Onko keskustan kello pysähtynyt ?

Elääkö keskusta tässä ajassa? Tarkemmin sanottuna, tahtooko elää?
Kun synnyin, joka kolmas työihminen sai elantonsa maa-ja metsätaloudessa.Nyt osuus on reilu 3 %. Puolueen huomio on edelleen keskittynyt näihin kysymyksiin.

Tänään vihreä vyöry, joka tunkee ihmisen lautaselle ja syyllistää maatalouttamme, selittää sitä, mutta Alkion ajatuksista löytyy osviittaa paljoon muuhunkin. Kukaan keskustan kaupunkilaiskannattaja ei väheksy kotimaisen elintarviketuotannon tärkeyttä. Kuvio ketjun tulojen jakaantumisesta ja tuottajan osasta on käsittämätön ja näköjään mahdoton korjata.

Kävin Etelä-Pohjanmaan piirin kokouksessa ja kuuntelin yleisön kysymyksiä. Vanhat isännät olivat huolissaan vanhoista aiheista. Minua kiinnostaa, mitä piiri ja uusi pj. aikovat tehdä maakunnan ja Sjoen suhteille. Vaalipiirin n. 50 000sta keskustaäänestä joka viides annettiin Seinäjoella, jossa ryhmä on valtuuston suurin. Kehitys on ollut määrätietoisen työn tulosta ja saanut maalta muuttaneet luottamaan kotoiseen aatteeseen, myös katuvalojen piirissä. Kannatuksessa oli kuitenkin selvää laskua.

Tänään E-P:n kunnat kuihtuvat kukin omassa kuplassaan ja jurnuttavat maakunnan keskukselle. Puheissa sitä tuetaan pontevasti, mutta käytännöt ovat usein muuta. Joku sh-piirin äänimäärän tarkistus on yksi esimerkki.

Kun keskusta sanoo olevansa maaseudun asialla, unohtuu usein, että koko Suomi Parkanosta ylöspäin on samaa maaseutua. Palkansaajat ja taajamat näkyvät puheissa, mutta tekoja odotetaan lisää. Kun liberaaleista tehtiin kirosana, hukattiin mahdollisuus vakiintua yleispuolueeksi. LIberaalien kadotessa kartalta sen ääniä siirtyi paljon keskustaan. Tänään ne ovat liikkeessä.

Lakeudella reviiriajattelu on heikkous. Nurkkakuntaisuus ei enää riitä, koska nurkat tyhjenevät. Rohkenen olettaa, että asetelma ei ole vieras muuallakaan.

Linja ja yhteistyö pitää löytyä, sillä hätäinen reagointi politiikan kummaltakin reunalta tulevia provokaatioita vastaan ei riitä kannatuksen kasvuun, vielä vähemmän tyhjenevän maaseudun ja keskuskaupunkien välinen kyräily.

JarmoLintala

Erityisopettaja emeritus.Keskustaan kallellaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu