Mykkä rauhanoppositio #venäjänhyökkäys #ukrainansota
Kansalliskaarti on varalla. Peloteltukin kansa on vaarallinen kadulla.
’Putin yksityisti ”kuolemattomien rykmentit” – isovanhempien uhrin muiston, ja samaa voi tutkija Andrei Kolesnikovin mukaan sanoa erityisoperaatiosta Ukrainassa.
Punaisella torilla marssitetaan vain voittajia.
Voiton päivän juhlinta on muuttunut jo aika päivää sitten kunnianosoitukseksi ihan muulle kuin voitolle natseista vuonna 1945.
Mainoksen mukaan myös Ukrainan operaatiossa kunnostautuneita sotilaita ja kalustoa saadaan ihailla Moskovassa 9. päivä toukokuuta.
Venäjän talouden voimakas kasvu loi mahdollisuuden Putinin valtaan nousulle – imperiumin muisto vie hänet perikatoon.
Arviolta 30 miljoonaa venäjäläistä ei kannata sotaa tai edes sotilaallista erityisoperaatiota.
Kreml on päättänyt lisätä panoksia ja vääntää nyt rautalangasta: vain Yhdysvallat on voinut antaa ukrainalaisille käskyn hyökätä drooneillaan Kremliin ja uhata Putinia, kuten juontaja esittää Ykköskanavan uutisissa diktaattorin tiedottajaa siteeraten.
Riippumattoman Dožd-kanavan uutsisissa Novaja Gazeta Europan päätoimittaja Kirill Martynov arvioi, että Kremlin joutumista terroriteon kohteeksi voidaan käyttää hyväksi mihin tahansa vastatoimeen.
Ukrainaa syytetään terrorismin levittämisestä
Venäjän ulkoministeriö muistuttaa, että Ukraina on jo aiemmin tehnyt terroritekojaan: tappanut ihmisiä, kuten viime kesänä Darja Duginan ja vastikään sotablogaajan sekä räjäyttänyt osan Venäjältä Krimille johtavaa Kertšinsalmen siltaa.
Venäjän näkemyksen mukaan amerikkalaiset valehtelevat väittäessään, etteivät he ole kehottaneet Ukrainaa käymään sotaa maansa rajojen ulkopuolella. Tämän todistavat Venäjän mielestä viime päivien useat pommiskut Venäjällä.
Maan ylin johto vaikuttaa harhaiselta, koska sen on pidettävä valtaosa kansalaisista myötämielisinä yhä raskaammaksi käyvästä elämästä selviämiseen.
Talouden ongelmat heijastuvat jo kaikkialle; pakotteet painavat öljyn hinnan alas, vaikka Intia ja Kiina ostavatkin enemmän kuin ennen.
Sosiologit yrittävät selvittää, mikä osa venäläisistä tukee, ja mikä ei kannata Ukrainan sotaa.
Tutkimustulokset viittaavat siihen, että venäläiset sekä kannattavat että eivät tue sotaa – samanaikaisesti.
Venäjäläiset suhtautuvat sotaan ristiriitaisesti
Ihmiset päättävät puolensa ja muodostavat näkemyksensä sellaisten väitteiden perusteella, jotka heidän on helppoa hylätä, kun tarjolla on joku helpompi vaihtoehto.
Haastatteluissa on löydetty politiikasta kaukana oleva henkilö, joka vastoin tahtoaan joutui uuden, nopeasti politisoituneen todellisuuden vangiksi.
Hänellä ei ole ”asemaa” sodassa, mutta sen vuoksi hän ahdistuu, pettyy ja pelkää. Kokee pientä iloa ja toivoo.
Tutkijoille tämä on tarkoittanut vaikeuksia yrittää arvioida sotaa kannattavien venäläisten määrää.
Tietysti yhteiskunnassa on ”erikoisoperaation” vankkumattomia kannattajia ja sen kiihkeitä vastustajia – mutta he eivät todennäköisesti muodosta enemmistöä edes yhdessä.
Haastattelut osoittavat, että venäjäläisiä on vaikea yksiselitteisesti liittää yhteen tai toiseen leiriin.
He eivät ole sodan kannattajia eivätkä vastustajia, mutta he tukevat sen tiettyjä puolia ja protestoivat sisäisesti muita vastaan.
On vaikea nähdä mihin saakka riittää halua vastustaa lännestä tulevaa uhkaa; suojella – Donbassin -Itä-Ukrainan kaapattujen alueiden asukkaita. Entä miten kauan voidaan pitää taistelutahtoa yllä ja olla valmiina hyökkäämään valmistautuvaa vihollista vastaan.
Argumenttien muututtava
Esimerkiksi väite sodan esittämisestä taisteluna Ukrainan fasismia vastaan on jo menettänyt teränsä.
Silti. Vihollinen halutaan tuhota. Vaikka näkemykset sodan aloittamisesta väärin perustein olisivat selvillä, on sodan hyväksyttävänä lopputuloksena ainoastaan voitto.
Se on kalliimpi, mutta tappio ei tule kysymykseen.
Aika on toistaiseksi Venäjän johdon puolella
Vähän ihmetyttää, että tajuavatko Putin ja kumppanit, miten naurettavaa on pillastua jostain drooni-iskusta Moskovaan, vaikka se OLISIKIN Ukrainalaisten tekemä. Eihän se silti ole kuin miljoonasosa siitä, mitä he tekevät sumeilematta Ukrainan alueella Kiova mukaan luettuna.
Ilmoita asiaton viesti
Symbolinen tapahtuma. Yhdistää propagandassa monet aiemmat iskut toisiinsa.
Ilmoita asiaton viesti
Jo parisen viikkoa sitten hallintoviranomaiset ilmoittivat, ettei traditionaalista kuolemattomien rykmenttiä nähdä livenä 9.5.
Esim Petroskoissa ilmoitettiin tähän malliin:
”— Päätös perinnemuotoisen Kuolemattoman rykmentin peruttamisesta tuntui vaikealta, mutta tempaus on peruttu ensisijaisesti
turvallisuussyistä, Petroskoin varakaupunginjohtaja Natalja Karmazina kertoi Petroskoin kaupunginhallituksen istunnossa.
Petroskoin viranomaiset korostavat, että on muita tapoja osallistua Kuolematon rykmentti -tempaukseen.
— Petroskoilaiset voivat laittaa omien veteraaniensa kuvia sosiaalisiin medioihin, asettaa ne ikkunoihin tai henkilöautoihin, Petroskoin
kaupunginjohtaja Vladimir Ljubarski kirjoitti VKontakte-tilillään. ”
Turvallisuussyyt. Hmm, ylhäällä pelätään, että avoimet julkiset juhlat ja marssit imevät protesteja ja vastamarsseja? Suoraan ei ainakaan vedottu kevätkoronan tihentyneisiin esiintymiin. Joten ensimmäinen vaihtoehto jää leijumaan oletuksena..?
Ilmoita asiaton viesti
ptz.govorit kertoi tänään 5.5.:
”Kremliin tehdyn lennokki-iskun jälkeen niiden venäläisten alueiden määrä, joilla tänä vuonna päätettiin luopua perinteisistä sotilasparaateista voitonpäivänä, on kasvanut kaksinumeroiseksi, Kommersant raportoi. Turvallisuussyistä paraatit peruutettiin lähes kaikilla Keski-liittovaltion alueilla Moskovan etelä- ja lounaispuolella sekä joillakin muilla – Pihkovan, Saratovin ja Tjumenin alueilla.
Viranomaiset eivät aio luopua pääkaupungin pääjuhlasta. Suunnitelman mukaan myös presidentti Vladimir Putinin puhe pidetään, hänen lehdistösihteerinsä Dmitri Peskov sanoi.
”Säännöllistä paraatia valmistellaan… Presidentti puhuu, kuten yleensä tapahtuu”, Dmitri Peskov sanoi torstaina kommentoidessaan Kremlin suunnitelmia järjestää paraati Punaisella torilla 9. toukokuuta.
Toukokuun 3. yönä tehtiin ”yritys” iskeä Kremlin senaatin palatsin rakennukseen dronejen avulla. Virallisten tietojen mukaan uhreja, uhreja ja tuhoa ei ollut. Hyökkäyksen jälkeisenä päivänä useiden Venäjän federaation muodostavien yksiköiden johtajat ilmoittivat, että ilmeisistä syistä niiden alueilla ei järjestetä paraateja.
Kommersant-julkaisun laskelmien mukaan ennen lomaviikonlopun alkua paraatien täydellisestä peruuttamisesta ilmoitettiin jo 14 aiheessa.
Paraatteja järjestetään useilla alueilla, mutta ei kaikkialla. Esimerkiksi Krasnodarin alueella – vain Novorossiyskin sankarikaupungissa ja Kubanin pääkaupungissa se ei ole. Kaliningradin alueella paraati pidetään päinvastoin alueellisessa keskuksessa, kun taas Gusevin kaupungissa, jossa sijaitsee Itämeren laivaston armeijakunnan päämaja, paraati on peruutettu.
Stavropolin alueella tulevien juhlien harjoitukset on pidetty jo kahdesti Stavropolissa ja Pyatigorskissa, kun taas Nevinnomyskissa kaikki juhlatapahtumat, mukaan lukien paraati, on peruttu turvallisuussyistä. Paraati on suunniteltu myös Dagestanin Kaspiyskissa ja vain ralli Makhachkalassa.”
Siis jotain kuhinaa on päällä. Onko ”kintaalla” että Moskovan marssi peruttaisiin turvallisuustekijöiden nojalla?
Prigozinin aamuinen raivokohtaus kai oli sekin jokin ”avainteko”, haukkui puolustusministeri Shoigun ja kenttäpäällikkö Gersimovin kansanomaisesti sanottuna ”persiisiin”, seurauksella että…? Tyhjentää Bahmutin…
Ilmoita asiaton viesti