (106–43 eKr). Hänen aikanaan liberalismia ei ollut olemassa käsitteenä, mutta häntä voidaan mielestäni pitää varhaisena ajatussuunnan kehittäjänä.

Cicero kirjoitti käsitteistä liberalis ja liberalitas. Vapaasti kääntäen sanat merkitsevät ”vapaalle kansalaiselle sopivaa” ja ”anteliaisuutta, kunniallisuutta ja uusille ideoille avoimuutta”. Käännökseni ei välttämättä ole täysin oikeaoppinen, mutta tässä yhteydessä merkitys on tarpeeksi tarkka. Lakien noudattaminen ja koko Rooman valtakunnan eduksi toimiminen oli oleellinen osa tuota velvollisuutta. Liberalismi oli roomalaisille suuri määrä velvollisuuksia, ei oikeuksia.

Roomalaisille vapaus oli mahdollista vain lakien vallitessa ja valtion toimiessa oikein. Mutta antiikin roomalaisille vapaus ei ollut pelkkiä oikeuksia vaan myös velvollisuuksia. Vapaan kansalaisen tuli toimia kunniallisesti, olla antelias toisia vapaita kansalaisia kohtaan ja toimia yhteisen hyvän eteen. Noudattaa lakeja ja tapoja ja monta muuta juttua. Vapaan kansalaisen käytös oli siis ensisijaisesti moraalisten velvoitteiden ohjaamaa. Vapaus syntyi velvoitteiden täyttämisen kautta.

Roomalaisille ihmisoikeudet olivat jotain, joka syntyi ihmisvelvollisuuksien kautta. Tämä siis, jos käytämme presidentti Sauli Niinistön käsitettä ihmisvelvollisuudet (joka on mielestäni turha, sillä perinteisessä mielessä velvollisuudet toisia ihmisiä kohtaan olisi ollut riittävä ilmaisu, mutta koska monelle liberalismi ja ihmisoikeudet tarkoittavat käytännössä vapautta tehdä mitä tahansa eläimelliset vietit ehdottavat, niin ehkä uusi termi tarvitaan).

Liberalismin ja ihmisoikeuksien syntyvaiheessa eli Rooman imperiumissa olisi ollut täysin käsittämätön vaihtoehto, että joku olisi halunnut pitää kiinni oikeuksistaan ja samalla luistaa velvollisuuksistaan. Vaikka Rooman imperiumissa ihmisoikeuksia oli vain vapailla miehillä ja vapaiden miesten tyttärillä, niin kyseessä oli hyvin merkittävä ihmisoikeuksiin liittyvä linjanveto. Sinulla on ihmisoikeuksia vain siinä tapauksessa, että toteutat velvollisuutesi.

Henkilökohtaisen mielipiteeni mukaan Rooman imperiumin käsityksessä velvollisuuksista ja oikeuksista on toimivan, vapaan yhteiskunnan perusta. Nythän velvollisuuksista luistetaan minä ehditään – esimerkkinä se, että vingutaan poliisin suojelua, vaikka veroja ei makseta.

Mikäli kansalainen noudattaa Suomen lakia ja Suomen yhteiskunnallisia arvoja, niin kansalainen saa oikeutensa. Mikäli joku ei koe velvollisuuksien täyttämistä itselleen sopivana, niin hän ei ole kansalainen.

Valitettavasti tässä ihmisoikeuksia, pakolaisuutta, turvapaikkoja ja muuta sähellystä sekä moraalisignalointia sisältävässä todellisuudessa ihmisoikeuksista on tullut jokin lähinnä naamaan tatuoitua merkkiä muistuttava mantra. Ihmisoikeuksiin kun kuitenkin sisältyy myös velvollisuuksia. Vähintään velvollisuus kunnioittaa omien lasten (=kunniamurhat) ja naapureiden (=naapureiden terrorisointi) oikeutta toimia lain puitteissa kuten haluavat kuuluu kansalaisvelvollisuuksiin.

Ihmisvelvollisuuksien ajatus johtaa hyvin äkkiä siihen näkemykseen, että maassa maan tavalla. Tuo tarkoittaa Suomen tapauksessa hyvin sekularistista toimintaa lähes kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Toisin sanoen jokaisen Suomeen tulevan tulee toimia kuten Suomessa on tapana toimia. Nykypäivän sekularistinen suomalainen yhteiskunta on se, johon maahanmuuttajien tulee sopeutua. Muuta keinoa toteuttaa kansalaisvelvollisuuksia Suomessa ei ole. Tämä omista mielipiteistäni huolimatta.

Mutta tuosta palaamme presidentti Niinistön hienosti muotoilemaan kysymykseen: soveltuvatko vanhat sopimukset aivan toisiin olosuhteisiin? Noiden vanhojen sopimusten pohjalla on aika, jolloin nykyistä geopoliittista maailmaa ei ollut olemassa. Pakolaissopimus luotiin aikoinaan suojelemaan kommunistimaista pakenevia toisinajattelijoita, jotka todellisuudessa jakoivat meidän kulttuurimme. Noita pakolaisia oli enintään muutamia vuodessa.

Miten nuo sopimukset sopivat maailmaan, jossa meille olisi tulossa miljoonia ”pakolaisia”, jotka eivät hyväksy meidän kulttuuriamme? Monelle noista pakolaisista meidän kulttuurimme on vieras ja vastenmielinen. Itse asiassa moni heistä vaikuttaa ajattelevan, että heidän tulee aktiivisesti toimia tuhotakseen meidän kulttuurimme. Miten meidän ajatuksemme pakolaisuudesta ja suojelusta soveltuu tilanteeseen, jossa suuri osa noista pakolaisista ei hyväksy suojelua tarjoavan maan kulttuuria? Kulttuuria, jossa vapauden edellyttämät velvoitteet ovat toisia kuin heidän hyväksymänsä.

Näitä kysymyksiä eivät ole käyneet läpi sen enempää oikeisto- kuin vasemmistopuolueetkaan. Kaikkien puolueiden tulisi joka tapauksessa käsitellä ne rehellisesti.

Valitettavasti en usko, että presidentti Sauli Niinistön ansiokkaat avaukset johtavat mitenkään hedelmälliseen keskusteluun.

+5
JarmoAhonen1
Sosialidemokraatit Kaarina

Väärää ajattelua jo vuosikymmeniä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu