Jari Lindström soitti te-toimistoon kysyäkseen töitä – mikä olikaan se työ mitä olette tehnyt, kysyttiin

Entinen työministeri Jari Lindström joutui ministeripestinsä päätyttyä tragikoomiseen tilanteeseen.

Kun Juha Sipilän (kesk) hallituksen (2015-2019) työ- ja oikeusministeri Jari Lindström tiesi olevansa seuraavana päivänä entinen ministeri, hän päätti soittaa te-toimistoon kysyäkseen sieltä neuvoja.

– Mä soitin ja hyvin ystävällinen rouva vastasi puhelimeen ja mä esittelin itseni ja sanoin, että mulla on tällainen tilanne, että huomenna loppuu työt. Me keskusteltiin ihan siinä asiallisesti ja sitten hän kysyi tarkentavasti, että anteeksi, mikä se olikaan se sun työ, mitä olet viimeksi tehnyt, Lindström kuvaa tilannetta.

– Mä sitten sanoin, että mä olen ollut tässä neljä vuotta työministerinä, jolloin sieltä toisesta päästä tuli aivan hiljaista.

Lindströmin mukaan asiakaspalvelija vaivaantui ja sanoi hänelle, ettei pysty nyt auttamaan.

Asiasta kirjoittaa Iltalehti.


Tässä voisi olla ilkikurinen ja todeta, että oli saamaton työministeri, kun ei edes itselläkään töitä kyennyt järjestämään.

Yleensä hyvä-veli-järjestelmä palkitsee omansa.

Taisi kuitenkin Lindström saada kansanedustajien sopeutumiseläkkeen.

Jotenkin surullisen hahmon ritaria Lindström muistuttaa.

Hänellä oli niitä burnoutin oireitakin ja ym. työuupumusta.

Kuitenkin hän on aina avoimesti kertonut asioista ja niin nytkin.

Kaikkea hyvää hänelle toivottaen.

jarmonahkamaki
Perussuomalaiset Jyväskylä

Jyväskylän seudun Perussuomalaisten ex-puheenjohtaja. Kuljetusteknikko, jonka logistiikkainsinööri opinnot jäivät kesken. Työkokemusta monipuolisesti auto- ja kuljetusalalta. Harrastuksena autoilu, video- ja valokuvaus. Kotisivut: https://jarmo-nahkamaki.webnode.fi/

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu