Masennus-lääke ei auta terapiatta
Keskiviikkona 6.2 uutisoitiin Helsingin yliopiston neurotieteen tutkimuskeskuksen professori Eero Castrénin lausunnosta, jossa tämä toteaa masennuslääkkeiden käytön olevan väärää.
Hoitoon pitäisi aina yhdistää terapia, sillä pelkkä masennuslääke ei auta. Se kyllä palauttaa aivot muovattavaan tilaan, mutta terapialla pitäisi osoittaa oikeat ”kytkennät”.
Tämä on ollut pitkään jo tiedossa meillä masennuslääkkeen käyttäjillä, mutta tätä ei ole rohjettu sanoa ääneen. Itse olen käyttänyt 9 masennuslääkettä 17 vuoden aikana, tuloksetta. Nyt olen lopettanut lääkkeet. Kelan korvaamia masennuslääkkeitä käytti vuonna 2011 yli 430 000 henkilöä.
Vihdoinkin olisi panostettava inhimillisiin terapiahoitoihin ja lisättävä mielenterveystoimistojen resursseja sekä Kelan korvaamia terapioita.
Sama kirjoitus Keskisuomalaisessa http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/masennus-laake-ei-aut…
Kotisivut http://www.elisanet.fi/jarmo.nahkamaki/
Kyllä se jo meidän yläasteen terveydtiedon kirjassa sanottiin, että masennuslääkkeet yksin eivät riitä ja niiden kanssa käytetään aina terapiaa. Mukamas.
Ilmoita asiaton viesti
Käytäntö valitettavasti on se, että lääkärin vastaanotolta lähdetään masennuslääkeresepti mukana ja eikä ole tietoakaan terapiasta.
Ilmoita asiaton viesti
Tornion Keroputaan malli lähtee siitä, että hoitoon pääsee heti, ilman lähetteitä. Ja ihmissuhde jatkuu ja pysyy. Hoitajat tulevat vaikka kotiin katsomaan että vuorovaikutus ihmisen elinympäristössä toimii.
Tämä ei tule yhtään kalliimmaksi kuin mikään muukaan hoitojärjestely. Ihmiset vain paranevat nopeammin.
Voisitko sinä, Jarmo Nahkamäki, puhua omassa puolueessasi siitä miten mielenterveystapausten hoito voidaan järjestää?
Ihmisiä pitää kohdella ihmisinä eikä vain resepti kouraan.
Keroputaan menetelmiä käydään ihmettelemässä ympäri maailmaa. Miksi se ei voisi olla Suomessa yleinen käytäntö?
Tästä oli juttu Hesarissa viime joulukuussa. Löydät sen jutun varmasti jotenkin jostakin.
Ilmoita asiaton viesti
Ihmeellistä hoidossa on se, että siinä ei ole mitään ihmeellistä!! ja tässä linkki avattuna:
”Torniossa mielenterveyshoito toimii
Sanna sanoo, että hän olisi kuollut ilman Keroputaan sairaalaa. Se on pieni psykiatrinen sairaala, joka on antanut nimen maailmankuululle psykiatrian hoitomallille. Ihmeellistä hoidossa on se, että siinä ei ole mitään ihmeellistä.
16.12.2012 8
Anna-Sofia Berner
Helsingin Sanomat
Torniossa on puhelinnumero, johon saa soittaa milloin vain. Siihen vastaa hoitaja, joka ei koskaan sano, että soititte väärään aikaan. Hoitaja kuuntelee, mitä asiaa soittajalla on, vaikka asia olisi se, että soittaja ei oikein saa tänä yönä unta.
Numero on Keroputaan sairaalan päivystävän sairaanhoitajan.
Sairaala on antanut nimen psykiatriselle hoitomuodolle, jota kutsutaan Keroputaan malliksi. Sitä tullaan Tornioon ihmettelemään ympäri maailmaa.
Tieteellisissä julkaisuissa malli tunnetaan nimellä avoimen dialogin hoitomalli. Kuulostaa hienolta, mutta siinä on kyse yksinkertaisista asioista.
Ensinnäkin, hoitoa saa heti. Lähetteitä ei tarvita.
Toiseksi, hoitoon osallistuvat myös sairastuneen läheiset. Hoitokokouksissa voi olla kymmenenkin ihmistä: anopista sosiaalityöntekijään. Niin kaikki tietävät, missä mennään.
Kolmanneksi, hoidossa tärkeintä on puhuminen. Lääkärit ja hoitajat eivät sanele, vaan kaikessa pyritään tasa-arvoiseen keskusteluun.
Tämä kaikki yhdessä tekee Keroputaan hoidosta vallankumouksellista. Sitä pidetään yhtä mullistavana kuin siirtymistä laitoshoidosta avohoitoon parikymmentä vuotta sitten. Tai oikeastaan seuraavana askeleena avohoidon jälkeen. 1990-luvun laman vuoksi sairaalat suljettiin, mutta avohoito jäi retuperälle. Torniossa sekin toimii.
Malli herättää myös intohimoja, koska sen taustalla on yksi psykiatrian suurimmista arvoituksista: se, mistä mielenterveysongelmat johtuvat.
Keroputaalla ajatellaan, että mielen ongelmat ovat ennen kaikkea sosiaalisia ongelmia.
”Mielenterveysongelmat on vuorovaikutusongelmia. Ne ovat enempi ihmisten välissä kuin ihmisten sisällä”, hoitomallia alusta asti kehittänyt psykologi Markku Sutela sanoo.
Tällä humanistisella ajattelulla on ainakin sata vuotta vanha historia. Välillä kuitenkin heräsi toivo siitä, että uusi aivotutkimus selittäisi mielen sairaudet. Ja sitten voitaisiin kehittää lääkkeitä, jotka parantavat ne sairaudet. Nyt on huomattu, että lääkkeet voivat viedä oireita, mutta eivät välttämättä paranna.
Keroputaan maine perustuu erityisesti 1990-luvulla tehtyihin psykoositutkimuksiin. Kahden vuoden seurannan jälkeen 82 prosentilla Tornion alueen potilaista ei ollut lainkaan oireita tai oireet olivat lieviä. Muualla Suomessa luku oli 50 prosenttia. Keroputaalla hoidetuista 23 prosenttia oli sairauseläkkeellä – muualla 57 prosenttia. Torniossa vain 24 prosenttia oli sairastunut psykoosiin uudestaan kahden vuoden aikana, vertailualueella 71 prosenttia.
Ehkä hämmästyttävin tulos oli, että Tornion seudulla 35 prosenttia psykoosipotilaista sai neuroleptilääkitystä. Muualla lääkkeitä söi 100 prosenttia.
Tutkimuksia on kritisoitu siitä, että niitä ei tehty laboratorio-oloissa eikä satunnaiselle ryhmälle. Keroputaan mallin yksi kehittäjä, professori Jaakko Seikkula Jyväskylän yliopistosta, ei niele kritiikkiä.
”Satunnaiskokeita arvostetaan akateemisesti, mutta on todettu, että 20 prosenttia niiden vaikutuksista häviää hoitotyön arjessa. Meidän tutkimukset on tehty osana sitä käytännön työtä, jolloin vaikutus ei häviä mihinkään.”
Koska hoitoon pääsee nopeasti, mielenterveysongelmat pääsevät seudulla harvoin kehittymään psykoosiksi asti. Ja jos psykoosi puhkeaa, se enää harvoin kroonistuu skitsofreniaksi.
Myös nuorten syömishäiriöt ovat käytännössä kadonneet alueelta. Ongelmat eivät ehdi kehittyä anoreksiaksi tai bulimiaksi, kun niihin puututaan ajoissa.
Keroputaan hoitomalli ulottuu Länsi-Pohjassa kaikkeen mielenterveystyöhön unettomuudesta psykoosiin. Sekin tekee siitä mullistavan.
Hoitajien kahvihuoneen pöydällä on lääkeyhtiön tarjoamaa pullaa. Sen ääressä istuvat Mario Domen ja Han Deibert Hollannista. Domen on psykiatri ja Deibert psykiatrinen sairaanhoitaja. He ovat viikon ajan tutustumassa Keroputaan hoitomalliin ja ovat siitä innoissaan. Heidän mielestään Tornion seutu on yksi harvoista järjen linnakkeista eurooppalaisessa psykiatriassa.
”Tästä paikasta tuli heti sellainen olo, että tänne ihmiset tulevat paranemaan, eivät sairastamaan”, Domen sanoo.
Domenin ja Deibertin kotimaassa psykiatrinen hoito tarkoittaa sitä, että potilaalle määrätään pilleri. Näin lääkäri voi kokea tehneensä asialle jotain.
”Jos joku hermostuu, hän saa pillerin. Kukaan ei kysy, miksi hän hermostui”, Domen tiivistää.
Lääkkeissä tiivistyy psykiatrian jakolinja biologiseen ja humanistiseen lähestymistapaan.
”Ihmiset, jotka puolustavat biologista näkökulmaa, ajattelevat tekevänsä parhaansa. He haluavat auttaa ihmisiä, ja niin haluamme mekin”, sairaanhoitaja Mia Kurtti sanoo. ”Mutta ei meidän tarvitsisi väitellä, jos kysyisimme ihmisiltä ja perheiltä, mikä heitä auttaa.”
Keropudas ei suinkaan ole lääkkeetön hoitopaikka. Ylilääkäri Birgitta Alakare kertoo, että lääketilastoissa ei juuri näy eroa muuhun maahan. Masennuslääkkeitä tosin määrätään täällä vähemmän kuin etelässä.
Alakareen mielestä suurin ero on siinä, miten lääkkeet määrätään.
”Yritän aina olla määräämättä masennuslääkettä tai psykoosilääkettä ensimmäisessä tapaamisessa. Ensin pitää antaa aikaa ja kuunnella, mistä on kyse.”
Vaikuttaa siltä, että täällä lääkkeisiin liittyy harvinaisen vähän intohimoja. Niitä käytetään, kun niitä tarvitaan.
Psykiatriset sairaanhoitajat Sari Soini ja Eeva-Maria Mentilä soittavat päihdekatkaisukeskus Hjelpin ovikelloa. He ovat ajaneet Torniosta tänne Kemiin tapaamaan asiakastaan. Paikalla on kaksi Hjelpin työntekijää, sairaanhoitajat, asiakas Sanna ja hänen kaverinsa Tiia.
”Mie tavottelen raitista, uutta elämää”, Sanna sanoo.
”Minkälaista tukea sie tarviit siihen”, Soini kysyy.
”Tarviinhan mää siinä tietenkin tukea. Tiedän, että Tiia jaksaa kattella mua. Tiian kanssa joskus siivoillaan mun kämppää ja näin.”
”Mutta siihen raittiina pysymiseen?”
”Te tiiätte, että mulla on vahva luonne, jos mä jotakin oikeesti päätän. Oon sen nyt päättänyt, että loppuu tää paskan jauhaminen ja itsensä tuhoaminen sisältä päin.”
”Tarviitko siihen ammattilaisten tukea? Lähinnä tarkoitan A-klinikkaa?”
”Klinikka on tärkee, mutta mä pyydän kauniisti, että tekin tukisitte mua. Varsinkin sä Sari, kun sä oot kattonu mua niin monta vuotta.”
Sanna on esimerkki siitä, että Keroputaalla arvostetaan hoidon jatkuvuutta. Hoitohenkilökunta ei vaihdu, kun ihminen siirtyy sairaalasta avohoitoon.
Sanna on ollut hoitosuhteessa Keroputaaseen kahdeksan vuotta. Ensin hän oli laitoshoidossa, koska oli vaaraksi itselleen ja muille. Sairaalassa viiltely ja harhat saatiin loppumaan. Kun hän pääsi vuonna 2008 pois, hoito on ollut enimmäkseen avohoitoa.
Itse hän on sitä mieltä, että ilman Keropudasta hän ei olisi elossa.
Keski-ikäinen nainen saapuu Tornion taidemuseon kahvilaan. Hänen lapsellaan oli teini-iässä mielenterveysongelmia. Äiti ei halua nimeään lehteen, koska suojelee lastaan.
”Tämä on menestyjien yhteiskunta. Kaikki peikot halutaan piiloon, vaikka kuka tahansa voi sairastua.”
Naisen lapsi alkoi oireilla 15-vuotiaana. Äiti etsi puhelinluettelosta nuorisopsykiatrian numeron.
”Juttelin terapeutin kanssa, ja saatiin aika seuraavalle päivälle.”
Aluksi tapaamisia oli kaksi kertaa viikossa. Niissä oli paikalla kahdesta kolmeen terapeuttia, vanhemmat ja nuori. Kerran terapeutit kävivät myös perheen kotona. Äidistä oli itsestään selvää, että vanhemmat olivat mukana.
”Koin kauhean positiivisena, että sai olla mukana. Itelläkin oli hätä ja hirveä syyllisyys.”
Hoito kesti lopulta neljä vuotta ja oli koko ajan maksutonta. Kaikista ratkaisuista keskusteltiin yhdessä. Hoitajat pysyivät koko ajan samoina. Lääkitystä käytettiin vain vähän.
”Puhumallahan asiat selviää. Ihminen on sosiaalinen eläin, jonka täytyy saada tulla kuulluksi”, äiti sanoo.
Nuori ei saanut missään vaiheessa diagnoosia. Torniossa vältetään ihmisten määrittelyä pelkän sairauden kautta. Vielä 1980-luvulla hoitajat saattoivat keskenään puhua ”siitä skitsofreniapotilaasta”. Nyt he käyttävät nimiä.
”Diagnoosin saaminen olisi ollut kauheaa. Nyt nuori ei joudu elämään minkään leiman kanssa”, äiti sanoo.
Hoitohenkilökunta ei juuri käytä psykologisia testejä tai kliinisiä haastatteluita. Täällä ollaan sitä mieltä, että ihmisestä saadaan ihan yhtä paljon tietoa vain puhumalla hänen kanssaan.
Kahvit taidemuseossa on juotu. Naisen lapsi on Etelä-Suomessa. Hän opiskelee ja on täysin kunnossa.
”Olen kiittänyt siitä, että me asutaan tällä alueella. Ei tarvitse mennä kuin Ouluun, niin se ei toimikaan näin.”
Niin. Keroputaan mallia on kehitetty yli kaksikymmentä vuotta. Miksi se ei ole levinnyt laajemmalle?
Keroputaalla uskotaan, että monet heidän periaatteistaan jaetaan laajasti. ”Mutta monesti sanotaan, että se on mahdotonta. Että resurssit eivät riitä”, Birgitta Alakare sanoo. Hänestä ainakin psykoosista kärsiviä potilaita on niin vähän, että heidät voitaisiin kaikki hoitaa nopeasti. Ongelma on, että hoito on monen kynnyksen takana.
”Lähetteillä yritetään hallita potilasmäärää, mutta usein se vain hidastaa hoidon alkamista”, Alakare sanoo.
Tutkimuksen mukaan Keroputaan malli ei kuitenkaan käy sen kalliimmaksi kuin muu psykiatrinen hoito. Sekä Keroputaalla että maailmalla on tehty tutkimusta, joka todistaa, että hoito tulee halvemmaksi ja on tehokkaampaa, jos sitä saa nopeasti. Silti tämän mukaan eletään harvassa paikassa.
”Vaikeasti sairastuneen ihmisen akuutti hoitoon pääsy toimii useimmissa paikoissa. Lievempien ongelmien kohdalla on vaikeuksia”, ylilääkäri Juha Moring Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta kertoo.
Siihen on monta syytä. Yksi iso ongelma on sama kuin muussakin terveydenhoidossa: kuilu perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä.
Potilaiden hoitoon pääsy riippuu usein siitä, missä päin maata he asuvat. Myös hoitotakuu on vienyt psykiatrialta resursseja. On helppo määritellä, miten kauan lonkkaleikkausta saa odottaa. Mutta kuinka kauan pitää olla nukkumatta ennen kuin pääsee lääkäriin?
Kaikki ei ole kiinni vain resursseista. Professori Jaakko Seikkula arvelee, että malli ei ole levinnyt, koska se haastaa vallitsevan hoitokäsityksen.
”Myös tutkimustulokset ovat liian erilaisia kuin muut. Ne ovat liian kaukana lääkärien arjesta, joten ne torjutaan.”
Birgitta Alakare ja Markku Sutela arvelevat, että suurin este on ammattilaisten asema ja odotukset omasta työstään. Hoitohenkilökunnan ja potilaiden välillä on usein kuilu.
”Me ajattelemme, että ihmiset ovat itse oman olemisensa asiantuntijoita”, Markku Sutela sanoo.
Perinteisesti lääkärin rooli on ollut toinen. Kun ihminen hakeutuu hoitoon, hänellä on tarve tietää, mikä on vikana. Ja helposti lääkäri kokee velvollisuudekseen vastata tähän toiveeseen.
Keroputaalla ajatellaan päinvastoin. Olennaista ei ole selvittää 20 minuutissa, mikä ihmistä vaivaa. Yksi mallin periaatteista on epävarmuuden sietäminen. Kaikkea ei heti nimetä ja mitata.
”Jos potilas jossain muualla kertoo kuulevansa ääniä, hänelle ehkä sanotaan, että sulla on psykoottisia oireita. Meillä se menee niin, että nojaudutaan eteenpäin ja pyydetään kertomaan lisää”, Markku Sutela sanoo.
Klassinen mielikuva potilaasta, joka makaa sohvalla ja puhuu monologia terapeutin nyökkäillessä, ei päde Torniossa. Täällä puhe on dialogia.
”Me pyritään tietoisesti pois suorasta vallankäytöstä”, Markku Sutela sanoo.
Vallankäytöllä on psykiatriassa pitkä ja synkkä historia. Se on yhä ainoa terveydenhoidon ala, jossa voidaan käyttää pakkoa. Syöpäpotilas voi marssia pois sairaalasta, jos haluaa. Keroputaan potilas ei välttämättä voi.
Monessa muussa paikassa yhtä vaikeaa voi olla edes päästä hoitoon.”
http://www.hs.fi/sunnuntai/Torniossa+mielenterveyshoito+toimii/a1355546346268?jako=9175701523529b6f62f0bc087b3d795e&fb_action_ids=4976907378704&fb_action_types=og.recommends&fb_source=timeline_og&action_object_map={%224976907378704%22%3A309119569187814}&action_type_map={%224976907378704%22%3A%22og.recommends%22}&action_ref_map
eli tuo linkki ei toimi, mullei ole sitä maksua hesariin maksettuna, kait johtuu siittä!
Ilmoita asiaton viesti
H.L.> ….hoidossa tärkeintä on puhuminen……
ooooooooo
Rehellinen puhe on lääke.
Ilmoita asiaton viesti
Keroputaan mallin filosofia näyttäisi olevan sukua jo edesmenneen psykiatri Martti Siiralan ajatuksille siitä, että mielen sairaudet ovat yhteisön sairauksia.
Kiitos jutusta!
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin sait, Hilkka, tuon idean avatuksi. Minä lähetin tämän paperiversiona Englantiin kun sielläkin on eräillä ihmisillä vaikeuksia itsensä kanssa.
Olisi kyllä hieno juttu, että Keroputaan mallista tulisi yleinen käytäntö.
Muutosvastarinta on hoitohenkilökunnan keskuudessa suurta. He sanovat, että sitä me tehdäänkin, vaikka eivät tee. He hoitavat vain oireita.
Kyllä tässä nyt pitäisi jonkin tahon herätä, ihmeellistä kun on se ettei ole mitään ihmeellistä.
Ilmoita asiaton viesti
Keroputaan mallin on kansainvälisestikin tunnettu (ja tunnustettu).
2011 lääketilastoista, joita Nahkamäki siteeraa, käy ilmi, että Lapissa käytetään masennuslääkkeitä vähemmän kuin maassa keskimäärin (suhteessa väestöön).
Mutta sieltä käy myös ilmi, että nukahtamislääkkeitä Keroputaan alueella käytetään enemmän kuin maassa keskimäärin.
Vahvojen psyykenlääkkeiden (neuroleptit, antipsykootit) kulutus Keroputaan alueella ei ole alle maan keskiarvon.
Rahassa mitattuna Keroputaan alueen menot tässä ryhmässä ylittävät maan keskiarvon.
Asioita sietää tutkia ja tutkittuun tietoon kannattaa perustaa.
Castrénin ”ulostuloa” on, myös Nahkamäen toimesta, siteerattu johdattelevasti ja uskon, että asiassa käynnistynyt keskustelu korjaa pahimmat väärinymmärrykset.
Masennuslääkkeitä käyttäneiden määrän Nahkamäki korjaa viimeinkin oikeaksi (aiemmin on käytetty lukua 800 000), merkittävä osa masennuslääkkeiden käytöstä ei kohdistu masennuksen hoitoon (kipu, ahdistuhäiriöt, tupakoinnin lopettaminen, uni jne).
Ilmoita asiaton viesti
”Castrénin ”ulostuloa” on, myös Nahkamäen toimesta, siteerattu johdattelevasti ”
Minulla on Uuden SUomen teksti edessäni enkä näe kirjoituksessani mitään johdattelevaa. Castren jopa sanoo, että masennuslääkkeitä käytetään VÄÄRIN!
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka masennuksesta on muutamatkin tekstit tullut luettua, niin jostain syystä tuo Keroputaa on jäänyt kyllä huomaamatta, tai sitten sitä ei vain pidetä esillä. Joka kyllä tuntuu olevan sääli, koska idea vaikuttaa olevan erinomainen.
Pähkäilin itsekin tätä aihetta kun luin uutisen täältä Usarista:
http://villekarppinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/132…
Ehkä tärkein huomio oli se, että masennuslääkkeet voivat vaikuttaa erittäin negatiivisestikin, mutta vastuuta on lähes mahdotonta antaa kenellekään, eikä kukaan sitä vapaaehtoisestikaan ole ottamassa. Hieman sääli että se pointti sivuutettiin ja keskustelu hieman ajautui ohi itse pääajatuksen.
Ilmoita asiaton viesti
Minä myönnän, että paha depis on paha sairaus, mutta siitä huolimatta jatkan puhumista itsehoidon puolesta ja ennenkaikkea ennakkohoidosta.
Koska en todella voi ymmärtää, että ihmiset joilla on taipumuksia masentua, eivät varaudu asiaan vielä silloin kun ovat voimissaan.
Masennushan on aika usein ”aaltoileva”. Silloin kun ollaan paremmassa kunnossa voi mieltään vahvistaa ja välttää alaspäin vieviä asioita.
Harva vain kuitenkaan tekee, sateella ei voi ja poudalla ei muista.
Joka itseään auttaa, sitä autetaan. Tavallaan on kaksiteräinen juttu masennuksen hyväksyminen taudiksi siinä kuin flunssakin.
Useimmat lievemmät sairaudethan ovat levähdyspaikkoja ihmisille, vähän vakavammat ovat pakopaikkoja. Flunssa ja depis kuuluvat nimenonomaan tähän ryhmään.
Nykyinen asenneilmastomme vain suosii, että joku parantaa. Siis lääkkeet ja lääkärit.
Harvat lääkkeet niin kuin lääkäritkään parantavat. Se on luonto, joka parantaa. Hyvä lääkäri saa potilaan uskomaan lääkkeisiin ja hoitoon ja uskohan parantaa.
Placebo vaikutus on puolet hoidosta. Oikeakin lääke menettää tehoaan epuskoisen potilaan kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Kai se kysymys onkin, että miten tuo itsehoito suoritetaan? On varsin yksilöllistä kenelle auttaa liikunta, kenelle huumeet ja kenelle on ylipäätään mahdollista ajatella aurinkoisesti ihan vain niin päättämällä.
Ja fysiologisesti masennuksen voi laskea flunssankin kaltaiseksi sairaudeksi sikäli että serotoniini- ja dopamiinitasot laskevat merkittävästi jos ihminen on masentunut ja näihin lääkkeillä yritetään vaikuttaa.
Periaatteessahan itsehoito toimii juurikin niin yksinkertaisesti, että tekee asioita joista nauttii – tällöin aivot erittävät näitä hormoneja. Käytännössä masennus ei kuitenkaan toimi tällä tavoin, vaan juurikin siten ettei ne asiat joista normaalisti saisi nautintoa tuotakaan enää mielihyvää syystä x.
Olen erittäin samaa mieltä placebo-vaikutuksen tärkeydestä ja vakaasti sitä mieltä, että ihmiset jotka ovat vastaanottavaisia vaikkapa tutkimuksille tyyliin ”D-vitamiini tekee sinusta iloisen” ja sitten he syövät D-vitamiinia ja tulevat iloiseksi sen takia että he olettavat siitä tulevan iloiseksi – ei siksi että jotakin merkityksellistä todella tapahtuisi elimistössä. Tämä tekee kyseenalaistajan elämän varmasti alttiimmaksi masennukselle.
Ilmoita asiaton viesti
Karppiselle, ruokavalio on ehkä helpoin ja tärkein keino, jota liian vähän käytetään itsehoidossa. Oikein ravittu ja hyväkuntoinen sairastaa vähemmän ja kuntoutuu nopeammin. Yksinkertaista.
Itselläni ei ole koskaan ollut mielialahäiriöitä ongelmaksi asti, mutta päänsärkyjä sitä ueammin. Ruokavaliolla olen saanut niitä vähenemään roimasti. Tärkeimpänä vehnän pois jääminen.
Ilmoita asiaton viesti
Sanon tietenkin yhden ihmisen, eli itseni otannalla.
15v sitten olin työn puolesta sellaisessa ristiaallokossa, että ensin, stressi, sitten unet vex.
Sain mielialalääkkeen Cipramil muistaakseni. Unettomuus paheni.
Nukahtamislääkkeillä kyllä nukahtaa ja herää yhtä väsyneenä kuin illalla.
Uni ei ole unta.
Joku vanhempi lääkäri kertoi mielialalääkkeiden vaikutavan uneen molempiin suuntiin. Määräsi Remeron’ia, jota otetaan illalla.
Kulkee nykyään monilla nimillä.
Kun otin neljänneksen määrätystä annoksesta, luomet alkoi loppasemaan 20 minuutin päästä ja heräsin levänneenä.
Tahtoo sanoa, että lienemme yksilöitä. Yks lääke palee toisella, toisen vie tolaltaan.
Puhumiseen en usko !
Ilmoita asiaton viesti
Pelkkään puhumiseen en usko minäkään, puhui sitten kuinka rehellisesti tai epärehellisesti tahansa. Puhe ei muuta aivokemioita.
Enkä ole vakuuttunut siitä, että muuttaisi terapiakaan, vaikka siinä on kyse jo enemmästä kuin puhumisesta – ainakin jos on osaava terapeutti. Masennuksessa kyse on välittäjäaineista aivoissa. Emme tarjoa puhumista tai terapiaa ihmiselle, jolla on kilpirauhasen toiminnan vajaus, mutta kummasti kun kyse on aivoissa vaikuttavista aineista niin sen pitäisi riittää.
Depressio ei läheskään aina ilmene mielialan muutoksena. Tai mieliala muuttuu vasta, kun somaattiset oireet vievät voimat. Yleisimpiä somaattisia oireita lienevät säryt ja kivut, huimaus, näköhäiriöt, kuulon herkistyminen ja paineen tunne päässä. Tunnen ihmisen, joka juoksi vähän väliä lääkärissä hakemassa antibiootteja poskiontelotulehdukseen (ja vastuuton lääkäri kirjoitti vaikka tulehdusta ei ollut). Kun hän vihdoin sai masennuslääkkeet muidenkin oireiden ilmaannuttua, ”poskiontelotulehdukset” katosivat.
Somaattisista oireista pääsee hetkeksi eroon alkoholilla. Itselääkintä on houkutteleva vaihtoehto. Valitettavasti kyseinen lääke romahduttaa niitä välittäjäaineita entisestään, joten kierre on monelle nopeasti valmis.
Muistetaan myös, että lääkkeiden ansiosta itsemurhien määrä on Suomessa vähentynyt merkittävästi.
En ole terapiavastainen mutta en siis myöskään usko siihen varauksetta. Vastaavasti en ole lääkevastainen, koska olen nähnyt niiden kirjaimellisesti pelastavan ihmishenkiä ja parantavan elämänlaatua. Se, että niitä kirjoitetaan esimerkiksi suruun, on sen sijaan epäkohta, johon pitää puuttua.
Terapiaan hakeutuvien kannattaa selvittää hyvin millä pätevyydellä terapeutti työtään tekee. Pelkkä terapeutti-nimike kun ei ole suojattu vaan siinä voi olla kaikenlaisia etuliitteitä, joilla ei ole mitään tekemistä psykoterapeutin pätevyyden kanssa. (Kela ei käsittääkseni edes korvaa muiden kuin pätevien terapeuttien antaman hoidon.)
Ilmoita asiaton viesti
10v sitten luin hesarin mielipiteistä lanttumaakarien jakautuneen kahtia, toisten mielestä sun pitää puhua, puhua, puhua. Toisten mielestä puhuminen ei aivokemiaa korjaa.
Synnytyksen jälkeinen masennus lienee rajuin esimerkki, lyö yli maailman vahvimman, eli äidin vaiston, koita tuota puhumalla.
Mainitsin nukahtamiseeni syödyn Remeronin. Kysyn vaan missä on ne vieroitusoireet, joiden piti ajaa hirmutekoihin.
No, taas yhden potilaan otanta.
Ilmoita asiaton viesti
Esimerkiksi lyhytterapioista HOT, hyväksymis- ja omaksumis terapia, perustuu siihen, että pyritään vaikuttamaan ajatuksiin. Siinä todetaan, että minulla on AJATUS, että olen masentunut, mutta MINÄ en ole masentunut. Aivan kuin kodin sisustusta voidaan muuttaa ts. huonekaluja ja värejä ja kuoseja niin ajatuksiakin voidaan valikoida. Terapia perustuu siis tiedostamiseen ja harjoitteluun siitä mitä ajatellaan.
Kyllä minä uskon terapian voimaan ja pidän esimerkiksi terveyskeskuspsykologin antamaa terapiaa pätevänä, kun vain ihmiskemiat muuten sopivat.
Ilmoita asiaton viesti
Ei SSRI-psyykelääke vaikkapa Cipramill = Prozac mitään hoida, koska elimellistä tai kemiallista muutosta ei ole alunperin ollutkaan. Muuta väittävät ovat puoskareita.
Kaikki tutkimukset ja todistelut rahoitetaan psyyykelääkeyhtiöden puolesta. Mutta elimellistä tai kemiallista muutostilaa mielialasairauksien osalta ei ole saatu pitävästi todistettua. Kyllähän tämänkin ”psyykelääketieteen” pitäisi perustua faktoihin, eikä olettamuksiin tai valheelliseen uskoon.
Kaikki mielialalääkkeet vain tainnuttavat, eli tekevät ihmisen tunteettomaksi pökkelöksi. Siinä huononee sitten terapiankin vaikutus, kun pitäisi jotain asioita pystyä tunnelämässään käsittelemään ja muuttaa elämänasenteitaan. Myös psykoterapia on huijausta. Rahastusta. Siinähän vain kuunnellaan potilasta ja myötäillään hänen virheellista maailmankuvaansa. Ja sitten lasku perään. Sitä on psykiatria.
Elämän ongelmista masennuksessakin on kysymys, masennus kun ei ole sairaus, eikä kemiallinen muutostila aivoissa. Se on luonnollinen reaktio elämän ristiriitaisiin tilanteisiin. Siitä on TEHTY sairaus, kaupallisia tarkoitusperiä varten.
Ikävää että ihmisiä kusetetaan noilla asioilla, ja jotkut vieläpä puolustavat tätä(kin) valhetta. Vai, Saatteko jotain palkkaa noista touhuista ?
Professori Szasz kertoo, mitä psykiatria on (Se on huijausta)
http://www.youtube.com/watch?v=zQegsqYhuZE
The DSM: Psychiatry’s Deadliest Scam (Myös mielialalääkkeet ovat huijausta)
http://www.youtube.com/watch?v=PcuhhJ1BaMk
Ilmoita asiaton viesti
Sinä puhut masennuksesta tunnetilana, minä puhun masennuksesta nimenomaan aivokemian häiriötilana. Kliinisesti masentunut ihminen ei läheskään aina koe olevansa masentunut. Itse asiassa moni ei tunne silloin yhtään mitään. He eivät liioin ole läheskään aina ristiriitatilanteessa, kokeneet surua tai menetyksiä tai muutenkaan tunne-elämässään järkkyneet.
Oletan, että kukaan lähipiiristäsi ei ole koskaan sairastunut masennukseen, etkä ole käynyt heitä katsomassa laitoshoidossa. Vain täydellisestä kokemattomuudesta kumpuaa noin käsittämätön kirjoitus.
Ilmoita asiaton viesti
”Elämän ongelmista masennuksessakin on kysymys, masennus kun ei ole sairaus, eikä kemiallinen muutostila aivoissa. Se on luonnollinen reaktio elämän ristiriitaisiin tilanteisiin. Siitä on TEHTY sairaus, kaupallisia tarkoitusperiä varten.”
Onko depressio sairaus vai ei, taitaa olla semanttinen kysymys. Mitä sairaudella tarkoitetaan?
Voi ajatella niinkin, että sairastuminen on terve reaktio sairaaseen tilanteeseen. Pääasia on kuitenkin se, että tilannetta korjataan. Medikalisaatio ei välttämättä ole ainoa eikä paras tapa.
Ilmoita asiaton viesti
Depressio on kliininen sairaus, jossa sairastuneen ihmisen aivokemia ei toimi niin kuin pitäisi. Lääkkeet voivat korjata serotoniinin ja dopamiinin tasoa, mutta itse sairautta ne eivät poista. Nämä fysiologiset tai neurologiset ongelmat ovat depression oireita, eivätkä syy.
Lääkehoito on oireiden hoitamista, se ei poista sairastumisen syytä. Puhumisella, tai pikemminkin kuuntelemisella, pyritään löytämään ne syyt, jotka sairastumisen aiheuttivat. Jos sairastunut ei tule ymmärretyksi tai hyväksytyksi omana itsenään siinä perhe- tai muussa yhteisössä jossa hän elää, ymmärrystä ja vuorovaikutusta pitää lisätä.
Drpression hoidossa on yleisesti lääketehtaiden markkinat eikä ihmisiä varsinaisesti hoideta. Psykiatrit ja terapeutit vaihtuvat koko ajan ja hoidettava on vain jonkin diagnoosin koodinumero. Erilaisten lääkkeiden yhteisvaikutuksesta ei kukaan kanna vastuuta.
Keroputaalla ei lätkäistä ensimmäiseksi diagnoosia ja sen mukaista lääkitystä, vaan otetaan selvää siitä miksi tämä ihminen on täällä.
Ilmoita asiaton viesti
Löysin tieteellisen selosteen ns. Keroputaan mallista Duodecumin sivuilta. Sen ovat kirjoittaneet:
JAAKKO SEIKKULA, PsT, dosentti
seikkula@psyka.jyu.fi
Jyväskylän yliopiston psykologian laitos
PL 35, 40014 Jyväskylä
ja
Universitetet i Tromsö,
Institutt för samfunnsmedisin
BIRGITTA ALAKARE, LL, ylilääkäri, tulosalueen johtaja
Länsipohjan sairaanhoitopiiri
Keroputaan sairaala
95410 Kiviranta
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/etusivu?p_p_…
Ilmoita asiaton viesti
Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan… kyseli Georg Ots aikoinaan ja sitä sopii kysyä nytkin, kun psyyken lääkkeistä puhutaan. Lääkkeet ovat kovaa kamaa ja kyllä ne vaikuttavat, mutta kuinka.
Yksilöerot ovat suuret. Toinen paranee, toinen tekee itsarin samoilla mömmöillä. Terapiatkin toimivat samansuuntaisesti. Oikea terapia, oikean terapeutin antamana, oikealla potilaalle on rautaa. Mutta aika harvoin kaikki kolme kohtaavat samaan aikaan.
”Oikea” pillerikin on pilleri, jonka ”oikea” lääkäri on osunut määräämään ”oikealle” potilaalle. Seuravalle potllaalle samoista pillereistä ei ole ollut hyötyä, joskus kyllä haittaa.
Ihmisen psyyke ei ole kone ja niin kuin Veikko Lavi lauloi, jokainen ihminen on laulun arvoinen.., niin jokainen ihminen on myös yksilöllisen hoidon ja avun arvoinen.
Ilmoita asiaton viesti
J. Nahkamäki, minä nyt ihan tarkoituksella provosoin seuraavassa.
Ihmiset käyttävät omahoitolääkityksessään tavattoman paljon kipu- ja tulehduslääkkeitä (Hota, Aspiriini, Burana – tyyliin, vaihtoehtovalmisteista puhumattakaan).
Lisäksi ihmiset vaativat tavattoman helposti ja innolla näin flunssa-aikana (kun rokotuksetkin jäivät narkolepsia-pelon takia ottamatta) antibioottikuureja yskiinsä, joita he kutsuvat ”keuhkoputken tulehdukseksi” (se on yskän ”hienompi nimi”).
googlettakaa ”Kirvessyrjän terveyskeskus 1 ja 2”
Jos ihmiset tietäisivät paremmin, mitä seurauksia (etuja ja haittoja) aivojen ja aivosolujen verkostojen joustavuudelle ja kimmoisuudelle näiden ”itseväärinkäytettyjen” ja -vaadittujen lääkkeiden käytöstä on, he saattaisivat ihan aiheesta hivenen pelästyä.
Sama tietenkin koskee kahvin, teen, jointtien, nukahtamislääkkeiden ja alkoholin käyttöä.
Neuroplastisiteetti ja -kimmoisuus ovat suorassa yhteydessä tulehduskipulääkkeisiin, virusinfektioihin ja vaikkapa ruoansulatuskanavan oman 2 000 g:n bakteerijoukon hyvinvointiin (jonka usein turha antibiootti liki tuhoaa viikoiksi).
Puhumattakaan alkoholin käytön yhteydessä syntyvästä asekaldehydi-tsunamista.
Tällaisessa tilanteessa arvostamani Castrénin yhden sanan ”väärin” nostaminen toimestanne tikun nokkaan ansaistsee tämän sivumerkintäni.
Ilmoita asiaton viesti
Väkivalta heijastaa ihmisten ilkeyttä
Ihmisen persoona alkaa kehittyä elämän alusta. Se miksi kunkin elämä muotoutuu, riippuu viime kädessä jokaisesta itsestään. On vain niin, että ympäristö vaikuttaa myönteisesti ja/tai kielteisesti pyrkimykseen kehittyä omaksi itsekseen. Ympäristön vaikutus on sitä merkittävämpi mitä pienempi ja siis kehittymättömämpi lapsi on. Ja voidaan perustella, että moni aikuiseksikaan katsottu ei ole immuuni henkisen ympäristön vaikutuksille.
Vanhemmat ja koti ovat lapsen läheinen ympäristö ensi alkuun. Kehitys alkaa äidin elimellisenä osana kohdussa 9 kk raskauden ajan. Siksi suhde äitiin on ainutkertainen. Seuraavana vuorovaikutukseen tulevat sukulaiset, naapurit, kaverit ja virallista yhteiskuntaa edustava koulu ja mahdollinen työpaikka.
Herkästi ja ehkä tarkoitushakuisesti siirrytään normaalista/terveestä lapsesta mielenterveys-teemaan vaikka mahdolliset mielenterveysongelmat näyttävät aiheutuvan juuri ympäristön ilkeydestä. Ja siitä todella on kysymys: Yhteiskunnan oireita osoittaa tehtyjen itsemurhien lukumäärä. Korkea lukumäärä ilmaisee numeerisesti ihmisten pahuutta ja ilkeyttä.
Kun itsemurhien lukumäärä 39/100.000 asukasta kohti (WHO) on lähes kaksinkertainen pohjoismaihin verraten, tarkoittaa se matematiikan kielellä, että ilkeys on yhteiskunnassamme 2 x yleisempää. Vertailun vuoksi elämän laatu ja inhimillisyys Välimeren maissa on Kreikassa 5,5 -kertainen, Italiassa 3 – ja Espanjassa 2,5 -kertainen.
Kun taloudellisesti menestyvässä Sveitsissä itsemurhia vuonna 2007 tehtiin 36,2/100.000, osoittaa se tässä katsannossa, että taloudellinen menestys ei ole sama kuin hyvä elämänlaatu. Edellisvuodesta kohonneet luvut koko Euroopassa osoittavat elämän koventuneen. Viro on ainoa positiivinen poikkeus, jossa kehityksen suunta näyttää myönteiseltä, vaikka itsemurhien lukumäärä onkin nyt vielä vain hieman alle Suomen tilaston.
Primitiivisestä, rakkaudettomasta yhteiskunnastamme puuttuu normaali inhimillisyys. Todistettu pahuus ja ilkeys on todellinen syy onnettomiin tapauksiin: Epätoivoinen tervekin nuori purkaa ahdistavaa tuskaansa. Painajaisen syvyydestä ja kunkin sietokyvystä riippuu se, millä asteella se kärjistyy hyökkäykseksi.
Inhimillisyyden aloite kuuluu jokaiselle vanhemmalle ja opettajalle, yleensä viisaammalle ja jokaiselle yhteiskunnan aikuiselle. On taitamatonta odottaa että esimerkiksi nuori tervehtisi ensin! Jokaisen, myös lapsen ja nuoren hyväksyminen todellisena, sinä mikä hän tarpeineen on, on inhimillisyyttä. Se on viisautta ja – rakkautta.
Seppo Mononen, Tutkija, ent. opettaja
/www.litorina.org/
/http://www.litorina.org/kehitysmaassa/ >Inhimillinen kehitys
/http://www.litorina.org/elinvoimasta/
Ilmoita asiaton viesti