Kirjaudu blogeihin

Tiedote

Seuraa Yhdysvaltain presidentinvaaleja – kaikki uutiset täällä!

Ensimmäisen polven maahanmuuttajalapsilla 61% on niin huono lukutaito etteivät he pärjää yhteiskunnassa

Tutkimuksen mukaan ensimmäisen polven maahanmuuttajalapsista 61 prosentilla on niin heikko lukutaito, etteivät he pärjää yhteiskunnassa.

Riikka Purran (ps.) mukaan yhteiskunnan pitää edellyttää ja vaatia kielitaitoa ja integroitumista sen sijaan, että yhteiskunta lisää maahanmuuttajataustaisten omien äidinkielten opetusta, tulkkausta, omankielisiä uutisia, kotouttamista ja ”yhä löysempiä vaatimuksia”.

Aiheesta kirjoittaa Hesari.

Tämähän on selvä etteivät he työllisty huonon lukutaitonsa takia.

Silti ollaan suureen ääneen vaatimassa lisää maahanmuuttajia huoltosuhteen pelastajaksi.

Pisatuloksetkin ovat romahtaneet.

Myös niin sanotuilla toisen polven maahanmuuttajilla lukutaito on selvästi heikompi kuin oppilailla, joilla ei ole maahanmuuttajataustaa. Ensimmäisistä 39 prosentilla lukutaito oli heikko, jälkimmäisistä 18 prosentilla.

”Segregaatio yleisellä tasolla on ongelma ja tietenkin koulushoppailu kärjistää sitä ongelmaa”, Adlercreutz sanoi.

Ministerin mukaan hallitus pyrkii puuttumaan tilanteeseen sillä, että äidinkielen opetusta tullaan ala-asteilla lisäämään kahdella tunnilla viikossa.

jarmonahkamaki
Perussuomalaiset Jyväskylä

Jyväskylän seudun Perussuomalaisten ex-puheenjohtaja. Kuljetusteknikko, jonka logistiikkainsinööri opinnot jäivät kesken. Työkokemusta monipuolisesti auto- ja kuljetusalalta. Harrastuksena autoilu, video- ja valokuvaus. Kotisivut: https://jarmo-nahkamaki.webnode.fi/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu

Kommentit (86)

Kommentoi

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kommentoida.
  1. Jari Rusanen
    Jari Rusanen #4227176

    Kouluissa, joissa on paljon maahanmuuttajia, pitää nyt ehdottomasti lisätä panostuksia noiden oppilaiden suomalaiseen yhteiskuntaan sopeuttamiseen. Suomettuminen ei tässä yhteydessä olisi lainkaan huono asia.

    Ilmoita asiaton viesti

      • jouni jämsä
        Jouni Jämsä #4227263
        Vastaus kommenttiin: #4227178

        Jos meillä on nyt suuri määrä oppilastasoa, jollaisesta kantaväestö olisi jäänyt aiemmin toistuvasti luokalle, niin se kertoo jotakin. Suomi tulee jakautumaan enemmän kuin koskaan, syntyy gettoja, suuria kuluja ja yleistä turvattomuutta.

        Sitä en oikein ymmärrä, että jotkin puolueet ja poliitikot ajavat voimakkaasti tätä suuntausta tai muuten on natsismia.

        Ilmoita asiaton viesti

        • JanneSalonen11
          Janne Salonen #4227267
          Vastaus kommenttiin: #4227263

          Itse en ymmärrä puoluetta jonka johtopäätös tilanteesta on, että kotouttamiseen ei pitäisi panna lisää resursseja tai että ”omankieliset uutiset” olisi jonkinlainen ongelma, kun tutkimusaikana sellaisia ei edes tarjottu.

          Lasten huono oppimistilanne ei ole persuille kuin lyömäase.

          Ilmoita asiaton viesti

          • rjaaskel
            Vastaus kommenttiin: #4227267

            ”Lasten huono oppimistilanne ei ole persuille kuin lyömäase.”
            Perussuomalaisella politiikalla tuo ”huono oppimistilanne” olisi paljon pienempi ongelma.

            Ilmoita asiaton viesti

            • JanneSalonen11
              Janne Salonen #4227276
              Vastaus kommenttiin: #4227275

              Ei kai kukaan sellaista ole väittänytkään?

              Persut ovat vuorostaan vallankahvassa ja tilanteessa, jossa asiaan voisi ainakin yrittää puuttua. Purran kommentista selviää, että ei puututa ainakaan tavalla, joka hyödyttäisi lapsia.

              Mitä huonommin maahanmuuttajataustaiset lapset pärjäävät, sen parempi persuille jotka käyttävät tilannetta hyväkseen oman rajat kiinni -politiikkansa perusteluna.

              Ilmoita asiaton viesti

              • jarmonahkamaki
                Jarmo Nahkamäki #4227301 Kirjoittaja
                Vastaus kommenttiin: #4227276

                ”Persut ovat vuorostaan vallankahvassa ja tilanteessa, jossa asiaan voisi ainakin yrittää puuttua. Purran kommentista selviää, että ei puututa ainakaan tavalla, joka hyödyttäisi lapsia.”

                Oman äidinkielen opiskelun lisääminen ei ole oikea lääke suomen oppimisessa eikä sitä tue somalin- ja arabiankieliset uutisetkaan.

                Ilmoita asiaton viesti

                • JanneSalonen11
                  Janne Salonen #4227303
                  Vastaus kommenttiin: #4227301

                  Oman äidinkielen hyvä hallinta on ihan fundamentteja vieraan kielen opiskelussa. Sen näkee myös suomalaisista, ne joita ei kielet kiinnosta ovat yleensä analfabeetteja kaikilla kielellä. Mukaan lukien oma äidinkielensä.

                  Ilmoita asiaton viesti

                  • Juha Hytönen
                    Juha Hytönen #4227544
                    Vastaus kommenttiin: #4227303

                    Ehdottomasti noinhan tuo on, minunkin kantasuomalaiset oppilaani ovat elävä todiste, huonoa suomea kirjoittavat eivät osaa kyllä englantia tai ruotsiakaan.

                    Tosin pitää muistaa se, että ensisijaisesti on pyrittävä siihen, että maahanmuuttaja oppii suomen tai ruotsin, ihan jo integroitumisen kautta.

                    Ilmoita asiaton viesti

                    • JanneSalonen11
                      Janne Salonen #4227545
                      Vastaus kommenttiin: #4227544

                      Ilman muuta siihen on pyrittävä. Kielen ja kulttuurin osaaminen, yleensä kulkevat käsi kädessä.

                      Sitä kutsutaan kotouttamiseksi, jonka resursseja vastaan mm. Purra puhuu.

                      Ilmoita asiaton viesti

                      • Kalle Veitola
                        Kalle Veitola #4228417
                        Vastaus kommenttiin: #4227545

                        Ei kaikki voi olla yhteiskunnan ja veronmaksajien vastuulla. Kotoutumisessa suurin vastuu pitäisi olla tänne tulijalla. Nyt on lähinnä kaikenlaisia oikeuksia, vähemmän omaa vastuuta ja velvoitteita. Tuo pitää muuttaa toisinpäin.

                        Ilmoita asiaton viesti

          • jouni jämsä
            Jouni Jämsä #4227277
            Vastaus kommenttiin: #4227267

            ”Lasten huono oppimistilanne ei ole persuille kuin lyömäase.”

            On se paljon muuta. Huono koulumenestys ja nykyinen (vihervas) malli, jossa koulutus on kaikki kaikessa, jolloin useammat nuoret eivät edes voi työllistyä – kuin ehkä pizzeriaan tai rikollisiksi. Mihinkään kun ei pääse enää töihin, jos ei ole koulutusta kyseiseen ammattiin, ja se johtaa väistämättä suurenevaan kahtiajakoon.

            Tätä kahtiajakoa lisää myös nykyinen kannustus heidän: uhriutua ja käyttää kaikessa rasismikorttia. Tämä kaikki johtaa ajan kanssa täälläkin sitten siihen, josta syystä he juuri ovat täällä.

            Ilmoita asiaton viesti

              • jouni jämsä
                Jouni Jämsä #4227319
                Vastaus kommenttiin: #4227304

                Nykyään vaaditaan yhä korkeampi koulutuspohja päästä työelämään ja se näkyy ja tuntuu. Suomi rakennettiin sotien jälkeen paljolti ilman koulutusta tai se koulutus saatiin siis työtä tekemällä. Nyt pääsee kaupan kassalle merkonomi ja tradenomi papereilla tai kuten kohdallasi yhteiskuntatieteiden maisteri myy metrilakuja. Miten tänne eri kulttuureista ja kielitaidottomat sitten ohittavat teidät?

                Ilmoita asiaton viesti

                • Juha Hytönen
                  Juha Hytönen #4227560
                  Vastaus kommenttiin: #4227319

                  Suomi tietenkin rakennettiin kansakoulupohjalta sotien jälkeen, mutta me emme elä enää samanlaisessa Suomessa ja sitä on turha haikailla.

                  Me tarvitsemme käsillään tekeviä työntekijöitä, mutta oikeasti ei nyt millaisia tahansa. Juttelin tuossa yhden autoliikkeen huoltopäällikön kanssa, sanoi, että melkoinen pula on asentajista ja kyllähän niitä amiskasta valmistuu, mutta suurin osa on ihan onnettomia. Pitäisi olla kielitaitoa ja monipuolista ymmärrystä muuttuvasta tekniikasta ja halukkuutta oppia uutta maahantuojan koulutuksissa. Sitä ei näillä nuorilla ole ja erityisesti kielitaito on monella puutteelinen.

                  Ilmoita asiaton viesti

                  • jouni jämsä
                    Jouni Jämsä #4227596
                    Vastaus kommenttiin: #4227560

                    Olet siis paljolti samaa mieltä. Koulutusta näet pidetään aivan liian tärkeänä ja pakollisena, vaikka sen käyneet eivät ole ammattilasia. Jos sinne autokorjaamoon palkataan kaveri peruskoulun jälkeen nk. oppipojaksi, hän on kolmen vuoden päästä täysammattilainen, kun verrokki pääsee ammattikoulusta 3v. päästä vasta harjoittelemaan, jos siihenkään.

                    Ongelma on nykyisin siinä, että ilman ammatillista koulutusta ei saa töitä ja se syrjäyttää. Ja kun yhä useampi ei kykene läpäisemään heille vaativia teoreetttisia ammattikoulutuksia ja kielikokeita. Näin ollen tälle lisääntyvälle väelle (siis myös kantasuomalaisille) jää usein eteen syrjäytyminen ja mahdollinen rikollinen elämä.

                    Mikään ei estä meitä tulevaisuudessa elämästä siinä mainitsemaasi ”samanlaisessa Suomessa”, jolloin työssä opittiin ja tullaan ammattilaiseksi. Tekemällä oppii parhaiten ja tulee parhaaksi, mutta ilman koulutusta kun ei nykyisin saa edes siivota.

                    Ilmoita asiaton viesti

                    • Juha Hytönen
                      Juha Hytönen #4227688
                      Vastaus kommenttiin: #4227596

                      En ole samaa mieltä, tiedän mahdollisesti ammatillisesta koulutuksesta enemmän kuin sinä. Nimittäin amiskassa on nykyisin varsin vähän koulun penkillä istumista ja paljon top-jaksoja eli työssä oppimista. Mutta kun sekään ei kaikkia motivoi, osa tulee toppiin milloin sattuu ja tekee mitä sattuu. Ei näistä tulee ammattilaisia eikä oppisopimus ole näille tyypeille sen parempi ratkaisu.

                      Tuttu on ollut työpaikkaohjaaja oppisopimusporukalle, aika karuja ovat olleet kokemukset
                      Toki todellisia tekijöitäkin löytyy, mutta siellä on sitten huoltajankin tuki törkeää.

                      Ilmoita asiaton viesti

                  • jouni jämsä
                    Jouni Jämsä #4227744
                    Vastaus kommenttiin: #4227560

                    No sanotaanko sitten niin, että olen samaa mieltä sen mainitsemasi autoliikkeen huoltopäällikön kanssa (”…kyllähän niitä amiskasta valmistuu, mutta suurin osa on ihan onnettomia.”), että liiaksi korostettu koulutus ei pelasta Suomea. – vaan ennemminkin syrjäyttää niitä nuoria.

                    Ilmoita asiaton viesti

          • Arvo Tammela
            Arvo Tammela #4227306
            Vastaus kommenttiin: #4227267

            Salonen, lainaan eilen kirjoittamiasi kommentteja hieman muunneltuna. Toivottavasti et pahoita herkkää mieltäsi. ” Jättäkää jumalauta ne maahanmuuttajanuoret rauhaan. On kusipäistä vetää nämä nuoret maahanmuuttajat politiikkaan mukaan ”.

            Ilmoita asiaton viesti

            • JanneSalonen11
              Janne Salonen #4227310
              Vastaus kommenttiin: #4227306

              Ei kovin nokkelaa mutta todettakoon, että minuakin sylettää kun persut tekevät politiikkaa huonosti pärjäävillä maahanmuuttajalapsilla.

              Ilmoita asiaton viesti

              • Arvo Tammela
                Arvo Tammela #4227323
                Vastaus kommenttiin: #4227310

                Ei kovin yllättävää, mutta totean ettei se yllättänyt minua koska olet jaksanut kirjoittaa persuista jo lukemattomia, vihamielisiä, kommentteja .
                Keskustapuolueen jäsenenä en voi sitä ymmärtää ja voin kirjoittaa vapaasti persuja puolustavia kommentteja koska suurin osa heistä joita syyllistät ovat sivistyneitä ja tolkun kansalaisia.

                Ilmoita asiaton viesti

                • jouni jämsä
                  Jouni Jämsä #4227334
                  Vastaus kommenttiin: #4227323

                  Ihmisillä on semmoinen taipumus, jos oma agenda horjuu, haetaan syyllisiä toisaalta. Hyvä esimerkki on tämä muiden puolueiden ja tahojen natsittelu, kun maahanmuutto-ongelmat paisuvat. Tai kun lääketieteessä on niin paljon tyytymättömyyttä, niin halutaan syyllistää ihmisten etsimiä vaihtoehtoja.

                  Ilmoita asiaton viesti

                  • JanneSalonen11
                    Janne Salonen #4227340
                    Vastaus kommenttiin: #4227334

                    ”Ihmisillä on semmoinen taipumus, jos oma agenda horjuu, haetaan syyllisiä toisaalta.”

                    Tuossahan se persujen ”maahanmuuttopolitiikka” on pähkinänkuoressa. Tai mikä tahansa vähemmistö käy syylliseksi.

                    Ilmoita asiaton viesti

                • Juha Hytönen
                  Juha Hytönen #4227549
                  Vastaus kommenttiin: #4227323

                  Tuota noin, minusta Salonen ei nyt ole mikään persuvihaaja, sellaisiakin täällä Puheenvuorossa on aivan riittävästi. Ja mikäli nyt oikein muistan, niin Salonen on kyllä toppuutellut innokkaimpia ”kaikki persut ovat natseja ja rasisteja”-kommentoijia.

                  Ja tosiaan, suurin osa persuista on ihan tolkun väkeä, vaikka mukaan mahtuu niitä öyhöttäjiäkin.

                  Ilmoita asiaton viesti

                  • JanneSalonen11
                    Janne Salonen #4227587
                    Vastaus kommenttiin: #4227549

                    ”…suurin osa persuista on ihan tolkun väkeä.”

                    Niin on, tunnen useita fiksuja perussuomalaisia ja mm. kunnanvaltuustossa olen ehkä eniten yhteydessä perussuomalaisen edustajan kanssa yhteistyön merkeissä. Fiksu ja humaani tyyppi ja olemme usein tukeneet toistemme esityksiä, asiasta riippuen.

                    Joillain persuilla on sellainen taipumus, että heitä kohtaan esitetty kritiikki leimataan joksikin periaatteelliseksi vihaksi, jolloin kritiikkiin ei kuulu edes vastata. Vihreillä on vähän sama strategia toisinaan. Mutta haluan uskoa, että juuri tämä puheenvuoro ei ole paikka jossa kummankaan puolueen terävimmät kynät keskustelisivat.

                    Jämsän mainitsemaa natsittelua pidin ääneen täydellisenä ylilyöntinä joskus hallituksen alkuaikoina.

                    Ja takaisin blogin aiheeseen, Purran reaktio maahanmuuttajalasten huonoihin koulutuloksiin oli kaikkea muuta kuin ongelmaratkaisukeskeinen, jos nyt kokisi ylipäätään asian ongelmana. Mitä jälkimmäistä epäilen.

                    Ilmoita asiaton viesti

          • Ukkram09
            Markku Laitinen #4227463
            Vastaus kommenttiin: #4227267

            ”Lasten huono oppimistilanne ei ole persuille kuin lyömäase.”

            Maahanmuuttajien huonot pisa tulokset pitäisi siis salata, eikä mitään toimenpiteitä tarvitse tehdä tulosten korjaamiseksi.

            Ilmoita asiaton viesti

              • Ukkram09
                Markku Laitinen #4227528
                Vastaus kommenttiin: #4227465

                No niin sanoit, mutta olisin mielelläni kuullut perustelut sille miksi maahanmuuttajien heikkoja pisa tuloksia ei tarvitsisi tuoda julkisuuteen ja tokihan sinulla on ne perustelut antaa?

                Ilmoita asiaton viesti

                    • Kommentti piilotettu
                      • Ukkram09
                        Markku Laitinen #4227575
                        Vastaus kommenttiin: #4227564

                        ”Onkohan taiteilijalla nyt ollut vähän turhan vahvat liuottimet käytössä?”

                        Mielenkiintoinen kommentti.

                        Mutta kun luin tässä blogissa olevat kommenttisi, niin huolestuin koska sekoilu mikä kommenteissasi näkyy saattaa johtua lääketieteellisistä ongelmista. Ehkä olisi syytä käydä lääkärissä tutkituttamassa korvien välinen alue.

                        Toki parta näyttää kovin harmaalta ja saattaahan se olla että se kupolin sisäpuoli on harmaantunut vielä enemmän?

                        Ilmoita asiaton viesti

  2. MauriLindgren
    Mauri Lindgren #4227208

    OECD maiden välisessä vertailussa kielen oppimisessa Suomi on häntäpäässä.

    Ilmoita asiaton viesti

    • jarmonahkamaki
      Jarmo Nahkamäki #4227212 Kirjoittaja
      Vastaus kommenttiin: #4227208

      ”Ajanhaaskauksena koulua piti sen sijaan 33 prosenttia ensimmäisen polven maahanmuuttajista, 29 prosenttia toisen polven maahanmuuttajista ja 24 prosenttia kantaväestöön kuuluneista oppilaista.”

      Jos motivaatio on tällä tasolla ei muuta voi odottaa. Leivän, kun joutuu hankkimaan itse pöytään niin se motivoi.

      Ilmoita asiaton viesti

      • Juha Hytönen
        Juha Hytönen #4227250
        Vastaus kommenttiin: #4227212

        Nuo luvut ovat karuja. Luultavasti kantaväestön suhteen prosenttiluku on todellisuudessa vielä suurempi. Erityisesti pojat pitävät koulua turhana.

        Ilmoita asiaton viesti

        • AnttiMikkonen1
          Antti Mikkonen #4227286
          Vastaus kommenttiin: #4227250

          Onko tuo välinpitämättömyyttä, vai turhautumista/näköalattomuutta? Jälkimmäiseen on helppoa puuttua, ensimmäiseen ei juurikaan.

          Ilmoita asiaton viesti

          • Juha Hytönen
            Juha Hytönen #4227566
            Vastaus kommenttiin: #4227286

            Aika monella lienee välinpitämättömyyttä ja osa imee asenteen kotoa, ikävä kyllä. Monesti olen kuullut jonkun sanovan, että iskä sanoi, ”ettei koulua mihinkään tarvitse tai veljellä meni koulu paskasti, mutta nyt se tienaa paremmin kuin sinä”. Tuokin voi pitää paikkaansa, mutta siihen, että pärjää nyt, on monesti ollut melkoinen via dolorosa takana eli keskeytyneitä opintoja, päihteitä, pikkurikollisuutta tms. Helpommin voisi elämässä pärjätä.

            Ilmoita asiaton viesti

            • jockerantanen
              Jocke Rantanen #4227916
              Vastaus kommenttiin: #4227566

              Uskoakseni isket asian ytimeen kouluhalukkuudessa tai -haluttomuudesta.
              Se lähtee kotoa, ensisijaisesti vanhemmista ja toissijaisesti muusta lähiympäristöstä.

              Ilmoita asiaton viesti

      • Airi Pulkkinen
        Airi Pulkkinen #4228327
        Vastaus kommenttiin: #4227212

        Reilu sata vuotta sitten Venäjältä tulleet tataarit kotoutuivat, koska oli pakko sopeutua elättääkseen itsensä. Ei jaettu ilmaisia rahoja ja vuosikausien kotouttamista. Työssä oppisi kielen parhaiten, mutta nykyään vaaditaan ammattikoulutusta. Sisäministerinä Kai Mykkänen 14.9.2018: ”Yksi viidestä saavuttaa kielitaidon jolla pääsee ammattikouluun.” Onko mikään tuosta muuttunut?

        Ilmoita asiaton viesti

  3. TuomoKokko
    Tuomo Kokko #4227235

    ”Silti ollaan suureen ääneen vaatimassa lisää maahanmuuttajia huoltosuhteen pelastajaksi.”

    – Sinäpä sen sanoit. Kuka petaa sänkysi v. 2050? Mikä on hänen suomentaitonsa, ja onko sillä merkitystä? Vai tuleeko vuodetta sijaamaan kukaan?

    Ilmoita asiaton viesti

    • Esko Karinen
      Esko Karinen #4227312
      Vastaus kommenttiin: #4227235

      Suuret ikäluokat ovat jo kadonneet vuonna 2050. Ollaan hankkimassa hoitajia vanhuksille joita ei siinä vaiheessa enää ole.

      Kysyn vaan onko suomalaisten nuorten haavekuva päästä hoitamaan vanhuksia. Mikä panee päättelemään että se olisi joidenkin toisten nuorten haave?

      Ilmoita asiaton viesti

      • JanneSalonen11
        Janne Salonen #4227593
        Vastaus kommenttiin: #4227312

        Viime vuonna suurin ikäluokka Suomessa oli vuonna 1963 syntyneet. Oletettavasti osa heistä, ja meistä vähän nuoremmistakin, ovat hoitajien tarpeessa vuonna 1950 2050.

        Aika harvan ammatti kaiketi kohtaa haavekuvan, vaan useimmat käyvät töissä koska ovat saaneet työpaikan henkensä pitimiksi ja jos eivät halua nuokkua kotona.

        Ilmoita asiaton viesti

  4. Markku Turpeinen

    Kas kummaa, näinkö on? Tähän saakka olemme kuulleet, että Suomen laskevat Pisa -tulokset ovat KORONAN syytä ja ongelmat maahanmuuttajalasten koulunkäynnissä – jota ei oikeasti ole – RASISMIN ja perussuomalaisen politiikan syytä.
    Kuinkahan vaikeaa RKP:läisellä opetusministerille on ollut myöntää, että maahanmuuttajalasten väitetyt ongelma ovat todellisia, eivät muukalaiskammoisten kuvitelmia.

    Ilmoita asiaton viesti

  5. usjussi

    Et sinäkään pärjäisi suomenkielisenä ummikkona ja maahanmuuttajana esim.edes Venäjällä, jossa on eri aakkoset, kieli ja kulttuuri.
    Suomen ongelma on poliittinen olla järjestämättä heidän omalla äidinkielellään perusopetus ja suomenkielen kirjoitus- ja puhetaito. Heillä itsellään on opetustaitoisia jo tänne muuttaneita.
    Heidän älynsä sivistysgeeninsä ovat vähintään samaa tasoa kuin meillä täällä.
    Ks. oppimistulokset englannin, ranskan, saksan, venäjänkielisissä kouluissa.
    Arabiankielinen olisi loistava ajatus. Sieltähän se matematiikka ja lukutaitokin on peräisin.
    Purra lukee ja puhuu vain politiikkansa kieltä.

    Ilmoita asiaton viesti

    • Esko Karinen
      Esko Karinen #4227318
      Vastaus kommenttiin: #4227247

      Olemmehan sen verran velkaa arabeille, että opetamme heidän jälkikasvuaan heidän omalla kielellään. Varmaan hekin opettaisivat meidän lapsiamme suomen kielellä jos niin kävisi että sattuisimme muuttamaan sinne (sarkasmia). Olemme velkaa arabeille mm. laskutaidosta ja hiekan keksimisestä (sarkasmia).

      Ilmoita asiaton viesti

    • Juha Hytönen
      Juha Hytönen #4227571
      Vastaus kommenttiin: #4227247

      Nyt on kyllä erikoinen ajatus. Miten järjestät arabiaksi, kurdiksi, venäjäksi, ukrainaksi tai somalin kielellä suomalaisen perusopetuksen? Kuka opettaa biologian, yhteiskuntaopin tai fysiikan monilla kielillä, kun koulussa saattaa olla oppilaita, joilla on kymmeniä eri äidinkieliä?

      Ilmoita asiaton viesti

      • TarjaKaltiomaa
        Vastaus kommenttiin: #4227571

        En malta olla puuttumatta keskusteluun siltä osin, että milloin on säädetty, että suomalaisissa peruskouluissa pitää opettaa muita kieliä kuin suomea ja ruotsia, jotka ovat maan viralliset kielet. Yleisiä ulkomaankieliä saksaa, englantia ja ranskaa sekä vanhoja kieliä mm. latinaa opetetaan nykyään ylemmillä koulutusasteilla. Venäjää valinnaisena kielenä lukiossa. Perheiden pitäisi voida yksityisesti opettaa omaa kieltään, mutta taustalla saattaa olla, että lasten vanhemmat eivät edes osaa kirjoittaa ja lukea omalla kielellään. Tästä seuraa mielestäni kansantaloudellinen järkevyys: painottuneesti opetetaan suomea vajaan kieliosaamisen perheiden lapsille.

        Ilmoita asiaton viesti

        • Airi Pulkkinen
          Airi Pulkkinen #4228332
          Vastaus kommenttiin: #4228044

          1.9.2024 Helsinki etsii wolofin ja lingalan kielen opettajia – pääkaupungin kouluissa opetetaan 50:tä eri äidinkieltä. Juttu netissä.

          Ilmoita asiaton viesti

          • TarjaKaltiomaa
            Tarja Kaltiomaa #4228336
            Vastaus kommenttiin: #4228332

            Ei taida perustua lakiin? Vilkaisin hakukoneelta, että virallisia kieliä suomea ja ruotsia opetetaan, sekä myös saamea, mutta vieraista kielistä yleisiä. Mielestäni on tärkeää, että maahan muuttajat oppivat suomea ja heidän kotikieltään tarvittaessa ja perheen resurssien mukaan opettaa perhe. Kummallista, että Suomi olisi sitoutunut opettamaan ikään kuin yksityisesti jokaisen oman maan kieltä. Eikö tämä hajauta liikaa oppilaan mielenkiintoa oppia lukemaan suomeksi?

            Ilmoita asiaton viesti

  6. rjaaskel

    Вивчайте фінську.
    تعلم اللغة الفنلندية.

    Eräs ongelma saattaa olla se, kun maahanmuuttajan äidinkieli kirjoitetaan eri aakkostolla kuin meillä käytössä olevilla latinalaisilla aakkosilla. Tämä ongelma koskee ainakin kyrillisten ja arabialaisten aakkosten alueilta muuttaneita. Tällöin juuri lukemaan oppinut joutuisikin opettelemaan uudet aakkoset, mikä arvattavasti olisi vaikeampaa. Tai kaksia aakkosia samaan aikaan.

    Jos kehitystä ei saada Suomessa käännettyä, kehtitysmaista muuttaneet muuttavat omat kaupunginosansa kehitysmaiksi. Niissä lukutaidon tarve on sitten vähäisempää.

    Ilmoita asiaton viesti

        • Pekka Toivonen
          Pekka Toivonen #4227383
          Vastaus kommenttiin: #4227313

          Selityksesi ei aukottomasti toimi kun maahanmuuttajiamme verrataan maailman kaikissa kulttuureissa (myös Suomessa) menestyneisiin juutalaisiin.

          Heillä menestyminen ja sopeutuminen on aina tapahtunut jo ensimmäisestä maahanmuuttajasukupolvesta lähtien.

          Juutalaiset ovat erinomaisen
          sopeutumisensa lisäksi onnistuneet säilyttämään myös oman kielensä ja kulttuurinsa ja uskontonsa.

          Miten tämä on selitettävissä ?

          Ilmoita asiaton viesti

          • Juha Hytönen
            Juha Hytönen #4227573
            Vastaus kommenttiin: #4227383

            Ja taitaa niitä olla muitakin etnisiä ryhmiä, jotka sopeutuvat varsin hyvin. Oman kokemuksen mukaan Itä-Aasiasta tulevat sopeutuvat oikein hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan.

            Ilmoita asiaton viesti

            • Kommentti piilotettu
    • TarjaKaltiomaa
      Vastaus kommenttiin: #4227270

      Suomessa ei pidä missään tapauksessa opettaa erilaisia kirjasintyyppejä. Järkevin ratkaisu on, että vajaan kieliosaamisen perheiden lapsille opetetaan Suomessa vain suomea! Näiden lasten vanhemmat + suku eivät useimmiten osaa lukea ja kirjoittaa sillä omalla kiellelläänkään. On liikaa hyysäämistä yrittää opettaa heille sitä kieltä, minkä maan he ovat jättäneet taakseen. Elleivät ole paluumuuttajia omaan maahansa? Siitäkö onkin kyse? Miten asia on Ruotsissa ratkaistu, jossa on maahanmuuttajia enemmän?

      Ilmoita asiaton viesti

  7. Esko Karinen
    Esko Karinen #4227315

    Adlercröitzin ratkaisu on perinteinen, peruskoulumallille ominainen. Sitten on hyvä kun kaikki oppii saman verran eli ei yhtään.

    Ilmoita asiaton viesti

  8. ristosandstedt
    Risto Sandstedt #4227365

    Eihän tuo ole mikään ihme, luonnollista pikimmin, sillä tuskin heillä oli lukutaitoa lähtömaassaan lainkaan 🤣

    Ilmoita asiaton viesti

    • Pekka Toivonen
      Pekka Toivonen #4227388
      Vastaus kommenttiin: #4227365

      Lukutaidottomuuden perustana on oman kielen aakkosten osaamattomuus.

      Tämän pitäisi itse asiassa olla vallan mainio lähtökohta uuden kielen oppimiselle ja sen kirjoittamiselle vaikka aakkoset ulkonäöltään ovatkin erilaisia.

      Ilmoita asiaton viesti

    • usjussi
      Vastaus kommenttiin: #4227365

      Pakolaisen status on mikä tahansa. Ammatti- ja osaamiskirjo on laaja. Elintasoa ei kukaan lähde pakoon, sotaa ja muuta ahdinkoa kyllä.
      Mitään yhteistä niputusta ei pidä tehdä sanaan maahanmuuttaja.

      Ilmoita asiaton viesti

      • Juha Hytönen
        Juha Hytönen #4227576
        Vastaus kommenttiin: #4227489

        Ammatti- ja osaamiskirjo on laaja, mutta kaikille taidoille ei ole Suomessa tarvetta. Miten niin ei kukaan lähde pakoon oman maansa elintasoa? Lähtiväthän suomalaisetkin 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa nimenomaan paremman elintason perässä Amerikkaa tai 60-luvulla Ruotsiin. Millä perusteella Suomeen ei tultaisi elintason perässä?

        Ilmoita asiaton viesti

  9. tapani-lahnakoski

    ”Ministerin mukaan hallitus pyrkii puuttumaan tilanteeseen sillä, että äidinkielen opetusta tullaan ala-asteilla lisäämään kahdella tunnilla viikossa.”

    Mitä tilannetta tällä parannetaan? Tuskin äidinkielellä tarkoitetaan suomea tai ruotsia. Opetusministeri varmaan haluaisi, että opetetaan pelkästään ruotsia, mutta ei sekään oli matujen äidinkieli.

    Ilmoita asiaton viesti

  10. Esko Karinen
    Esko Karinen #4227634

    Arvatkaapa muuten mille alueelle suurin osa maahanmuuttajista sijoittuu ja sattuuko se olemaan sama alue missä koulujen ja oppimisen ongelmat kärjistyvät.

    Se on sattumalta sama alue missä segregaatiokehitystä pidetään ongelmana ja jota pyritään ratkaisemaan sillä että kalliille alueille pyritään sijoittamaan pienituloisia maahanmuuttajia (tietenkin veronmaksajien kustannuksella).

    Se on myös alue missä koulushoppailua pidetään ongelmana (eihän se missään ihan tuppukylässä edes voisi olla ongelma).

    Jos mieleen tulee pääkaupunkiseutu jonne maahanmuuton ongelmat keskittyy, niin et ehkä ole kokonaan väärässä.

    Ilmoita asiaton viesti

  11. NeaUusitalo
    Nea Uusitalo #4227735

    Väite, että 61 % ensimmäisen polven maahanmuuttajalapsista olisi niin huono lukutaito, etteivät he pärjäisi yhteiskunnassa on paskapuhetta. Suomessa lukutaidon arviointia on tehty esimerkiksi PISA-tutkimuksissa, joissa maahanmuuttajataustaisten lasten tulokset ovat keskimäärin kantaväestön lapsia heikompia. Esitetty 61% on kuitenkin tuulesta temmattu ja vahvasti yläkanttiin.

    Ilmoita asiaton viesti

  12. emailjuuso

    Jotain vikaa on oppilaissakin. Omat lapseni menivät kylmiltään ulkomailla kouluun. Meni 3-4 kuukautta, kun puhuivat ja kirjoittivat opetuskielellä ilman mitään erityisiä tukitoimia.

    Ilmoita asiaton viesti

    • jockerantanen
      Jocke Rantanen #4227908
      Vastaus kommenttiin: #4227739

      Ei lapsissa varmaankaan ole mitään vikaa.
      Vika on heidän vanhemmissaan joiden vanhemmissa….

      Lapset on kehdosta alkaen kasvatettu vihaamaan ”vääräuskoisia”.
      He eivät halua opetella vääräuskoisten kieltä. Ja sitten vanhemmalla iällä, teini-iässä tulee islam mukaan ja jatkaa aivopesua. Ja kierre jatkuu.

      Ilmoita asiaton viesti

    • Ukkram09
      Markku Laitinen #4228391
      Vastaus kommenttiin: #4227739

      ”Meni 3-4 kuukautta, kun puhuivat ja kirjoittivat opetuskielellä ilman mitään erityisiä tukitoimia”

      Ongelma on juuri näissä tukitoimissa, mitä enemmän niitä annetaan, sen enemmän niitä halutaan lisää. Mitä huonommin maahanmuuttaja kotiutuu sen enemmän hän tarvitsee tukitoimia ja näin ei kannatakaan kotiutua vaan pysyä tukitoimien piirissä.

      Ongelma on myös viranomaisissa jotka työllistävät itse itseään ja jos maahanmuuttajien kotiuttaminen onnistuu vähenevät viranomaisten työt, siksi ei kannatakaan kotiuttaa maahanmuuttajia kunnolla, jottei maahanmuuttoteollisuuteen tarvittavia resursseja vaan vähennettäisi.

      Ilmoita asiaton viesti

  13. Kalle Veitola
    Kalle Veitola #4227956

    Ja vähemmän yllättäen, edes FAKTAT ei kelpaa vihervasemmistolle…vaan vika on taas yhteiskunnassa ja suomalaisissa. Tarvitaan lisää (velka)rahaa, lisää kotoutumistoimenpiteitä, lisää sitä ja tätä…mutta ei missään nimessä pidä vaatia mitään lisää pikkuisilta matuilta…kenties haalitaan näitä vielä lisää, siitä se huoltosuhde paranee! VMP.

    Ilmoita asiaton viesti

  14. toivo taipale
    Toivo Taipale #4228004

    Ei hätää kela on keksitty, enkä nyt tarkoita uistimen sellaista.

    Ilmoita asiaton viesti

  15. perttupulkkinen

    Esim. tämän takia esiopetus on tärkeää, ja koulun 1. luokka. Esiopetuksessa ei varsinaisesti opeteta lukutaitoa samalla tavoin kuin perusopetuksessa, mutta esiopetuksen tehtävä on tukea ja valmistella lapsia luku- ja kirjoitustaidon oppimiseen. nielestäni esiopetus ja ensimmäisen lukuvuoden opetus pitää saada siihen kuntoon ja rakentaa kokonaisuus sillä tavalla, ettei toiselle luokka-asteelle voi edetä, jos lukutaidossa on puutteita. En ajattele tässä erikseen maahanmuuttajia vaan kaikkia lapsia. Hyvä lukutaito ja riittävä sanavarasto on kaiken tulevan oppimisen tärkeimpiä perustoja. Pitäisikö lukutaito laittaa kokonaan esiopetuksen puolelle, jotta koulussa ryhmäytyminen omaan luokkatasoon onnistuisi paremmin? En tiedä. Mutta minusta kaikki pitäisi saada etenemään varsinaista koulua samassa rytmissä ja tässä hyvällä lukutaidolla on oma merkityksensä ilman muuta.

    Ilmoita asiaton viesti

  16. Markku Turpeinen

    Meni 2 vuorokautta kun löytyi tutkijoita, jotka todistelevat, ettei maahanmuuttotausta vaikuta lasten huonompiin oppimistuloksiin. Kun menee vielä 2 vuorokautta niin media pullistelee tutkijoiden kommenteista että maahanmuuttajataustaisten lasten huonot oppimistulokset johtuvat koronasta, liian vähäisestä rahallisesta panostuksesta kotouttamiseen, rasismista ja perussuomalaisesta maahanmuuttopolitiikasta.

    Ilmoita asiaton viesti

  17. Airi Pulkkinen
    Airi Pulkkinen #4228318

    Asia ei ole uutta, eikä ole tapahtunut mitään parenemista:

    Silloinen sisäministeri Kai Mykkänen 14.9.2018: ”Nyt vain kaksi sadasta turvapaikanhakijasta jatkaa työhön kotouttamisjakson jälkeen. Lisäksi yksi viidestä saavuttaa kielitaidon, jolla pääsee ammattikouluun.”

    Jo tuolloin v. 2018 OECD julkaisi selvityksen: ”Tulokset ovat synkkiä erityisesti maahanmuuttajanaisten kotoutumisen ja lasten koulumenestyksen kannalta. Keskeisten maahanmuuttajaryhmien afganistanilaisten, irakilaisten ja somalialaisten työllisyys liikkuu 10 – 15 prosentin tuntumassa. Kielikoulutuksen tulokset ovat jääneet laihoiksi, mikä johtaa syrjäytymiseen työmarkkinoilla.”

    Ilmoita asiaton viesti