Tappio #venäjänhyökkäys #ukrainansota

Venäjän tappion väistämättömyys on toiveajattelua.

Naivia, sanovat monet.

[En edes yritä arvioida sitä, miten taistelut jatkuvat tai mitkä ovat mahdollisuudet rauhaan.]

Yksi venäläinen tarkkailija sanoo, että Venäjä voisi väittää sodassa päästyn toivottuun tulokseen: Ukraina on riisuttu aseista. Sotaa käydään muualta saaduilla aseilla.

Natseja jäänee Ukrainaan sen verran mitä heitä on Venäjälläkin.

Palkkasotilasryhmittymä Wagnerin isäntä Jevgeni Prigožin valvoo ruumiiden kuljetusta

Kysymys ”uusista alueista” ratkeaa kuin itsestään, kun heikkenevän alueellisen suurvallan resurssit ehtyvät. Puskureistaan Venäjä pitää reunoillaan kiinni loppuun asti.

”Voittoa tärkeämpää on se, ettei häviä.”

Jabloko-puolueen vahvan miehen Grigory Javlinskin lausuma on realistinen, mutta myös varoitus: Venäjän diktaattori käyttää ydinaseitaan.

Ydinasepelote toimii. Venäjän valmius – kaikkien – aseiden käyttämiseen on ilmeinen.


Grigori Javlinski

Esimerkkinä poliitikko muistuttaa ratkaisusta, jonka mukaisesti Kremlissä hyväksyttiin päätös kaasuttaa kuoliaaksi Nord Ost -musikaalia seuraamassa ollut yleisö vuonna 2002.

Sodan jälkeen Venäjälle jää putinismi. Stalinismista ei ole päästy eroon vieläkään.

Putinistien lyömiseen tarvitaan poliittista tahtoa, jota maasta ei löydy, eikä ulkopuolinen painostuskaan johda tulokseen.
Ainakaan nopeasti.

Neuvostoliittoa ei saatu demokratisoitua.

Imperialistisista tavoitteista puhutaan edelleen, vaikka 2020-luvulla painitaan toisten ongelmien kanssa. Kuten filosofit arvioivat, ei keskusvaltaa vastaan kääntyminen poista monikansallisen Venäjän ongelmia.


Lenin kuolemasta kulunut 99 vuottaLeninismi ja kansojen oikeus päättää asioistaan oli tuloksiltaan yhtä kehno kuin Boris Jeltsinin kehotus alueille ottaa itselleen valtaa niin paljon kuin nämä jaksavat kantaa.

Ei tarvittu kuin mies ja komentoketju, joka oli valmis käyttämään omia vastaan koko väkivaltakoneistoa.

Kaikki ovat hulluja.

Pelastajia voivat olla poliitikot, joilla riittää ymmärrystä enemmän kuin ahneilla ihmisillä.

jarmokoponen
Helsinki

Jarmo Koponen on toimittaja. Puheenvuoroissa painottuu Venäjä. Intohimona naapurimaan kehityksen perkuu. Yli 40 vuotta sitten opiskelijana alkanut tutustuminen jatkuu. 1990-luku vierähti Moskovassa lehdistöneuvoksena ja Pietarissakin YLEn kirjeenvaihtajana. Venäjä ja sananvapausasiat kiinnostavat erityisesti Toimittajat ilman rajoja järjestön Suomen osaston sihteerinä ja Barents Pressin hallituksen jäsenenä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu