Hankala alasammuttava

Helsingin yliopistolla presidentti Dmitri Medvedeviä kuunneltiin tarkasti. Puhetta puffattiin valtavasti. Toimittajia oli Venäjältä presidentin mukana ennätysmäärä.

Syy on selvä: Venäjän ulkopolitiikka palvelee sisäpolitiikkaa. Ety-järjestön kokouksen aikana joulukuussa Venäjä ei vielä tuputtanut kaikin voimin uutta eurooppalaista turvallisuusjärjestelmäänsä, vaan tyytyi vesittämään kokouksen loppuasiakirjan.

Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin muutos ei ole ollut yksiselitteinen tai kerralla selvä hahmotelma. Siksi se etenee pikkuhiljaa hivuttamalla sitä diplomaattien ruokapöytiin.

Periaatteessa ulkopoliittiseen päätöksentekoon vaikuttavat useat eri tavalla ajattelevat ihmiset, joiden mielipiteet ja tavoitteet tulisi ottaa huomioon.

Venäläinen kansanedustaja Sergei Markov on todennut, että ”venäläinen mentaliteetti on luonteeltaan puolustava, ja se on ollut sellainen jo vuosisatoja. Myytti siitä, että Venäjä on vihollisten ympäröimä, on laajasti levinnyt ja poliitikot käyttävät sitä hyväkseen”.

Ja mikä onkaan sisäpoliittisesti tärkeämpää kuin osoittaa, että ongelmista voidaan syyttää pahaa imperialismia – mitä Venäjän on tehtävä, kun Georgia, Ukraina ja Viro ottavat omia askeliaan?

Venäjälle ei ole yhdentekevää, miten se määrittelee niin sanotut lähiulkomaat, rajanaapurinsa.

Ulkopolitiikan onnistumiseen ja arvostetun suurvalta-aseman saavuttamiseen tarvitaan vakaata ja yhtenäistä kotimaista rintamaa ja arvostusta omaa maataan kohtaan.

Venäjälle on käynyt selväksi, että sen ulkopolitiikan sisärenkaaseenkaan kuuluvat entiset neuvostotasavallat eivät halua tulla nähdyiksi Venäjän satelliittina. Niinpä ne eivät ole tunnustaneet Etelä-Ossetiaa tai Abhasiaa Georgiasta eronneiksi valtioiksi. Euroopalla on syynsä jatkaa yhteistyötä Ety-järjestössä, Venäjä ei kaipaa vaalitarkkailijoita.

Carnegie-tutkimuskeskuksen Moskovan-toimiston johtaja Dmitri Trenin sanoo, että Venäjän suhteet Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan sekä lähimpiin naapureihin ovat vajonneet huonommiksi kuin koskaan maan nykyhistoriassa. Syytä tilanteeseen on niin venäläisissä itsessään kuin väärän lähestymistavan valinneissa länsijohtajissa.

Tähän saumaan sopii uusi epämääräinen eurooppalainen turvajärjestelmä, jonka eteneminen on EU:n kannalta hankala alasammuttava. Venäjä on todistanut olevansa alueellinen suurvalta.

Nyt kun Georgiassa aiotaan pitää Naton yhteistyökumppaneiden paperisulkeiset, Venäjän edustaja Natossa Dmitri Rogozin sai hyvän syyn muistuttaa: ”Georgia, joka oli viime vuonna käydyssä sodassa hyökkääjä, ja Nato, joka tuki Georgian aggressiota, pitävät yhteiset sotaharjoitukset. Mikä tahansa polttoaine voi sytyttää kunnon roihun”.

Energiassa Venäjällä on erityisen paljon pelissä. Suomalaisten kanssa puhutaan paitsi kaasuputken kulusta Suomen talousalueella, myös suomalaisten investoinneista Keski-Uralille. Armenian ja Azerbaidzanin johdon kanssa on puhuttava myös niin sanotuista jäädytetyistä konflikteista, etnisistä kiistoista entisissä neuvostotasavalloissa.

Omanlaisen parlamentarisminsa valinneelle Venäjälle tuli Georgian sodan jälkeen mahdollisuus ehdottaa uutta eurooppalaista turvallisuusarkkitehtuuria.

Tietysti tätä voi kutsua myös pyrkimykseksi padota Naton laajeneminen, mutta yhtä hyvin voidaan ajatella, että Venäjä ajaa myös toisenlaista suhtautumista lähiulkomaihin.

0
jarmokoponen
Helsinki

Jarmo Koponen on toimittaja. Puheenvuoroissa painottuu Venäjä. Intohimona naapurimaan kehityksen perkuu. Yli 40 vuotta sitten opiskelijana alkanut tutustuminen jatkuu. 1990-luku vierähti Moskovassa lehdistöneuvoksena ja Pietarissakin YLEn kirjeenvaihtajana. Sananvapausasiat kiinnostavat erityisesti Toimittajat ilman rajoja järjestön Suomen osaston sihteerinä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu